lauantai 28. lokakuuta 2017

Kun oppilas on valmis, opettaja voi poistua

ASIAA SIITÄ, ETTÄ ON MUITAKIN VAIHTOEHTOJA KUIN UHRIUTUMINEN




Mielestäni on kolmenlaisia hankalia ihmisiä.
1. On hyväntahtoisia. He eivät oikeasti halua sinulle pahaa, mutta he saattavat joskus osua kipeästi. Joku voi rakkaudesta käsin vaikka puhua sinulle osuvasti totta, ja aina et ehdi sulkea korviasi.
2. On myös pahansuopia, jotka haluavat satuttaa sinua. He ovat voivat olla hetkellisesti vittumaisia ja hulluja, mutta he tokenevat nopeasti tai vähintään vuosien kuluessa. Voit hetkittäin kuohua tai itkeä heidän takiaan.
3. Narsistit, systemaattisen julmat ja muuten vaikeasti häiriintyneet testaavat ainakin minun kykyäni kasvaa suuremmaksi ihmiseksi kaikkein eniten. Heidän kaltaisilleen minun on ollut vaikea antaa anteeksi. Joskus heitä on ollut vaikea olla vihaamatta.

Kun katson tähänastista elämääni taaksepäin, huomaan, että olen vaikeimmilta kohtaamiltani ihmisiltä oppinut eniten itsestäni ja elämästä. Olen oppinut vaikkapa sen, miten vahva olen. Ilman näitä vaikeimpia ihmisiä en olisi päässyt kohtaamaan itsessäni alueita, jotka ovat eniten tarvinneet huomiotani, jotta voisin eheytyä. Jos olen aiemmin pelännyt arvostelua, olen saanut osakseni paljon arvostelua. Loogista, eikö totta? Elämä on tuonut arvostelijat eteeni. Jos olen kokenut, että en selviä ilman jonkun henkilön rakkautta, minut on hylätty. Koska olen pelännyt aggressiivisia miehiä, olen nuorempana kohdannut heitä paljon. Nyt he ovat jättäneet minut enimmäkseen rauhaan, koska olen tainnut oppia läksyni, joten he ovat menneet opettamaan joitakuita toisia.

Aina, kun eteeni tulee poikkeuksellisen hankala ihminen, katson peiliin. Kysyn itseltäni, miksi tuo tilanne tai ihminen on annettu juuri minun eteeni.

Mihin minun kannattaa havahtua?
Miten voin kasvaa tuon ihmisen ollessa juuri sitä, mitä hän on?
Miten voin oppia rakastamaan itseäni ja pitämään puoleni paremmin?
Miten voin oppia olemaan vihaamatta ja katkeroitumatta, vaikka joku olisi tosi epäreilu?
Miten voin nähdä toisen arvon, vaikka hän ei koskaan muuttuisi sellaiseksi kuin haluaisin?
Voinko luottaa uusiin ihmisiin, jos joku menneisyydessä on pettänyt luottamukseni?

Aina voin hankalien ihmisten ansiosta kasvaa ja löytää avaimia onnellisuuteen, koska pitkän aikavälin tasapainoni ja onnellisuuteni ei saa koskaan olla viime kädessä riippuvainen siitä, miten joku toimii tai ei toimi. Erityisen hankala ihminen on mahdollisuus ja kutsu henkiseen luokkahuoneeseen. Kun oppilas on valmis, opettaja voi poistua.

En tahdo pahaa kenellekään ja yritän toimia reilusti. Joku voi silti kokea minutkin elämässään murheenkryyniksi. Mutta kun olen mielestäsi sinulle erityisen hankala, muista silloin, että minun avullani voit oppia jotain itsestäsi.



sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Parisuhde telakalla ja muita totuuksia

ASIAA ONNELLISUUDESTA KAAOKSEN KESKELLÄ



Tänään sataa talven ensimmäistä lunta. Kotini alkaa olla lievässä kaaoksessa, koska ensi kuussa muutan Helsinkiin. Siitä alkaa mielenkiintoinen elämänvaihe, kun alan jakaa työni mentaalivalmentajana Tampereen ja Helsingin välillä. Tiedoksi rakkaille asiakkailleni Tampereen suunnalla: en katoa minnekään, reissaan vain vähän enemmän. Vastaanotto pysyy Tampereen osalta Tammelassa, samassa idyllisessä puukorttelissa. Tervetuloa sinne tai Helsinkiin.

Olen syksyn ajan opiskellut elokuvakäsikirjoittamista. Töiden ja opintojen yhdistämisessä on kommervinkkinsä, mutta kalenterissani on terävät suunnitelmat ja pyrin niiden mukaan toimimaan.

Nyt minulla on enemmän aikaa uuteen, koska parisuhteeni on telakalla. En voi kuin ihmetellä, miten paljon olen oppinut viime kuukausina itsestäni ja miten paljon olen saanut. Syyn suhteen telakoitumiseen olen kertonut vain lähipiirilleni, eikä se tänne blogiin asti kuulu. Ihmisten omia asioita. Suhteen ansiosta väitän olevani nyt parempi ihminen. Uskallan antaa itseni nyt näkyä parisuhteessa, haavoittuvaisena, epätäydellisenä ja samalla niin vahvana. Tässä suhteessa en kertaakaan kokenut, että seksuaalisuuteni olisi ollut toiselle liikaa. Hän ei kulmakarvaansakaan kohottanut eroottisen voimani edessä, vaan antoi minun vain olla se nainen, joka olen. Naarasleijona. Emme ehkä alkukompurointia pitemmälle päässeet, mutta elämällä on taipumus mennä lopulta aivan oikein päin, on se sitten mitä tahansa.

Kun olin kolmekymppinen, olin suhteessa, jossa minua sanottiin sekä frigidiksi että nymfomaaniksi.
nymfomaani: kyltymätön nainen, jolla on sairaalloisen voimakas sukupuolivietti
frigidi: sukupuolisesti haluton ja kylmä
Vuosien varrella olen oppinut, että en ole kumpaakaan. Rakastajani minun kannattaa vain huolella valita, jotta meillä molemmilla olisi suht' samankaltainen eroottinen ja emotionaalinen lataus. Ei siinä sen kummempaa.

Olen Helsingin Kirjamessuilla lauantaina. Odotan sitä, että Rosa Meriläinen ei minua haastattelussa ehkä helpolla päästä. Aiheena on tietenkin intohimo.



Tänään sataa talven ensimmäistä lunta. Lähden punttisalille opettelemaan käsilläseisontaa, jota en vielä osaa. Kaiken keskellä on hyvä juuri nyt ja olen luottavainen. Kiinnittymättömyyden taito kaikkeen ulkoiseen on taidoista parhaita. Juuri silloin elämä pääsee virtaamaan oikeaan suuntaan. Joskus joutuu ensin tekemään kosolti töitä, ennen kuin saa mielensä järjestymään niin, että voi antaa asioiden vain olla ja järjestyä.

Tänään sataa talven ensimmäistä lunta.

tiistai 17. lokakuuta 2017

Myötätunto ei tarkoita automaattisesti uhriutumista

ASIAA SYDÄMEN AVAUTUMISESTA




Olen tänä vuonna ollut myötätuntokoulussa. En sitä ole täysin huomannut ennen kuin vasta viime aikoina, kun moni ystävä on sanonut, että minusta on tullut avoimempi, suvaitsevaisempi ja myötätuntoisempi. Jotenkin polkuni on siis mennyt oikein.

Kuukausien aikana olen tajuamattani työstänyt myötätuntoa eri kulmista. Ensin kirjoitin junaepisodista, joka liikutti minua sydänjuuriani myöten. Olen hyvä näkemään tilanteita, joita minun eteeni ei turhaan tuoda. Junaepisodin jälkeen törmäsin kesällä Espanjassa kodittomaan, jonka kasvot muistan yhä hyvin.

Parikymppisenä meditoidessani heitin mielessäni ilmaan kysymyksen: Mitä minun kuuluu elämässäni oppia? Muistan, miten intuitioni toi saman tien vastauksen: Rakastaa sielläkin, missä ei ole rakkautta.

En ollenkaan pitänyt saamastani vastauksesta. Aika kova urakka rakastaa sielläkin, missä ei ole rakkautta. Pystyin heti ajattelemaan ainakin yhtä tyyppiä, jota en koskaan haluaisi rakastaa. Koin niin, että jos rakastan, altistan itseni toisen huonolle energialle ja hän voi mahdollisesti satuttaa minua.

Nyt olen vanhempi ja monta kokemusta viisaampi. Totta kai haluan pystyä näkemään ihmisten rujouden ja hankaluuden taakse ja tuntemaan heitä kohtaan edes jollain tavalla myötätuntoa. En sääliä, vaan myötätuntoa, joka varmasti aina perustuu rakkauteen. Voimme rakastaa kanssakulkijoita, vaikka emme heidän kanssaan haluaisi aina jakaa pöytäämme tai sänkyämme. En ole Äiti Teresa, ja aina en osaa enkä jaksa olla myönteinen ja rakastava, mutta nykyään palaan jo aina nopeasti rakkauden äärelle. Kaikki me täällä kipuilemme.

Näen nykyään punaista silloin, kun ihmiset lähtevät tuomitsemaan ylenkatseisesti toisia, jotka kipuilevat heitä itseään kovemmin. Enää en katso kadulla kulkevia narkomaaneja inhoten, vaan muistaen, että heillä on tarinansa ja minä en todellakaan ole elänyt päivääkään heidän saappaissaan.

Voin rakastaa ja tuntea suurta myötätuntoa, mutta ykkösvelvollisuuteni on pitää itsestäni huolta. En nauti mutapaineista enkä syövereihin syöksymisestä, joten en sellaisiin touhuihin lähde, vaikka joku lähtisi. Voin tuntea syvää huolta toisesta, mutta silloin on hyvä muistaa, että jokaisella on vastuu oman elämänsä valinnoista. Toisen rinnalla kannattaa seistä, kun hän on valmis auttamaan itseään, mutta häntä ei kannata tukea vahvaksi touhussaan, jos hän haluaa vain vahvasti vetää oman elämänsä viemäristä alas.

Oma lapseni on ollut minulle huikean hyvä kasvattaja. Olemme monesti ottaneet yhteen, sormet ovat loppuneet laskennallisesti ajat sitten. Hän on opettanut minulle rajojen vetämistä, ja ehkä minä hänelle sitä, mitä äidin rakkaus on ja mitä se ei ole. Aamulla heräsin ja katsoin kännykkääni. Pojaltani oli tullut tekstiviesti, joka päättyi näin:

Love you, mom!




tiistai 3. lokakuuta 2017

10 vuotta mentaalivalmentajana

PITKÄN TYÖKAUDEN YNNÄYSTÄ




Tänä syksynä on tullut täyteen kymmenen vuotta siitä, kun aloitin työni mentaalivalmentajana. Kaikki lähti siitä, että harrastettuani alan kirjallisuutta 20 vuotta tajusin, että olin siirtänyt kirjaviisaudesta vain kärpäsenkakan verran konkretiaksi omaan arkeeni. Sain viisaasta kirjallisuudesta potkua, mutta mitään tähdellistä en itsessäni tai elämässäni tuon viisauden myötä muuttanut. Ja muutoshan on kovaa työtä.

Otin silloin itseäni niskasta kiinni, ja treenasin mieltäni. Huomasin, että pystyin vaihtamaan kiperissäkin henkilökohtaisissa tilanteissa näkökulmaa pääni sisällä. Kognitiivinen psykologia toimi juuri niin kuin 1960-luvulta asti oltiin sanottu. Tilasin säkeittäin kirjoja rapakon takaa, erityisesti kognitiivisen psykologian ja urheilupsykologian teoksia. Itseopiskelin lisää, kehitin metodejani, mietin oppieni punaisia lankoja. Lähdin testaamaan osaamistani asiakkaiden suuntaan.

Tässä sitä ollaan. Hieman harmaantuneena ja ryppyisempänä. Paljon tasapainoisempana ja onnellisempana. Asiakkaita on ollut noin 40 urheilulajin parista. Yritysjohtajia ja työttömiä ja kaikkea siltä väliltä. On ollut lapsia, itseään etsiviä, vastauksiaan hakevia, nöyriä ja kovaa työtä asioidensa kanssa tekeviä ihmisiä.

Olen oppinut pitämään ihmisistä enemmän. Olen kuullut niin monta tarinaa tosielämästä, ja ihmisten rehellisyys on saanut minut kunnioittamaan sitä, että he todellakin painivat monenlaisten solmujensa kanssa. Pettäjän takana on ihminen, kokaiinia vetävän takana on ihminen, itseään haukkuvan takana on ihminen. Kaikilla on haava tai useampi, sitähän ihmisen osa on.

On meidän käsissämme, minkä verran otamme vastuuta hyvinvoinnistamme ja loppuelämämme laadusta. Kaikki ei ole käsissämme, ja kohtalo on vahva veijari. Mutta siihen voimme vaikuttaa, opimmeko koskaan rakastamaan itseämme ja aloitammeko päivän kirosanalla vai ilolla.

Tänään työkuvioista tuttu kysyi minulta, vaivaako minua minuun suuntautuva "kollektiivinen vittuilu"? En lue itseäni koskevia keskustelupalstoja, en googleta nimeäni. En hae hyväksyntää valinnoilleni. Tämä on minun elämäni, ja minä seison ammattiylpeänä työni ja tulosten takana. Seison myös itseni rinnalla loppuun asti ihan sellaisena kuin olen.

Kiitos teille, ihmiset. Kiitos vittuilusta, joka on todistanut minulle, miten aidosti vahva olen. Vittuilijoita tarvitaan erottamaan valo pimeästä. Kiitos kaikille mukana nauraneille, minua tukeneille, työovestani sisään astuneille. Tehkää maaleja, rakastelkaa ja eläkää itsenne arvoinen elämä!

Työ jatkuu, ja itseni kehittämistä en lopeta toivottavasti koskaan.


sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Näetkö minut? Minä haluan nähdä sinut.

ASIAA LÄHEISYYDESTÄ 
JA ERKAANTUMISESTA 
JA VIELÄ KERRAN LÄHEISYYDESTÄ

Tapasin serkkuni, jota en ollut nähnyt 40 vuoteen. Hän kertoi lukeneensa kaikki kirjani ja seuranneensa blogini kautta elämääni. Meillä oli valtavasti yhteistä, juuria myöten. Kahden tunnin tapaamisen jälkeen olin väsynyt. Hän sanoi, että olo oli kuin kovan urheilusuorituksen jälkeen. Arkun avaaminen voi olla työlästä, mutta jos kantta ei raota, aarteet jäävät kokematta.

Jaksan nykyään huonosti pilipalisuhteita. Tarkoitan pilipalisuhteilla ihmissuhteita, joissa ollaan vääristä tarpeista, muodon vuoksi tai kykenemättömänä päästämään toista oikeasti lähelle.

Parisuhteeni on opettanut minulle jo paljon. Ystäväni Ulla sanoi, että minusta on tullut suvaitsevampi, mutta helppoa ei ole ollut. Olen oppinut, että olen edelleen aika kipakka ihminen, kun mittani tulee täyteen. Toisen ei tarvitse silti kuin katsoa minua rauhallisesti silmiin ja sanoa, että hän on eri mieltä linjanvedostani ja emmekö voisi neuvotella kompromissia. Hänen rauhallinen asenteensa saa verenpaineeni laskemaan nopeasti. Ystäväni Sanna sanoo, että olen tavannut kesyttäjän (shit!).

Olen silti, Luojan kiitos, saanut kokea, että osaan päästää toisen ihmisen hyvin lähelle. Pystyn näyttämään, miten haavoittuva olen. En halua peitellä toiselta asioita. En kestä sisäistä painetta, joka minussa syntyy, jos minun pitää alkaa huijata toista ja peitellä jälkiäni. Mieluummin elän mahdollisimman rehdisti ja avaan matopurkit ja sitä kautta myös aarrearkut tarvittaessa.

On ollut hämmentävää huomata, että pidän kovasti siitä, että kylppärin peilikaapissa on toisenkin hammasharja. Hän jättää kylppärin lattian märäksi suihkun jälkeen (shit! my socks!) ja astiansa minulle tiskattavaksi. Hän myös hoitaa koiraani, laittaa minulle ruokaa ja teippaa kipeän jalkani, jotta pääsen tanssimaan. Hän on tähän asti kestänyt monet ärinäni ja ollut kärsivällisempi kuin kukaan naismuistiin.

Seksissäkään ei ole enää tärkeintä hurjat huiput, vaan se, että juuri hän on siinä. Kun hän suutelee minua, minä sulan vastoin egoni huuteluita: "Lähde jo! Muista, että olet nopeiden lähtöjen nainen!"

Kuvituskuva. Mutta tiedätkö tämän tunteen?

Ehkä kaikkien tärkeiden ja merkittävien ihmissuhteiden kuuluu aina kasvaa? Jos meillä ei ole todellista läheisyyttä, kasvu pysähtyy. Kun suhteen kasvu pysähtyy, alkaa tapahtua erkaantumista. Parisuhteessa jää tilaa kolmannelle osapuolelle (näen kiusaukset, mutta en petä!) ja yksinäisyydelle, jonka takaa toista voi olla vaikea kurottaa (en suostu sellaiseen yksinäisyyteen!). Muissa ihmissuhteissa erkaantuminen näkyy siinä, että kukaan ei enää kunnolla näe toista ja oletukset kasvavat.

Tulen suvusta, jossa vain muutama ihminen on perinteisesti päättänyt, mistä saa puhua ja kuka saa puhua. Yleensä kukaan ei ole lopulta saanut. On syntynyt kuppikuntia, väärinkäsityksiä, syytöksiä ja vuosikymmenien loputonta mustaa kaunaa. Juopia, joihin hukutaan. Minä opin jo varhain pelkäämään läheisyyttä, koska läheisyyden synonyymi minulle oli, että keneenkään ei voi luottaa.

Olen pelännyt elämäni aikana todella paljon sitä, että luottamukseni petetään tai uskottu lyö puukolla selkään. Olen myös kokenut sitä paljon. Nyt olen luottanut, rakastanut ja nauttinut toisten ihmisten lähellä suunnattomasti siitä, että läheisyyttä on ollut ja on juuri tässä ja nyt. En tiedä tulevasta, mutta näin on niin hyvä.





tiistai 12. syyskuuta 2017

Myötätunnon silmin

ASIAA ADDIKTIOISTA




Nukuin poikkeuksellisen huonosti ja heräsin ahdistukseen unesta, jossa yritin päästä veneellä eteenpäin suomaastossa.

Olen ahminut Gabor Matén kirjaa In the Realm of Hungry Ghosts. Maté on arvostettu addiktioasiantuntija, joka haastaa vallitsevia käsityksiä marssittamalla myötätunnon kovan linjan hoitomuotojen edelle, jos noista kahdesta suuntauksesta pitää valita toinen. Harvoin, aivan liian harvoin, eteeni tulee niin ajatukseni vangitseva kirja kuin In the Realm of Hungry Ghosts.

Kun asuin parikymppisenä Yhdysvalloissa muutaman vuoden, läheisriippuvuus nousi muoti-ilmiönä kaikkien huulille. Minullakin oli omat oppaani, joita tavasin. Muutamaa vuotta myöhemmin raitistuin. Vaikka AA:ssä ei ole koskaan ollut tapana huudella siellä käymistä, en ole vuosiin peitellyt sitä, että raitistuin La Jollan merenrantakaupungissa ja sain ensimmäisen henkilökohtaisen kosketukseni AA-ryhmään nousemalla puisen kirkon rappuja ja sanomalla kirkon salissa hieman myöhemmin "Hi, I am Minna and I am an alcoholic". Siitä se lähti. Vaikka en ole AA:ssa käynyt enää vuosiin vaan olen hoitanut itseäni ja elämääni monin muin tavoin, en koskaan ole unohtanut, miten paljon tukea sain vierailta ihmisiltä tuohon aikaan. Meitä kaikkia yhdisti yksi halu: halu toipua.

Toipuminen ei ole minulle vieläkään sellainen juttu, jossa minusta tulisi jotenkin valmis, ennen kuin kuolen. Olen silti sitoutunut pitämään itsestäni mahdollisimman hyvää huolta loppuun asti, ja juuri siitä syystä tulen todennäköisesti myös eheytymään koko ajan enemmän ja paremmin niin kauan kuin minussa henki pihisee. Siten minulla on myös asiakkailleni enemmän annettavaa, kun osa asiakkaistani miettii välillä omia riippuvuuksiaan. Painotan työssäni, että en voi muuttaa ketään. Ihminen itse muuttaa itseään ja elämäänsä ottamalla vastuuta ja tekemällä töitä asioidensa ja hyvinvointinsa eteen. Jos asiakkaani ei tee töitä asiansa eteen, syy ei ole minun. Voin vain tehdä parhaani ja olla tukena, mutta ketään en pelasta. Kuten Maté painottaa, ihminen pelastaa viime kädessä itsensä. Yritettyäni itsemurhaa 18-vuotiaana totesin, että koska en päässyt hengestäni toiveestani huolimatta, voisin yrittää pelastaa itseni. Tuo päätös oli pitkään huojuva, mutta nyt vankassa aikuisiässä olen jo oppinut seisomaan itseni rinnalla taistellen hyvinvointini puolesta juurikaan horjumatta.

Matén mukaan olemme kaikki jossain kohdassa addiktiojanaa. Joku jää kiinni päihteisiin, toinen merkkilaukkuihin ja kolmas valtaan ja omaan paremmuuteensa töissä tai kotona.

Kävin eilen asiakkaani kanssa läpi ylemmyydentuntoisen ja alemmuudentuntoisen viestimisen eroja. Milloin korotamme itsemme toisen yäpuolelle? Milloin teemme itsestämme pienempiä kuin olemme? Syyttely ja häpäiseminen toimivat vuorovaikutuksessa aina huonommin kuin sen muistaminen, että olemme kaikki yhtä arvokkaita.

Kesällä puistoasukas nousi penkiltä ja käveli horjuvasti kättelemään minua tervehdittyään ensin koiraani. Minua häiritsivät hänen humalansa ja nuhjuinen olemuksensa. "Mara, terve." Olin piinallisen tietoinen omasta ylenkatseestani, mutta harjoittelen nyt tuosta ylenkatseesta luopumista, pitäen samalla helvetin hyvää huolta itsestäni. Minun ei tarvitse asua puistossa, vaikka joku asuisi.

Olen saanut tänä syksynä läheisessä ihmissuhteessani paljon palautetta siitä, miten paljon heristelen toiselle etusormeani. Välillä olemme suhtautuneet asiaan huumorilla. Nyt minä ymmärrän, että olen vain yrittänyt pärjätä ja pitää puoleni. Mutta läheisissä ihmissuhteissani minun tehtäväni ei ole olla päällepäsmäri tai käydä valtataistelua. Mieluummin harjoittelen itseni ja toisen kohtaamista aina vain rakkaudella, avoimuudella ja rehellisyydellä. Täydellistä ihmistä ei ole, mutta itsestään ja läheisistä ihmissuhteista kannattaa pitää hyvää huolta. Ja ensi kerralla kun näen kadulla horjuvan narkomaanin, yritän katsoa häntä myötätunnolla ja jatkaa sitten oman elämäni kaistaa, koska jokainen pelastaa itsensä.


keskiviikko 30. elokuuta 2017

Minä pingotan ja haluan, että sinäkin pingotat?

ASIAA KIREÄSTÄ PINNASTA




Minulla on varmasti omat syyni siihen, miksi pinnaani välillä kiristää. Poikkeuksetta yritän aina työstää itseni kanssa sitä, miten ja miksi reagoin.

Eräänä aamuna kävelin hoitamattoman ruohikon reunaa syrjäisellä kadulla koirani kanssa. Vieressä on hoitamattomia puskia, ja tuolla kaupungin alle metrin levyisellä ruohikolla ei kukaan kävele koskaan. Sen vieressä on leveä soratie ja soratien toisella laidalla on sorainen kävelytie. Autot eivät alueelle pääse. Koirani teki pienen kakan, ja kakka hävisi korkeiden heinien joukkoon saman tien. En korjannut sitä satoja vuosia häviävään kakkapussiin, joita usein myös kaduilla pyörii. Kakka maatuu heinien joukkoon parissa viikossa. Jos ihmiset kävelisivät tai lapset leikkisivät tuolla tienlaidalla edes joskus tai kakka näkyisi kävelijöille, olisin sen korjannut.

Noin kahdeksan metrin päässä kävellyt vanhempi naishenkilö alkoi huutaa minulle: "Aiotko jättää koirasi jätökset siihen maahan?" Vastasin hänelle, että paikassa ei kukaan kävele ja kakka maatuu nopeasti. Hän jatkoi matkaansa ja kääntyili katsomaan minua välillä vihaisesti, vaikka oli jo kauempana.

Tunnistin hänet ihmiseksi, joka eräässä ryhmässä useita vuosia sitten kertoi kamppailustaan elämänilon ja masennuksen välimaastossa.

Noinko hänen kävi?

Pari päivää myöhemmin kävelin metsässä ystäväni kanssa. Pieni koirani juoksi vapaana oravia etsien. Koirani on siitä mainio, että se pysyttelee lähellä ja palaa, kun sitä kutsutaan. Meitä vastaan käveli kaksi naista, joilla oli molemmilla kolme pientä rotukoiraa hihnassa. Arvioin tilanteen nopeasti. Koirani oli jo pysähtynyt muutaman metrin päähän minusta ja odotti reaktiotani. Jatkoin kävelyä koiraani kohti. Toinen naisista kiristi otettaan koiristaan, supisi naama rutussa ystävälleen ja alkoi lanteitaan heiluttaen matkia rentoa kävelyäni koiraani kohti, selvästi tympääntyneenä. Koirani seisoi edelleen kiltisti paikallaan, ja napsautin hihnan kiinni sen valjaisiin.

Kireä nainen otti koiransa ja lähti metsään kiertämään meidät kymmenen metrin päästä. Yksikään koirista ei haukahtanut tai ärissyt. Koirilla ei näyttänyt olevan mitään hätää. Kireän naisen ystävä veti omat koiransa tiukkaan otteeseen ja kiersi meidät muutaman metrin päästä.

Me lönkottelimme eteenpäin, ja heidät ohitettuani päästin koirani taas vapaaksi kuulostelemaan seuraavia oravia.

Jäin miettimään, mistä näitä kireitä ihmisiä tulee. Minä ja minun koirani tai mikä tahansa asia on heille vain triggeri, joka saa heidät leimahtamaan. Kauan sitten seurustelin miehen kanssa, joka oli niin täynnä miinoja, että en koskaan tiennyt, mihin miinakentässä osuisin ollessani hänen kanssaan tekemisissä. Hän räjähti usein, ja minä olin silmät pyöreinä.

Nyt en ole enää niin silmät pyöreinä, koska minun ei tarvitse koko ajan pelätä toisten miinoja. Heidän miinansa kertovat vain siitä, mitä heille kuuluu.

Miten voin olla itse muuttumatta kestokireäksi? Näin olen antanut ohjeita itselleni:

  • Älä heittäydy uhriksi tai marttyyriksi. Olen viime kädessä itse vastuussa hyvinvoinnistani.
  • Muista, että rajat ovat ihmissuhteissa rakkautta, kunhan rajat eivät perustu vihaan.
  • Tunne itsesi ja elä niin, että voisit voida mahdollisimman hyvin.
  • Erota todelliset ongelmat turhanpäiväisistä rätkätyksistä.
  • Jos on vaikea vaihe, pidä itsestäsi extrahyvää huolta. Älä jää asioidesi kanssa yksin.
  • Uskalla innostua ja syttyä. Ruoki liekkiä sisälläsi, jotta se kasvaa.
  • Jos on surua, sure sydämestäsi, mutta älä jumitu suruun. Elä surusta huolimatta.
  • Pidä fysiikastasi huolta. Syö terveellisesti. Vältä riippuvuuksia.
  • Älä odota tietynlaista haave-elämää. Ole hereillä ja luota siihen, että jos pyydät nöyrästi Elämältä apua, sinua ohjataan siihen hyvään elämään, joka on sinulle oikea ja paras mahdollinen, vaikka se ei olisi vanhojen haaveidesi ja egosi toiveiden mukainen.
  • Katso käsissäsi olevia pelimerkkejä ja tee niillä AINA se paras mahdollinen. Rakenna niiden avulla elämästäsi paras mahdollinen. Yritä oppia aina kaikesta hankalastakin.
  • Jos pidät seksistä, rakastele itsesi tai toisen kanssa. Hyvä seksi on aliarvostettua.

Miten minun käy? Muutunko kireäksi ämmäksi? Siinä yhtälössä minulla on paljon sanavaltaa.