perjantai 31. toukokuuta 2013

Lupaa mulle

Tätä tekstiäni ei ole linkitetty kaikkien työtäni seuraavien, myös alaikäisten, luettavaksi Facebookiin ja Twitteriin, koska seuraava kuvaus edustaa täysi-ikäisten maailmaa. 


ASIAA VALINNOISTA

Sinä lupaat, että et enää lue blogiani. Minä luotan siihen ja minä suojelen sinua.

Istun suihkun alla ja huomaan itkeväni kun meidän veisumme - vai oliko se vain minun - polveilee minusta. Se veisu sai minut lopputalvesta heräämään kylmänä henkiin, vaikka Jeesus ei käynyt luonani kuin sinun puvussasi.

Minä tiesin missä mentiin, kun sain sinulta tekstiviestin lauantai-iltapäivänä ja sinä olit laittanut loppuun yhden huutomerkin liikaa. Olin juuri ajatellut sinua varovasti ja sinä - sinä enemmän kuin ajattelit.

Aavistin, että sinulla on elämässäsi joku, varoit niin sanojasi, mutta muuten sinä olit lempeä lähellä aito minun kauan sitten kadonnut kaksonen ja minä olin väistin enkä kysynyt. Yritin hätyytellä sinua kauemmas, mutta sinä kirjoitit minulle että höpöhöpö ja sinä tarvitset minua. Tämä kaikki pitää katsoa loppuun asti, sanoit.

Onko se nyt sitten loppuun asti katsottu? Kun minun silmäni ovat itkusta niin turvonneet, eihän tässä mitään näe.

Sinun kanssasi puhuminen on kuin itsensä kanssa puhuisi, sanoit. 

Minä valvoin, minä ja riemastuneet hormonit. En tarvinnut ruokaa moneen päivään kuin hippusen. Aivoni tulivat rakkaudesta hulluiksi.

Se päivä kun minä suutelin sinua kun en jaksanut enää päästää sinua jonkun toisen luo niin kuin ei mitään, niin kuin minä muka joku perintöprinsessa tai sivuraide. Minä suutelin ja muistin miten ja siinä samassa kaikki mitä minä myös sinä. Sinun kielesi ja kaikki niin tuttua. Sinun nälkäsi sinun rytmisi ja sinun lantiosi kovaa kiveä.

Olen katunut kitkerästi kun työnsin sinut ovesta ulos koskaan riisumatta, tietämättä että sinä menisit kotiisi, tuttujen arvojesi ja turvallisten asetustesi pariin ja kirjoittaisit minulle, että et tiedä mikä sinuun meni kun ethän sinä tällainen.

Eihän meillä ollut mitään muuta kuin vahva henkinen yhteys, sinä sanoit.

Eihän meillä muuta. Niin.

Seuraavalla viikolla minulle jokainen päivä uusi ja ranteet myös.

Sinä kiellät itsesi, minä sanon. Niin ehkä teen, sinä sanot ja minä katson sinun herkkien käsiesi herkkiä kieliviä kaaria, kun istumme ja koetamme olla Aikuisia. Sinun nälkäiset hellät silmäsi, joita sinä et vielä hallitse vaikka äänesi kieltää ja rakentaa aitoja. Minä en ymmärrä miksi sinun silmäsi ovat niin nälkäiset, kun sinulla omassa elämässäsi piilossa minulta tuore suhde ja tuore ihminen, jota katsoa. Sinä sanot minulle monin tavoin ei, selkeitä sanoja ja kaikki niin hyvät perustelusi eikä rohkeus riitä, sanot. Kaikki sanasi ei ei ei ja pärjääthän sinä ja silmäsi katsovat minuun kuin rakastunut mies katsoo naista, ei kahta sanaa siitä. Sinun silmäsi ja niiden vahva väri ihan nyt.

Minä katsoin olkasi yli monta kertaa sitä naistenvessaa muutaman askeleen päässä ja halusin raahata sinut sinne, lukita oven ja rakastella sinua kaikella mitä olen.

Kun yritän samana iltana poistaa numerosi puhelimestani niin kuin olin päättänyt ja kertonut, puhelimeni soittaa vahingossa numeroosi. Hätäännyn ja suljen yhteyden. Sinä salamannopea takaisinsoittaja, sinun varkain rakastava äänesi ja käsivartesi linjaa pitkin. Vaikka ei meidän enää pitänyt. Sitten minä poistan numerosi ja itken myöhemmin kun joku nainen laulaa illanvietossa rakkaudesta.

Minä opettelen miten epätoivo roikkuu. Oli minun roikkumisen lähestymistapani tai sadankahdeksankymmenen asteen vaihtuva kulmani mikä tahansa, sinä päästät minut roikkumaan. Minä sinun suloinen eroahdistunut uskollinen koiranpentusi.

Minä toivoin 543 kertaa ainakin, että olisit loukannut ja potkaissut riittävän kovaa, ollut ehdoton. Mutta et sinä koskaan. Ja enhän minä vähästä usko, kun rakkaus rulettaa.

En usko että olit liian kiltti. Uskon että et voinut tunteillesi mitään, vaikka niistä ei voinut enää puhua. Kun ei niistä puhu, niitä ei ikään kuin ole. Ihan muita syitä pitää toinen roikkumassa, ikään kuin, ikään kuin.

Kun alan tuijottaa seiniä ja päiväni lipuvat henkiseen painiin, minä tiedän miten on tullut aika. Minä armoton erokauppias ja juonikas lopullisuuden kätyri, kun vetoan elämäni puolesta.

Lupaa mulle, että
et koskaan enää
mistään syystä
mitään asiaa

Et enää lue blogini tekstejä

Et enää käy nettisivuillani

Sinä olet ensin hiljaa, mutta minun epätoivoni ei pakita. Lopulta annat sanasi ja minä luotan sinun sanaasi, vaikka lupaat pistejonojen kanssa. Sinä olet minun kirjoissani suoraselkäinen ja luotettava ja minä luotan sinuun tässä asiassa. Kirjoitat että hyvä näin. Minä en anna itseni edes ajatella mikä tässä on mielestäsi hyvää, koska ei tämä sitä. Sinä leikkaat katki sen meidän, sen turhan mitättömän eihän se mitään koskaan ollutkaan, kuin terävillä saksilla, vaikka minä tiedän että ei siihen pysty Fiskars eikä moottorisaha.

Minä olen loppu. Minun lapseni kysyy, miksi minä koko ajan huokailen syvään.

Hei hei, tämä oli tässä ja pidäthän huolta.
Olen osa suurta näytelmää.

Niiden hyvästien jälkeen toukokuun viimeisinä päivinä minun sisälläni monta tuntia pahoinvoinnin polte, josta tiedän että jotain meni nyt aivan vituralleen tässä kavalassa kompromississa kun ei jäänyt sittenkään vain Suuri Helpotus tai Lopun Vitutus.

Et koskaan ja minä katoan.
Sinä lupaat. Minä vannon.

Jos tämä meidän sinulle niin yhdentekevä turha minun kuvittelemani sinulle merkityksetön ja unohdettavissa oleva veisumme sinua kuitenkin haavoitti, tulisin ja nuolisin haavasi puhtaaksi, jos olisin se suloinen koiranpentu siinä  lähettämässäni kuvassa.

Mutta en minä koiranpentu enkä kylmä laskelmoiva kone. En WonderWoman enkä Pyhä Maria vaikka koko kevään oli uskoa ja toivoa ennen kuin ne saksilla.


******



Jos kysyt minulta 
miksi yhä rakastan häntä,
voin vain sanoa, että 
koska hän on hän ja 
minä olen minä.
- Anonyymi



******


Blogin kirjoittaja jää ansaitulle kesätauolle ja palaa uusin tekstein mielen kehittämisen ja elämän kohtaamisen merkeissä elokuussa. Te lukijat olette olleet minun kevätpäivieni ilo, ravintoa minun rohkeudelleni.


******


2.6.2013
Kommentteja on tullut tänne blogiin ja eri kanavia pitkin reippaasti parin päivän aikana. Mennään nyt kaikki kohti keskikesää... Lämmöllä, MM




keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Hallinnan tällä puolen: Ei mikään kärpänen

ASIAA VALINNOISTA JA IRTIPÄÄSTÄMISESTÄ




Sanoin Villelle, joka tuntee minut hyvin, että joku ei anna minun komennella itseään. Ville totesi: "Ei sinuakaan hirveästi komennella." Mietin asiaa ja myönsin. Ei minuakaan.

Jos yritän saada toisen ihmisen tekemään jotain, mistä vain minä hyödyn, on kyseessä manipuloiminen. Jos yritän saada hänet tekemään, ostamaan tai oivaltamaan jonkin mielestäni hyvän jutun, josta myös hän hyötyisi, on kyseessä vaikuttamisen taito.

Yritin eilen hieroa kauppaa toisen aikuisen ihmisen kanssa. Kyseessä oli minulle henkilökohtaisesti Erittäin Tärkeä Diili. Tarjosin vastineeksi isoa asiaa X ja pyysin saada "vain" asiat A, B, C ja D. Olen edelleen sitä mieltä, että tarjoukseni on molemmille Erittäin Hyvä, mutta kaupat eivät ole vielä syntyneet. Olen vaarassa jäädä ilman haluamaani, vaikka asia X on parasta mitä voin tarjota. Tilanne vie minut kysymykseen siitä, mikä on hallinnassamme.

Jos kärpänen jää kiinni liimapaperiin, se joutuu hallinnan tuolle puolen ja kuolee. Me ihmiset emme ole kärpäsiä. Meillä on aivot täynnä potentiaalia, mikä tarkoittaa paljon eri vaihtoehtoja ja näkökulmia.

Emme voi hallita elämää, tilanteita ja toisia ihmisiä. Voimme paremmin oppia hallitsemaan halujamme, pelkojamme, ajatuksiamme ja käyttäytymistämme. Mitä jos hallinnan tunne - kyky elää mielekästä elämää - tulee ennen kaikkea siitä, että työstämme sitä, mitä sisällämme tapahtuu ilman, että yritämme loputtomiin vääntää ulkoisen maailman mielemme mukaiseksi?

Ulkoinen maailma asettuu uomiinsa, kun asettuu. Mitä jos minä teen jälleen kerran vain oman osuuteni, väkisin ihmisiä ja olosuhteita vääntämättä, ja annan ajassa tapahtua sen mikä tapahtuu? On tärkeää erottaa, mihin voin vaikuttaa ja antaa lopun olla. Joskus luulen olevani se kärpänen; raukka liimapaperissa siivet söheröinä. Minä olen ihminen, en mikään pieniaivoinen lentäjä.

Voin luottaa siihen, että saan ja löydän kaiken mitä oikeasti tarvitsen. Lapselle tekee hyvää oppia kestämään pettymyksiä, samoin minulle. Kaikkea ja kaikkia en voi saada, mutta hyvä elämä odottaa mahdollisuutena joka päivä, korvieni välissä ja juuri tällä lentoradalla.



maanantai 27. toukokuuta 2013

45 ja pulssi löytyy vielä

ASIAA IÄSTÄ




Viime aikoina minulta on kysytty usein iästäni. Yksi asiakkaani tunnusti luulleensa minua 30-vuotiaaksi. Sitten hän kuuli, että minulla on 16-vuotias poika ja hämmentyi arvioimaan ikääni uudelleen.

Täytän kesällä 46 ja olo on huikea. Muutaman lähes pulssittoman vuoden jälkeen olen lukioaikaisissa mitoissani. Vaatekoko on pienentynyt yhdellä tai kahdella koolla sen jälkeen, kun jätin gluteenin ruokavaliostani vuosi sitten. Samalla hävisivät pitkään piinanneet vatsakivut.

Osaan pukeutua asiallisesti ja osaan pukeutua kuin teini. Molemmat vaihtoehdot tuntuvat hyviltä.

Olen löytänyt juoksemisen, vaikka tappotuomion kymmenen vuotta sitten saanut polveni hiukan protestoi. Tallinnassa heräsin juoksulenkin jälkeen aamulla ja luulin, että joku on hakannut yön aikana vasaralla polveni tohjoksi. Mutta taas on juostu, maltilla mutta kuitenkin. Osaan houkutella polveani yhteistyöhön puhumalla sille - kyllä, puhumalla sille - ja keskittämällä mieleni niin, että polveni auttaa minua juoksemaan ilman kipuja. Tässä ei sinänsä ole minulle mitään uutta - mielen voimahan on huikea ja kiistaton.

Takana on taas tunnin lenkki koiran kanssa ja vielä puoli tuntia salilla, jossa nostin Jukka Jaloseksi ristimääni tankoa irvistäen. Tangolla on nimi, jotta jaksan sisuuntua menemään mukavuusalueeni yli.

Kaliforniassa yli 70-vuotias tätini ajaa edelleen autolla töihin, jossa hän tekee älyllisesti haasteellisia hommia.

Yksi esikuvani, positiivisen ajattelun pioneeri Louise Hay perusti maailmanlaajuiseksi kasvaneen kustantamonsa 60-vuotiaana ja kirjoitti kirjan vielä 86-vuotiaana. Nähdessäni hänet viime vuonna hän heilutteli sääriään lavalla kuin nuori tyttö. Viime vuosina hän on opetellut huvikseen uuden käsialan, oppinut tanssimaan ja maalannut useita tauluja.

Olen löytänyt itsestäni viime aikoina hyvin eläväisen 20-vuotiaan, 25-vuotiaan ja 30-vuotiaan. He kaikki voivat mainiosti. He tanssivat päivittäin (Oh Flo Rida!), tuntevat paljon ja perusteellisesti, heittäytyvät sopivasti ja välittävät hirveän vähän siitä, mitä joku heistä ajattelee.

Jos ei halua rappeutua ennen aikojaan, täytyy oman hyvinvoinnin ja elinvoiman eteen nähdä paljon vaivaa sekä henkisesti että fyysisesti. Jos ei halua mielen ja kehon kangistuvan, pitää olla valmis tekemään töitä päivittäin.

Minä haluan hopeisen pitkän tukan mahdollisimman nopeasti, se on niin minun juttuni. Muuten ei ole kiirettä. Sininen kynsilakka on pop ja Rihannan keikka on merkitty jo kalenteriin.


Hautapaikka saa odottaa. Pulssini on vielä sopivasti tohkeissaan tästä elämästä.


"Jos et tule iän myötä onnellisemmaksi, 
jotain on menossa pahasti pieleen."
- Ani DiFranco


perjantai 24. toukokuuta 2013

Kiitos sinulle ja sinulle

ASIAA KASVUPROSESSEISTA

Viime viikkoina olen saanut blogistani runsaasti palautetta eri väyliä pitkin. On tullut kiitosta, tositarinoita rakastumisesta, surusta ja luopumisesta, kysymyksiä ja valtava määrä tukea. Palautetta on tullut erityisesti naisilta, mutta koskettavassa määrin myös miehiltä.

Kevään aikana olen jakanut elämääni, ensin hampaat irvessä, sitten jo antautuen ja mielelläni. Olen sen seurauksena kohdannut paljon uusia ihmisiä ja sellaisia ihmisiä, jotka olisivat jääneet vieraiksi, ellen olisi ollut valmis jakamaan ja kohtaamaan. Pidän näitä kohtaamisia ihmeinä, jotka tapahtuvat vain silloin, kun avaan sydämeni ja annan muiden nähdä itseni sellaisena kuin olen. Kun olen puhunut rakkaudesta, olen saanut osakseni rakkautta.

Kiitos teille kaikille. Kiitos erityisesti sille ihmeelliselle miehelle, joka soitti minulle lopputalven iltapäivänä ja singahti kuin lempeä ohjus suojausteni läpi muutamassa tunnissa. Me puhuimme samaa kieltä ja en koskaan aiemmin ollut tuntenut kenenkään miehen kanssa sellaista henkistä yhteyttä. Minä menin kovin sekaisin ja nyt on helppo asialle jo naurahtaa, kun pelit on pelattu ja jäi jäljelle vain rehellisyys. Se kokemus päätti yhden liian pitkäksi venyneen luvun elämässäni ja sysäsi minut vaiheeseen, jossa yksikään päivä ei ole ollut tylsä tai seisahtunut.

Osaan vain kuvitella, miten outoa hänestä on ollut joutua tällaisen prosessin "kohteeksi", melkein oudon naisen vielä oudommassa blogissa. Toivottavasti tämä kaikki voi palvella myös hänen kasvuaan ja elämäänsä.

Kirjoitan tätä seinäjokelaisessa lounasravintolassa ja tunnen tunteiden koko kirjoa. En ole pystyyn kuollut vaan elossa joka säikeellä.

Olkaa rohkeita, vaikka pelottaisi. Eläkää ja olkaa rehellisiä. Se kannattaa. Olen elävä esimerkki.

Tässä vielä nimimerkiltä Kati palautteena tullut linkki Erinin biisiin:

torstai 23. toukokuuta 2013

Piikkilanka-aidan takaa

ASIAA HAAVOITTUVUUDESTA


Pelkäsin, että jos joku pääsee lähelle, 
hän huomaa etten ole rakastamisen arvoinen.
- Anonyymi




Tunsin tänään rakkautta, jota en olisi halunnut tuntea. Sanoin itselleni, että tunteeni ei ole jotain, mikä pitäisi kieltää, fiksata, muuttaa tai hoitaa pois päiväjärjestyksestä. "Sen kanssa voi oppia elämään." Katsoin liikkuvia sadepilviä ja lentäviä lintuja. Tunsin, miten tunteeni asettui minuun rauhallisemmin ja se antoi minun jatkaa päivääni. Olin läsnä hetkessä ja elämässäni, reagoimatta, hermostumatta ja poukkoilematta.

Vuosia sitten seurustelin miehen kanssa, joka oli täynnä miinoja. En koskaan tiennyt, mikä sanomiseni tai tekemiseni sai hänessä piilevän miinan räjähtämään. Minä en ole täynnä räjähteitä, vaan olen varustautunut viime vuosina piikikkäällä materiaalilla.

Kun minulle tärkeä mies pääsee lähelle ja saa sydämeni auki, sisältäni nousevat pystyyn huolella kyhäämäni piikkilanka-aidat. Alan loukkaantua helposti asioista joista ei olisi syytä loukkaantua, luen tekstiviestit väärinpäin, kiroan, ennakoin, oletan ja vetäydyn bunkkeriini. Ja taas kun sydän pääsee karkaamaan piikkilanka-aidan ali ja lörpöttelee omia olojaan, hankin lisää piikkilankaa.

Galvanoitu piikkilanka, 250 metriä, 71 euroa. (Minulla on iso reviiri.)

Olen päättänyt lähteä tutkimaan minussa olevia syviä häpeän tunteita ja opetella olemaan entistä avoimemmin minä - se kun tuntuu olevan itseni näköinen tie tässä elämässä. En halua ponnistelun kautta olla fiksu ja filmaattinen ja "näyttää hyvältä", vaan haluan olla rehellinen, rohkea ja haavoittuvainen. Haluan kasvaa ihmiseksi, joka ei pelaa pelejä ihmissuhteissaan, vaan uskaltaa päästä lähelle ja päästää lähelle ne ihmiset, joihin luottaa.

Sitä kovempia tuloksia saan myös työssäni mentaalivalmentajana, mitä perusteellisemmin oma pöytäni on putsattu.

Tunnen miten ensimmäisen kerran vanha paha vaiva on alkanut parantua ja tähyän jo aidan yli, sydän varovasti auki mutta auki kumminkin. Passi on ajantasalla ja matka on alkanut.

Se mikä tekee minut haavoittuvaiseksi,
tekee minut kauniiksi.
- Bréne Brown


maanantai 20. toukokuuta 2013

Kun elämä laittaa polvilleen

ASIAA LUOPUMISESTA




Poikani sanoi eilen, että älä päivitä blogiasi joka päivä, kun ei sitä kukaan jaksa koko ajan lukea. Viime aikoina tekstiä olisi ollut tulossa kahdenkin blogin verran. On kuin luovuus ja intohimo olisivat löytäneet minussa toisensa vuosien eron jälkeen. Olen elossa sataprosenttisesti.

En ole päässyt tuohon tilaan ilman tuskaista mankelia. En tiedä miten hyvin olisin pysynyt pystyssä tänä keväänä ilman ystäviäni. Joskus käänteet ovat niin nopeita ja yllättäviä, että se vain tapahtuu minkä täytyy tapahtua. Rakastuin ihmiseen, joka ei rakastunut minuun.

Siinä se. Tuskallista kirjoittaa, mutta en ole ainoa nainen maailmassa, jolle on käynyt juuri niin. Ja voi kuinka hienoa onkaan huomata, että kykenee edelleen rakastumaan - kaikesta huolimatta.

Kirjoitan tätä kaukana kotimaisemista, ja olen joutunut hampaitani kiristellen toteamaan myös tänään, että maata voi vaihtaa, mutta sydän ei huijaa. Joka ilta rukoilen ja toivon ennen nukahtamista, että tämä rakkaus vain otettaisiin minusta pois, koska toista on kurja ikävöidä.

Tämä kevät on ollut nöyryyttävä, tuskallinen ja hämmentävä. Se laittoi minut polvilleni kuin muistuttaen, että monia tunteita voi hallita, mutta rakkaus tekee poikkeuksen. Ja jos säästelee elämässä rakkautta, ei voi elää sataprosenttista elämää.

Kun ihminen on joutunut polvilleen ja kestää koettelemuksen sydän auki, voi tapahtua ihmeitä. Rohkeus kolminkertaistuu, värit kirkastuvat ja on kuin joka päivä tapahtuisi ihmeitä ihmisten ja yhteensattumien muodossa.

Kun taistelen kovettumista vastaan ja avonaisen sydämeni puolesta, saan sen elämän joka minua odottaa. En tule saamaan egoni taiteilemaa käsikirjoitusta, mutta tulen saamaan sen mikä minulle kuuluu: oman, ihmeellisen osuuteni, joka tapahtuu vain ja ainoastaan kun sydän pysyy auki elämälle.


P.S. Viime aikoina on tullut kommenttia siitä, että miten uskallan kirjoittaa niin rohkeasti ja omakohtaisesti. En ole vielä keksinyt, mitä menetettävää minulla olisi sillä, että jaan oppimaani toisia auttaakseni. Kasvojeni menettämistä en pelkää. Et sinäkään tätä lukisi, jos ei elämä yhä koskettaisi.



sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Riskit kasvavat, jos logiikka pettää

ASIAA AJATTELUSTA



Tapasin tänään uuden asiakkaan. Lähtiessään hän totesi: "Joo, tämä on ihan loogista!"

Osaan haistaa asiakkaideni tekemisissä ja puheissa aukot loogisuudessa. Varsinkin puhe paljastaa ajattelun laadun ja siinä olevat aukot. Minun tehtäväni on tuoda mahdollisuuksien ja tilanteen mukaan pintaan nuo aukot, minkä jälkeen aukkoja lähdetään korjaamaan.

Jos jääkiekkojoukkue lähestyy peliä epäloogisesti, sen riski epäonnistua kasvaa. Epäloogista voisi olla tuloksen jännittäminen keskittymisen sijasta tai se, että valmentaja sälyttää pelaajilleen liiaksi vastuuta heidän henkisestä valmiudestaan, vaikka pelaajilla ei oikeasti ole eväitä huoltaa henkistä kuntoaan. Logiikka ontuu.

Jos yritysjohtaja ei ole riittävän looginen ja keskity puheessaan olennaiseen vaan miettii miten hänen puheensa otetaan vastaan, hän todennäköisesti alisuoriutuu puheessaan. Lopputulos jää heikohkoksi. Hyvin loogista.

Jos ihminen haluaa elää elämänsä kovemmalla (suuremmalla) potentiaalillaan, mutta hänen ajattelunsa junnaa vanhoissa toimimattomissa malleissa, hän ei tule saavuttamaan suurempaa potentiaaliaan. Loogista sekin.

Jos ihminen solmii avioliiton ja haluaa siltä asioita a, b ja c, vaikka hänen luontaiset tarpeensa veisivät häntä suuntaan d, loogisuus ontuu ja parisuhteeseen ja ihmisen sisälle tulee isoja haasteita. Jälleen loogista.

Kirjassaan Shift psykologi ja johtajuusvalmentaja Jeffrey W. Hull argumentoi, että muutos on aina helpompi kestää, jos ja vain jos ihminen on henkisesti ja fyysisesti riittävän tasapainossa. Pelkkä henkinen kunto ei tee muutoksia kivuttomiksi, vaan tarvitaan myös fyysistä kuntoa. Loogista.

Olen alkanut kehittää menetelmää, jonka avulla jokainen voi löytää itselleen sopivan loogisen, mutta riittävän yksinkertaisen ajatusjärjestelmän. Tällä hetkellä testaan menetelmää itselläni ja oloni on ainakin näin aluksi huippu. Asiaa saattaa auttaa myös se, että olen viime päivinä juossut enemmän kuin koskaan. Eilen kehoni ilmoitti kello 20, että se ei ole vielä saanut juosta ja vastasin poltteeseen juoksemalla.

Kohti mielen ja kehon tasapainoa, loogisesti. Ei niin vaikeaa kuin usein luulemme.

P.S. Loogisuus sisältää aina myös sydämen ja intuition mahdollisuudet. Tarkkana saa olla, että emme "loogisesti" haali elämäämme lisää sitä, mitä on jo liikaa.


lauantai 18. toukokuuta 2013

Mykkäkoulu on huono taito

ASIAA KOMMUNIKOINNISTA




Olen aikuisiällä kokenut tulevani kunnon mykkäkoulun vastaanottavaksi osapuoleksi vain kerran. Tapaus oli hyvin hämmentävä, mutta huomasin ilokseni etten mennyt tilanteessa niin solmuun kuin olisin mennyt nuorempana. Terapeuttien mukaan mykkäkoulu on julmaa vallankäyttöä. Sen tarkoituksena on mitätöidä, rangaista tai jollain tavalla nollata toinen osapuoli, sivuuttamalla tai aiheuttamalla toiselle hätää tai häpeää. Mykkäkoulun kohteeksi tuleva kokee usein henkistä tuskaa, jonka aivot rekisteröivät fyysisenä kipuna. Usein ihminen jää ihmettelemään mitä niin kamalaa hän on tehnyt, että hänelle ei puhuta. Sen jälkeen hän yrittää kaikin tavoin korjata tilanteen, joskus mykkäkoulua pitävän tyydytykseksi.

Mykkäkoulua harrastava on terapeuttien mukaan pahimmillaan narsisti, mutta ei aina. Uskon, että mykkäkoulua pitkään pitävä on useimmiten kykenemätön kommunikoimaan ja käsittelemään tunteitaan, joten hän valitsee passiivisaggressiivisen viestintätavan. Kun ei ole eväitä konfliktien tai vaikeiden tilanteiden käsittelyyn, mykkyyden valinnut alkaa rakentaa kivimuuria, jolla hän vahingoittaa välejään toiseen ihmiseen ja väistää vaikeiden asioiden kohtaamisen.

Mykkäkoulu kertoo aina paljon sen pitäjästä ja hänen opituista malleistaan, mutta minusta se ei kerro mitään. Jokaisella on oma taustatarinansa ja omat vaikeutensa. Jos olet yrittänyt rakentaa kommunikaation siltaa ja toinen ei suostu puhumaan, kannattaa antaa asian olla. Tekee erittäin hyvää valita aina anteeksianto omassa sydämessään ja keskittyä muihin asioihin. Mykkäkoulun pitäjä puhuu sitten joskus, jos haluaa ja kykenee.

Kun luin terapeuttien tekstejä mykkäkoulujen taustoista, tajusin ennen kaikkea sen, että minun osani on pitää huolta siitä, että kommunikoin rohkeasti ja rehellisesti, tarvittaessa rajoja vetäen, mutta mykkäkouluun en halua sortua itse. Parempi nostaa kipeäkin kissa pöydälle ja puhua, vaikka tiukkaa tekisi syystä tai toisesta - ihmisiähän me kaikki olemme erehdyksiemme kanssa - kuin vääristää tilanne puhumattomuudella.

Olen huomannut, että ihmisen pahin vihollinen ei ole viha, häpeä, pelko tai kauna, vaan itsensä hylkääminen. Ihmisen tärkein tehtävä on oppia joka päivä paremmin rakastamaan itseään, vaikka joskus tuntuisi siltä, että joku toinen ei rakasta. Ihanaa, miten jokaisessa pattitilantessa on aina keinoja ulos ja eteenpäin, ainakin henkisellä tasolla. Anteeksianto on niin tärkeä taito, että sen eteen kannattaa sydämessään ponnistella.


Sana kriisi koostuu kiinankielessä kahdesta merkistä. 
Toinen merkki tarkoittaa vaaraa, 
toinen mahdollisuutta. 
- John F. Kennedy


perjantai 17. toukokuuta 2013

Elämää ilman turhia rooleja

ASIAA OMANA ITSENÄ ELÄMISESTÄ

Päivä on ollut hieno ja täynnä tärkeitä vapautumisen kokemuksia.

Aamulla avasin silmäni kellon soidessa ja katsoin sähköpostini. Asiakkaani oli lähettänyt minulle linkin tähän biisiin, tietäen minut tuntien että biisi osuu ja uppoaa myös minuun.




Nopea aamupala, eilen Seinäjoelta löytyneiden uusien pitsialusvaatteiden ihastelua ja sitten tärkeä työpalaveri toisella puolella rautatietä. Sen jälkeen lounas kerrassaan mahtavien asiakkaideni kanssa. Kiitos edistyksellisestä ajattelusta, työstä innostumisesta ja hyvästä seurasta, K, T ja JP!

Koiran ulkoilutuksen jälkeen siirryin työtilaani, jossa tapasin taas asiakkaan. Syvällistä puhetta elämästä ja kyyneleitä, kun emme tiedä milloin taas näemme. Lähtiessään asiakkaani huikkasi hyvästiksi "Hei, teini!" Olimme juuri todenneet, että ikä on vain numeroita ja täytyy antaa palaa täydellä liekillä niin kauan kuin päiviä on.

Tänään olen kaunis, rietas ja onnellinen, sydämestäni teini ja ikuinen diskotyttö.

Mitä tahansa oletkin, ole sitä koko sydämestäsi. Kuten pohjanmaalaiset minua tänä keväänä opettivat: VAATIMATTOMUUS ON VAATIMATON HYVE.

P.S. Ja se mitä toiset sinusta puhuvat tai ajattelevat, se ei kuulu sinulle. Keskity omaan tonttiisi.




keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Ylistyslaulun poikanen: suomalainen joka sytyttää

ASIAA ESIKUVISTA



Tutustuin jääkiekkovalmentaja Jukka Jaloseen vuosia sitten, kun erään televisioidun jääkiekkopelin jälkeen lähetin hänelle lyhyen mutta tunnesävytteisen sähköpostiviestin. En tiedä tuliko turhautumiseni läpi viestissäni - todennäköisesti tuli, itseni tuntien. Olin kiukkuinen, koska Jalosen valmentama A-maajoukkue oli juuri pelannut  perin huonolla henkisellä vireellä. Lähetin viestin ja totesin itsekseni, että tuskin vastausta tippuu, mutta tulipahan kerrottua mitä mieltä olen.

Vastaus tippui pari viikkoa myöhemmin. Jalonen kertoi lukeneensa jo aiemmin blogiani.

Tuon kerran jälkeen olen saanut vaihtaa Jalosen kanssa ajatuksia muutamia kertoja vuosien varrella. Hän on ollut myös hyvä tuki ja apu parin asiakkaani kanssa.

Totta kirjoittaakseni täytyy todeta, etten tiedä miten tämän tekstin kirjoittaisin ilman, että siitä tulee Jukka Jalosen ylistyslaulu.

Minulla on useita esikuvia ja henkisiä opettajia maailmalla, sellaisia joista saan jatkuvalla syötöllä virtaa. Jo pitkään olen yrittänyt miettiä keitä tunnettuja suomalaisia ihailen ja keneltä haluan oppia. On mahdollista, että suomalaisten entisten ja nykyisten suurmiesten ja huippuosaajien tuntemukseni on hyvin rajoittunutta, mutta eniten taidan ihailla Jukka Jalosta. Eikä tässä kohtaa ole edes omaa lehmää ojassa: minulla ei ole hänen suunnaltaan saatavia, joita odottelisin.

Jalosessa ihailin ensin hänen haluaan kehittyä. Se sai minut ajan kuluessa hyrräämään tyytyväisyydestä. Seurasin tarkasti hänen haastatteluitaan ja ajattelunsa kehittymistä. Hän on osoittanut eri käänteissä nöyryyttä, suoruutta ja jämäkkyyttä, eikä hän joskus ison porukan edessä hävennyt sanoa, että hän ei tiedä juuri mitään mentaalivalmennuksesta.

Jalonen kehittää itseään, syttyy ja kehittää toisia. Kaikesta en ole hänen kanssaan aina ollut samaa mieltä, mutta annan tunnustusta sille, miten hän on johdonmukaisesti kehittänyt valmennusfilosofiaansa ja toimintatapojaan. Toimittajien suuntaan hän on ollut joskus hauskan tyly ja toisaalta julkisuudessa taas ihastuttavan avoin, kuten äskettäin ollessaan vieraana Hjallis Harkimon ohjelmassa.

Minulle on erityisesti jäänyt mieleen, millaisen tiukan katseen Jukka Jalonen joskus loi omenapiirakan palaseeni. Olin sen valinnut lautaselleni ja söin sen myös. Jalosella ei ole kalja- eikä kakkumahaa, ja minäkin kuljen joka päivä kohti jonkin tason sixpack-vatsaa, kun muistan sisäisen jaloseni ja teen valintoja, jotka tukevat tavoitteitani.

Pelkään pahoin, että itken, kun Jukka Jalonen jättää A-maajoukkueen. Tämä aikakausi on ollut minulle henkilökohtaisesti hyvin, hyvin merkittävä. A-maajoukkueessa on tällä hetkellä nuorta verta, joka tekee enemmän ja pelkää vähemmän - sitä on ollut ilo seurata sivusta. Kiitos Jukalle kaikesta yhteistyöstä ja kannustuksesta. It means a lot.



perjantai 10. toukokuuta 2013

Paikka jonne voi jättää murheet

ASIAA KUORMASTA VAPAUTUMISESTA

Jos ihminen ei suostu muutokseen eikä koskaan pura vanhaa kuormaansa, hänestä tulee ajan myötä kylmä, katkera ja kyyninen. Kun katselen uutta työtilaani ja kuulostelen sen tunnelmaa, voin vain ihmetellä satavuotiaan Annikin puukorttelin rauhaa. Verhojen läpi näen, miten poika potkii tyhjää muovipussia pallokentällä ja vanha nainen ulkoiluttaa koiraansa.

Täma työtilani tuntuu nyt paikalta, jonne ihmisten on hyvä jättää murheensa ja saada asioihinsa uudenlaista, tuoreempaa perspektiiviä. Minäkin rauhoitun tässä paikassa. Koira nukkuu nojatuolissa, espresso tuoksuu ja kynttilöiden valo kilpailee kevään auringon kanssa.



Kysyn itseltäni hyvin usein jaksanko vielä tehdä työtäni. Tämä työ on elämäntapani ja kutsumustyö, muuten tekisin jotain muuta. Olen valtavan iloinen siitä, että pystyn työlläni elättämään pienen perheeni ja  meiltä ei puutu mitään oleellista. Töitä on ollut hiljaisen kesän jälkeen niin paljon kuin vain olen jaksanut tehdä. Vaikka työ ottaa paljon, se antaa minulle ennen kaikkea uskoa, uskoa kaiken mielekkyyteen ja ihmisen kykyyn ohjata omaa elämäänsä suuntaan, joka on hänelle hyvä.

Pyry Pystykorva viihtyy Annikilla.


Asiakkailtani olen oppinut paljon.

Parilta jääkiekkovalmentajalta olen oppinut ennen kaikkea kärsivällisyyttä, juuri sitä taitoa joka on ollut minulle kenties vaikein. Yhden urheilijan isältä olen oppinut, että jyvät voi aina erottaa akanoista. Tavattuaan minut ensimmäisen kerran vuosia sitten hän oli kuulemma meinannut tempaista ovesta ulos karmit kaulassa, niin koville asioiden läpikäyminen otti, ja jälkeenpäin minut oli kirottu ties minne. Nykyään olemme erittäin hyvissä väleissä ja puhelinlanka laulaa.

Numerot seinällä ovat arvioinnin apuna.


Herra A:lta opin, että kaikki eivät ole bisneksessä rehellisiä ja omiin vaistoihin pitää aina luottaa. Herra B:ltä opin, että miehet eivät puhu aina edes vaimolleen asioita, joita he kertovat minulle ja että mies voi kantaa vuosikausia tuskaa sisällään. Avautuminen tapahtuu vasta, kun aika, paikka ja vastapuoli ovat oikeat. Herra C:ltä opin, että totaalinen nöyrtyminen oman tuskan edessä johtaa maaliin jääkiekkopelissä. Herra D:ltä opin, että joskus asiakas  on minulle vähintään yhtä iso käännekohta kuin minun apuni hänelle.



Rouva A:lta opin, että lapsuuden aikaisesta häpeästä voi vähitellen vapautua, jos siihen on riittävästi halua. Rouva B:ltä opin, että todellinen rakkaus on ja pysyy, vaikka toinen olisi millainen ja rakastaa voi myös kaukaa. Rouva C:ltä opin, että menestyjän pitää uskaltaa tuoda koko suuruutensa ja taitonsa esiin, muuten menestys jää saavuttamatta. Neiti D:ltä opin, että ulkoinen menestys on hailea kokemus, jos todellinen minuus on jotain, mitä pitää piilotella.

Liitutaulun viisautta toukokuussa 2013.


päästä irti
sano niin kuin se on
se tuskallinen
se häpeällinen
murheidesi äiti

anna itsellesi anteeksi
ettet yhtään osannut
jaksanut uskaltanut
monta ohikiitävää aikaa
voimat nielevää kuormaa
kunnes

se melkein tavallinen
päivä jolloin 
me puhumme
ja minä
minä oikeasti välitän
ja haluan sanoa
että

me kaikki samassa
veneessä joskus
huonolla hapella
henkistä kuntoa
vain minuutin ajan
kunnes seuraava aalto

minä en olisi tässä
jos minä
en uskoisi sinuun

jos vain 
jaksat ja annat tässä
enemmän kuin vähän



keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Normaali vai idiootti?

ASIAA IDIOTISMISTA

Olin tammikuussa 2012 erityisen väsynyt ja otin pari viikkoa rennosti. Luin tuona aikana psykoanalyytikko Robert A. Johnsonin omaelämänkerran Balancing Heaven and Earth. Johnson oli aikoinaan suuren Carl Jungin oppilaita. Tässä muutama ote Johnsonin teoksesta:

Se mitä pidetään normaalina voi olla suuri vaara lahjakkaille ihmisille, koska normaalius on jotain, mikä kuuluu keskinkertaisille ihmisille. Sen sijaan, että patologisoitaisiin ihmisiä, joilla on ollut lapsuudessaan poikkeavia kokemuksia, voidaan heitä auttaa löytämään oma neroutensa. 
Kreikankielestä tuleva sana idiootti ei alunperin viittaa älykkyyteen, vaan ihmiseen, joka on edellä aikaansa. Varmasti monet ihmiset olisivat lapsuuteni perusteella julistaneet minut idiootiksi. Koko elämäni on ollut epätavallista. 
Olen mielelläni idiootti siinä mielessä, että en ole tavanomainen.  Minun täytyi seurata elämässä polkua, joka oli oikea minulle kokemuksieni ja tarpeideni vuoksi, ja on paljon sellaisia ihmisiä, jotka yksinkertaisesti eivät voi elää normien mukaan. 
Seuraa ja kunnioita sitä suuntaa, johon energiasi näyttää luontevasti virtaavan; huomaa miten luonnolliset taipumuksesi vetävät sinua tietynlaisten ihmisten läheisyyteen.

Ehkä pahinta mitä ihminen voi tehdä itseään kohtaan on se, että hän ei kuuntele tarpeitaan ja jättää elämänsä elämättä. Itsensä kieltäminen johtaa ennen pitkää uupumiseen ja sairastumiseen jollain tasolla. Jokaiselle tekee hyvää oppia tuntemaan itseään niin hyvin, että tietää mitkä elämän polut ovat hänen tarpeitaan varten.

Olin eilen kouluttamassa insinöörejä ja tämä nimetön koulutuksesta tullut palaute ilahdutti ja antoi minulle voimia pysyä omalla polullani. Kiitos palautteen antajalle.

Ihana nainen. Hieno roolimalli ja johtaa edestä. Antoi itselle vahvistusta käyttää omaa elämää esimerkkinä työssä.

P.S. Iltalehden kannessa ihmetellään tänään miksi Jukka Jalonen on jörö (median suuntaan). Todella hykerryttävä lööppi ja kertoo toimittajasta enemmän kuin asiaansa keskittyvästä Jalosesta, joka saattaa mahtua positiivisesti idioottien kerhoon.



sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Mentaalivalmennus - go hard or go home

ASIAA MENTAALIVALMENNUKSEN LUONTEESTA

Peiliin on hyvä katsoa säännöllisesti, kun tekee töitä ihmisten kanssa ja on joskus työn puolesta esillä julkisuudessa. Nöyristely ei kannata, mutta nöyryyden puolesta liputan.

Toimittaja kävi lopputalvesta tekemässä työstäni juttua golf-aiheiseen lehteen. Sain jutun sovitusti tarkistettavaksi ennen sen menoa painoon. Jutussa luki näin:

Minna Marsh juttelee rauhallisesti ja naisellisen lempeästä kerronnasta on välillä vähän vaikea saada mielleyhtymää mentaaliharjoittelun kovuuteen.

-  Olen kokenut monta kertaa, että olen se joka antaa potkuja takapuoleen. En ole aina se mukava ihminen. Mua ei haittaa vaikka mun asiakkaani itkisi. Ei niin pitkään, kun näen, että hän yrittää. Mun täytyy nähdä se, että asiakas tekee parhaansa.
Tuossa kohtaa egoni kauhistui. Eihän ihmisten voi antaa lukea tällaista tekstiä! Ensin ollaan rauhallisia, naisellisia ja lempeitä, ja sitten tykitetään hyvin kovan kuuloista tekstiä.

Luin lopun jutun ja mietin miten tuota kohtaa pitäisi muuttaa. Minäkö olen asiakkaideni itkettäjä? Sitten tulin siihen tulokseen, että teksti voi antaa minusta aika osuvan kuvauksen. Pehmeä ja kova, aina eteenpäin potkija. Kyyneleet eivät haittaa, kunhan töitä tehdään. En lopulta pyytänyt tekstiin mitään muutosta.

Tänään pururadalla kuuntelin Rihannan biisiä, jossa räppäri totesi: "Go hard or go home."

Joss olet asiakkaani, en ole kaverisi enkä pyri miellyttämään sinua. Mutta kun onnistut ja kehityt asiassasi, minä olen ensimmäisten joukossa kyyneltymässä.



Miksi tämä on niin vaikeaa, minä kysyin. 
Hänen pulssinsa nousi: Kaikki taistelemisen arvoinen on vaikeaa.
- Rachel Vincent: Shift



perjantai 3. toukokuuta 2013

Kuinka monta pakkoa?

ASIAA PAKOTTOMUUDESTA



Tätä päivää on leimannut poikkeuksellinen keveys. Lyhyiksi jääneiden yöunien jälkeen hoidin koulutuksen toisella paikkakunnalla ja kiitin sydämestäni ryhmää, joka kiitti takaisin. Hyvää sekin. Fyysisestä väsymyksestä huolimatta oloni on ollut kuin perhosella, koska on niin kevyt olo. Tein äskettäin isoja ja hyviä, sovinnaisuudesta poikkeavia ratkaisuja, jotka ovat täysin linjassa sen kanssa kuka olen ja mihin uskon.

Otin sen riskin, että olemalla rehellinen ja haavoittuvainen voin kokea ymmärtämättömyyttä tai torjuntaa. Mutta kun ihminen on täysin oma itsensä, eikä egonsa panttivanki, olo muuttuu niin keveäksi, ettei edes ajatus tai peräti kokemus ulkomaailman ymmärtämättömyydestä haittaa.

Tällä hetkellä en löydä minkäänlaista pakkoa elämästäni. Ei ole pakko saavuttaa mitään työssä, ei ole pakko olla mitään, tehdä mitään, saada mitään. Istun junassa ja matkaan kohti Tamperetta. Ainoa iso asia, jonka haluan tehdä seuraavaksi on se, että annan koiralle ruokaa saapuessani kotiin. Sitäkään ei ole pakko tehdä, mutta halu siihen löytyy.

Egomme luo meille kaikenlaisia pakkoja päivien kuluessa. Pakko tehdä sitä, pakko tehdä tätä, pakko tehdä tuo ratkaisu tai valinta. Pakko saada hyväksyntää.

Nautin tästä tilasta, kun ei ole pakko yhtään mitään. Tämä on todella hienoa. Tässä fyysisen väsymyksen tilassa, kun vieressäni istuu vieras herra valkoisessa paidassaan ja vastapäätä minua nuori poika trenditukalla ja vieras herra harmaassa puvussaan, kaikki on just eikä melkein.

Joku on sanonut, että kaikki matkalla kohti taivasta on taivasta - siltä nyt tuntuu.


keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Pelisysteemejä ja ajatussysteemejä

ASIAA AJATUKSISTA

Ostin junaan lukemista. Silmä seuloi muotilehtiä, mutta kun amerikkalaisia ei ollut, valitsin luettavaksi Urheilusanomien MM 2013 -lehden. Sain hurjan tunnepiikin, kun luin lehdestä Jukka Jalosen haastattelun. Mutta koska Jalonen ei ymmärrettävästi halua ryhtyä jääkiekon messiaaksi, jätetään ylistykset väliin.

Jalonen puhui pelisysteemistä. Jääkiekko ei kaikkia asiakkaitani ja blogin lukijoita kiinnosta, joten selvennän, että pelisysteemi on jääkiekossa yleensä se järjestelmä, jonka mukaan joukkue pyrkii pelaamaan. Järjestelmän on viime kädessä luonut ja päättänyt päävalmentaja.

Viesti tutulle kiekkovalmentajalle vahvistaa, että olen ymmärtänyt asian oikein. Hän tähdentää: Pelisysteemi on pelaajan turvaverkko.

Tiedän kokemuksesta, että pelisysteemi voi olla pelaajalle myös rasite, jos pelaaja ei tunne systeemiä omakseen ja systeemi ei tuota tulosta.

Bingo!

Koko vapun olen ollut innoissani siitä mahdollisuudesta, että lähden ensin testaamaan itselläni tarkkaan valikoitua AJATUSJÄRJESTELMÄÄ, jonka mukaan pyrin toimimaan. Toki tällaisia hyväksi todettuja ajatuksia minulla jo on, mutta EI VARSINAISTA SELKEÄÄ JÄRJESTELMÄÄ, joista en pomppisi joissain tilanteissa mallikkaasti ulos egoni viemänä.

Jääkiekkoilija hyötyy siis pelisysteemistä (järjestelmästä), jos hän kokee sen itselleen sopivaksi ja joukkueelle toimivaksi. Uskon, että jokainen ihminen hyötyy myös itselleen sopivan, tarkoin valikoidun ja riittävän selkeän ajatusjärjestelmän löytämisestä. Tällainen ajatusjärjestelmä on automatisoituessaan jokaiselle myös turvaverkko.

Ja parhaintakin (elämän) pelisysteemiä on lupa muuttaa ja hioa tarpeen tullen, jos tilanne sitä vaatii ja elämä muuttaa muotoaan.

Uusi työkalu odottaa kehittäjäänsä, minua! Tiedän jo mistä lähden liikkeelle.

Tulkaa asiakkaat, mentaalivalmentaja on valmis.




Saavuttaaksesi tarvitset ajatuksen. 
Sinun on tiedettävä mitä teet ja 
se on todellista valtaa. 
- Ayn Rand