maanantai 28. helmikuuta 2011

Haluatko tutkia työtäsi tai parisuhdettasi?

SUOSITUS
Aina silloin tällöin haluan suositella niitä hyviä tekijöitä, joita toimii ihmissuhdetyössä. Tamperelainen Jaana Tuovinen tarjoaa miehensä kanssa terapia- ja koulutuspalveluita, joihin lukeutuu myös työnohjausta ja pariterapiaa. Tunnen Jaanan jo vuosien takaa, ja minuun on tehnyt vaikutuksen hänen kykynsä löytää tuoreita näkökulmia asiaan kuin asiaan, rempseyttä ja huumoria unohtamatta.
Jaana palvelee asiakkaitaan tarpeen mukaan myös englanniksi.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Haastatteluni Prisma Studiossa




Kehitystä ei voi estää.
Prisma Studio teki toimittaja Pasi Toiviaisen siivittämänä rakentavan jutun suomalaisten urheilijoiden henkisestä kantista.  Onko sitä vai ei?

Hyppään kehiin noin ajassa 06:30.


http://areena.yle.fi/video/1297969318007


sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Maalivahti Miikka Majava opintiellä Yhdysvalloissa

ASIAA URHEILUSTA



Tamperelainen Miikka Majava alkoi harrastaa jääkiekkoa 10-vuotiaana, kun luokkakaverit houkuttelivat hänet joukkueeseensa. Maalivahdiksi hän päätyi, koska se oli hänen mielestään hauskin osa jääkiekkoa.

- En voisi kuvitellakaan elämää ilman jääkiekkoa. Laji tuo paljon kavereita ja saan matkustaa joskus jopa Suomen rajojen ulkopuolelle. Ja aina kun vedän hyvän reenin tai pelin, tuntuu tosi hyvältä.

Majava ponkaisi kesällä 2010 Yhdysvaltoihin pelaamaan jääkiekkoa ja käymään koulua. Hän kaipasi vaihtelua rutiineihin ja päätyi lopulta kouluun, jota tuttava oli jo osannut kehua. Koulu on South Kent School Connecticutin osavaltiossa, New Yorkin pohjoispuolella.

- Täällä on kolme reenikautta, syksy, talvi ja kesä. Jokaisena kautena on eri lajit eli en voi harrastaa samaa lajia vuoden ympäri, mutta jotain on aina pakko harrastaa. Reenit ovat aina koulun jälkeen ja kestävät noin kaksi tuntia, 16-vuotias Majava kertoo.

Syksyllä Majava keskittyi maastojuoksuun, mikä oli rankkaa mutta nosti kuntoa. Talvella painopiste on jääkiekossa, jonka kausi alkaa aina marraskuussa.

- Lätkäreenit ovat täällä erilaisia, koska käymme vain jäällä ja mitään muuta ei tarvitse tehdä. Meillä on onneksi käytössä ilmainen kuntosali, joten siellä tulee käytyä. Ruoka on täällä kuin ravintolan buffetista. On lämpimät ruuat ja pastat, salaatti- ja leipälinjat, kaakaokoneet ja kaikki, kehuu Majava, joka on jo lunastanut koulussa paikkansa hyvänä oppilaana ja lahjakkaana urheilijana.

Lisätietoja:
www.southkentschool.org