keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Ihmisenä kasvaminen on syklistä

MIETINTÖJÄ KASVAMISESTA JA OIVALTAMISESTA

Jokainen päivä on erilainen, se on selvä. Teemme yhden vuorokauden aikana kymmeniä tuhansia - yleensä tiedostamattomia - valintoja. Jokainen päivä tarjoaa monta tilaisuutta kasvuun ja oivallukseen, ja elämä hioo meitä kuin timanttia konsanaan.

Silti tuntuu, että ihmisenä kasvan erityisesti sykleissä. Tasaisemmat vaiheet saavat minut herkemmin junnaamaan paikallani, mutta tietyin aikajaksoin tulee isomman oivalluksen kohta. Nykyään noita oivalluksia tuntuu tulevan minulle hieman tiheämmin, mutta ne auttavat aina jäsentämään jotain tuttua asiaa entistä, entistä syvemmin.

Monen eletyn syklin seurauksena olen näistä asioista entistä vakuuttuneempi:
  • Myönteinen ajattelu ylläpitää terveyttä ja luo monenlaista hyvinvointia, jopa menestystä.
  • Toisten tuomitseminen ei kannata, koska se vie omat energiat väärään suuntaan.
  • Menneisyydessä ja tulevaisuudessa eläminen tuottaa ihmisille enemmän kärsimystä ja kitkaa kuin ehkä mikään muu.
  • Oma keho on hurjan hieno työväline, ja sen tuntemukset kertovat olemmeko oikealla suunnalla elämässämme.
  • Kannattaa ajatella, mitä kannattaa ajatella.
  • Olemme mestareita huijaamaan itseämme - ihmisen aivot kun tuottavat jatkuvaa hölynpölyä eli aivopulinaa. Sykleittäin hahmotamme asiat syvemmin ja silloin ymmärryksemme laajenee ja huijausajatukset vähenevät. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että oikeasti haluamme kehittyä ja kasvaa.

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Jatkoaika.comin juttu mentaalivalmennuksesta


AJANKOHTAISTA


Jatkoaika.comin toimittaja kyseli näkemyksiäni voittamisen vaikeudesta ja mentaalivalmennuksen mahdollisuuksista jääkiekossa. Jutussa asiaa kommentoi myös A-maajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen. Jutun voi lukea tästä. Toimituksen lyhyempi yhteenveto osoittaa, että jatkoaika.comissa on kykyä erottaa itse asia "huuhaa-lörpötyksestä".

Mikään ei ole mustavalkoista, mutta usein asioita kannattaa miettiä eri näkökulmista.



perjantai 23. huhtikuuta 2010

Pronssimitalisti on hopeamitalistia onnellisempi

"On tärkeää verrata itseään alaspäin eikä ylöspäin.
Tiedämme, että pronssimitalin saanut on olympialaisissa paljon onnellisempi kuin hopeamitalin saanut, koska hopeamitalisti vertaa itseään ylöspäin ja itkee verta, kun kultamitali meni sivun suun. Sen sijaan pronssimitalisti vertaa itseään alaspäin ja on onnellinen siitä, että pääsi palkintopallille."

- kauppatieteiden tohtori ja kirjailija Kari Nars

torstai 22. huhtikuuta 2010

Ratkaisukeskeisyyttä teorian sijasta


MIETINTÖJÄ TEKEMISTÄNI LINJAUKSISTA

Olen huomannut, että teoriat eivät viehätä minua, jos niitä ei voi soveltaa ihmisten todellisiin pulmiin. Onneksi myös nykytiede, kvanttifysiikkaa myöten, tarjoaa meille kaikille paljon avaimia, joilla voimme hahmottaa haasteitamme paremmin. Hyvä teoria on aina sellainen, joka auttaa eteenpäin.

Eräs asiakkaani sanoi, että häntä viehättää, miten asetun kouluttajana samalle tasolle kuulijoiden kanssa. Saatan kertoa vaikkapa omasta pulmastani tai stressireaktiostani, ja se on aivan tietoinen valinta. Usein kuulijat näyttävät ensin hieman hämmästyneiltä, mutta tottuvat nopeasti ja alkavat voimaantuneina avautua. Siitä se yhteistyö käynnistyy.

Pari kolme kertaa olen lukenut palautteesta, että jonkun mielestä en saisi antaa tilaa "terapiapuheenvuoroille". Olen kuitenkin sitä mieltä, että monta kertaa paikalla olijat saavat toistensa kommenteista vähintään yhtä paljon kuin minun ohjauksestani. En kerro ylhäältä alaspäin missä kaappi seisoo, vaan annan tietoa ja autan avaamaan erilaisia haasteita. Lopullisen avaamisen tekee aina toinen osapuoli, ja lopputuloksen määrittelee hänen motivaationsa taso. Vien lähteelle, mutta en pakota juomaan.

Yhteistyötähän tämä kaikki, mahdollisimman ihmismyönteisesti ja ratkaisukeskeisesti.

Tutkimusten mukaan onnellisilla ihmisillä on yhtä paljon haasteita kuin onnettomilla. Onnellisilla ihmisillä on vain enemmän työkaluja haasteidensa kohtaamiseen.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Koiramainen, stressitön työpäivä


Tänään olen oppinut tässä enimmäkseen kaksijalkaisten maailmassa, että hallittujen riskien ottaminen kannattaa, hetkessä eläminen (koko ajan enemmän ja enemmän) tuottaa yllättävän hyviä tuloksia ja kipakankin kuoren alla sykkii lämmin sydän.

Ei siis huono päivä.

Erityisen hienoa tänään on ollut koiran ulkoiluttaminen. Puhuin koiralleni puistossa kovaan ääneen, jotta hän varmasti kuulisi hauskat juttuni ja samaan aikaan keskityin tuntemaan maaperän jalkojeni alla. Sellaisilla metodeilla minun stressitilani kärsii oikosulun hyvin nopeasti.


P.S.
Koiralleni hallittujen riskien ottaminen tarkoittaa linnun piilottaman hieman homeisen leipäkätkön nopeaa nielaisemista. Hetkessä eläminen on koiralleni lähinnä nauramista tilanteen mukaan niin, että mustat suupielet venyvät korviin ja hampaat näkyvät. Mitä sitä menneitä miettimään.


keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Työttömän kannattaa olla kekseliäs

ASIAA STRESSINHALLINNASTA

Olin eilen puhumassa työttömille insinööreille stressinhallinnasta. Pöydän ääreen oli kokoontunut kolmisenkymmentä insinööriä, jotka kertoivat avoimesti suhteestaan työttömyyteen, työnhakuun ja itseensä. Erityisen merkille pantavaa oli ryhmässä vallinnut hyvä fiilis ja tunnelma, joka salli vapaan keskustelun monesta näkökulmasta.

Tauolla eräs nainen lähestyi minua ja antoi käyntikorttinsa. Hänen ideansa on niin hauska ja kekseliäs, että sitä kannattaa esitellä myös muille työttömille ja tietysti kaikille mahdollisille työnantajille:

Kortin toisella puolella oli vielä pieni markkinointiteksti innokkaita Thaimaan lomailijoita varten:
Siskoni lomatalo Thaimaan Hua Hinissa vuokrattavissa. www.villawieru.com.
Tsekkasin jo talon kuvat - hyvältä näyttivät!

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

HPK:n lentopallonaisille haukut ja hopeaa


ASIAA URHEILUSTA

Hämeenlinnan Pallokerhon naisten lentopallojoukkue sai tänään ansaitsemansa hopeasijan neljännen finaalitaiston jälkeen. Salolainen LP Viesti hallitsi pelejä suvereenisti, joten kultamitali meni oikeaan osoitteeseen.

HPK:n naiset saivat alkupäivän harjoitusten jälkeen osakseen mojovat haukut. Valmentajalla ei onneksi ollut mitään tekemistä haukkujen kanssa. Kentällä nähtiin yhden pelaajan itkuiset kasvot ja lannistuneita olemuksia, joissa ei ollut enää jälkeäkään pelaamisen ilosta. Valmentaja Teemu Sarna puhalsi pelaajiinsa vielä uskoa, minkä pystyi.

Oli laji mikä tahansa, pelaajia ei kannata haukkua ennen tärkeää peliä. Hyvästä työkalupakista löytyy aina muitakin motivointikeinoja.

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Piskuinen kauhutarina


ASIAA STRESSINHALLINNASTA

Vuosi 1986, kesätyö paikallisessa tehtaassa. Alkoi sataa, kun työvuoroni päättyi. Taitoin pitkän työmatkan aina polkupyörällä ystäväni kanssa. Tällä kertaa ystäväni pyörä oli hajonnut, vain minä olin pyörällä ja hän aikoi jäädä sateeseen kävelemään.

Olin kuullut hauskoja tarinoita siitä, miten muutamat ystäväni olivat liftanneet kesäpäivinä Helsinkiin ja kohdanneet aina - näin minulle vakuutettiin - todella kivoja ihmisiä. Minä en ollut koskaan liftannut.

Koska tiesin, että pyörätön ystäväni ei uskalla liftata, päätin ryhdistäytyä. Tarjosin hänelle pyöräni ja sanoin, että minä liftaisin ja siten pääsisimme molemmat nopeasti kotiin.

Aloin katsella ohi ajavia autoja. En saanut edes peukaloani pystyyn, kun tien reunaan pysähtyi vaalea auto, jossa oli hyvin pitkä, suljettu peräkontti. Hälytyskellot hieman jo heräsivät, mutta olin päättänyt olla reipas. Kurkkasin auton sisälle ja kysyin, pääsisinkö kyydissä isoon risteykseen asti. Viisikymppinen mieskuljettaja ei katsonut minua, tuijotti vain eteensä, mutta antoi myöntävän vastauksen.

Sitten mentiin ja satoi entistä enemmän.

Aloin hermostuneesti puhua jotain ystävällistä. Mies keskeytti minut ja sanoi: "Tiedätkö, mitä voi sattua sinun kaltaisellesi tytölle, joka liftaa yksin?" (Hälytyskelloni olivat jo äänekkäämmät.) Minä, teennäisen ystävällisesti: "No, mitä?" Mies: "Voi joutua tällaisen miehen kyytiin."

Käännyin katsomaan häntä. Hän oli avannut pitkän vaalean popliinitakkinsa, jonka alla hänellä oli yllään vain vanhanaikaiset naisten alusvaatteet, rintaliivit ja alushousut.

Mies alkoi kertoa, että hänellä on tapana sulkea tyttöjä auton peräkonttiin, viedä heidät metsään, siellä sitten jotain (epämääräistä mutinaa), ja metsään hän tytöt jättää.

Muistan yhä, miten aivoni alkoivat tuntuvasti hakata kovilla kierroksilla. Jotain oli keksittävä. Auto ajoi lujaa vauhtia, enkä voinut hypätä kyydistä pois. Aloin hyvin ystävällisesti kysyä mieheltä tietääkö kukaan hänen ongelmastaan, kuinka kauan hänellä on ongelma ollut ja onko hänellä vaimoa. Sain selville, että hänellä ei ole ystäviä, mutta hänellä on poika.

Valitsin sanani tarkkaan, täysin vaistonvaraisesti. Kerroin, miten hänen kannattaisi käydä juttelemassa jonkun viisaan ihmisen kanssa. Kun olin saanut miehen juttelemaan ja suremaan omaa yksinäisyyttään, kysyin häneltä, miltä hänestä tuntuisi jos joku tekisi samoin hänen pojalleen kuin mies minulle.

Lopputulos oli, että mies kiitteli minua ihanaksi ihmiseksi ja päästi minut isossa risteyksessä pois autosta. Sitä ennen hän oli kysynyt voisiko hän tulla joskus luokseni iltateelle, mutta sanoin muuttavani pian pois maasta.

Kun jäin tienposkeen, en tullut katsoneeksi rekisterinumeroa. Jalat tärisivät ja tunsin vain kiitollisuutta siitä, että olin hengissä. Olin samana päivänä yhteydessä myös poliisiin.

George Kohlrieser on maailman tunnetuimpia panttivankineuvottelijoita. Hän on kertonut lukuisista tositilanteista, joissa panttivanki on pelastunut nimenomaan liittoutumalla kaappaajansa kanssa. Eräs mummu oli pelastunut alkamalla laittaa kotiinsa murtautuneelle väkivaltaiselle vankikarkurille ruokaa.

Minä en nuorena tyttönä tiennyt mitään stressinhallinnasta tai panttivankiteorioista, vaan toimin täysin syvästä vaistosta käsin. Ainoa motiivini oli halu pysyä hengissä, ja siksi minulla ei ollut varaa avuttomuuteen eikä paniikkiin.

Tämä pieni episodi kaukaa vuosien takaa osoittaa hyvin selvästi, millaisia ihmeellisiä voimavaroja meissä piilee ja kuinka huikeat ovat aivojemme mahdollisuudet.

Tuo liftauskerta jäi muuten elämäni ensimmäiseksi ja viimeiseksi. Uskon minä vähemmästäkin.

torstai 8. huhtikuuta 2010

Ja millainen kouluttaja teille saisi olla?

MIETINTÖJÄ TOISTEN ODOTUKSISTA

Olen viime aikoina törmännyt enemmän kuin koskaan erilaisiin odotuksiin ja näkemyksiin:
Olemme sitä mieltä, että kouluttajan tulisi olla ehdottomasti nainen tai ehdottomasti mies. Tätimäinen ote olisi paikallaan tai sitten peräti setämäinen. Ethän kuitenkaan puhu miesten ja naisten aivojen eroista, koska se kuulostaa niin epätasa-arvoiselta.

Raflaava ei saa olla, vaan konservatiivinen, tai ehkä sittenkin pienellä jännällä vireellä varustettuna. Mielestämme kivikoruja ei sovi pitää, ettei tule leimatuksi hipiksi. Toisaalta jakkupukulinja antaa meistä sittenkin liian kovan vaikutelman.

Itsensä rakastamisesta ei saa puhua, vaan pitää kertoa, kuinka tärkeää on edes sietää itseään.

Voisitko myös pitää luennon siitä, mitä yhteistä voisi olla jääkiekkovalmentajalla ja sosiaalityöntekijällä?

Summa summarum:
Ole oma itsesi, niin aidosti ja hyvin kuin osaat. Joskus on tärkeää pitää oma päänsä.


P.S. Eilen teitä ihania blogivierailijoita oli lähes 100!

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Englanninkielinen blogi alkumetreillä

GOING GLOBAL IN CYBERSPACE

Olen jo muutaman kuukauden ajan lupaillut englanninkielistä blogia tämän blogin rinnalle. Seuraan kävijätilastoja säännöllisesti ja olen ilokseni huomannut, että englanninkielisen blogini ensimmäisiä tekstejä on käyty lukemassa eri puolilta Yhdysvaltoja. Kyseinen blogi tulee keskittymään urheilijoiden mentaalivalmennukseen ja se löytyy tästä.

Tämä blogi jatkaa toimintaansa tuttuun tapaan, urheilumaailmaa unohtamatta.

Sydänlämmin kiitos kaikille teille, jotka olette kiinnostuneet esille tuomistani näkökulmista. Itseäni varten en blogia jaksaisi ylläpitää, mutta teitä varten kyllä.


sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Kun koirakoulu ei toimi

ASIAA MENTAALIVELMENNUKSESTA

Taannoin joku vertasi Hesarissa urheilijoiden henkistä valmennusta koirien kouluttamiseen. Kirjoittajan mielestä hyväksi todetut, koirille sopivat koulutusmenetelmät soveltuvat hyvin myös ihmislapsiin ja nuoriin urheilijoihin.

Auts.

Ihan aina ei kannattaisi pukea sanoiksi sitä, mitä ajattelee, ei ainakaan silloin jos haluaa liputtaa tärkeän asian puolesta.

Mentaalivalmennus on ollut nyt paljon esillä eri tiedotusvälineissä. Vielä jää nähtäväksi, onko kyseessä vain Vancouverin olympialaisten jälkinoste vai ollaanko Suomessa oikeasti heräämässä näkemään mieltä vahvistavan valmennuksen merkitys ja mahdollisuudet myös urheilussa. Muutamat yksittäiset urheilijat ovat jo ilmoittaneet saavansa henkistä valmennusta. Millaista ja minkä tasoista, on aina mieleeni nouseva kysymys.

Urheilijalle on valmentajan turha puhua rohkeudesta ja asenteesta, jos urheilijan päässä vallitsee kaaos, josta hän ei osaa ulos. Mutta niin kauan olemme vähintäänkin oikealla suunnalla, kun ei koirakoulusta metodeja haeta.