keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Lämmintä ja valoisaa joulua!


Joulutervehdys kaikille blogini lukijoille ja kaikille ystäville ja asiakkaille!

Loppuvuosi on ollut onnellisissa työmerkeissä kiireinen, joten blogin päivitys on jäänyt hieman "kenttätyön" jalkoihin. Nyt on onneksi aika pysähtyä ja nauttia kynttilänvalosta ja siitä rauhasta, joka on aina vain ajatuksen päässä.

Voikaa hyvin ja nauttikaa joulusta!

torstai 17. joulukuuta 2009

100 000 sanaa päivässä - keskittyminen kovilla


Kalifornian yliopiston tuore tutkimus kertoo, että kahdentoista tunnin aikana keskivertoihmisen aivot joutuvat tekemisiin ulkoapäin tulevan 100 000 sanan kanssa. Se tarkoittaa, että joka sekunti silmäni ja korvani rekisteröivät ja valikoivat noin 2,3 sanaa. Nuo sanat tulevat eri tietolähteistä eikä niihin ole vielä laskettu normaalia kanssakäymistä toisten ihmisten kanssa.

On selvää, että tietotulvan ja eri valintatilanteiden keskellä keskittymiskykymme kärsii. Mitä enemmän keskeytyksiä, sitä hitaammin saamme asioita tehtyä. Tutkija Robert Bohnin mukaan syvällinen ajattelu hankaloituu jatkuvan tietotulvan keskellä.

Onneksi nykyään tiedetään, että ihmisen aivot sopeutuvat vastaamaan muuttuvaan ympäristöömme. Aivot kehittävät jatkuvasti uusia yhteyksiä ja kasvavat kooltaan silloin, kun haasteet sitä edellyttävät.

Kehitystä ei voi estää ja aivot sopeutuvat.

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Osa syövistä paranee itsestään


Tiede myöntää jatkuvasti todeksi monia asioita, jotka ihmiset ovat tienneet jo kauan.

Amerikkalaisen lääketieteellisen yhdistyksen lehti JAMA kertoo, että monet syövät katoavat joskus itsestään ja ne voivat myös muuttua hyvänlaatuisiksi. Yhä on epäselvää, miksi jotkut syöpäkasvaimet kehittyvät hengenvaarallisiksi ja osa katoaa ilman hoitoa.

Rintasyövistä katoaa itsestään jopa 20 prosenttia (näin kävi myös iäkkäälle sukulaiselleni) ja myös iho- ja munuaissyöpien on havaittu joissain tapauksissa katoavan ilman hoitoa.

Meillä on kaikilla elimistössä syöpäsoluja, mutta yleensä immuunijärjestelmämme tuhoaa ne. Syöpäkirurgi Bernie Siegel on todennut, että usein ihminen kokee jonkinlaisen menetyksen tai tyhjiön ennen sairastumistaan syöpään.

Krooninen stressitila on merkittävä syövän kehittymistä vauhdittava tekijä. Tunnetuimpia syövästä ilman lääketieteellistä apua selvinneitä henkilöitä on Louise Hay, jolta hävisi kohdunkaulansyöpä terapian ja ruokavaliomuutoksen avulla jo vuosikymmeniä sitten.

Suvussani on esiintynyt runsaasti syöpää, joten olen mielenkiinnolla seurannut syöpätutkimuksen toiveikkaita ja valaisevia käänteitä. Itsestään kannattaa pitää huolta joka päivä, jotta immuunijärjestelmä jaksaisi tehdä tärkeää työtään.

Lisätietoja tästä.

lauantai 5. joulukuuta 2009

Asuuko sinussa suuren elämäsi johtaja?


Kiireisen syksyn ja alkutalven jälkeen olen löytänyt oivan tavan rentoutua: poimin maatilallani satoa päivittäin ja nautin eläinteni hoitamisesta. Kyse on tietysti Facebookin FarmVille-pelistä, josta luonteeni vastaisesti innostuin, kun ystäväni mainitsi, että pelissä pääsee suunnittelemaan unelmiensa maatilaa.

Unelmien maatila kuulostaa hyvältä. Ilman unelmia ei voi elää, ja mielen kuvilla voi luoda paljon uutta. Joka päivä kypsät avokadot putoilevat koriini ja vilja kypsyy ajallaan.

Hain tänään tietoja eräästä yrityksestä, ja ohimennen sorruin Fakta-lehden testiin, jossa sain testata ketä suomalaista yritysjohtajaa muistutan. Testin mukaan muistutan Björn Wahlroosia 77,64 % tarkkuudella. Mielenkiintoista, mutta mysteeristä.

Jos jotain johtajaa muistutan, niin mielestäni oman elämäni johtajaa. Kompastelen ja onnun niin kuin kaikki muutkin soraisissa kohdissa, mutta olen viime vuodet rakentanut äärimmäisen ahkerasti ja hartiavoimin omaa työtonttiani, vapaapäivätkin uutta suunnitellen.

Nyt ilmassa on, kenties kovan uskon ja puurtamisen tuloksena, riemastuttavia uusia mahdollisuuksia useammalla suunnalla. Se tekee minut iloiseksi. Saan tehdä rakastamaani työtä, nukkua ja hengittää välillä väsymykseni pois ja tietää, että jossain on joku, jota olen voinut työlläni koskettaa.

Ilman unelmia ei voi elää.

On oltava ainakin idea siitä toivosta, että vielä on matkaa, yllätyksiä ja kehityskelpoista maaperää tämän joutavan, rypistyvän ulkokuoreni alla.

perjantai 4. joulukuuta 2009

Seuraa livenä aivojen viipalointia!

Sinulla on vielä tuntien ajan mahdollista seurata etänä ihmisaivojen viipalointia:
http://thebrainobservatory.ucsd.edu/hm_live.php
Pienemmästä kuvasta oikealla näet, onko tutkija parhaillaan paikalla vai tauolla.

Henry Molaison kuoli 82-vuotiaana, ja hänen aivonsa valjastettiin tutkimuskäyttöön jo tuntia myöhemmin. Molaison menetti kykynsä muodostaa uusia muistoja jo 1953 epäonnistuneen ja kokeellisen aivoleikkauksen seurauksena. Lopun elämäänsä hän näki mielessään itsensä aina 27-vuotiaana nuorena miehenä, sellaisena kuin hän oli ennen leikkausta. Jos hän söi jotain, hän ei puolta tuntia myöhemmin kyennyt enää muistamaan, mitä oli syönyt. Jokaisen kokemuksen hän kohtasi ikään kuin uutena, ellei hänellä ollut asiasta muistikuvaa nuoruudestaan.

Vuosien myötä havaittiin, että Molaison oppi muistamaan myös joitakin uusia kokemuksia. Tämä selittyy sillä, että todennäköisesti hänen aivojensa toisiin tehtäviin erikoistuneet osat alkoivat kompensoida leikkauksessa vaurioituneita kohtia.

Molaisonin aivot viipaloidaan 2 500 osaan, jotka analysoidaan muistitutkimuksia varten. Aikaisemmin tutkijat ovat uskoneet, että muistin toiminnot jakaantuvat eri puolille aivoja, mutta Molaisonin tapaus on osoittanut, että erityisesti hippokampus saattaa osoittautua erityisen ratkaisevaksi muistikeskukseksi.

Lisää aiheesta tästä.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Päivän pilkahdus

Aamu alkoi hienosti, kun luin tuoreesta Hesarista, miten maailmanmatkaaja, kirjailija ja monitoimiosaaja Satu Rommi peräänkuulutti elämäämme lisää iloa:
"Suomessa ihmiset näyttävät siltä, että ovat juuri menettäneet kaiken, aivan masentuneilta. Intiassa ihmisillä voi olla aineellisesti hyvin vähän, mutta silti heillä on elämäniloa. Se on saanut minut miettimään."
Se laittaa myös minut miettimään.

tiistai 24. marraskuuta 2009

SUOMI, VÄKIVALLAN MAA?


Kirjailija Sofi Oksanen latasi eilen Tanskan televisiossa kovia kommentteja Suomesta. Oksasen mukaan muilla ei ole kovinkaan paljon opittavaa Suomesta, joka on väkivaltaisten miesten ja alistuneiden, usein tapetuiksi tulevien naisten maa.

- Naiset ovat kääntäneet angstinsa itseensä, kun taas miehet vahingoittavat toisia. Naisellisia keinoja ovat erilaiset syömishäiriöt, Oksanen sanoi.

Tuttavani totesi, että Oksasen kommentit ovat "turhan paksuja". Silti jäin itse miettimään: olisiko kirjailija tässä kohdassa myös hivenen oikeassa?

Etsin käsiini Tarja Halosen 1.1.2009 pitämän tarkkanäköisen uudenvuodenpuheen:

- Joudun tänäkin vuonna puuttumaan suomalaisen yhteiskunnan väkivaltaisuuteen. Olen siitä todella huolissani. .... Väkivallan ei tule kuulua meidän elämäntapaamme, Halonen painotti.

Puhe kannattaa yhä tavata tarkasti, niin paljon sillä on annettavaa jokaiselle, joka haluaa ymmärtää nyky-Suomea.

En voi olla ainakin osittain yhtymättä Sofi Oksasen mielipiteisiin. Tapaan usein työssäni vastaeronneita naisia, joilla on ex-kumppaninsa kanssa yhteinen pieni lapsi. Tällaisessa tilanteessa mies usein haukkuu naista hulluksi, mikä kuvastaa miehen narsismia ja vallanhakuisuutta. Valitettavan usein lopputulos pitää sisällään vaikean oikeudenkäynnin ja itsetuntonsa kanssa kamppailevan naisen.

Mutta: toivoa on. (Paitsi narsisteista en tiedä.) Tervetuloa koulutuksiini kaikki, jotka haluavat löytää oman, reilun voimansa, joka ei pidä sisällään päihteitä, häiriköintiä eikä väkivaltaa, oli se sitten henkistä tai fyysistä.

Lue Oksasen kommentteja tästä.

lauantai 21. marraskuuta 2009

Työpaikkoja ei haeta, niitä rakennetaan

Suomi on täynnä akateemisen koulutuksen saaneita työkykyisiä työttömiä. Usein hyvää, arvostettua työpaikkaa hakee noin sata osaajaa, joista noin kymmentä voidaaan harkita haastatteluun asti. Noiden kymmenen mahdollisuudet voittaa kisa ovat vain kymmenen prosentin luokkaa.

Nykyään on turha jäädä odottamaan itselle sopivia avoimia työpaikkoja. Aika kuluu ja työnhakija ei nuorru. Odottelun sijasta jokainen työkykyinen ihminen voi alkaa rakentaa itselleen sopivaa työsarkaa toimimalla ja tekemällä viisaita ratkaisuja
  • freelancerina
  • yrittäjänä
  • pätkätyöläisenä
  • harrastuspohjaisella toiminnalla
  • toisia auttamalla ja aktivoimalla
  • omaa itsetuntoa ja itseluottamusta kehittämällä
  • lukutaitoisena, uutta oppivana ihmisenä (muista headhunterit ja blogit).

Jos olet työtön, löydä intohimoja herättävä työsarkasi ja tee jotain sen eteen. Perehdy, perehdy. Älä mieti alussa, kuinka paljon nettoat - ennen pitkää huomaat, että raha seuraa työstään innostunutta. Tärkeintä on löytää tekemisen riemu ja luottamus omiin mahdollisuuksiin. Mahdollista työnantajaakin kiinnostaa tekijä, ei odottaja.

Olen itse rakentanut oman työsarkani, ja se on ollut elämäni parhaita taipaleita. Tässä varoituksen sana: jos haluat turvallista ja helpompaa elämää, toimi kuten valtaosa työttömistä työnhakijoista - parempaa odottaen.


P.S.
Erinomainen kirja suostuttelemisen taidosta on Dave Lakhanin Persuasion, jota saa ainakin Tampereen kirjastoista.

maanantai 16. marraskuuta 2009

Saako urheilija olla inhimillinen ihminen?


Argh!


Viime päivien uutisissa Saksan jalkapallomaajoukkueen edesmennyttä maalivahtia, Robert Enkeä, on puitu monelta kantilta. Joku kehottaa jo lopettamaan suremisen, joku miettii miksi Enken masennusta ei nähty ennen kuin oli liian myöhäistä.

Enken pitkäaikainen valmentaja Jörg Sievers on todennut, että masennus on jalkapallomaailmassa kielletty puheenaihe. Masennusta ei saa olla eikä siitä sovi puhua. Sitä ei siis saa olla olemassa. Pois masennus jalkapallosta ja kaikista muista lajeista myös!

Sievers sanoo, että masennusta pidetään jalkapallossa HEIKKOUDEN MERKKINÄ. Tämä ei ole millään tavalla ainutlaatuinen ilmiö urheilumaailmassa, vaan sitä on nähtävissä myös Suomessa jo junioritasolla, lajista riippumatta. Jos itket, et muiden mielestä pärjää. Jos kaipaat apua jaksamiseesi, sinua pidetään heikkona.

Samaa on todennut Suomen parhaiten menestynyt koripalloilija Hanno Möttölä. Henkisestä väsymyksestä ei voi puhua ilman, että leimautuu hulluksi.

Huokaus. Jollain tavalla olen iloinen, että urheilumaailmasta alkaa kantautua surullisia uutisia yksi toisensa perään - ehkä muutoksen tuulet alkavat puhaltaa ennen pitkää ja urheilijakin saa olla ihminen muiden joukossa, epäonnistumisineen päivineen.

lauantai 14. marraskuuta 2009

Lapset ja stressi


Lapset kärsivät liiallisesta stressistä siinä missä aikuisetkin. Jo pieni vauva voi osoittaa selviä stressin merkkejä. Stressinsietokyky alkaa kehittyä jo sikiövaiheessa, eikä suotta sanota, että masentuneen äidin lapsella on usein taipumusta masennukseen aikuisena. Jos odottava äiti on kovin ahdistunut, vaikuttavat hänen tunnetilansa suoraan vauvan aivojen kehittymiseen. Erityisen tärkeitä ovat myös ensimmäiset elinkuukaudet ja -vuodet: turvallista, lapsen tarpeet huomioivaa ympäristöä ei voita mikään. Jos vauvaa ei kukaan pidä sylissään tai reagoi sen itkuun, vauvan tunne- ja stressinsäätelyjärjestelmä vinoutuu siten, että aikuisena on ehkä vaikea sietää ylipäänsä minkäänlaisia muutoksia elämässä.

En kuitenkaan usko äitien syyllistämiseen. Äidit, kuten kaikki ihmiset, käyvät läpi haasteellisia tunteita ja elämäntilanteita ennemmin tai myöhemmin. Odotusaika ei ole koskaan ollut paineilta suojattua aikaa naisen elämässä.

Onneksi lasta voi auttaa purkamaan stressiä ja vahvistamaan omaa tunnemaailmaansa monin tavoin. Jo muutaman vuoden ikäisen lapsen kanssa voi harjoitella tunnetilojen ilmaisemista. Moni lapsi näyttelee mielellään esimerkiksi surullista tai vihaista, ja tunnetilojen esittämisestä voi tehdä hauskan leikin.

Jos jokin tietty tilanne, esimerkiksi koirien kohtaaminen, laukaisee lapsessa voimakkaan kielteisen reaktion, aikuisen ei kannata ryhtyä ylihuolehtivaiseksi näissä tilanteissa. Lapsi ennen kaikkea reagoi aikuisen malliin; jos aikuinen viestittää, että tilanteessa ei ole mitään pelättävää ja pysyy itse rauhallisena, myös lapsi todennäköisesti rauhoittuu tilanteen toistuessa. Koiran kohtaamista ei kannata simuloida tai valmistaa lasta siihen ylenpalttisesti, vaan pelkoa aiheuttava tilanne kannattaa kohdata lapsen kanssa rauhallisesti ja varmasti.

Lapsi voi oppia jo muutaman vuoden ikäisenä myös puhumaan itselleen kannustavasti. Eräs 4-vuotias poika pelkäsi pimeää ja kohtasi esimerkiksi valon sammumisen rappukäytävässä kovaäänisesti loitsuamalla: "Häivy siitä ikävä mörkö, sinua EI OLE!"

Myös aikuisten rentoutumis- ja meditaatiotekniikoista löytyy lapsille sopivia malleja. Yksinkertaisilla hengitysharjoituksilla on saatu hyviä tuloksia levottomuuden hoidossa ja jo muutaman minuutin kestävä keskittynyt hiljaisuudessa istuminen lisää lapsen levollisuutta usein paljon enemmän kuin (usein) turha terapiassa juokseminen.

torstai 12. marraskuuta 2009

Kaikkea ei voi hallita

Tapasin junassa mielenkiintoisen herrasmiehen. Hän oli kiinnostunut Yhdysvaltojen politiikasta ja rauhasta. Ilman häntä en mahdollisesti tietäisi, että Mikhail Kalashnikov kehitti aikoinaan rynnäkkökiväärin, joka tunnetaan myös nimellä AK-47. Samaista asetta on myyty maailmassa noin 100 miljoonaa kappaletta.

Nuorena Kalashnikov halusi ryhtyä runoilijaksi, mutta tunnetuksi hän tuli maailman käyttövarmimman rynnäkkökiväärin kehittäjänä. Rynnäkkökiväärin tarkoituksena oli suojata hänen rakasta isänmaataan, Neuvostoliittoa, hyökkääjiltä.

Kalashnikov on myöhemmin pahoitellut sitä, että hänen keksinnöstään ovat hyötyneet myös terroristit. Ylpeämpi hän kuulemma olisi, jos olisi kehittänyt jotain yleishyödyllisempää, kuten ruohonleikkurin.

Näinhän se menee - kaikkea ei voi hallita. Joku on joskus sanonut, että perimmäinen aikomuksemme ratkaisee paljon. Joskus yritämme saada aikaiseksi hyvää tai tarkoitamme hyvää, mutta valintojemme seuraukset ovat johonkin suuntaan huonot. Kaikkea ei voi hallita, mutta ihminen voi valita suhtautumistapansa, tiukassakin tilanteessa.

Kalashnikov täytti toissa päivänä 90 vuotta. Hän sanoo elävänsä yksinkertaista, tyytyväistä elämää.



keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Maailman monet Enket


Saksan jalkapallomaajoukkueen maalivahti Robert Enke jättäytyi eilen junan alle. Enken vaimo kertoi miehensä olleen masentunut, ja lääkärinkin mukaan Enke oli kärsinyt masennuksen lisäksi myös epäonnistumisen pelosta.

Pelikentillä Enke antoi itsestään varman ja tasaisen kuvan, ja hyvät suoritukset seurasivat toisiaan, henkilökohtaisista haasteista huolimatta. Sisällä kuitenkin myllersi.

Epäonnistumisen pelko vaivaa jokaista ihmistä aika ajoittain, enemmän tai vähemmän. En usko suorituskeskeiseen enkä ulkoapäin ohjautuvaan elämään, mutta uskon tavoitteisiin, pieniin ja suuriin. Näen työssäni hyvin usein, miten ihmiset antavat pelon estää heitä elämästä ja saavuttamasta täyttä potentiaaliaan.

Onneksi näen myös kaikki ne mahdollisuudet, joita ihmisissä on. Suurin haaste ihmisellä kuin ihmisellä tuntuu olevan omaksi itseksi tuleminen. Millainen minä olen? Mitä eri mahdollisuuksia minusta vielä löytyy? Mitä tapahtuisi, jos oppisin riippumattomaksi toisten ihmisten moitteista JA kehuista? Mitä jos se, mitä ajattelen itsestäni, ratkaisisi elänkö vai kuolenko hiljaa pois?

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Niinistöltä viikon sitaatti

Sauli Niinistö on Palloliiton uusi puheenjohtaja. Ilahduin kovasti, kun luin hänen tuoreet kommenttinsa:

"Minulle on kirkastunut hyvin yksinkertainen totuus: tunne itsesi, tiedä mitä tiedät ja mitä osaat. Tunnusta mitä et osaa. Silloin on syytä kääntyä viisaampien puoleen."

Kun ihminen tuntee itsensä mahdollisimman hyvin, karikkoineen päivineen, hänen mahdollisuutensa tosiasiassa kasvavat.

Niinistö jatkaa:

"Pelaaminen juniorijoukkueessa tai toimiminen sen taustajoukoissa on vahva torjuntalääke syrjäytymiseen."

Joukkueurheilu on monelle nuorelle valtavan suuri pääoma fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti. Joukkueurheilun puolesta on puhunut myös lastenpsykiatrian erikoislääkäri Raisa Cacciatore teoksessaan Pelastakaa pojat!


Lähde:
http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1753782

torstai 5. marraskuuta 2009

Kiekkoleijonilta uupuu työkaluja

Olen pari päivää seurannut Leijonien päävalmentaja Jukka Jalosen kommentteja pelirohkeudesta ja pelaamisen ilosta. Niitä kuulemma tarvittaisiin lisää. Olen Jalosen kanssa aivan samaa mieltä.

Mutta. Miten pelirohkeuteen ja pelaamisen iloon päästään ja miten ne säilytetään paineen alla? Jos ei ole konkreettisia, selkeitä työkaluja mielen ja paineen hallitsemiseksi, hyvä tahto ei auta. Ei vaikka valmentaja olisi oikeilla jäljillä.

Jotain on pahasti kroonisesti pielessä, jos Leijonat kerta toisensa jälkeen prakaavat paineen alla. Homma on kiinni korvien välistä ja korvien väliin voi vaikuttaa.

Jos 10-vuotias jännittämisestä kärsivä jalkapalloilijapoika pääsee lyhyessä ajassa asian ytimeen ja saa aikaan loistavia tuloksia, uskoisi saman olevan mahdollista myös Leijonille. Kunhan työkalut ovat oikeat.

Leijonat hukkasivat tänään Venäjää vastaan pelatussa ottelussa 3-0 johdon:
http://www.hs.fi/urheilu/jaakiekko/maajoukkueet/artikkeli/Johdon+hukkaaminen+harmitti+Jalosta/1135250538664

maanantai 2. marraskuuta 2009

Suomalaisilla hyvä itsetunto?

Lokakuun kysymyksessä tiedusteltiin onko suomalaisilla hyvä itsetunto. Oman mielipiteensä antoi 44 henkilöä, joista 77 % oli sitä mieltä, että suomalaisilla ei ole hyvä itsetunto. Vain 15 % vastanneista ei osannut sanoa mielipidettään, ja 6 % uskoi suomalaisten hyvään itsetuntoon.

Ihmisellä on hyvä itsetunto, jos hän kykenee arvostamaan itseään ja olemaan sujut itsensä kanssa. Tämä edellyttää myös omien heikkouksien ja vahvuuksien realistista tuntemista.

Jos ihmisellä on hyvä itsetunto, hän kykenee arvostamaan itseään
- taidoistaan
- suorituksistaan ja
- toisten mielipiteistä
riippumatta.

Työssäni näen usein, miten aikuiset ihmiset yhä määrittelevät itseään ja arvoaan ulkoisten saavutustensa ja toisten mielipiteiden kautta. Saavutukset ja myönteinen palaute ovat hyvä juttu, mutta niillä ei ole mitään tekemistä ihmisen arvon kanssa.

Omasta mielestäni suomalaisilla ei ole hyvä itsetunto, mutta yksilötasolla löytyy poikkeuksia. Seuraavien sukupolvien suhteen olen toiveikas.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Lahjakkuus ei ratkaise, vaan harjoitteleminen

Olen kirjoittanut tästä aiheesta aikaisemminkin, mutta kertaus on uuden oppimisen äiti.

Tuore kirja Superfreakanomics vannoo harjoittelemisen ja työnteon eteen. Oman lajinsa mestarit eivät useinkaan ole osoittaneet lapsina erityistä lahjakkuutta - heidän menestymisensä on seurausta sinnikkäästä harjoittelemisesta. Hyvä esimerkki tienraivaajasta on Michael Jordan, jota ei aikoinaan kelpuutettu edes koulunsa koripallojoukkueeseen.

Harjoittelun tulee olla tarkoituksenmukaista, jotta sillä saadaan toivottuja tuloksia. Tällaista harjoittelua kuvaa
- toistuva, tiheä harjoittelu
- halu ja pyrkimys tulla paremmaksi
- asiantunteva ohjaus tai valmennus muodossa tai toisessa.

Entinen tennistähti Monica Seles kertoo Superfreakanomics-kirjassa, miten lapsena hänen harjoituskenttänsä koostui kahden auton väliin pingotetusta narusta. Parkkipaikalla harjoittelua kesti kaksi vuotta, mutta se loi pohjan myöhemmälle menestykselle. "Nykyään kerron kohtaamilleni lapsille, että hyvät asiat seuraavat toisiaan, jos perusasiat ovat kunnossa ja panostat harjoittelemiseen."

Oli alasi tai lajisi mikä tahansa, harjoitteluun käytetyt tunnit ratkaisevat paljon. Harjoittelu on helpompaa, jos omaa lajiaan myös rakastaa.


Lähde:
http://abcnews.go.com/2020/superfreakonomics-raw-talent-genius-overrated/Story?id=8874978&page=1

torstai 22. lokakuuta 2009

Miksi tavoiteajattelu ei aina toimi?

Ajattelemme usein, että voimme asettaa epämääräisiä tavoitteita ja saada itsemme käyttäytymään uudella tavalla. Tavoitteiden asettaminen ei ole aina oikea lähtökohta. Parhaana esimerkkinä ovat toiveikkaat uudenvuoden lupaukset.

Se, saavutatko tavoitteesi, johtuu usein minäkuvastasi. Jokainen meistä kantaa mukanaan mentaalista kuvaa itsestään: "Tälläinen olen". Tuon minäkuvan muodostumiseen ovat vaikuttaneet uskomuksemme, kokemuksemme ja toisten ihmisten näkemykset ja reaktiot.

Tuo "minä" on jotain, minkä todenmukaisuutta olisi hyvä tarkistaa säännöllisesti, koska ajatuksemme, tunteemme ja käyttäytymisemme ovat suoraa tulosta siitä, miten näemme itsemme. Oli tavoitteesi sitten kilpailun voittaminen tai viisaammaksi kasvaminen, tulet tiedostamattasi hylkimään tuon tavoitteen saavuttamista, jos se ei ole minäkuvasi mukainen.

Jos ajattelet, että olet häviäjä ja epäonnistuja, käyttäydyt myös tuon mallin mukaisesti. Kun muutat käsityksen, joka sinulla on itsestäsi, saavutat niitä asioita, jotka vastaavat uutta minäkuvaasi.

Kyse on siis itsetuntemuksen kasvattamisesta ja itsetunnon kehittämisestä. Emme voi muuttaa sitä, mitä emme edes tiedosta.

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Puurtaminen kannattaa, jos...


Olen tehnyt töitä mentaalivalmennuksen ja stressinhallinnan kehittämiseksi pitkäjänteisesti ja sinnikkäästi. Olen lukuisia kertoja miettinyt omaa jaksamistani ja motivaatiotani. Mitä tavoittelen? Miksi haluan tehdä tätä työtä? Aina palaan samaan asiaan: jos voin auttaa työlläni edes yhtä ihmistä kerrallaan, työ kannattaa.
Olen syksyn aikana saanut tehdä töitä täysillä. Sana on kiirinyt ja puhelin soi. Siitä ei voi olla kuin kiitollinen.
En usko kuitenkaan puurtamiseen puurtamisen vuoksi. Jos motiivi on kohdallaan ja työ vastaa edes jollain tavoin omia arvoja, sen eteen kannattaa tehdä rutkasti töitä. Silloinkin, kun ei siltä tunnu.
Puurtaminen kannattaa erityisesti silloin, jos omaa työtään rakastaa, sen eteen haluaa tehdä töitä ja siinä ovat arvot kohdallaan. Rahantekoon ei kannata keskittyä, mutta omaan kutsumukseen senkin edestä. Mitä vapautuneempi mieli, sitä paremmin psyyke vastaa uusin ratkaisuin ja rahakin pitää huolen itsestään.
Millainen työ tai tekeminen tuottaa sinulle iloa? Oletko jo löytänyt oman alasi?

perjantai 16. lokakuuta 2009

"On sinun vikasi, että olen..."

"On sinun vikasi, että olen onneton."
"On sinun vikasi, että olen neuroottinen."
"On sinun vikasi, että olen vihainen."
"On sinun vikasi, että olen katkera."

Näin sanoo aikuinen, joka ei ota vastuuta omasta hyvinvoinnistaan. Jokainen aikuinen ihminen on viime kädessä vastuussa omista ajatuksistaan, tunteistaan ja reaktioistaan. Ulkoisia olosuhteita tai tapahtumia ei voi aina muuttaa, mutta voimme aina vaikuttaa siihen, mitä tapahtuu mielessämme ja millaisia tarinoita kerromme itsellemme.

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Itse valittu stressi vähemmän tuskallinen

Amerikkalainen psykiatri Jerome Frank on todennut, että stressi johtuu pääasiassa ihmisen tavasta tulkita tapahtumia. Oma kokemus ratkaisee stressin määrän ja laadun, ei se, onko asia jonkun toisen mielestä stressaava. Jos olemme itse valinneet stressin ja esimerkiksi stressaavan työn, aiheuttaa tuo stressi erilaisen reaktion kuin sellainen stressi, jota haluaisimme välttää, mutta emme pysty.

Myös asenne ratkaisee paljon. Voimme asennoitua olosuhteisiin itsesäälillä tai kiukulla, mutta asennetta voi aina muuttaa. Jos muistamme, että yhtä vaihetta seuraa elämässä aina uusi vaihe, kykenemme kohtaamaan vaikeatkin vaiheet sopuisammin.

Sairauden puhkeaminen ja kulku on aina suoraan yhteydessä kykyymme ja haluumme selvitä stressistä. Onneksi itsetuntemuksen kasvattaminen ja itsensä rakastaminen ovat aina oivia stressin kesyttäjiä, ja molempia taitoja voi oppia.

tiistai 13. lokakuuta 2009

Kaukokaipuuta ja putoavia kortteja

Luin Kauppalehdestä Olli Herralan blogin Suomi: Missään ei voi näin riemuita. Mieleni valtasi merkillinen kaukokaipuu, jopa kahdenkymmenen paluuvuoden jälkeen.
Olen asunut Yhdysvalloissa viisi vuotta. Ensimmäinen puoli vuotta meni täydellisen kulttuurishokin parissa, mitä seurasi vähintään yhtä täydellinen sopeutuminen, kalana kalojen joukossa.
Amerikkalaisia on usein kritisoitu pinnallisiksi. En ole koskaan ymmärtänyt väitettä, koska kokemukseni on ollut niin toisenlainen. Kun amerikkalainen sanoo "Let's have lunch sometimes", ei hän suinkaan tarkoita, että homma varmasti toteutuu. Hän vain esittää hyvän aikeensa, joka ehkä toteutuu, ehkä ei. Mutta suomalainen takertuu ehdotukseen kuin viimeiseen ehtoolliseen ja pahimmillaan katkeroituu näiden toista kieltä puhuvien keskellä.
Los Angelesissa, Hollywood-huuman keskellä, koin syvällisiä, aitoja ystävyyssuhteita, joiden lämpö ei ole koskaan jäähtynyt. Asioista puhuttiin, niistä vaikeistakin.
Toista oli paluu Suomeen. Paluumuuttajan shokkia on sanottu paljon rankemmaksi kuin lähtijän kokemaa kulttuurishokkia. Minä ainakin olin viiden vuoden poissaolon jälkeen jo kielirikkoinen; pakastemarjoistakin tuli jäätyneitä marjoja ja minä en mennyt suihkuun, mutta otin sen kyllä mielelläni. Eräs itselleni vieras nainen oli kommentoinut äidilleni, että taisi olla teidän Minna, kun käveli tuolla kadulla ja hymyili itsekseen.
Yritinhän minä hymyillä, kun huomasin, että kukaan muu ei hymyillyt. Eikä halannut.
Koen yhä itseni enemmän amerikkalaiseksi kuin suomalaiseksi, vaikka minussa on venäläistä verta rutkasti enemmän kuin amerikkalaista.
Kaukokaipuu on yhä kova, ajoittain. Elämä pitää minut nyt Suomessa, mutta amerikkalainen mentaliteetti on onneksi vain ajatuksen päässä.
Viime kädessä kortit putoavat pöydälle niin kuin ne putoavat. Voimme vaikuttaa ennen kaikkea omaan asenteeseemme ja luottaa, että selviämme mistä tahansa, mitä eteen tulee. Siitäkin, että paluumuuttaja ei välttämättä ole koskaan enää entisensä.

maanantai 12. lokakuuta 2009

Mielen väsymys uuvuttaa myös kehon

Mitä väsyneempi mieli, sitä rajoittuneempia ovat tulokset myös fyysisen ponnistelun parissa. Tammikuussa 2009 julkaistiin brittiläinen tutkimus, jonka mukaan mielen väsymys saa aikaan todellista uupumista myös kehossa. Tutkimuksessa koehenkilöt joutuivat tekemään erilaisia haasteellisia mentaalisia harjoituksia, minkä jälkeen he siirtyivät fyysisen aktiviteetin pariin. Kontrolliryhmään verrattuna heidän fyysinen suoritustasonsa laski hyvin nopeasti.

Asia on kaksipiippuinen. Mentaalisilla harjoituksilla voidaan virittää mieli ja aivot keskittyneeseen tilaan, joka luo edellytykset myös hyville fyysisille suorituksille. Tämän olen nähnyt monta kertaa asiakkaideni kanssa tehdyssä työssä. Toisaalta mieltäkään ei saa rasittaa liikaa erilaisilla mielikuva- tai keskittymisharjoituksilla, koska väsyneestä mielestä ei ole kenellekään minkäänlaista hyötyä.

Kohtuullisuus ja itsetuntemus ovat siis valttia myös mielen harjoittamisessa.


http://jap.physiology.org/cgi/content/full/106/3/857?maxtoshow=&HITS=10&hits=10&RESULTFORMAT=&author1=marcora&fulltext=exercise&searchid=1&FIRSTINDEX=0&sortspec=relevance&resourcetype=HWCIT

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Asiaa mokaamisesta

http://www.yleradio1.fi/yhteiskunta/id22041.shtml

Kilpaile, mutta kilpaile oikein


Ihminen voi oppia kilpailemisen jalon taidon huolimatta siitä, onko hän urheilija tai vaikkapa toimistotyöntekijä. Me kaikki voimme kilvoitella omien taitojemme ja kykyjemme puolesta, jotta kehittyisimme. Millainen kilpaileminen tuntuisi sinusta luonnolliselta?

Hesarissa oli taannoin sykähdyttävä juttu kilpailemisen taidosta (HS 28.9.2009). Toimittaja vertaili suomalaisen kestävyysjuoksijan ajatuksia intialaisen Sri Chinmoyn oppeihin. Molempien perusajatuksena oli, että kilpailu on hyödyllistä vain, jos sen tekee itsensä kanssa. Itsensä voittaminen on taas mahdollista vain, jos tekee aidosti parhaansa. Onnellisuus puolestaan on jotain sellaista, mikä ei saa olla kiinni lopputuloksesta - onnellisuus kun on pohjimmiltaan sisäinen tila, jolla ei ole mitään tekemistä ulkoisten meriittien kanssa.

Kanssakilpailijoita voisi pitää vauhdittavina ja vaihtuvina kiintopisteinä. Jos heihin alkaa suhtautua vastustajina, mieli alkaa helposti pelätä häviötä ja tuottaa raskaita tunnetiloja.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Tuomas Enbusken vieraana torstaina

Olen tällä viikolla keskusteluissa mukana Tuomas Enbusken radio-ohjelmassa.

Ylen ohjelmatiedoista poimittua:

Tuomas Enbuske.
YLE Puhe 13.03 - 13.56 to 8.10.2009

Kannattaako mokata?
Aiheesta keskustelemassa stressinhallintaan erikoistunut kouluttaja Minna Marsh, filosofi ja valtiotieteen tohtori Maija-Riitta Ollila, työterveyspsykologi Tuomas Lassinantti sekä konkurssin tehnyt sisustussuunnittelija Tanja Meski puhelimitse Italiasta.


http://ohjelmaopas.yle.fi/mediaoppaat/radio-opas?week=r48

torstai 1. lokakuuta 2009

82 % vastanneista uskoo henkiseen valmennukseen

Syyskuun kysymyksessä tiedusteltiin hyötyisikö suomalainen yleisurheilu tehokkaammasta henkisestä valmennuksesta. Vastauksia tuli 45 ja vastanneista 82 % oli sitä mieltä, että tehokkaampi henkinen valmennus toisi kaivattua lisäpotkua suomalaiseen yleisurheiluun.

Jo kysymyksen asettelu paljasti, että nyt peräänkuulutettiin nimenomaan tehokkaampaa henkistä valmennusta, ei jotain sinne päin.

Isona haasteena tuntuu olevan, että usein asioista päättävät tahot eivät itse miellä lainkaan henkisen valmennuksen mahdollisuuksia saatikka sitten oman mielensä liikkeitä. Tämäkin asia on korjattavissa havahtumisen ja oivaltamisen kautta. Muutos on vain yhden ajatuksen päässä.

tiistai 29. syyskuuta 2009

Kuka pelastaisi urheilijan?


Jollain merkillisellä tavalla suomalaisille tuntuu olevan ominaista paitsi huono itsetunto, myös vahingonilo. Ehkä noilla kahdella on jotain yhteyttä.
Kun urheilija menestyy, hänet nostetaan jalustalle ja hänestä tulee koko kansan lemmikki. Ainakin joksikin aikaa.
Sitten tulee hetki, jolloin urheilija epäonnistuu tai hänet isketään kanveesiin, josta hän ei enää nouse tarpeeksi nopeasti. Häviäjästä ja epäonnistujasta tulee jälleen koko kansan omaisuutta, perspektiiviltään vääristynyttä sirkushuvia, kun hänen epäonnistumisensa saa meidät tuntemaan olomme paremmaksi omien epäonnistuneiden yritystemme keskellä. Olemme vähemmän surkeita, jos toinen on surkeampi.
Kuka välittää urheilijasta hänen uransa päätyttyä tai silloin, jos hän kaipaisi tukea omaan jaksamiseensa? Liian moni urheilija kantaa tässä maassa yhä turhaa tuskaa.
Ehkä todellisia sankareita ovat he, joita emme enää edes noteeraa.

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Maanantaina 28.9 Urheilun taustapeili

Yhä useammat huippu-urheilijat, ammattiurheilijat lopettavat uransa nuorina. Toisaalta yhä useammat aloittavat sen pian jälleen. Mistä urheilu-uran lopettamisessa on kysymys, miten vaikeaa luopuminen on? Keskustelemassa ovat vanha konkari, kolminkertainen yksikkösoudun olympiavoittaja Pertti Karppinen, ensimmäisenä suomalaisena NBA:ssa koripalloa pelannut Hanno Möttölä ja mentaalivalmentaja Minna Marsh. Lähetystä isännöi Arto Teronen.

tiistai 22. syyskuuta 2009

Vieraana Urheilun taustapeilissä 28.9.2009

Olen vieraana Urheilun taustapeilissä 28.9.2009 alkaen klo 17.30. Lähetyksen aihe on erittäin mielenkiintoinen, joten virittäydy Radio Suomen aalloille ensi maanantaina.

http://lotta.yle.fi/ijulkaisu.nsf/sivut/taustapeili

maanantai 21. syyskuuta 2009

Milla Magian vastaanotolla


Toimittaja Jukka Kuikka kertoo Maine-lehdessä kokemuksistaan Milla Magian näköisen psykiatrin vastaanotolla:
Menin ensimmäistä kertaa vastaanotolle, koska ahdisti. Jokin kiva kikatuspilleri olisi ollut paikallaan. Kaikki luovat ihmiset käyttävät niitä. En ole luova, mutta ehkä medikalisaatio auttaisi luovimaan.
Milla pyöritti päätään ja suositteli maatilan hintaista lyhytterapiaa. Hän tiesi, että kärsin samoista ongelmista kuin nuori Werther. Hän unohti vain mainita, että Werther oli puolta nuorempi kuin minä ja olisi helposti hoidettavissa vierihoidolla.
Sitä paitsi yksinäisyydestä ei Wertherin elinaikana yleensä kärsitty kuten nyt, kun pariutuminen on jokamiehenoikeus jopa television deittiohjelmissa. Kävimme läpi Kalle Achten kaikki psykiatriset teokset ja tavan mukaan oireita löytyi joka tautiin paitsi luulosairauteen.
Pidin hoidon ennakkolaskelmaa korkeana, jolloin valikkoon liitettiin myös paranoia.

Lähde: Maine 5/2009
Kiitos Mikko Itävaaralle mainiosta vinkistä.

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Miksi ihmiset eivät saavuta tavoitteitaan?


Tutkijat väittävät, että noin 80 prosenttia ihmisistä ei yleensä aseta itselleen minkäänlaisia tavoitteita. Niistä 20 prosentista, jotka tavoitteita asettavat, noin 70 prosenttia ei koskaan saavuta tavoitteitaan.

Tavoitteet voisi jakaa kahteen eri kastiin: tekemiseen ja olemiseen liittyviin tavoitteisiin. Usein ihmiset haluavat joko tehdä jotain (vaihtaa työpaikkaa, oppia ajanhallintaa...) tai olla jotain (kärsivällisempiä, myönteisimpiä...)

Tavoitteet jäävät saavuttamatta usein näistä syistä:
  1. Pelkäämme epäonnistumista tai menestymistä.
  2. Emme ymmärrä, että tavoitteita saavutetaan kulkemalla pisteestä a pisteeseen b. Tavoitteellinen elämä on prosessiin suostumista.
  3. Emme kykene sitoutumaan.
  4. Emme kykene keskittymään.
  5. Emme tee työtä tavoitteidemme eteen.
  6. Analysoimme itseämme ja tavoitteitamme loputtomiin.
  7. Meillä ei ole selkeää tavoitetta.
  8. Meillä on liian monta tavoitetta. (2-3 on sopiva määrä)
  9. Valitsemme liian kaukaisen tai mahdottoman tavoitteen.
  10. Tavoitteemme ei innosta meitä.

Minulla on eräs hyvin selkeä tavoite, jonka toteuttamiseen en ole tarvinnut sen kummempia suunnitelmia: haluan elää rohkeasti itseni näköistä elämää, en kenenkään toisen sanelemaa. Huomaan olostani hyvin helposti, jos poikkean oikeasta suunnasta.

Mitä sinulle tarkoittaisi, jos et eläisi elämääsi keskinkertaisesti, vaan sen täyttä potentiaalia etsien ja toteuttaen?

lauantai 12. syyskuuta 2009

Luento menestymisestä ke 16.9.

Luennoin Tampereen Työväenopistolla menestymisestä otsikolla Menestyjän profiili keskiviikkona 16.9.2009 alkaen klo 18.

YLEISÖLUENTO MENESTYJÄN PROFIILI
320321A
Sampola, 302
ke 18.00-20.15, 16.9.2009
Kuka menestyy ja miksi? Mitä menestyminen tarkoittaa juuri sinulle?

Tervetuloa mukaan!

perjantai 11. syyskuuta 2009

Rakentavasta ajattelusta

Elän kiireistä vaihetta, ehkä koko vuoden kiireisintä. Omveran nettisivujen ja blogin päivitys on jäänyt varsinaisen työn jalkoihin. Tällä viikolla mielenkiintoisiin töihin kuuluivat esimerkiksi Varalan Urheiluopistolla ja Suomen Kansallisoopperan Balettioppilaitoksella eri kohderyhmille pidetyt koulutukset. Koen kiireenkin keskellä suurta iloa siitä, että pääsen työssäni näkemään hyvin erilaisia, toisistaan poikkeavia maailmoja. Viesti on kuitenkin sama kaikille: Voit vaikuttaa suuntaasi paljon enemmän, kun opit käyttämään mieltäsi.
En usko myönteiseen ajatteluun myönteisen ajattelun vuoksi. Koko termi "myönteinen ajattelu" on kärsinyt inflaation liiallisen pehmopyörittelyn keskellä. Silti puhun itsekin myönteisen ajattelun tärkeydestä, mutta korostan sen vaikutuksia fysiologiseen stressinsäätöjärjestelmään, tunnetiloihin ja solujen hyvinvointiin. Ei hömpänpömppää imagon vuoksi, vaan faktaa.
Ehkä voisimme puhua enemmän luovasta tai rakentavasta ajattelusta.
Jokainen ajatus tulee mielestä, joka tarvitsee toimiakseen aivoja. Aivot puolestaan säätelevät kehon kemiaa. Luova ajattelu on ennen kaikkea sitä, että voit päästää irti negatiivisesta ajatuksesta ja keskittyä tahdonvoimalla toisenlaiseen ajatukseen, sellaiseen jonka avulla voit vahvistaa hyvinvointiasi ja löytää toimivampia näkökulmia.
Luova ajattelu on mahdollista kaikissa tilanteissa. Kuten Mikael Jungner joskus totesi, kyllä ihminen voi valita suhtautumistapansa, tapahtui mitä tapahtui.
Edelliseen lisään, että juu, jos halua ja motivaatiota löytyy.

maanantai 7. syyskuuta 2009

Media, maailmankuvan muokkaaja?

Jos uskoisin jokaisen suuren otsikon, uskoisin myös, että..

Lähes kaikki yksinhuoltajaäidit on tuomittu elämään köyhyysrajan alapuolella.
Nainen ei ole nainen, jos hän ei käytä 7 cm:n korkoja.
Maailmanloppu tulee vuonna 2012.
Pääministeri Vanhanen on hurjasteleva seksipeto.
Naapurini käyttää huumeita tai ainakin jakelee laittomia yrttejä ovenraostaan.
Jos olen nainen, elän 80-vuotiaaksi. Jos olen mies, joudan pois aikaisemmin.
Jos olen palomies ja asun Helsingissä, elinpäiväni päättyvät 65-vuotiaana.
Kiinalaiset vievät pian viljamme, joten minun on parasta satsata säilykkeisiin.

Jos opit katsomaan asioita terveestä näkökulmasta, kaikki on ihan hienosti:

Yksinhuoltajaäideillä on monesti hurjan hauskaa.
Terveyskengät vaalivat jalkojesi ja hermojesi hyvinvointia.
Maailmanloppu ei ehkä tule koskaan.
Pääministeri Vanhanen on mies siinä missä muutkin.
Naapurini ovat kirjavaa sakkia, ja se on elämän rikkautta.
Jos olen nainen, elän niin kauan kuin elän. Sama pätee miehiin. Ja helsinkiläisiin palomiehiin.
Ruokakaupasta saa tänään ja huomenna suomalaisia jauhoja, hiutaleita ja leipää erittäin edullisesti.

Pahin uhka löytyy korviesi välistä. Siellä ne hurjimmat sodat käydään, joka päivä. Valitsemalla mitä luet ja mihin suuntaat huomiosi voit tehdä tietoisen päätöksen siitä, haluatko voida hyvin vai hyvin huonosti.

tiistai 1. syyskuuta 2009

Suomalaisen yleisurheilun kriisi

En pidä ollenkaan huonona asiana, että menneissä yleisurheilun MM-kisoissa Suomi ei menestynyt, eikä kehuja sadellut myöskään Göteborgissa maaottelussa Ruotsia vastaan. Suomen Urheiluliiton valmennuksen johtaja Jarmo Mäkelä tilitti, miten häntä ketutti, enkä yhtään epäile etteikö näin olisi ollut. Lehdissä ihmeteltiin ruotsalaisten ylivoimaista taistelutahtoa ja venymistä yli Suomen osaamisen kerta toisensa jälkeen.

Joskus tarvitaan aikamoinen kuoppaan notkahtaminen, jotta saadaan tehtyä kipeästi tarvittavia muutoksia. Ainakin minua hämää kerta toisensa jälkeen, miten maamme huippu-urheilijat valittavat liiallisia paineita, keskittymiskyvyn puutetta tai joitain epämääräisiä suoritusta haitanneita tekijöitä. Onko nyt todella niin, että Suomessa ei vielä tiedosteta, että paineensietokykyä ja keskittymiskykyä on mahdollista oppia siinä missä muitakin taitoja? Jokaisen urheilijan olisi hyvä tietää perusasioita aivojen toiminnasta ja oman mielen mahdollisuuksista.

maanantai 31. elokuuta 2009

Päivän myönteisin

Sain juuri erittäin myönteisen viestin yhteistyökumppaniltani:
Näin syksyn alkaessa on hyvä muistaa elämän positiivisia asioita. Nimittäin kolmen ja puolen kuukauden päästä alkaa päivä pidentyä eli kevät on tulossa!
Kesää kohti siis.

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Ylipaino kutistaa aivoja


Uusi tutkimus on todistanut, että ylipaino syö aivojen kudoksia vuosien aikana merkittävästi. Mitä enemmän ihmisellä on liikakiloja, sitä pienemmäksi aivot kutistuvat.
Tutkimus kohdistui iäkkäämpien ihmisten aivoihin. Vuosien kuluessa erityisesti ylipainoisilla ihmisillä aivojen muistiin ja päätöksentekoon liittyvät ominaisuudet heikkenivät selvästi. Tutkimustulokset ovat merkittäviä, koska ne selvittävät ensimmäistä kertaa, miksi erityisesti ylipainoisilla ihmisillä esiintyy Alzheimerin tautia. Ylipaino rappeuttaa kaikkia kehon elimiä, eivätkä aivot ole tässä asiassa poikkeus.


Lisää aiheesta:
http://news.health.com/2009/08/26/as-waistlines-widen-brains-shrink/

keskiviikko 26. elokuuta 2009

"Media paisuttelee sikainfluenssaa"

Viittasin jokin aika siihen, miten tiedotusvälineet rakentavat (omaksi ilokseen?) hurjia juttuja milloin mistäkin aiheesta. Kaikkea ei kannata uskoa, ja kaikki ajatukset eivät ole totta, vaikka pää muuta vakuuttaisikin.

Helsingin Sanomat julkaisi tänään mittavan mielipidekirjoituksen otsikolla Media paisuttelee sikainfluenssaa. Infektiotautiopin professori Olli Ruuskanen lateli hyvin maltillista ja asiantuntevaa tekstiä, jonka mukaan sikainfluenssa "ei eroa merkittävästi normaalista kausi-influenssasta". Epidemiasta on turha puhua, koska Ruuskasen mukaan tauti on tällä hetkellä lievä.

Osta hengityssuojaimia vain, jos se tekee sinut aidosti tyytyväiseksi. Mitä enemmän alat pelätä, sitä enemmän kehosi erittää stressihormoneja ja kutsuu possunuhaa luokseen.

tiistai 25. elokuuta 2009

Keihäänheittoa ja sahanpurua

Kun ajattelen Suomen keihäsmiesten viimeisiä MM-tuloksia, minulle tulee epämukava olo. Niin epämukava, että on mennyt pari päivää tuumatessa enkä vieläkään ole toipunut.

Ystäväni, entinen kilpaurheilija, lähetti minulle myöhään sunnuntaina Facebook-viestin:
what the f.....??? Pitkämäki did no (sic) expect anything, Wirkkala did not light up for the World Champion final and Järvenpää said that it felt like he had never thrown a javelin. Someone teach them one sentence and quick: "I AM GOING TO KICK YOUR A......SS". What the hell is in between their ears??? Saw dust??? Minna, they need MENTAL COACHING!!!
Niin kauan kuin Suomen urheilumaailmassa ei ymmärretä henkisen valmennuksen merkitystä on aivan turha sanailla kenen pitäisi erota. Systeemissä on vikaa ja vikaa on ihmisissä, jotka tietävät sen, mutta eivät uskalla asiasta ääneen puhua.

Henkinen valmennus ei ole mysteeristä poppamiesten puuhaa. Se on mielen hallintaa ja itsetuntemusta kohentavaa valmennusta ja ilman sitä on aivan turha lähteä yhteenkään arvokisaan. Tai jos arvokisoissa ei menestytä, kannattaa olla ihan vain hipihiljaa, jos ei ole kiinnostusta hakea aitoja ratkaisuja jossittelun sijasta.

Tämä siis sekä valmentajille että kaikille urheilumaailman vaikuttajille.

Tässä vielä taannoinen Hesarin juttuni. Homma on edelleen retuperällä:
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Henkinen+valmennus+retuper%C3%A4ll%C3%A4/1135245326972

perjantai 21. elokuuta 2009

Tämä on mainos.

Luen erästä työprojektia varten jenkkibestselleriä Born to Run, joka kertoo amerikkalaisen miehen kipeistä jaloista, liikkumisen intohimosta ja Meksikon Tarahumara-intiaaneista, jotka ovat maailman nopeimpia ultrajuoksijoita.

Kirja ei ole hyvä; se on erinomainen. Sen kirjoittaja Christopher McDougall on onnistunut luomaan tietokirja-jännärin, joka vie lukijan huikealle matkalle aivan toisenlaisen sivilisaation pariin ja ihmiskunnan syvimpien kysymysten äärelle.

Miten voi olla mahdollista, että ihminen pystyy juoksemaan uuvuksiin vapaudessa elävän antiloopin?

Jos englanti sujuu ja aihe kiinnostaa, kannattaa Born to Run laittaa oitis hankintalistalle.

torstai 20. elokuuta 2009

"Mielenterveyden häiriötkin tarttuvat"

Psykologi Antti Korhosella on päivän Hesarissa ainakin minua puhutellut Vieraskynä-kirjoitus.
Tässä tekstistä muutama kohokohta:
  • Helposti unohtuu, että myös mielenterveyden häiriöt ovat luonteeltaan tarttuvia, toimintakykyä merkittävästi heikentäviä ongelmia. Ne voivat tarttua vanhemmilta lapselle tai esimerkiksi puolisolta toiselle.
  • Erilaiset haitalliset ajatus- ja toimintamallit tarttuvat ja siirtyvät helposti seuraavalle sukupolvelle.
  • Lääkkeiden ajatellaan vaikuttavan aivojen aineenvaihduntaan ja toimintaan, kun taas psykoterapia mielletään näistä mekanismeista erilliseksi, "psykologiseksi" hoitomuodoksi. Kuitenkin nimenomaan psykoterapian on todettu tuottavan lääkehoitoa pitkäaikaisempia vaikutuksia esimerkiksi aivojen välittäjäainejärjestelmien toimintaan.

Tekstin voi lukea kokonaisuudessaan tästä:
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Mielenterveyden+h%C3%A4iri%C3%B6tkin+tarttuvat/1135248648869

perjantai 14. elokuuta 2009

Suomessa masennuslääkitystä Amerikan malliin

Masennuslääkkeiden käyttö kaksinkertaistui Yhdysvalloissa 1996-2005. Kasvu on jatkunut, ja nykyään joka kymmenes amerikkalainen syö masennuslääkkeitä ei vain masennukseen, vaan muihinkin vaivoihin. Psykoterapiaa heistä saa entistä harvempi. Usein masennuslääkityksen määrää lääkäri, joka ei ole erikoistunut psykoterapiaan. Onneksi lapsille määrätään Yhdysvalloissa entistä harvemmin masennuslääkkeitä, koska niiden on todettu aiheuttavan lapsissa mm. itsetuhoisuutta.

Suomessa otetaan oppia Amerikan mallista. Päivän uutiset kertovat, että masennuslääkkeiden käyttö on meillä kasvanut rajusti viime vuosina. Nyt masennuslääkkeitä käyttää yli 400 000 suomalaista eli noin 8 % väestöstä.

Huimia lukuja.

Australialainen psykiatrian professori Gavin Andrews totesi jo yli kymmenen vuotta sitten, että kognitiivisen (mieltä harjoittavan) terapian teho on masennuksen hoidossa vähintään yhtä hyvä kuin lääkkeiden. Lääkitys poistaa oireen ja muuttaa tilapäisesti aivojen kemiaa, mutta lääkityksen lopettamisen jälkeen ihminen palaa helposti takaisin masentaviin ajatus- ja reaktiomalleihinsa. Sen sijaan terapia ja muut psykologiset työkalut muokkaavat aivojen reititystä eli auttavat rakentamaan uusia polkuja ja näkymiä elämään.

Kuinka moni masennuslääkkeitä määräävä lääkäri kertoo potilaalle, miten myös liikunta ja oikeanlainen ravinto (ajattelutavasta puhumattakaan) ehkäisevät masennusta?

Masentuneelle hyviä oppaita ovat
Edmund J. Bourne: Vapaaksi ahdistuksesta
Martin E.P. Seligman: Optimistin käsikirja
Koffert Tarja: Depressiokoulu


torstai 13. elokuuta 2009

Vanhat aivot oppivat uusia temppuja


"Ei vanha koira opi" on tyhjä sanonta. Vanha koira oppii ja vanha ihminen myös. Vanhemmat ihmiset oppivat uusia asioita hitaasti mutta varmasti, vaikka he eivät saavuta uusissa asioissa enää sellaisia tiedollisia huippuja kuin jos he olisivat aloittaneet tuon uuden asian opettelemisen nuorena.
Mielen kirkkaan terän säilyttäminen edellyttää myöhemmällä iällä pääkopan harjoittamista vaikka ristikoita tekemällä. Kognitiiviset harjoitukset eivät kuitenkaan riitä, lisäksi tarvitaan vireää sosiaalista toimintaa, myönteistä asennetta ja säännöllistä liikuntaa.
Tutkimusten mukaan liikunta on tärkeämpää aivojen hyvinvoinnille kuin ennen uskottiin. Pitkäkestoinen, rauhallinen liikkuminen ja lihasvoiman rasittaminen pitävät kehon lisäksi myös aivojen reititykset kunnossa. Vanhemman ihmisen kävelyssä ei ole tärkeää sen vauhti, vaan sen kesto.
Kumarrus kaikille vanhuksille, jotka keppinsä tai rollaattorinsa ja alituisten vaivojensa kanssa jaksavat kulkea eteenpäin. Heitä näkee myös lenkkipoluilla ainakin täällä Tampereella.


Asiasta lisää: Scientific American Mind -lehti, July/August 2009

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Juoksija-lehti: Löydä menestyksesi suunta

Tuoreessa Juoksija-lehdessä 6/2009 on asiaa menestymisestä. Kun kirjoitin juttua Löydä menestyksesi suunta, kävin läpi useita menestymistä käsitteleviä artikkeleita sekä urheilu- että bisnesmaailmasta. Oli mielenkiintoista huomata, miten samankaltaisia ovat menestymisen lainalaisuudet alasta tai lajista riippumatta.

http://www.juoksija-lehti.fi/Default.aspx?tabid=3139

tiistai 11. elokuuta 2009

Köyhyys on mielentila

Mietin tänään, ketä ihmistä arvostan erityisesti. Heitä tuli mieleeni useampikin, mutta mieleeni nousi kirkkaimmin edesmennyt isäni äiti, jota mammaksi sanottiin.
Mamma eli kovan elämän, koki paljon väkivaltaa ja menetyksiä eikä säästynyt sairauksiltakaan.
Silloisten ja nykyisten mittapuiden mukaan hän oli köyhä vanhus. Hänellä oli kaksi polyesteristä valmistettua liivihametta, joita hän pesi ja parsi vuodesta toiseen. Kun hän jotain osti, hän osti vain laadukasta. Shoppailupäiviä ei usein ollut.
Mamma oli lähes sokea, mutta hän piti kotinsa moitteettoman puhtaana. Hän pyyhki pölytkin käsituntumalla.
Jos joku tarvitsi jotain, mamma oli valmis antamaan päältään vaikka viimeisen paitansa.
Joskus hänellä oli jääkaapissa ruokaa runsaammin, joskus hyvin niukasti.
Mieleeni ovat porautuneet hänen sanansa: "En ole köyhä enkä kipeä. Kaikkea on vaikka siat söis. Saan olla monesta asiasta kiitollinen."

On totta, että moni suomalainen elää nykyään virallisen köyhyysrajan alapuolella. Oli elämäntilanne mikä tahansa, jokainen voi valita kumpaa hän enemmän tuijottaa, puutetta vai runsautta. Kaikilla meistä on myös runsautta, varsinkin jos opettelemme sitä näkemään. Köyhyys on ennen kaikkea mielentila.

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Taantuuko pää talouden myötä?


Muutama vuosi sitten keskusteltiin kiivaasti lintuinfluenssasta. Eräänä päivänä oli Helsingin Sanomien etusivulla asiantuntijan kommentti siitä, miten epidemian vakavuutta ja todennäköisyyttä on liioiteltu suuresti. Tämän asiantuntijan mielestä lintuinfluenssan uhka ei ollut lainkaan niin todennäköinen kuin oli annettu ymmärtää. Pienestä jutusta huolimatta lehdestä löytyi useampi aiheeseen liittyvä katastrofiotsikko.

Samoihin aikoihin YLE:n uutisryhmä pysäytti minut kadulla ja halusi tietää, pelottaako lintuinfluenssa.
- Ei pelota, sanoin.
- No miksi ei?
- Minulla on muutakin ajateltavaa, vastasin.
Näin heidän ilmeistään, että he pitivät minua kummajaisena, kun en voivotellut. Enkä muuten koskaan päässyt kommenttejeni kanssa heidän ohjelmaansa. Sinne otettiin vain kauhukommentteja.

Sama juttu sikainfluenssan kanssa. Maailmalla pyörii paljon pahempiakin influenssoja, mutta ne eivät kiinnosta ketään.

Entä talouden taantuma sitten? Kun lehdissä hoetaan (syvää) taantumaa kuukaudesta toiseen, tuntuu taantuvan myös moni ihminen. Ajatukset synkistyvät, tuijotetaan uhkakuvia ja unohdetaan, että elämä lipuu ohi, jos sitä ei muista elää.

lauantai 8. elokuuta 2009

Olen keskeneräinen teos

Ihmiset tulevat järjestämiini koulutuksiin yleensä innokkaina ja odottavaisin mielin. Jos aiheena on stressinhallinta, toistuu yleensä parin tunnin jälkeen vakikuvio: joku kysyy, pitääkö ihmisen tulla siis täydelliseksi.
Superihmisiä meistä ei ole tarkoitus tulla. Muistan, miten vuosia sitten joogaopettaja Taavi Kassila sanoi luennollaan, että hänellä ei vieläkään mene edes yhtä päivää niin, etteikö hän tuntisi pienen hetken ajan pelkoa, ärtymystä tai muuta vastaavaa tunnetta. Täydellisen tasapainoista ja harmonista ihmistä hän ei ollut koskaan Suomessa edes tavannut.
Voimme sälyttää vastuun hyvinvoinnistamme menneisyydelle, toisille ihmisille ja olosuhteille. Tai voimme opetella tuntemaan itsemme paremmin heikkouksinemme ja vahvuuksinemme ja ottaa enemmän vastuuta reaktioistamme, tunnetiloja myöten.
Minä en ole täydellinen, olen keskeneräinen teos. Ehkä vielä haudan partaalla huomaan yhä kantavani pientä miinaa sisälläni, jos joku laukaisee minussa ärtymyksen. Mutta on ollut palkitsevaa huomata, miten sitkeän, sitoutuneen sisäisen työn ansiosta olen tasaisempi ja myönteisempi kuin koskaan ennen.

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Krooninen stressi laittaa automaattivaihteelle


Tuoreet portugalilaistutkimukset osoittavat, että pitkäaikaiselle, vaikkakin lyhytkestoiselle stressille altistuneista rotista tulee tapojensa orjia. Tutkimuksessa selvisi, että stressaantuneet rotat alkavat nojautua rutiineihin ja niiden käyttäytyminen muuttuu robottimaiseksi. Samalla stressi saa rotat luopumaan aktiivisesta ajattelusta ja päätöksenteosta. Mitä stressaantuneempia rotat ovat, sitä vähemmän ne oppivat enää mitään uutta.

Tutkijoiden mukaan sama pätee ihmiseen, mutta senhän me jo tiedämmekin. Kroonisesta stressistä kärsivän ihmisen on helpompi toimia vain totutulla tavalla (jopa vuosikausia) kuin alkaa suunnitella jotain uutta. Jatkuva oravanpyörässä kipittäminen heikentää myös muistia ja keskittymiskykyä.

En ole millään muotoa eläinkokeiden ystävä, ja onneksi tämän tutkimuksen vakuutetaan tukeneen rottien hyvinvointia mahdollisimman hyvin. Stressitilanteet olivat pehmeitä myös omien standardieni mukaan, mutta ne olivat päivittäisiä.

perjantai 31. heinäkuuta 2009

Jill Bolte Tayloria suomeksi

Ilahduin, kun huomasin, että Otavalta saa nyt aivotutkija Jill Bolte Taylorin menestysteoksen suomenkielisenä. Kirja on nimeltään Elämäni oivallus, ja se on yksi parhaita koskaan lukemiani teoksia. Jos haluat ymmärtää paremmin aivojasi ja valintojesi voimaa, tähän kirjaan kannattaa panostaa. Bolte Taylorin matka aivohalvauksesta uudenlaisen persoonan pariin on huikeaa, sydänlämpöistä luettavaa.

http://www.otava.fi/kirjat/tieto/2009/fi_FI/elamani_oivallus/

torstai 30. heinäkuuta 2009

Päivän viisaat



Säästä itseäsi rakkauden, hyväksynnän tai arvostuksen etsimiseltä – kenen tahansa.
Ja katso mitä todellisuudessa tapahtuu.

- Byron Katie

Maaliin asti omaa tahtia

Näin viime yönä unta, että olin urheilukilpailussa. Minun piti välillä hiihtää raskaassa hangessa, välillä juosta painavin askelein, eikä maalia näkynyt missään. Olin lähes jähmettynyt paikoilleni, jalkani painoivat kuin ahdistuksenraskas ajatus, ja yhden askeleen ottamiseen meni iäisyys.
Päätin unessa hyvin selkeästi, että menen maaliin asti, vaikka hidastetuin liikkein. Niin myös tein.
Jälkeenpäin ajatellen uni ei ollut lainkaan ahdistava, varsinkaan sen jälkeen, kun päätin siinä edetä maaliin asti.
Tänään olen vain hyväksynyt, että kesäloman jälkeen työhön tarttuminen voi olla hyvinkin vaikeaa. Viime yön uni mielessäni olen tänään saanut myös paljon hyvää työtä aikaiseksi.
Erityisen paljon olen tänään muistanut, että itseni kehittäminen on ennen kaikkea tässä hetkessä olemisen taidon kehittämistä.
Jos tuntuu vaikealta, sitten tuntuu.
Jos haluan muuttaa, miltä tuntuu, keskityn myönteisiin ajatuksiin ja teen jotain uudella tavalla.

Vastuu omasta olostani ja elämäni tilasta on aina minun. Aina.

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Turhautumisen turhuus

Löysin netistä lupaavia piirakkaohjeita. Tein kaksi pellillistä piirakkaa eri ohjein. Toisesta tuli pahvia ja toisesta sitkeää purkkaa. Läheiseni totesi, että siihen menivät nekin mustikat. Puoli tuntia jaksoin olla turhautunut ja pettynyt piirakoihini, sitten totesin, ettei kannata sen pitempään.

Psykiatri Judith Orloff on määritellyt neljä tyypillisintä turhautumisen syytä:
1. Asiat eivät tapahdu tarpeeksi nopeasti.
2. Et saa mitä haluat.
3. Sinut torjutaan.
4. Petyt toisiin ihmisiin.

Turhautumisen energia tuntuu kireältä ja pisteliäältä. Se on levotonta ja väsyttävää energiaa, jossa kaikki on yhtäkkiä kuolemanvakavaa. Kärsivällisyys puolestaan tuntuu pitkältä, syvältä ulospuhallukselta, joka maadoittaa ja auttaa tuntemaan kiitollisuutta siitä, mitä on.

Muutama nopea vinkki turhautumisen tunteen selättämiseksi:
1. Älä ota asioita ja toisia ihmisiä liian henkilökohtaisesti.
2. Älä anna pääsi kertoa sinulle perättömiä tarinoita.
3. Ota huumorintajusi käyttöön.

Ennen kaikkea, kun olet turhauttavassa tilanteessa, päätä olla kärsivällinen. Kärsivällisyys voi olla myös tietoinen valinta.

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Vain sinä olet vastuussa


"Vain sinä olet vastuussa elämäsi suunnasta."

Olen miettinyt tuota väittämää paljon sekä omalta kannaltani että toisten elämän kannalta. Ajatus siitä, että olemme sataprosenttisesti vastuussa elämämme suunnasta, ei ole helppo.

Syytämme mielellämme
puolisoamme
lapsuuttamme

yleistä taloudellista tilannetta
säätä
koulutuksen puutetta
lapsuudemme olosuhteita
menneitä pettymyksiämme
vartaloamme
tukiverkoston puuttumista
lapsiamme
vanhempiamme
ikäämme
luonnettamme (ei vanha koira opi...) ja
elämän ankaruutta (Murphyn lait jne)
siitä, että emme mitenkään voi ottaa täyttä vastuuta suunnasta, johon elämämme kulkee.

Et voi hallita kaikkea, mitä sinulle tapahtuu ja mitä ympärilläsi tapahtuu, mutta voit oppia hallitsemaan omia valintojasi ja reaktioitasi. Kun jotain tapahtuu, voin reagoida myönteisesti tai kielteisesti tai olla reagoimatta, mutta se mitä minussa silloin tapahtuu, määrää kokemuksieni suunnan.

Olin äskettäin muutaman päivän isossa porukassa, jossa yövyimme yhdessä pienessä tilassa. Minun oli vaikea saada nukuttua kunnon yöunia, ja kotiin tultuani totesin, että vika ei ollut porukassa, vaan valinnoissani: jos en saa nukuttua äänien keskellä saattaa olla parempi jäädä kotiin ensi kerralla tai yöpyä teltassa rauhallisen pellon vieressä. Ei ne muut - vain minä ja minun valintani ratkaisevat, millaisia tuloksia saan aikaan elämässäni.

Mestarirunoilija e.e.cummings on ihastuttavasti kuvannut tarinassa here is little Effie's head miten Effie (iffy eli jossittelija) on kuollut ja makaa ruumisarkussa. Hänestä on jäljellä vain piparkakun murusia, joilla on Effien elämää kuvaavia nimiä: Voisi, Saattaisi, Pitäisi, Pakko, Jos jne. Runoilija toteaa lopuksi, että Effien aivotkin olivat vain piparkakkutaikinaa.

Kun päästät irti uhrin roolista, syyttelystä ja syyttämisestä, jahkailemisesta, tekosyistä ja vastuun pakoilemisesta, voit saada aikaan tuloksia, jotka ylittävät suurimmatkin haaveesi.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Jorma Ollila: Suomessa nujertamisen kulttuuria

Tuoreessa lehtijutussa Jorma Ollila sanoo, että Suomessa vallitsee tietynlainen nujertamisen kulttuuri, jossa menestyvä pyritään jossain välissä teilaamaan.
Lue tästä Ollilan kommentit.

Olen jossain määrin samaa mieltä. Toisaalta Suomessa usein sotketaan voittaminen ja menestyminen - ihminen kun voi menestyä myös voittamatta.

Viime keväänä eräs toimittaja kehui minua rohkeaksi, koska olin hänen mielestään Hesarin Vieraskynä-tekstissäni arvostellut julkisesti jääkiekkovalmentaja Juhani Tammista. Olin hieman hämmästynyt ja sanoin, että tarkoitus ei ollut kommentoida Tammista millään tavalla, vaan puhua urheilumaailman ilmiöistä yleisellä tasolla. "Kaikkihan tiesivät, ketä tarkoitit", toimittaja kuittasi takaisin.

No joo. Asian voi ajatella niinkin. On yksi asia puhua asioista ja kyseenalaistaa niitä, ja on aivan toinen asia yrittää nujertaa joku julkisesti. Ehkä Hesarin tekstini herätti supinoita juuri sen vuoksi, että nostin esille ilmiöitä, joista urheilumaailmassa keväällä laajalti puhuttiin, mutta joista harva uskalsi mitään sanoa.

Sain keväällä soiton myös eräältä radiokanavalta. Toimittaja toivoi minun ottavan kantaa Juhani Tammisen tapaan toimia ja valmentaa. Oli jotenkin helpottavaa sanoa, että voin puhua asioista yleisesti, mutta ketään en ala sormella osoittaa.

Aina jossain joku loukkaantuu tai hermostuu, mutta loukkaantumista ei voi välttää teki niin tai näin. Tekevälle sattuu, ja jokainen itse tietää onko omatunto puhdas vai ei.

Vieraskynä-kirjoituksen voi lukea Omveran aloitussivulta (pdf).

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Oikea asenne aamusta asti

Hekotin illalla pitkään, kun luin Ebony-lehdestä (July 2008) lentoemäntänä toimivan Oletten elämänfilosofiasta. Näin hän sanoo:
Yritän elää niin, että kun jalkani aamulla koskettavat lattiaa, paholaista puistattaa ja hän sanoo: "Voi ei, hän on hereillä!"
Tuolla asenteella vanhat toimimattomat tavat karisevat alta aikayksikön.

perjantai 10. heinäkuuta 2009

Ole kuka olet

Mike Robbins on kirjoittanut mielenkiintoisen itsetuntoa tukevan teoksen Authenticity: Be yourself, everyone else is already taken.




Pääsin viidenteen lukuun asti, kun törmäsin ihastuttavan lastenkirjailijan Dr. Seussin sanoihin "Be who you are and say what you feel, because those who mind don't matter and those who matter don't mind."
Letkeästi suomennettuna Dr. Seussin viesti on tämä: "Ole kuka olet ja sano miltä tuntuu, koska ei ole väliä heillä, joilla menee nokka solmuun, ja heillä, joilla on väliä, pysyy nokka suorassa."


torstai 9. heinäkuuta 2009

Esimakua syksyn koulutuksista

Pyöritän koulutustoimintaani Omveran kautta (www.omvera.fi). Jo vuosia sitten oivalsin, että omvera on myös jokin yleinen swahilinkielinen sana. Tänään löysin vihdoinkin swahiliin erikoistuneen kielitieteilijän. Hän kertoi minulle sähköpostitse, että swahiliksi OMVERA tarkoittaa KUUNNELLA ja KUULLA.
Tervetuloa siis KUUNTELEMAAN ja KUULEMAAN. Syksyllä käynnistyy useita eri koulutuksia, joista tässä esimakua:
Tampereen Työväenopistossa alkavat jälleen suositut luentoillat 16.9. Luentoja kuutena keskiviikkona.
Ahjolan Kansalaisopistossa on yleisön pyynnöstä Aarrekarttakurssi 19.-26.9. ja itsetuntoa vahvistava Rakkaudesta minuun -kurssi kahtena lauantaina 10.-17.10.
Jos asut Hämeenlinnan seudulla, tervetuloa uudenlaiseen Menestyjän profiili -koulutukseen 3.-4.10.

Ei muuta kuin OMVERA - kuunnellaan.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Quincy Jones: Sinusta tulee sitä, mitä ajattelet

Legendaarinen musiikkituottaja Quincy Jones tuotti monta Michael Jacksonin megahittiä. Jones oli äskettäin Details-lehden haastateltavana ja vapaasti suomennettuna hän kommentoi Jacksonin kuolemaa ja mielen terveyteen liittyviä asioita näin:
Olen ollut Tukholmassa Karolinska-sairaalan Nobel-palkittujen lääkärien käsissä viimeiset viisi vuotta. Sinne ei pääse edes rahalla. Olen oppinut paljon ihmisen mielestä ja kehosta, ja Karolinskan lääkärit sanovat jatkuvasti, että sinusta tulee juuri sitä, mitä ajattelet. Se on niin totta. Kaikki alkaa yhdestä ajatuksesta, ja jos istut vain ja kelaat jotain negatiivista ajatusta, sinusta tulee tuo ajatus. ... Sinulle tapahtuu juuri se, mitä ajattelet paljon. Jos alat ajatella pimeyttä valon sijasta tai pelkoa rakkauden sijasta, olet pian pulassa. Minä todella uskon, että asia on näin.

Lähde:
http://men.style.com/details/features/full?id=content_9937

torstai 2. heinäkuuta 2009

Kyselyt jatkuvat syksyllä

Kuukauden kysymys -osio on kesätauolla ja jatkuu taas syyskuussa.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Mitä on menestyminen?

Kesäkuun kuukauden kysymys oli "Oletko mielestäsi menestynyt elämässäsi?"
Mielipiteensä antoi 35 henkilöä, joista 40 % koki menestyneensä, 11 % ei kokenut menestyneensä ja lähes puolet (48 % vastanneista) totesi "En tiedä".


lauantai 27. kesäkuuta 2009

Varjojen leikkiä julkisuudessa


Luin eräästä lehdestä tunnetun suvun tyttärestä, joka kehui miestään kiltiksi ja huomaavaiseksi. Hän jätti kertomatta, että oli muutamia viikkoja aikaisemmin joutunut sairaalaan, koska tämä samainen "kiltti ja huomaavainen" aviomies oli pahoinpidellyt hänet. Miestä piti joskus piileskellä pitkäänkin, mutta sitä nainen ei maininnut lehden toimittajalle. Ehkä se olisi vahingoittanut jonkun mainetta.
Myös toinen tunnettu nainen kertoi lehdessä huomaavaisesta miehestään - liekö ihan sama mies kuin edellä, kun oli niin huomaavainen hänkin? Nainen jätti kertomatta, että todellisuudessa mies kontrolloi hänen jokaista liikettään. Pääasia on, että mies antaa joskus mukavia lahjoja.
Ei kahta ilman kolmatta. Ystäväni seurusteli tunnetun miesjuontajan kanssa. Seurustelusuhteeseen ei lopulta mahtunut kuin kaksi: mies ja miehen ego. Kun he kävelivät kadulla, miehen kaikki huomio keskittyi siihen, bongattiinko hänet vai ei. Jos ei kukaan bongannut ja tuijottanut häntä niin kuin harvinaista lintua kevään ensi rintamassa, mies masentui.
On ammatteja, joihin julkisuus liittyy enemmän tai vähemmän, se on selvä. Silti julkisuudessa toimiva, terve ihminen kykenee pysymään itsessään myös kävellessään kadulla, eikä hän vaivaudu satuilemaan lehtien palstoilla. Valitettavasti julkisuuden lumoon sairastunut ihminen ei enää erota todellista elämää fantasiasta.
Maailmaa kohahdutti äskettäin megajulkkis Michael Jacksonin kuolema. Jos olet kiinnostunut lukemaan lisää persoonallisuuden varjojen (katso edellinen teksti) vaikutuksesta, lue Deepak Chopran koskettava ja tyhjentävä tilitys ystävästään Michaelista:

http://www.huffingtonpost.com/deepak-chopra/a-tribute-to-my-friend-mi_b_221268.html

perjantai 26. kesäkuuta 2009

Elokuva Debbie Fordilta

Jungin varjoteoriaa laajentanut Debbie Ford on lanseerannut aiheesta hyvältä vaikuttavan elokuvan. Voit katsoa The Shadow Effect -elokuvan trailerin tästä:

http://www.hayhouse.com/details.php?id=4225&utm=3035

Taustaideana on, että se mitä yritämme itsestämme piilottaa, se muille eniten näkyy. Voimme elää täysipainoista elämää vain hyväksymällä kaikki puolet itsessämme. Samalla voimme oppia näkemään myös varjomme uudessa valossa.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Poika joka osasi


Olin kerran kouluttamassa nuoria urheilijoita eräässä tilaisuudessa. Tapasin samat urheilijat kahtena eri päivänä, kun siirryimme aiheesta toiseen suunnitelman mukaisesti.
Mieleeni on jäänyt eräs poika aivan erityisesti. Hän häiritsi kovaäänisyydellään ja pelleilemisellään muita jo ensimmäisenä päivänä niin, että hänet piti siirtää huoneen toiselle puolelle istumaan.
Toisena päivänä käsittelimme hyvän itsetunnon rakennusaineita ja mietimme ääneen jokaisen omia vahvuuksia. Kyseinen poika sanoi, että hänessä ei ole yhtäkään vahvuutta, vaikka hän kuinka miettisi. Mielestään hän ei ollut missään hyvä.
Sanoin hänelle, että todennäköisesti hän ei ole vain koskaan tullut miettineeksi omia vahvuuksiaan tai kukaan ei ole niistä hänelle maininnut - mutta ihan varmasti meissä kaikissa on monia kymmeniä vahvuuksia.
Lopulta poika keksi yhden vahvuuden itsestään ja näytti kokevan jonkinlaisen ahaa-hetken - niin paljon hänen kasvonsa kirkastuivat tuon oivalluksen myötä. Hetki meni kuitenkin ohi, ja iltapäiväväsymyksen seurauksena hän aloitti taas äänekkään häiriköimisen vierustoverinsa kanssa.
Sanoin hänelle napakasti, että en katsele tuollaista peliä enää lainkaan, olemmehan me muutkin jo väsyneitä ja yritämme silti jaksaa. Tällä kertaa hän hiljeni heti, nousi oma-aloitteisesti ylös ja meni hieman sivuun istumaan. Samalla hän nyökkäsi minulle kohteliaasti (huikean hieno ele nuorelta pojalta).
Hän istui hiljaa ja itsekseen loppuun asti, ketään häiritsemättä.
Toivon, että poika lisäsi omaan vahvuuksiensa listaan vielä, että hän osaa halutessaan olla oikein huomaavainen ja fiksu. Pisteitä siitä hänelle.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Opi menneisyydestä ja unohda se

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että menneisyyttäsi ei ole olemassa missään muualla kuin omissa ajatuksissasi? Menneisyys on vain sarja ajatuksia ja mielleyhtymiä, joilla palaat uudestaan kipeisiin kokemuksiin tai ajan kultaamiin muistoihin. Vain ajatuksia.
Monet ihmiset unohtavat hoitaa tätä hetkeä elämässään, koska he keskittyvät niin paljon menneisyyteen. Jos opit hoitamaan kutakin käsillä olevaa hetkeä ja päivää mahdollisimman hyvin, luot itsellesi uusia hyviä päiviä ja voit nukkua yösi levollisemmin. Jos minä olen siinä onnistunut, sinäkin voit onnistua.
Monet aikaansa seuraavat psykologit (POM/HR) opettavat asiakkaitaan näkemään menneisyyden muistot ajatuksina, riippumatta siitä tapahtuivatko muistoihin liittyvät asiat päivä, kuukausi vai kymmenen vuotta sitten. Traumaattisia asioita kokeneet ihmiset ovat usein muistojensa armoilla, ja he kokevat mielessään saman tuskan ja pelon yhä uudestaan, joskus läpi elämänsä. Onneksi myös traumatisoitunut ihminen voi oppia ymmärtämään, että myös muistot ovat eräänlaisia ajatuksia ja ajatuksia voi muuttaa ja ohjata.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Intohimoja, onko niitä?

Olin jo menossa nukkumaan, kun tämä seuraava blogiteksti alkoi muovautua päässäni sana sanalta. Siksi nousin ylös ja avasin tietokoneen kirjoittaakseni sanat vielä, kun muistan ne.

Olen sitä mieltä, että terveet intohimon kohteet pitävät ihmisen elävänä ja virkeänä. Yksi intohimoni kohteista on aina ollut lukeminen. Luin Lokki Joonatanin 7-vuotiaana loikoillessani kylvyssä. En ymmärtänyt kirjasta juuri mitään, mutta tarina teki silti lähtemättömän vaikutuksen. Taisi tuo kirja enteillä jo tätä nykyistä työtäni.
Luin Tuulen viemään 8-vuotiaana. Jotain ymmärsin, kaikkea en, mutta tuolloin olin jo jäänyt koukkuun kirjojen maailmaan. Samana kesänä lainasin yhtenä päivänä kirjastoautosta KUUSI MUOVIKASSILLISTA KIRJOJA, kirjastoauton kuljettajan paheksunnasta huolimatta. Raahasin kirjoja pitkin Kylätietä ja muovikassit repeilivät niin, että en voinut kuin jäädä istumaan kirjapinon viereen. Onneksi hoitopaikastani juoksi isompi tyttö avukseni ehjien kassien kanssa - joku oli hälyttänyt hänet avukseni, niin kuin siihen aikaan oli tapana tehdä.
Kaikki kirjat tuli myös luettua.

Nyt postissa tekevät luokseni matkaa kaksi kirjaa, joista voisi olla sinullekin iloa tänä kesänä, sikäli mikäli luet sujuvasti englantia:
Wayne Dyerin Excuses Begone
ja
Mike Robbinsin Be Yourself.
Vaikuttavat loistoteoksilta molemmat.

Nuorena naisena minua vaivasivat joskus epäterveet intohimon kohteet, mutta onneksi ne ovat vaihtuneet sangen terveelliseen suuntaan. Voisin kirjoittaa tässä vielä monta sanaa uusimmasta intohimon kohteesta, uimahalliuimisesta, mutta jääköön se omien onnellisten huokauksieni asiaksi.

Toivotan sinulle valoisaa juhannusta
edes pienten, ihanien (terveellisten!) intohimojen parissa.

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Asiakkaani kuin viisaat opettajani


Viime päivät ovat olleet mielenkiintoisia. Päiviini ovat kuuluneet muutama yksityisasiakas, joita olen kouluttanut hallitsemaan painetta ja liuta nuoria urheilijapoikia, joiden kanssa puhuimme paljon vahvan itsetunnon rakentamisesta.
En koskaan tiedä ennen koulutussessiota, voinko auttaa asiakasta. On aina mahdollista, että asiakas ei ole vastaanottavainen asialleni. Eihän henkinen kasvu tai omien rajojen venyttäminen ole kaikkien juttu, ja jokaisella on oikeus omiin valintoihinsa.
Tähän mennessä olen pystynyt auttamaan asiakkaitani, ja olen asiasta vilpittömän kiitollinen. Isompaan porukkaan asennoidun aina niin, että jos ryhmässä on yksikin ihminen, joka hyötyy sanomastani, olen tyytyväinen. Joskus hämmästyn, miten se ryhmän vaativin tai vastarintaisin henkilö saattaa osoittaa koulutuksen aikana suurinta kehitystä ja oivaltamisen iloa. Silloin olen hiljaa mielessäni sanonut: Vähänpä sinä tiesit tuosta ihmisestä...
Nuorin asiakkaani on ollut 11-vuotias, vanhin ehkä 65. Paljon poikia ja keski-ikäisiä miehiä ja naisia. Olen oppinut lukemaan paitsi sanoja, myös kehon ilmaisuja: huokauksia, kiemurtelua, silmiin syttyvää säihkettä. Tehtäväni on lukea erilaisia signaaleja kuin maamerkkejä.

Paljon tapahtuu aina, kun asiakkaani
  • oppii näkemään vahvuutensa ja toimimaan heikkouksiensa kanssa,
  • huomaa, että stressi voi olla hyvä asia ja valinnanvaraa löytyy tiukassakin tilanteessa,
  • oivaltaa, että tapa ajatella on tapa tuntea,
  • löytää omat arvonsa ja
  • palaa takaisin innostumiseen ja iloon.
Asiakkaani ovat omalla rehellisyydellään ja inhimillisyydellään osoittaneet, miten suuria kipuja ihminen voi sisällään kantaa ja miten paljon he kykenevät kehittymään kohti jotain, mikä toimii heille paremmin.
Minua he ovat kasvattaneet varmasti, mutta en tiedä miten. Ainakin uskoni ihmisen sisäisiin voimavaroihin on nykyään aika huikea.

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Irtipäästämisen taito


Olen tänä kesänä opetellut irtipäästämisen taitoa. Ennen kaikkea opettelen päästämään irti odotuksistani, jotka kohdistuvat toisiin ihmisiin, organisaatioihin ja siihen, miten asioiden "pitäisi" mennä. Missään vaiheessa vikaa ei ole ollut missään muualla kuin omissa odotuksissani.
Olen katsonut Wayne Dyerin elokuvan The Shift (aik. From Ambition to Meaning) nyt kolme kertaa. Joka kerta olen löytänyt elokuvasta syvemmän tason ja paljon sellaista viisautta, joka edellisillä katselukerroilla meni vielä huomiokenttäni ohi. Elokuva on pysäyttänyt minut miettimään, mitä tapahtuu, jos luotan itseeni paremmin ja syvemmin - omiin taitoihini, viisauteeni ja vaistoihini - ja mitä sitten, jos luotan myös elämään täysin sen kokonaisuudessaan. Aina kun saan kiinni tuosta ajatuksesta, tuosta tunteesta, aika pysähtyy ja huolet kaikkoavat. Silloin myös irrottaa otteensa se, mitä egoksi kutsutaan.
Kun en sekaannu asioiden kulkuun ylihuolehtimisella, murehtimisella tai väkisin vääntämällä, muutun joustavaksi ja taipuisaksi, ja taianomaisia asioita tapahtuu.
Tuollainen taianomainen asia on esimerkiksi se, että olen kyennyt elämään tätä hetkeä, juuri tässä ja nyt, entistä taidokkaammin.
Olen turvassa, tapahtui mitä tapahtui.

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Jos ahdistaa, mene metsään


Metsän vaikutusta terveyteen on tutkittu Suomessa ainakin Metsäntutkimuslaitoksessa ja Tampereen Yliopistossa.
Metsässä liikkuminen virkistää tehokkaammin kuin puistossa käveleminen, joten pelkkä puiden läheisyys ei aina riitä. Metsässä stressihormoni kortisolin eritys vähenee, lihakset rentoutuvat ja verenpaine laskee. Samalla myönteinen ajattelu pääsee vaikuttamaan vapaammin tunteisiimme, ja negatiiviset ajatukset päästävät otteestaan. Mitä aidompi metsä on ja mitä suurempi sen hiljaisuus, sitä rauhallisemmaksi muuttuu siellä myös kulkijan mieli.
Suuri amerikkalainen kirjailija ja ajattelija Henry David Thoreau kirjoitti klassikkoteoksessa Kävelemisen taito näin:
Kun haluan virkistäytyä, etsin synkimmän metsän, paksuimman, loputtomimman ja kanssahmisteni mielestä lohduttomimman rämeen. Menen sinne kuin pyhään paikkaan, sanctum sanctorum. Siellä on Luonnon voima ja ydin.

Metsän terveysvaikutuksistä lisää: Helsingin Sanomat 26.5.2009, Tiede&Luonto

perjantai 5. kesäkuuta 2009

Oletko pääkoppasi panttivanki?

Ennen ajateltiin, että aivot ja niiden rakenne muokkautuvat jo varhaislapsuudessa jättäen vain vähän tilaa myöhemmille muutoksen mahdollisuuksille.
Nykyään tiedetään paljon enemmän. Tiedetään, että mentaalisen harjoittelun avulla aivoja voidaan muokata tietoisesti: esimerkiksi aggressiivinen ihminen voi harjoittelun avulla oppia tuntemaan enemmän myötätuntoa tai löytää itsestään uusia itsehillinnän taitoja. Aivoissa on noin 100 miljardia hermosolua, joiden välillä on noin 100 triljoonaa synapsia eli liitosta, joiden kautta tieto kulkee. Oppiminen luo jatkuvasti uusia synapseja hermosolujen välille. Se, mihin keskitymme, aktivoi samaan toimintaan liittyviä alueita.
Mitä enemmän opit irrottautumaan mielestäsi, sitä harvemmin huomaat jääneesi ajatustesi panttivangiksi. Kun opit kyseenalaistamaan ajatuksiasi ja päästämään niistä irti, myös aivosi kehittyvät suuntaan, joka sinulle on hyväksi. Suuri osa ajatuksistasi ei pidä paikkaansa - sano siis "Kiitos ei" katastrofiajattelulle (Kohta tapahtuu jotain kamalaa) ja kaikenlaisille tekosyille (Olen liian vanha), joita mielesi sinulle syöttää. (Aivosi tuottavat sinulle juuri sellaista materiaalia, jota olet opettanut ne tuottamaan.)
Mitä tahansa asiaa toistatkin tai opettelet, siihen suuntaan aivosi laajentuvat ja sopeutuvat. Näin aivosi heijastavat jatkuvasti tekemiäsi valintoja.
Koska aivosi ovat persoonallisuutesi, tietotaitosi, muistojesi ja uskomustesi ruumiillistuma, pienetkin muutokset aivoissasi ohjaavat elämääsi yllättävän erilaisille poluille. Kun valintasi ja huomiosi suunta muuttuu, aivojesi kytkennät muuttuvat. Silloin on helpompi kokea asioita uudella, mielekkäämmällä tavalla.
Harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Mitä jos -kysymys harjoittaa aivoja

Mitä jos yön aikana tapahtuisi ihme ja heräisit aamulla huomaamaan, että suurin ongelmasi on kokonaan poistunut elämästäsi?

Mitä tekisit?
Mitä ajattelisit?
Mitä tuntisit?

Mistä tietäisit, että elämäsi olisi muuttunut?

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Toukokuun kyselyn tulokset

Toukokuun kuukauden kysymykseen vastasi jälleen 44 blogivierailijaa.
Laatiessani tätä kuukauden kysymystä mietin, että todennäköisesti 95% vastaa itse ohjaavansa elämäänsä - ainakin muodon vuoksi.
Toisin kävi.
44 vastausta jakautuivat näin:

KUKA/MIKÄ OHJAA ELÄMÄÄSI?



Vain 12 eli 27% vastanneista ilmoitti ohjaavansa omaa elämäänsä! Valta oman elämän suunnasta on tämän mukaan luovutettu ennen kaikkea kumppanille, menneisyyden asioille, rahalle, sairauksille, omille lapsille tai jollekin muulle taholle.
Mitä sitten, jos kumppani katoaa maisemista, menneisyyden tapahtumat ovat edelleenkin mitä ovat, rahatilanne ei muutu ja sairaudetkin kalvavat nilkkaa tai päätä? Onko oma elämä ja hyvinvointi aina vaan jonkun tai jonkin muun käsissä?
Kokemukseni mukaan oman elämän ohjaaminen haluttuun suuntaan on äärimmäisen mielenkiintoista seikkailua, jossa haasteet kasvattavat ja onnistumiset ilahduttavat. Suurin pelkoni on ollut, että haudan partaalla kykenisin vielä katsomaan elämääni taaksepäin ja toteaisin:
- Kunpa olisin tehnyt asiat aivan toisin. Miksi en uskaltanut?
Helen Kelleriä lainatakseni, elämä on joko uskalias seikkailu tai ei mitään.

Lämmin kiitos kaikille vastanneille!

P.S. Oman elämän ohjaamista voi alkuun kokeilla vaikka puoli päivää tai päivä kerrallaan. Miltä tuntuu tehdä omia valintoja, rehellisesti sisintä kuunnellen ja sen mukaan toimien?

sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Heikura hassuttelee sanojeni kanssa

Alivaltiosihteeri-radiohupailua vetävä Pasi Heikura on pähkäillyt mielenkiintoisen analyysin keväisestä Hesarin jutustani. Tässä Heikuran mietteitä:

http://blogit.yleradio1.yle.fi/aristoteleenkantapaa/viikonsitaatti/haitarihumpassa