keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Lahjakkuus ei ratkaise, vaan harjoitteleminen

Olen kirjoittanut tästä aiheesta aikaisemminkin, mutta kertaus on uuden oppimisen äiti.

Tuore kirja Superfreakanomics vannoo harjoittelemisen ja työnteon eteen. Oman lajinsa mestarit eivät useinkaan ole osoittaneet lapsina erityistä lahjakkuutta - heidän menestymisensä on seurausta sinnikkäästä harjoittelemisesta. Hyvä esimerkki tienraivaajasta on Michael Jordan, jota ei aikoinaan kelpuutettu edes koulunsa koripallojoukkueeseen.

Harjoittelun tulee olla tarkoituksenmukaista, jotta sillä saadaan toivottuja tuloksia. Tällaista harjoittelua kuvaa
- toistuva, tiheä harjoittelu
- halu ja pyrkimys tulla paremmaksi
- asiantunteva ohjaus tai valmennus muodossa tai toisessa.

Entinen tennistähti Monica Seles kertoo Superfreakanomics-kirjassa, miten lapsena hänen harjoituskenttänsä koostui kahden auton väliin pingotetusta narusta. Parkkipaikalla harjoittelua kesti kaksi vuotta, mutta se loi pohjan myöhemmälle menestykselle. "Nykyään kerron kohtaamilleni lapsille, että hyvät asiat seuraavat toisiaan, jos perusasiat ovat kunnossa ja panostat harjoittelemiseen."

Oli alasi tai lajisi mikä tahansa, harjoitteluun käytetyt tunnit ratkaisevat paljon. Harjoittelu on helpompaa, jos omaa lajiaan myös rakastaa.


Lähde:
http://abcnews.go.com/2020/superfreakonomics-raw-talent-genius-overrated/Story?id=8874978&page=1

torstai 22. lokakuuta 2009

Miksi tavoiteajattelu ei aina toimi?

Ajattelemme usein, että voimme asettaa epämääräisiä tavoitteita ja saada itsemme käyttäytymään uudella tavalla. Tavoitteiden asettaminen ei ole aina oikea lähtökohta. Parhaana esimerkkinä ovat toiveikkaat uudenvuoden lupaukset.

Se, saavutatko tavoitteesi, johtuu usein minäkuvastasi. Jokainen meistä kantaa mukanaan mentaalista kuvaa itsestään: "Tälläinen olen". Tuon minäkuvan muodostumiseen ovat vaikuttaneet uskomuksemme, kokemuksemme ja toisten ihmisten näkemykset ja reaktiot.

Tuo "minä" on jotain, minkä todenmukaisuutta olisi hyvä tarkistaa säännöllisesti, koska ajatuksemme, tunteemme ja käyttäytymisemme ovat suoraa tulosta siitä, miten näemme itsemme. Oli tavoitteesi sitten kilpailun voittaminen tai viisaammaksi kasvaminen, tulet tiedostamattasi hylkimään tuon tavoitteen saavuttamista, jos se ei ole minäkuvasi mukainen.

Jos ajattelet, että olet häviäjä ja epäonnistuja, käyttäydyt myös tuon mallin mukaisesti. Kun muutat käsityksen, joka sinulla on itsestäsi, saavutat niitä asioita, jotka vastaavat uutta minäkuvaasi.

Kyse on siis itsetuntemuksen kasvattamisesta ja itsetunnon kehittämisestä. Emme voi muuttaa sitä, mitä emme edes tiedosta.

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Puurtaminen kannattaa, jos...


Olen tehnyt töitä mentaalivalmennuksen ja stressinhallinnan kehittämiseksi pitkäjänteisesti ja sinnikkäästi. Olen lukuisia kertoja miettinyt omaa jaksamistani ja motivaatiotani. Mitä tavoittelen? Miksi haluan tehdä tätä työtä? Aina palaan samaan asiaan: jos voin auttaa työlläni edes yhtä ihmistä kerrallaan, työ kannattaa.
Olen syksyn aikana saanut tehdä töitä täysillä. Sana on kiirinyt ja puhelin soi. Siitä ei voi olla kuin kiitollinen.
En usko kuitenkaan puurtamiseen puurtamisen vuoksi. Jos motiivi on kohdallaan ja työ vastaa edes jollain tavoin omia arvoja, sen eteen kannattaa tehdä rutkasti töitä. Silloinkin, kun ei siltä tunnu.
Puurtaminen kannattaa erityisesti silloin, jos omaa työtään rakastaa, sen eteen haluaa tehdä töitä ja siinä ovat arvot kohdallaan. Rahantekoon ei kannata keskittyä, mutta omaan kutsumukseen senkin edestä. Mitä vapautuneempi mieli, sitä paremmin psyyke vastaa uusin ratkaisuin ja rahakin pitää huolen itsestään.
Millainen työ tai tekeminen tuottaa sinulle iloa? Oletko jo löytänyt oman alasi?

perjantai 16. lokakuuta 2009

"On sinun vikasi, että olen..."

"On sinun vikasi, että olen onneton."
"On sinun vikasi, että olen neuroottinen."
"On sinun vikasi, että olen vihainen."
"On sinun vikasi, että olen katkera."

Näin sanoo aikuinen, joka ei ota vastuuta omasta hyvinvoinnistaan. Jokainen aikuinen ihminen on viime kädessä vastuussa omista ajatuksistaan, tunteistaan ja reaktioistaan. Ulkoisia olosuhteita tai tapahtumia ei voi aina muuttaa, mutta voimme aina vaikuttaa siihen, mitä tapahtuu mielessämme ja millaisia tarinoita kerromme itsellemme.

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Itse valittu stressi vähemmän tuskallinen

Amerikkalainen psykiatri Jerome Frank on todennut, että stressi johtuu pääasiassa ihmisen tavasta tulkita tapahtumia. Oma kokemus ratkaisee stressin määrän ja laadun, ei se, onko asia jonkun toisen mielestä stressaava. Jos olemme itse valinneet stressin ja esimerkiksi stressaavan työn, aiheuttaa tuo stressi erilaisen reaktion kuin sellainen stressi, jota haluaisimme välttää, mutta emme pysty.

Myös asenne ratkaisee paljon. Voimme asennoitua olosuhteisiin itsesäälillä tai kiukulla, mutta asennetta voi aina muuttaa. Jos muistamme, että yhtä vaihetta seuraa elämässä aina uusi vaihe, kykenemme kohtaamaan vaikeatkin vaiheet sopuisammin.

Sairauden puhkeaminen ja kulku on aina suoraan yhteydessä kykyymme ja haluumme selvitä stressistä. Onneksi itsetuntemuksen kasvattaminen ja itsensä rakastaminen ovat aina oivia stressin kesyttäjiä, ja molempia taitoja voi oppia.

tiistai 13. lokakuuta 2009

Kaukokaipuuta ja putoavia kortteja

Luin Kauppalehdestä Olli Herralan blogin Suomi: Missään ei voi näin riemuita. Mieleni valtasi merkillinen kaukokaipuu, jopa kahdenkymmenen paluuvuoden jälkeen.
Olen asunut Yhdysvalloissa viisi vuotta. Ensimmäinen puoli vuotta meni täydellisen kulttuurishokin parissa, mitä seurasi vähintään yhtä täydellinen sopeutuminen, kalana kalojen joukossa.
Amerikkalaisia on usein kritisoitu pinnallisiksi. En ole koskaan ymmärtänyt väitettä, koska kokemukseni on ollut niin toisenlainen. Kun amerikkalainen sanoo "Let's have lunch sometimes", ei hän suinkaan tarkoita, että homma varmasti toteutuu. Hän vain esittää hyvän aikeensa, joka ehkä toteutuu, ehkä ei. Mutta suomalainen takertuu ehdotukseen kuin viimeiseen ehtoolliseen ja pahimmillaan katkeroituu näiden toista kieltä puhuvien keskellä.
Los Angelesissa, Hollywood-huuman keskellä, koin syvällisiä, aitoja ystävyyssuhteita, joiden lämpö ei ole koskaan jäähtynyt. Asioista puhuttiin, niistä vaikeistakin.
Toista oli paluu Suomeen. Paluumuuttajan shokkia on sanottu paljon rankemmaksi kuin lähtijän kokemaa kulttuurishokkia. Minä ainakin olin viiden vuoden poissaolon jälkeen jo kielirikkoinen; pakastemarjoistakin tuli jäätyneitä marjoja ja minä en mennyt suihkuun, mutta otin sen kyllä mielelläni. Eräs itselleni vieras nainen oli kommentoinut äidilleni, että taisi olla teidän Minna, kun käveli tuolla kadulla ja hymyili itsekseen.
Yritinhän minä hymyillä, kun huomasin, että kukaan muu ei hymyillyt. Eikä halannut.
Koen yhä itseni enemmän amerikkalaiseksi kuin suomalaiseksi, vaikka minussa on venäläistä verta rutkasti enemmän kuin amerikkalaista.
Kaukokaipuu on yhä kova, ajoittain. Elämä pitää minut nyt Suomessa, mutta amerikkalainen mentaliteetti on onneksi vain ajatuksen päässä.
Viime kädessä kortit putoavat pöydälle niin kuin ne putoavat. Voimme vaikuttaa ennen kaikkea omaan asenteeseemme ja luottaa, että selviämme mistä tahansa, mitä eteen tulee. Siitäkin, että paluumuuttaja ei välttämättä ole koskaan enää entisensä.

maanantai 12. lokakuuta 2009

Mielen väsymys uuvuttaa myös kehon

Mitä väsyneempi mieli, sitä rajoittuneempia ovat tulokset myös fyysisen ponnistelun parissa. Tammikuussa 2009 julkaistiin brittiläinen tutkimus, jonka mukaan mielen väsymys saa aikaan todellista uupumista myös kehossa. Tutkimuksessa koehenkilöt joutuivat tekemään erilaisia haasteellisia mentaalisia harjoituksia, minkä jälkeen he siirtyivät fyysisen aktiviteetin pariin. Kontrolliryhmään verrattuna heidän fyysinen suoritustasonsa laski hyvin nopeasti.

Asia on kaksipiippuinen. Mentaalisilla harjoituksilla voidaan virittää mieli ja aivot keskittyneeseen tilaan, joka luo edellytykset myös hyville fyysisille suorituksille. Tämän olen nähnyt monta kertaa asiakkaideni kanssa tehdyssä työssä. Toisaalta mieltäkään ei saa rasittaa liikaa erilaisilla mielikuva- tai keskittymisharjoituksilla, koska väsyneestä mielestä ei ole kenellekään minkäänlaista hyötyä.

Kohtuullisuus ja itsetuntemus ovat siis valttia myös mielen harjoittamisessa.


http://jap.physiology.org/cgi/content/full/106/3/857?maxtoshow=&HITS=10&hits=10&RESULTFORMAT=&author1=marcora&fulltext=exercise&searchid=1&FIRSTINDEX=0&sortspec=relevance&resourcetype=HWCIT

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Asiaa mokaamisesta

http://www.yleradio1.fi/yhteiskunta/id22041.shtml

Kilpaile, mutta kilpaile oikein


Ihminen voi oppia kilpailemisen jalon taidon huolimatta siitä, onko hän urheilija tai vaikkapa toimistotyöntekijä. Me kaikki voimme kilvoitella omien taitojemme ja kykyjemme puolesta, jotta kehittyisimme. Millainen kilpaileminen tuntuisi sinusta luonnolliselta?

Hesarissa oli taannoin sykähdyttävä juttu kilpailemisen taidosta (HS 28.9.2009). Toimittaja vertaili suomalaisen kestävyysjuoksijan ajatuksia intialaisen Sri Chinmoyn oppeihin. Molempien perusajatuksena oli, että kilpailu on hyödyllistä vain, jos sen tekee itsensä kanssa. Itsensä voittaminen on taas mahdollista vain, jos tekee aidosti parhaansa. Onnellisuus puolestaan on jotain sellaista, mikä ei saa olla kiinni lopputuloksesta - onnellisuus kun on pohjimmiltaan sisäinen tila, jolla ei ole mitään tekemistä ulkoisten meriittien kanssa.

Kanssakilpailijoita voisi pitää vauhdittavina ja vaihtuvina kiintopisteinä. Jos heihin alkaa suhtautua vastustajina, mieli alkaa helposti pelätä häviötä ja tuottaa raskaita tunnetiloja.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Tuomas Enbusken vieraana torstaina

Olen tällä viikolla keskusteluissa mukana Tuomas Enbusken radio-ohjelmassa.

Ylen ohjelmatiedoista poimittua:

Tuomas Enbuske.
YLE Puhe 13.03 - 13.56 to 8.10.2009

Kannattaako mokata?
Aiheesta keskustelemassa stressinhallintaan erikoistunut kouluttaja Minna Marsh, filosofi ja valtiotieteen tohtori Maija-Riitta Ollila, työterveyspsykologi Tuomas Lassinantti sekä konkurssin tehnyt sisustussuunnittelija Tanja Meski puhelimitse Italiasta.


http://ohjelmaopas.yle.fi/mediaoppaat/radio-opas?week=r48

torstai 1. lokakuuta 2009

82 % vastanneista uskoo henkiseen valmennukseen

Syyskuun kysymyksessä tiedusteltiin hyötyisikö suomalainen yleisurheilu tehokkaammasta henkisestä valmennuksesta. Vastauksia tuli 45 ja vastanneista 82 % oli sitä mieltä, että tehokkaampi henkinen valmennus toisi kaivattua lisäpotkua suomalaiseen yleisurheiluun.

Jo kysymyksen asettelu paljasti, että nyt peräänkuulutettiin nimenomaan tehokkaampaa henkistä valmennusta, ei jotain sinne päin.

Isona haasteena tuntuu olevan, että usein asioista päättävät tahot eivät itse miellä lainkaan henkisen valmennuksen mahdollisuuksia saatikka sitten oman mielensä liikkeitä. Tämäkin asia on korjattavissa havahtumisen ja oivaltamisen kautta. Muutos on vain yhden ajatuksen päässä.