perjantai 29. lokakuuta 2010

Nuorilla suorituspaineita

ASIAA MENTAALIVALMENNUKSESTA




Tämä syksy on jatkunut kiireisenä. Uusia töitä on ilmaantunut nopealla aikataululla ja muutamat ilmassa väreilevät hankkeet kutkuttavat ainakin minua mukavasti. Koska olen halunnut ensin hoitaa sovitut työt, blogin ja nettisivujeni päivittäminen on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Olen viime aikoina tullut vakuuttuneeksi siitä, miten huonosti yhteiskuntamme tukee lahjakkaita nuoriamme. Joskus asia tuottaa minulle jonkin asteista tuskaa, mutta ehkä kehitymme kansana myös tässä asiassa.
Meillä on valtava määrä nuoria, joilla on lahjakkuutta ja ahkeruutta päästä oman alansa huipulle, myös kansainvälisillä mittapuilla tarkastellen. Sitten tuleekin se mutta. Nämä nuoret, tulevat huippu-urheilijat, ballerinat, muusikot ja muut taiteilijat, jäävät valtavan yksin haasteidensa kanssa. Henkinen ylirasitus yllättää eikä heillä ole vielä työkaluja, joilla painetta voisi hallita. Kovien tavoitteiden ja myös ulkoa tulevien paineiden keskellä itseluottamus alkaa helposti rakoilla ja pahimmillaan koetut vaatimukset syövyttävät nuoren hauraan itsetunnon, joskus nopeassakin tahdissa.
Näen työssäni paljon vanhempia, jotka kantavat huolta lahjakkaan nuorensa jaksamisesta ja tulevaisuuden suunnasta. Monet vanhemmat lähtevät hakemaan apua oma-aloitteisesti.
Valmentajilla (urheilu) ja opettajilla (taiteet) on oma roolinsa tässä yhtälössä. Kaikki valmentajat eivät ole sosiaalisesti lahjakkaita tai kykeneviä tukemaan nuoren itsetuntoa. Sama pätee opettajiin: vaaditaan virheetöntä suoritusta, mutta ei nähdä nuoren hätää. Valmentajat ja opettajat ovat inhimillisiä yksilöitä ja usein oman menneen kokemusmaailmansa kasvattamia, mutta moni heistä jaksaa oikeasti innostua siitä, mitä tekee. Osa heistä myös tukee suojattejaan tai ainakin haluaisi tehdä niin, jos vain keinot ja voimavarat löytyisivät.
Mutta jonnekin se lahjakas suomalainen nuori tässä yhtälössä helposti hukkuu, ellei hän sattuman (johon en usko) tai muun keinon avulla pysy pystyssä myös paineiden keskellä.

Onneksi keinoja löytyy, eikä tie omalle henkisen vahvuuden tontille ole yleensä kovinkaan pitkä.

maanantai 25. lokakuuta 2010

Mitaleille ilman epoo?

ASIAA URHEILUSTA

Aihe on vakava, mutta tämä biisi tarjosi ainakin minulle päivän ensimmäiset hyväntahtoiset naurut.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Urheilijaksi kasvisruualla?

Helsingin Sanomien juttu 21.10. Kovasen kone käy kasvisruualla yllätti minut myönteisesti. Jokereiden pelaaja Tommi Kovanen kertoo jutussa siirtyneensä kasvisruokavalioon, jota hän täydentää onnistuneesti kalalla. Liha on jäänyt lautaselta eettisistä syistä.
Jutussa Kovasen ruokavaliota seurasi viikon ajan ravitsemusterapeutti. Saman kohtelun sai sekaruokavaliota nauttiva toinen jääkiekkoilija. Ravitsemusterapeutti löysi molempien ruokailutottumuksista hyvää sanottavaa ja loppukuittauksena todetaan, että kilpaurheilija pärjää hyvin kasvisruualla, jos se on monipuolista ja sisältää kasvisproteiinia riittävästi. Pari ateriaa päivässä ei riitä, vaan on syötävä usein, terveellisiä välipaloja unohtamatta.
Viime vuonna Born to run keikkui pitkään Yhdysvaltojen luetuimpien kirjojen listalla. Teos on oikea aarre kaikille liikunnasta ja ravinnosta kiinnostuneille. Kirjoittaja ja juoksija Christopher McDougall esittää jämeriä väitteitä kasvisruuan puolesta ja eläinkunnasta peräisin olevaa ravintoa vastaan, lääkäreitä ja ultrajuoksijoina tunnettuja Tarahumara-intiaaneja siteeraten.
Olen seurannut läheltä, miten eräs nuori urheilija kasvattaa lihasmassaansa harjoittelulla ja - sangen monipuolisella kasvisruokavaliolla. Omat silmät vakuuttavat vielä paremmin kuin lehtijuttu, vaikka se Hesarin juttu olisikin.
Kovanen kulkee kasvissyöjänä nyt Martina Navratilovan ja Paavo Nurmen kannoilla.
Ihastuttavaa, että jääkiekkoilija uskaltaa ottaa julkisesti myönteisellä tavalla kantaa kasvisruokavalioon.

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Tukitoimia urheilurintamalla: seurat aktivoituneet, Hyypiä auttaa ilman lajirajoja

ASIAA MENTAALIVALMENNUKSESTA

Paljon puhutaan vuodesta toiseen siitä, että urheiluseuroilla ei ole varaa tarjota urheilijoilleen ja valmentajilleen erilaisia tukitoimia. Nuorten urheilijoiden vanhempien kukkarot paukkuvat eri lajien vaatimusten mukaan ja moni lupaava urheilija uhkaa jäädä kauas omasta potentiaalistaan, koska hänen ei ole mahdollista saada kaikkea tarvitsemaansa tukea. Tuollainen tuki voi olla fysioterapiaa, ravitsemusterapiaa tai mentaalivalmennusta, mutta tällaisten palveluiden pariin eivät kaikki urheilijat koskaan pääse.
Siksi olenkin ilahtunut urheiluseurojen viime aikaisesta aktiivisuudesta. Tänä syksynä kyselyitä, tarjouspyyntöjä ja toimeksiantoja on tullut enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Mentaalivalmennusta kysytään sekä lajivalmentajille että nuorille kilpaurheilijoille, ja kuluistakin olemme päässeet yhteisymmärrykseen.

Jalkapalloilija Sami Hyypiä on perustanut SH4-yhdistyksen, jonka kautta huipulle pyrkivät urheilijat voivat hakea apurahaa ilman ikärajoja. Rahan lisäksi yhdistys tarjoaa monipuolista tietoa, joilla urheilija voi oppia kohtaamaan eteen tulevia haasteita. Toiminnassa on mukana myös HIFK:n Ville Peltonen.
Tällainen pyyteetön toiminta ohjaa suomalaista huippu-urheilua oikeaan suuntaan. Yhdenkin luksusauton hinnalla voi tasoittaa monen nuoren urheilijan tietä huipulle.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Valtapelit - turhuuden turhuus

ASIAA STRESSINHALLINNASTA

Joskus havahdun hämmästelemään, miten paljon ihmiset pelaavat valtapelejä. Niiden parissa puuhastellaan eri aloilla ja erilaisissa ihmissuhdekuvioissa. Valtapeleistä innostuvat epävarmat, loukatut, pelokkaat ja siksi niin vallanjanoiset. Tavoitteena on päästä korkeammalle ja suuremmaksi kuin toinen, ettei oma hauraus paljastuisi.
Sen täytyy olla väsyttävää.
Perusviestintätyylejä on kolme: aggressiivinen, passiivinen ja jämäkkä viestintätyyli. Aggressiviinen viestijä  yrittää tavalla tai toisella ilmaista, miten hän on tärkeämpi kuin toinen: Eikö sulle millään mene jakeluun...? Passiivinen viestijä puolestaan väistää tai hiljenee, osoittaen omalla olemisellaan miten hän on mielestään vähempiarvoinen kuin toinen: Minä voin jäädä ilman... Jämäkän viestijän linjana on, että erilaiset näkökulmat saavat tulla kuulluiksi eikä kenenkään tarvitse asettua toisen yläpuolelle, vaikka hän rajansa pitäisikin.
Ihmiset ymmärtävät joskus jämäkän viestimisen väärin. He luulevat, että jämäkkyys on passiivisaggressiivista uhittelua ja naureskelua, kaapin paikan näyttämistä ja ylimielistä nokkeluutta. Eräs urheiluvalmentaja sanoi kerran viisaasti, että kovassa paineessa ihmisistä tulee ne suurimmat heikkoudet pintaan.
Jep, jep.
Oma ääni on tärkeä, myös siinä keskustelussa jossa punnitaan onko homo toisen luokan kansalainen. Koska homot ovat suurelta osin jo astuneet kaapista ulos, mielestäni ei kenenkään tarvitse heille tässä yhteiskunnassa enää kaapin paikkaa osoittaa.

tiistai 5. lokakuuta 2010

Todellinen muutos aina sisäinen

MIKÄ OLIKAAN TÄRKEÄÄ?

Emme voi muuttaa maailmaa ennen kuin muutamme tapaamme ajatella ja katsoa. Todellinen muutos on aina ensin sisäinen, oli kyse mistä asiasta tahansa. Joku haluaa hypätä korkeammalle, joku haluaa parantaa ihmissuhteitaan.
Minulla on ollut elämäni aikana valtava kaipuu vain yhteen asiaan, ja se on mielenrauha. Jos hyvä haltijatar täyttäisi yhden toiveeni, haluaisin saada vain enemmän mielenrauhaa. Tämä sen vuoksi, että jos minulla on todellista mielenrauhaa, minulta ei puutu mitään.
Maailma toimii oikeastaan aika nurinkurisesti: sisältä ulospäin. Voimme juosta oravanpyörässä ja kipittää elämän mittaista kujanjuoksua kirkkain mitali silmissä jo kiiluen, mutta mikään ei toimi loputtomiin ilman sisältä tulevaa tasapainoa.
Toisaalta - jos on tasapainoa, alkaa moni ennen niin tärkeä asia menettää merkityksensä. Irti päästämisessä ja arvojen kirkastamisessa vasta hohtoa onkin.