maanantai 27. syyskuuta 2010

Esteenä ylianalysointi


Ihmisaivojen vasen puolisko rakastaa pilkkoa asioita pieniin osiin. Se innostuu analyysistä, kriittisestä ajattelusta ja jatkuvan ajatusvirran tuottamisesta. 
Se on myös laiska muuttamaan tapojaan. Kerran opitut ja päähän iskostuneet ajatusmallit ovat sitkeässä, ja ne pörräävät mielemme pintaan kerta toisensa jälkeen omalla automaattisella kaavallaan.
Olen huomannut, että aivojemme ylianalyyttisyyttä voi hiljentää. Silloin kaikki rauhoittuu, mutta lopputulos on entistä parempi. Tässä muutama vinkki anaalisen analyysin vaimentamiseen:
1. Vedä henkeä. Keskity hetkeksi olemaan ja kuuntelemaan itseäsi. Älä tee mitään muuta.
2. Muista, että et voi aina hallita lopputulosta.
3. Muista, että täydellisyyden tavoittelu voi olla suurin kompastuskivesi. Sen takaa löytyy usein paljon pelkoa.
4. Miltä tuntuisi toimia rennosti? Leiki hieman. Luo jotain uutta. Tee jotain erilaista. Uskalla hullutella.
5. Mitä jos sinun ei tarvitsisi todistaa mitään kenellekään? Jos sinun tarvitsee mielestäsi näyttää ja todistella joillekin ihmisille omaa pätevyyttäsi, kirjoita ylös näiden ihmisten nimet. Huomaa, kuinka hullunkurinen, upottava suo lista lopulta on.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Kun (henkinen) kunto on kateissa

ASIAA URHEILUSTA

Huomasin Iltalehden lööpistä, että A-maajoukkueen päävalmentajan Jukka Jalosen mielestä osa SM-liigapelaajista on huonokuntoisia.

Olen viime vuosina törmännyt moniin mielenkiintoisiin ilmiöihin suomalaisessa "huippu-urheilussa". Ihmetystä ovat herättäneet urheilumaailman sirpaleisuus ja resurssien haaskaaminen omalla tontilla puuhastelemiseen, kun osaamista ja voimia yhdistämällä saataisiin pontta koneistoon. Eniten olen kuitenkin hämmästellyt sitä, miten vähän urheilijat saavat uransa ja juniorivaiheen aikana perusteellista mentaalista ohjausta. Jos urheilija ei usko omiin mahdollisuuksiinsa ja jämähtää mukavuus- tai pelkoalueelleen - syystä tai toisesta, jää potentiaalista paljon saavuttamatta.

Muutaman kerran olen päässyt jututtamaan SM-liigan pelaajia. Eräs pelaaja totesi minulle kerran kiemurrellen, että häntä heitellään kuin rukkasta ympäri kaukaloa, joten massaa pitäisi saada lisää ja kuntokaan ei riitä. Keskustelu jatkui suurin piirtein näin:
- Jaa että massaa pitäisi saada lisää?
- Niin, no sitä. (naureskelee)
- No mitä voisit tehdä asian eteen?
- Kai siellä salilla pitäisi käydä... (naureskelee jälleen ja yrittää muuttaa puheenaihetta)
- Miksi et sitten käy salilla ja treenaa enemmän?
- No kun en jaksaisi. (alkaa löhötä pöydän päällä)
- Kiinnostaako sua oikeasti kehittyä?
- Emmä tiedä onko mulla kuitenkaan mitään mahdollisuuksia. (tuntee selvästi olonsa epämukavaksi)
- En tiedä mistä johtuu, mutta vaistoni sanoo hyvin selvästi, että voisit menestyä, jos tekisit vähän enemmän töitä asian eteen ja alkaisit nähdä mahdollisuutesi. Olen kuullut susta paljon hyvää, mutta onko mahdollista, että olet laiska ja asennettakin voisi viilata?
- JAA EN VOI ENÄÄ MENESTYÄ? (kuulee oman päänsä tuotoksia)
- Ei kun voisit.
- Jaa minä vai? (havahtuu, nolostuu, mutta ryhdistäytyy)
- Juuri sinä. Ongelmasi ei ole lahjattomuus, vaan se, että et enää usko mahdollisuuksiisi ja siihen, mille tasolle voisit vielä yltää. On vaikea innostua pelaamisesta, jos on sisällä epävarma olo.
Pelaaja on edelleenkin nolona, mutta selkeästi kovin ilahtunut ja istuu lopun aikaa ryhdikkäänä ja keskittyneenä. Muutos kehonkielessä on huomattava. Lopun aikaa hän jopa kuuntelee  minua herkin korvin ja kirjoittaa omaa tavoitesuunnitelmaansa. Myöhemmin luen lehdistä, että kausi alkoi hänen kohdallaan lupaavasti.

torstai 23. syyskuuta 2010

Erävoittoja

ASIAA MENTAALIVALMENNUKSESTA

Jääkiekko on henkisesti rasittava laji.
Olin sangen tyytyväinen jääkiekon keväisten MM-kisojen jälkeen, koska kisat olivat ohi. Annoin itselleni ihan täyden breikin kaikesta jääkiekkoon liittyvästä enkä vahingossakaan seulonut kiekkouutisia ampparit.comista.
Maajoukkueotteluiden aikana vääntäydyn fyysisesti muutamaan hankalaan asentoon ja henkisesti vielä tiukemmalle. Sen verran tunteella elän mukana. Kerranhan ratkesivat ne housutkin, Vancouverin aikoihin.
Mutta vielä tähän kesään. Minä kävin torikahveilla ja metsälenkeillä ja otin kerrassaan rennosti, kun ei tarvinnut kiekkoa miettiä. Nautin lepokaudestani suunnattomasti.
Nyt se kaikki on taas ohi. Tänään iski niin maan vimmattu kiekkokuume, enkä voinut kotona kuin rallattaa erilaisia voitto- ja pilkkalauluja, riippuen siitä mikä joukkue sattui riimeihin istumaan. Ilves taisteli Hakametsässä ja otti HIFKistä voiton 6-1. Aikamoista menoa nuorilta pojilta. Sanoin jo viime vuonna, että Keräsen pojassa on ainesta.
Yritän selvitä ensi kesään taas ilman nitroja.

Sain tällä viikolla mieltä kohottavaa palautetta kolmelta hyvin eri tyyppiseltä asiakkaaltani. Yhtä itketti liikutuksesta, toinen sanoi olevansa erittäin tyytyväinen ja kolmas oli seurannut vaistonvaraisia vinkkejäni ja saanut aikaan häikäiseviä tuloksia.

Uskokaa ihmiset omiin mahdollisuuksiinne, älkääkä antako periksi edes silloin, kun edes on kova vastus.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Voiko pedofiili viedä toisen ihmisen arvon?

ASIAA ITSETUNNOSTA

Rakkaudesta minuun -itsetuntokoulutukset ovat olleet suosittuja jo kolme vuotta. Pääasiassa pidän näitä koulutuksia vain kaikille avoimissa opistoissa, joissa jokaisen on mahdollista pienellä rahalla kohentaa omaa minäkuvaansa.
Itsetuntokoulutusten perusajatuksiin kuuluu, että jokainen ihminen on yhtä arvokas. Meillä on kaikilla samanlainen ydin, joka on yhtä kuin arvomme. Sen lisäksi meissä ja elämänpiirissämme on lukuisia tekijöitä, joiden mukaan muut arvottavat meitä. Tällaisia ytimen ulkopuolella olevia tekijöitä voivat olla mm. asemaan, ulkonäköön, taitoihin ja käyttäytymiseen liittyvät seikat.
Erehdymme usein arvottamaan itseämme näiden minäkuvaan olennaisesti liittyvien seikkojen perusteella. Silloin meiltä hämärtyy se tosiasia, että meillä on kaikilla sama ihmisarvo, jota kukaan ei voi meiltä viedä. Mitä paremmin hahmotamme tämän jo syntymässä saadun arvon, sitä vähemmän olemme riippuvaisia muiden mielipiteistä ja sitä harvemmin koemme tarvetta taistella omasta statuksesta.
Ja kyllä, tämän näkemyksen mukaan pedofiilit ja Hitler omaavat ihan saman ihmisarvon kuin kaikki muutkin. Toki voimme olla monta mieltä siitä, mitä he ovat saaneet aikaan omilla valinnoillaan.
Eräs mies protestoi kerran tällaista "ydinajattelua" vastaan. Hän sanoi, että pedofiili voi oikeasti päästä käsiksi toisen ihmisen ytimeen ja arvoon, jolloin uhrista tulee rampa lopuksi elämäänsä.
Olen eri mieltä. Pedofiilin uhri voi kadottaa käsityksen omasta arvostaan pitkäksikin aikaa, mutta oma arvo löytyy ja hahmottuu jälleen ajan, toipumisen ja mahdollisen terapian kautta, jos siihen löytyy motivaatiota.
Joku voi vakuuuttaa meille, että olemme vähempiarvoisia kuin toiset, mutta se kun ei vain ole totta.


maanantai 13. syyskuuta 2010

Milloin esteestä tulee ongelma?

ASIAA STRESSINHALLINNASTA

Olen viime aikoina miettinyt paljon, milloin ja miksi haasteista ja pienistäkin esteistä tulee ongelmia. Yhtäkkiä ihan tavallisen kokoinen asia saa suunnattomat mittasuhteet ja alamme musertua kovan paineen alla.
Mitä jos edessäsi olisi sellainen este, joka ei millään tavalla olisi uhka fyysiselle tai emotionaaliselle turvallisuudellesi? Olisitko silti stressaantunut? Entä jos tuo este ei millään muotoa olisi myöskään uhka arvollesi tai kyvyillesi?
Niin kauan kuin et anna esteiden kyseenalaistaa turvallisuuttasi, arvoasi tai kykyjäsi, pystyt selättämään isojakin haasteita ilman aortan repeämistä tai rangan katkeamista.
Esteet ovat ihan vaan esteitä ja haasteissa on suuria mahdollisuuksia. Joskus tarvitsemme lepoa ja luppoaikaa, mutta ilman esteitä emme pääsisi harjoittelemaan minkäänlaista ratkaisukeskeistä ajattelua. Ilman esteitä meistä tulisi vain pullamössöä ja elämäänsä seisahtaneita, joiden aivot kutistuvat harjoituksen puutteesta.

Hop hop, esteiden yli ja läpi hyppimään, hitaasti mutta varmasti.

P.S. Muista rakastaa itseäsi samalla, kun hyppelet.