keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Joulun toivotukset



Hyvää joulua kaikille blogini lukijoille! 



Toivotan teille myönteisiä ajatuksia, rauhallista mieltä ja jotain muuta kaunista tälle joululle! Välittäkää itsestänne ja antakaa itsellenne se arvo, joka teille kuuluu. Meillä ei ole aikaa tuhlattavaksi.
"Olet täysin kahjo. Mutta arvaa mitä? Kaikki parhaat ovat."
- Liisa Hatuntekijälle Tim Burtonin elokuvassa Liisa Ihmemaassa

Lämmöllä
Minna

maanantai 20. joulukuuta 2010

Ego, kameli ja neulansilmä



JOULULOMALAISEN AJATUSVIRTAA

Aamu oli hiljainen. Kello tikitti seinällä, jääkaappi surrasi tasaiseen rytmiin. Koira odotti ruokaansa.

Katsoin kylpyhuoneessa peiliin ja totesin, että olen jo levänneemmän näköinen kuin viime viikolla. Tahdin rauhoittuminen tekee hyvää keholle ja mielelle. Työt käynnistyivät elokuussa, niin kuin aina lomien jälkeen, ja siitä lähtien olen mennyt, tullut, ravannut, kouluttanut ja valmentanut. Sellaista on freelancerin työarki. Ainoan hiljaisemman viikon olin tunnollisen työntekijän tavoin kuumeessa, eikä vapaapäiviä ole ollut kahta peräkkäin.

Syksy ja loppuvuosi ovat antaneet minulle ammatillisesti enemmän kuin osasin kuvitella. (Kiitos kaikille uusille ja vanhoille asiakkaille!) Samaan aikaan olen joutunut huomaamaan jälleen kerran, että uusien työtilaisuuksien myötä myös haasteet lisääntyvät. Se taitaa olla jonkinlainen Murphyn laki, ja siihen kannattaa suostua, jos ei aio jäädä paikalleen polkemaan.

Kouluttaessani yritysjohtajia olen todennut, että parhaat tulokset saan edelleenkin niiden kanssa, jotka ovat nöyriä ja/tai motivoituneita kehittämään itseään. Nöyryys on kaunista, koska se avaa tien uudelle. Sama pätee urheilijoihin ja urheiluvalmentajiin. Mitä enemmän ego horjuu, sitä terveemmäksi käy maaperä. Joskus nöyryys on jotain, minkä pystyy houkuttelemaan esiin.

Kun ajattelen omaa elämääni tai asiakkaideni haasteita, en vieläkään ole löytänyt sellaista tilannetta, jossa ei löytyisi vaihtoehtoja. Katsoessani läppäriltäni viime viikonlopun Moskovan EHT-turnausta minua häiritsi, miten vähän kommentaattorit antoivat pelaajille kehittymisvaraa. Pelissä oli paljon parannettavaa, mutta se on joskus vain hyvä asia. Kun tietää mistä kiikastaa, asialle voi tehdä jotain. Olen vuosien aikana nähnyt monta tilannetta, jossa kameli on mennyt neulansilmän läpi - uskolla, visiolla ja kovalla työllä. Työ oman kehityksen ja elämän eteen kannattaa aina.



keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Nainen jääkiekosta (juuri näin)

SAA NAURAA

Blogitekstit ovat täydentyneet hissukseen, koska olen tehnyt töitä urakalla.

Viimeiset pari viikkoa olen nähnyt kovasti jääkiekkounia. Myötätuntoinen ystäväni lähetti minulle tämän ketjuviestin:

Naisen kertomus jääkiekon ihmeellisestä maailmasta

Koska olen perehtynyt Jääkiekkoon, haluan jakaa tietoni
muiden kanssa. Voit luottaa asiantuntemukseeni, sillä olen
perehtynyt aiheeseen varsin laajasti. Kävin 70-luvun lopussa
yhdessä Jääkiekko-ottelussa Helsingissä ja heti perään toisessa
Tampereella 90-luvun alussa. Lisäksi olen nähnyt Jääkiekkoa
useita kertoja Urheiluruudussa sulkiessani televisiota.

Jääkiekko on kamppailu-urheilua. Lajissa kamppaillaan
perimmiltään istumapaikoista. Pelissä on kaksi joukkuetta ja
paljon numeroituja pelaajia. Heille ei kuitenkaan ole varattu
numeroituja paikkoja. Paikkoja on vähemmän kuin pelaajia.
Osa pelaajista joutuukin istuimen vapautumista odotellessaan
säntäilemään aidatulla kentällä. Aitauksessa olo on tehty
mahdollisimman vaikeaksi: kenttä on jäädytetty vaarallisen liukkaaksi ja
pelaajien jalkoihin on sidottu metalliterillä varustetut kengät.
Lisäksi toisen joukkueen pelaajat tönivät koko ajan.

Istumapaikkoja vartioi kunkin joukkueen Capo di tutti capi.
Hän on se huonosti istuvaan ja räikeään pikkutakkiin
sonnustautunut yrmy mies, joka jauhaa koko ajan purukumia.
Hän häätää muutaman pelaajan kerrallaan aitaukseen
tuupittavaksi. Penkeille jääneet eivät haluaisi päästää ketään
lähtijöiden tilalle, vaan he hakkaavat aitauksesta tulijoita isoilla
hanskoillaan ja käyräpäisillä kepeillä, eli mailoilla.

Pelaajan on mahdollista saada istumapaikka yksityisaitiostakin,
mutta siitä joutuu tappelemaan. Yksityisen istumapaikan
myöntää yleensä näkövammainen, mustavalko-paitaan
sonnustautunut mies, kutsumanimeltään Mulkku. Jos Mulkku ei
ole päässyt aitaukseen, häntä saattaa tuurata myös Dorka tai
Pelle. Pelaaja saa istua privaattiaitiossa kuitenkin vain pari
minuuttia kerrallaan. Sitten hänen on taas lähdettävä takaisin
aitaukseen tönittäväksi ja kampitettavaksi.

Pelissä on kaksi pelaajaa, joita ei päästetä ollenkaan istumaan.
He seisoskelevat aitauksen eri päissä verkosta rakennettujen
laatikoiden eli maalien edessä. Heitä kutsutaan maalivahdeiksi.
Aitauksessa vuorollaan olevat pelaajat koettavat osua näihin
raukkoihin mustalla kumikiekolla, jota lyödään em. mailoilla.

Jäähallissa soitetaan usein kivaa jumppamusiikkia. Katsojilla
on kaksi tärkeää tehtävää. Ensinnäkin katsojien on tarkasti
seurattava em. mustaa kiekkoa. Jos aitauksessa oleva pelaaja ei
osu kiekolla maalivahtiin, vaan kiekko livahtaa maaliin, on
katsomon reagoitava salamannopeasti. Mikäli katsoja kannattaa
sitä joukkuetta, jonka maaliin kiekko osuu, hänen on
huudettava mahdollisimman kuuluvasti "paitsio". Mikäli
katsoja kannattaa toista joukkuetta, hän voi huutaa mitä
tahansa, kunhan huutaa kovalla äänellä. Esimerkiksi "Öööh-
haa-möää-haa" on suositeltava huuto. Katsojien toinen tehtävä
on tunnistaa pelissä mukana olevia vähemmistöjen edustajia.
Lajin fanaattisimmat kannattajat ovat tosi päteviä tunnistamaan
esimerkiksi joukkueisiin kuuluvia homoseksuaaleja. Pelin
edetessä useaa pelaajaa tervehditäänkin katsomosta iloisilla ja
reippailla "homoo-o- o" -huudoilla.

Nyt vain seuraamaan Jääkiekkoa! Se on todella
mielenkiintoista, kun ymmärtää pelin juonen.

perjantai 3. joulukuuta 2010

TOIVOTTU LUENTO JA KOULUTUS NYT TAMPEREELLA!


MIELESI LUO MAAILMASI - 

RAKENTAVAN AJATTELUN TAITO

maanantaina 13. joulukuuta 2010 18.00-20.00

Sampola, auditorio 2. krs
Sammonkatu 2
Tampere

Illan koulutuksessa opit viemään mieltäsi suuntaan, joka on juuri sinulle mielekäs. Kouluttajana mentaalivalmentaja Minna Marsh. Aiheina aivotoiminta, ajatusvirukset, kielteisen ajattelun pysäyttäminen ja aktiivinen oman elämän ohjaaminen.

Oviraha 10 eur/hlö, 15 eur/2 hlö
(ei ennakkovarauksia)

HUOM. Tämä tilaisuus korvaa aikaisemmin ilmoitetun Metson koulutuksen 7.12.