keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Vanhoja traumoja ja hienoja miehiä

ASIAA TRAUMOISTA JA TOIPUMISESTA

Olen miettinyt ihmisten salaisuuksia.

Jokaisella on oikeus yksityiselämäänsä ja omiin asioihinsa. Kaikkea ei tarvitse kertoa kaikille. Ihmisellä on oikeus päättää kenen kanssa jakaa asioitaan. Sitten on niitä salaisuuksia, jotka tekevät meidät sairaiksi.

Puhun lapsuuteni asioista vain hyvin harvoin ja harvan kanssa. Ei ole ollut tarvetta eikä halua puhua niistä. Minua on myös peloteltu hiljaiseksi. Parikymmentä vuotta sitten minut jo lapsena tuntenut sanoi, että jos puhun asioista ääneen, ”Se tulee ja kostaa.” Kun kysyin, että miten minulle kostettaisiin se, että kerron mitä olen kokenut, varoittaja sanoi, että ei hän tiedä, mutta jotenkin minulle kostetaan ja voi tapahtua ihan mitä vain.

Pelkäsin useita vuosia, että minut ammutaan. Tai että jään mysteerisesti auton alle. Varoittaja halusikin minun pelkäävän ja pitävän suuni kiinni, suojellaakseen myös itseään siltä, mistä myös hän on vastuussa.

Tiedän, että tulee se päivä, jolloin puhun julkisesti kokemuksistani. En sen takia, että haluan tuoda itseäni esille vaan sen takia, että selviytymistarinani voi pelastaa ihmishenkiä. Mutta koska asianosaiset ovat vielä toimintakykyisiä ja kykeneviä kostamaan valintojani myös lapselleni, aika ei ole vielä tarinani kertomiselle kypsä.

Kerroin äskettäin, sydän auki, kahdelle miehelle lyhyesti ja ympäripyöreästi lapsuuteni tarinan, sen vaikeimman osan. Molempien kohdalla jännitin saanko osakseni torjuntaa, inhoa, välttelyä. Sellaistakin olen joskus kokenut, kauan sitten, joidenkin nuoruuteni poikaystävien osalta.

Sain molemmilta miehiltä osakseni rakkautta ja paljon, niin kuin ihminen ihmiselle. Sellaiseen välittämiseen ja rakkauteen pystyy vain henkisesti kypsä ihminen, aidosti kypsä aikuinen mies.

Eilen kävelin Tampereella Hämeenkatua pitkin ja olin syvästi onnellinen. Tunsin miten olen tehnyt itseni kanssa vuosien varrella mittavan työn ja toipunut vanhoista traumoista. Maailmankaikkeus tuo nyt eteeni hienoja, tervepäisiä miehiä kuin äärimmäisen ratkaisevia ja vapauttavia korjaavia kokemuksia.

Elämästä voi selvitä hengissä.
Elämästä voi toipua.
Toipumisen jälkeen alkaa uusi elämä, jossa rajat ovat hyvin kaukana ja rakkaus tulvii syliin.

Olen menettänyt paljon ja saanut monin kerroin enemmän. Nykyisen elämäni miehet ovat hienoja miehiä, hienoja ihmisiä.


Oon täällä vielä
- Cheek






maanantai 23. syyskuuta 2013

Yksi luu ja monta ottajaa

ASIAA PÄÄTTÄVÄISYYDESTÄ

Olin eräässä tilanteessa nälkäinen koira ja vastassa oli toinen nälkäinen koira. Me molemmat halusimme saman luun. Minä olin jäätävämpi ja päättäväisempi, joten toinen koira lähti.

Äskettäin joku kommentoi, että kovuutta ei tarvita. Vastasin, että maailmassa tarvitaan myös kovaa energiaa ja sille on oma tärkeä paikkansa ja kysyntänsä mm. jääkiekon maailmassa. Kommentoija ymmärsi hienosti pointtini, pisteitä siitä hänelle.

Luin juuri koulutuksesta saamani palautteen, ja siitä jäi erinomainen fiilis. Yksi usein toistuva kommentti tämän asiakkaan puolelta tulevissa palautteissa on tämä:
Kouluttaja sai hiljennettyä erään osallistujan, joka piti turhan pitkiä puheenvuoroja.
Olen ollut vuosia sitten vetämässä koulutusta, jossa eräs osallistuja keskeytti minut yli viisikymmentä kertaa päivän aikana. Tiedän määrän siitä, että pari hauskaa tyyppiä piti asiasta tukkimiehen päiväkirjaa. Tauolla keskeyttäjä pyysi anteeksi ja selitteli, sitten hän jatkoi taas samaa rataa. Kun lopulta en huomioinut häntä mitenkään, hän alkoi huutaa "Jeesus!", eikä suinkaan hengellisessä hurmiossa.

Kokemus oli hyvin kasvattava. Samoin ne muut vastaavat. Ne ovat opettaneet pärjäämään. Pahimpia ovat isokokoiset aggressiiviset miehet, jotka huutaen vaativat minua tilille Kalervo Kummolan tekemisistä tai milloin mistäkin. Niissä tilanteissa on joskus pitänyt arvioida tuleeko äijä päälle. On ahdistanut, en sitä kiellä.

Mutta taas olen oppinut.

Kova energia on hyvä asia, kun se tulee sisältä aidosti, ilman yliampuvaa raivoa, ja sisältää tarvittavan määrän jäätävyyttä. Luu kuuluu minulle, ja koulutuksen sujuvuudesta vastaaminen on minun luuni. Nälkäisempi ja päättäväisempi voittaa skaban.


Naisten lahjakkuus on maailman vähiten käytetty voimavara.
- Hillary Clinton







lauantai 21. syyskuuta 2013

"Eksymättä et löydä perille"




Jotka tulevat suorinta tietä, saapuvat tyhjin taskuin. 
Jotka ovat kolunneet kaikki polut, 
tulevat säihkyvin silmin, polvet ruvella, 
outoja hedelmiä hauraassa säkissään. 
Niin se ystäväni on, niin se on, 
että eksymättä et löydä perille.
- Tommy Tabermann

torstai 19. syyskuuta 2013

Suostu kasvuun, mestari!

  ASIAA KEHITTYMISESTÄ




Kun lopetat kasvamisen, alat kuolla.
- William S. Burroughs


Minua sanotaan kovaksi.  Läheiseni tietävät, että olen myös erittäin herkkä ja tunteellinen. Kolikon molempia puolia tarvitaan. Seuraava teksti itkettää minua jo valmiiksi, ja aihetta olen kypsytellyt viikon aikana.

Mestarin täytyy olla valmis kasvamaan.

Shanghaissa asuva Virva Orre kirjoitti alkukuusta blogissaan näin:
Mikä sitten on mestari? Ihminen joka osaa, en usko, että kaikkea, mutta jonkin elämän osa-alueen täydellisesti vai ihminen joka on jäänyt yhden taidon loukkuun? Mielestäni mestari on ihminen, joka osaa jakaa osaamistaan, niin että se auttaa muita oppimaan lisää. Mestarienkin on kuitenkin jatkettava matkaa. Etsittävä uusia oppimisen polkuja ja otettava ensi askel. (Lihavointi minun.)

Jos olet saavuttanut ison oppimäärän tai mittavat taidot ihmisenä olemisessa, asiassasi tai alallasi, sinusta voi tulla mestari.

Joskus mestarille tapahtuu, että hän luulee saapuneensa perille, ja hän lopettaa kasvamisen. Hän tyytyy paistattelemaan saavuttamassaan tilassa tai asemassa liian kauan eikä kuule elämän uutta kutsua. Silloin mestari alkaa huomaamattaan näivettyä ja näivettyminen johtaa tavallista nopeampaan henkiseen tai fyysiseen kuolemaan.

Ennen kuolemaansa näivettyvä mestari alkaa menettää oman mestarillisuutensa. Mestarillisuuden hiipuminen ilmenee omahyväisyytenä,  ylimielisyytenä, mukavoitumisena, laiskuutena, addiktoitumisena, roolin vangiksi jäämisenä, urautumisena, jatkuvana siltojen polttamisena tai tylsistymisenä. Joku alkaa pelätä toisia ihmisiä ja niitä mielipiteitä, joilla mestaria usein koetellaan ja kyseenalaistetaan. Joku alkaa pelätä menettävänsä jotain tai jonkun. Joku alkaa pelätä elämää, joka edessä vielä odottaisi.

Mestarin kuuluu kasvaa ja samalla vapautua peloistaan. Loppuun asti.

Jos et ole mestari missään ja haluat mestariksi, suostu kasvuun ja kehitykseen.

Sanotaan, että here comes another fucking opportunity for growth. Niin se tekee - kutsu käy jos kuuntelee. Usein tekee kipeää, kun pitää luopua jostain vanhasta ja astua uuteen. Luopuminen vanhasta on aina pieni kuolema, mutta ilman minkäänlaista kuolemaa ei ole uuden ja paremman syntymää. 


Sinulla voi olla turvallinen olo lammikossasi, 
mutta jos et koskaan siitä lähde, 
et tule koskaan tietämään, 
että on myös meri. 
Voi olla, 
että koska pidät kiinni siitä,
  mikä on sinulle ikään kuin hyväksi nyt, 
sinulla ei ole jotain parempaa. 
― C. JoyBell C. 


P.S. Liiallinen turvallisuushakuisuus on yksi pahimmista vitsauksista ihmisten elämässä, koska se jos mikä tukahduttaa kasvun. Ei ole täyttä elämää ilman riskejä.





lauantai 14. syyskuuta 2013

Uskottavuuden illuusio

ASIAA UUSISTA SÄÄNNÖISTÄ

Olin jo pessyt meikit pois ja katsoin kasvojani kylpyhuoneen peilistä. Tuollaiset kasvot, piirteet, ahaa. Innostuneet silmät. Olin riemua täynnä omasta elämästäni, ja se näkyi peilistä.

Ystäväni sanoo, että elän ihmekautta. Allekirjoitan. Vaihe on tuntunut lähes surrealistiselta uusine ihmineen, käänteineen ja mahdollisuuksineen. Kaikki sen vuoksi, että olen saanut sydämeni auki. Ja se, jos mikä, on ihmisen elämässä nykypaineiden keskellä ihme, mutta mahdollista meille kaikille.




Koulutin äskettäin työttömiä insinöörejä. Pöydän ääressä Nokia ja Accenture olivat usein toistuvat sanat. Puhuimme ammatillisesta minäkuvasta ja itsetunnon kehittämisestä. Pete lanseerasi hienon termin, uskottavuuden illuusion, ja lainaan jatkossakin termiä hänen siunauksellaan.

Kävi ilmi, että moni paikalla ollut nainen koki, että he eivät ammatillisessa roolissaan voi pukeutua kuin nainen varsinkin, jos he eivät ole sitä aiemmin samassa työpaikassa tehneet. Tämän logiikan perusteella sinun on pukeuduttava säkkiin tai miehen pukuun, jos olet niin tehnyt jo aiemmin. Feminiiniset tuntomerkit on saman uskottavuushakuisuuden vuoksi hyvä häivyttää ainakin, jos olet erityisen naisellinen olemukseltasi tai käyttäytymiseltäsi - luonnostasi. Sinun on parempi siis muuttua vähän luonnottomaksi.

Myös oma persoonallisuus ja omat mielipiteet on yleisen käsityksen mukaan hyvä häivyttää monella työpaikalla ja muussa elämässä. Insinöörit kuvasivat itseään sanoilla vaatimaton, arka, kiltti, myötäilevä.

Tuli ilmi, että pitää varoa - taas - mitä ne muut ajattelisivat. Muuten et ole ehkä uskottava. Mitä jos joku ei pidäkään?

Olen ottanut uskottavuusakselilla riskin olemalla jo monta kuukautta se minä, jonka olen sisältäni löytänyt. Minulle läheiseksi tullut ihminen seurasi olemistani kerran minua selvästi mielessään puntaroiden ja sanoi lopulta: "Olet ihan crazy - mutta hyvällä tavalla." Olen ihan samaa mieltä hänen kanssaan. Crazy hyvällä tavalla. Mielenkiintoinen seuraus on ollut se, että mitä aidompi olen ollut, sitä mielenkiintoisempia ja vaikutusvaltaisempia miehiä olen tavannut.

Aitous ei vähennä älykkyyttäni eikä kykyäni hoitaa työni. Aitous on tehnyt minusta paljon onnellisemman ihmisen. Nauran paljon enemmän. Silitän maantiellä toukkaa ja pelastan sammakon variksen kynsistä. Heitän hulvatonta juttua.

Aina kun kärsimys osuu kohdalleni, suostun siihen. Menen sen läpi, opin mitä voin ja katson eteenpäin. En jää asioiden vangiksi enää.

Olen itse laittanut itselleni ne tiukimmat rajat aikuisiällä. Olen ollut niin ymmärtämätön, että nielin kauan yhteiskunnan kirjoittamattomat pelisäännöt, jotka odottavat vain, että riittävän moni ihminen alkaisi laittaa noita sääntöjä uusiksi, itselleen sopiviksi.

Aitous on uskottavaa. Muu on illuusiota, jonka vangiksi moni jää.



tiistai 10. syyskuuta 2013

Blogini lukijoille

ASIAA NIMETTÖMISTÄ VIESTEISTÄ 

Olen ollut hieman liian kiltti ja mitään sanomatta katsonut asioita sormieni läpi. Mutta olen kova tyttö sisuuntumaan ja parhaillani paineessa.

Siksi on paikallaan ottaa kantaa.

Eräs tunnettu terapeutti totesi kerran julkisuudessa, että minkään tason vihapostia nimettöminä lähettävät eivät ole terveitä ihmisiä. Jotain on pielessä omassa elämässä  ja mielessä, jos on tarve viestitellä toiselle ihmiselle omat kasvot ja nimi piilottaen.

Saan nykyään iloista postia joka päivä, erityisesti blogini sisällöstä ja otteesta. Saan poikkeuksellista enemmän myös viestiä katkerilta, kateellisilta ja vihaisilta ihmisiltä. Mukaan on mahtunut seksiviestiä ja muuta surkeaa. Jotkut pyrkivät analysoimaan yksityiselämääni viimeistä piirtoa ja ihmissuhteitani myöten, liikkuen omien täysin harhaisten kuvitelmiensa varassa.

Pimeäsävytteinen postihan kertoo vain ja ainostaan siitä, että ihmisillä on kipukohtia, joihin osun olemalla vain minä ja elämällä omaa elämääni, ja näitä kipukohtiaan eivät kaikki pysty rakentavasti käsittelemään. Eikä minulle tulisi mieleenikään lähteä kyttäämään jonkun toisen blogia ja kirjoittelemaan siitä vihaisia päivityksiä. Oma elämä ja oppimani asiat tarjoavat riittävästi materiaalia teksteihin.

En ole niin tyhmä, että avaisin oman yksityiselämäni blogissani kaikille ja kaikesta. Kirjoitan rohkeasti ja avoimesti, mutta oi, niin rajaten.

Minä niin toivon, että jos blogini ei sinulle, lukija, anna mitään kehittävää ja vahvistavaa mielen ja sydämen tasolle, hanki itsellesi sellainen elämä, jonka parissa viihdyt paremmin.

Tätä kutsutaan rajan vetämiseksi.

Lämmöllä
Minna, joka osaa käyttää suodatinta myös jatkossa


Sanon mitä haluan sanoa ja teen mitä haluan tehdä. 
Ei ole välivaihetta. 
Ihmiset joko rakastavat tai vihaavat sinua sen takia.
- Eminem







maanantai 9. syyskuuta 2013

Menettämisen pelkoa ja mustasukkaisuutta vai rakkautta ja luottamusta?

ASIAA AIDOSTA RAKKAUDESTA

Olen ollut pohjattoman iloinen niistä miespuolisista ystävistäni, joita elämääni on syntynyt. Luotan heihin kuin vuoreen ja heidän kanssaan voi sanoa asiat niin kuin ne ovat. He antavat minun olla minä, ja se on parasta mitä voisin heiltä koskaan saada.

Nämä miehet, luottoäijäni, ilmaantuivat elämääni tasan tarkkaan silloin, kun aloin puhua asioista suoraan, pukeutua niin kuin tykkään, tanssia reidet maitohapoilla ja sanoa että aitous on parasta mitä tiedän.

Vaikka luottoäijien kanssa en rakastele, olen oppinut heiltä paljon miehen tunne-elämästä. Olen miettinyt rakkautta, intohimoa, mustasukkaisuutta ja menettämisen pelkoa.

Ollessani 23-vuotias asuin miesystäväni kanssa. Hän kävi työmessuilla Las Vegasissa ja tuli takaisin. Pian istuin lääkärissä, koska olin saanut sukupuolitaudin. Mies veti näyttävät älämölökohtaukset ja raivosi, että olin pettänyt häntä, mutta söi lääkkeet, jotka lääkäri oli hänellekin antanut. Pian sen jälkeen, asiasta ennalta ilmoittamatta, jätin kotimme avaimen aamuyöllä keittiön pöydälle enkä koskaan katsonut taakseni. On asioita, joita en katsele, ja minua ei petetä kahta kertaa ja jäädä siitä kiinni. Yksi kerta riittää.

Uskon parisuhteessa yhteisesti sovittuihin pelisääntöihin, mutta ne eivät saa perustua pelkoon. 

Jos tunnen mustasukkaisuutta, tiedän olevani jo heikoilla vesillä. Mustasukkaisuus voi olla kiihottava tunne, mutta pitkässä juoksussa se syö jokaista. Mustasukkaisuuden takana on aina omistushalu ja se pohjautuu aina pelkoon, joka on rakkauden vastatunne. Rakkaudelle minä annan mielelläni kumppaniksi luottamuksen.

Jos joku käyttäytyy minua kohtaan mustasukkaisesti, alan ajan myötä jännittää ja minulle tulee olo kuin häkkilinnulle, jolta on lento taivaalla kielletty, etteivät sen värit näkyisi kaikille.

Kohtasin pari päivää sitten oman omistushaluni takaa menettämisen pelon ja se tuntui aluksi näin ylivoimaiselta:



Ensin tuntui että uppoan. Sitten löytyi hyväksyminen ja olemisen vapaus. Helpotti.

Ketään ei voi oikeasti tässä maailmassa menettää. Ihmiset lähtevät ja kuolevat, mutta jos kykenee tuntemaan aitoa ja puhdasta rakkautta, rakkausside ei katkea lähtöön eikä loppuihin. Siitä vain poistuu pakko ja raamit.

Jää vain vapaus, rakastamisen vapaus, ja se avaa aina elämässä lisää vapautta, lisää rakkautta jonnekin suuntaan.

"En pelkää menettämistäsi, koska sinä et ole minun tai kenenkään omaisuutta. Rakastan sinua sellaisena kuin olet, ilman ripustautumista, ilman pelkoja ja ehtoja, ilman egoismia, yrittämättä imeä sinut itseeni. Rakastan sinua vapaasti, koska  minä rakastan vapauttasi ja minä rakastan minun vapauttani."
- Anthony de Mello


Ehkä sitten seuraavassa elämässä jonkun kanssa ihan toinen tarina.





keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Sydänlämmin kiitos, Jari Sarasvuo! "Palkkiona elämä."


Sain kauniin puhelun Jari Sarasvuolta, joka kommentoi asiaa vielä Facebook-aikajanallani:
Minna, luin "kohua" herättäneen blogisi miesten seksuaalisista tarpeista. Teksti oli totta ja tarpeen. Se oli avoin, haavoittuvan ihmisen kirjoittama ja hyödyllinen meille kaikille haavoittuneille. Tekstin perusteella voi vetää sinusta pitkälle meneviä tekstin ulkopuolisia johtopäätöksiä, mikäli tuomari on itse a) neuroottinen b) repressoitunut c) ihanvitundaiju. Kannustan sinua jatkaan löytämälläsi tiellä, niin naisena, ihmisenä kuin ammattilaisena. Rangaistukseksi saat rapaa eksyneiltä ja kipuilevilta. Palkkioksi saat elämän. Kaupan päälle muutkin pääsevät jaolle. 
Suostu osaasi, pidä hauskaa. 
jari
 
 

tiistai 3. syyskuuta 2013

Häkkieläimiä

ASIAA ARVOISTA, ELÄMÄSTÄ JA VALINNOISTA

Jos ihminen alkaa tehdä itseään vastaan, hänestä tulee ajan saatossa kireämpi ja pelokkaampi. Hänestä alkaa tihkua häkkieläimen energia, pikkuhiljaa ja vääjäämättä.


Häkkieläimeksi muuttuu ihminen, joka vaikkapa
- pysyy pitkään inhoamassaan työpaikassa
- kieltää itseltään rakkauden
- yrittää olla vähän jotain muuta kuin on
- alkaa elää elämäänsä jonkun toisen ihmisen tai toisen tahon (arvojen) ohjaamana.

Mutta kuten joku Twitterissä hienosti lohkaisi, kukin pilaa oman elämänsä itse. Jokaisella on oikeus valintoihinsa.

Vaikka häkissä voi olla näennäisesti turvallista, tuo turvallisuus on harhaa kuin vankilassa, jossa elämä kapenee ja sydän kovenee.

Olen hämmästynyt siitä, miten paljon tämän vuoden aikana tapahtunut avautumiseni on nostattanut laineita.

Minä elän vain omaa elämääni ja kerron tuosta kehityskaaresta ja oivalluksistani - rohkeasti mutta myös yksityiselämääni rajaten. Ei siinä sen kummempaa. Mutta me elämme Suomessa, jossa esiintulo omana itsenä on edelleen vähemmän toivottavaa, koska sehän synnyttää puheita. Ja nainen on edelleen liian usein naiselle susi. Varsinkin jos aihepiiri koskettaa miehiä.

Ei ihme, että täällä harva uskaltaa. Moni pysyy häkissään ja kieltää itseltään oman elämänsä mahdollisuudet ja monet ihanat puolensa.

Kerran koulutuksessani oli henkilö, joka lyttäsi erään esimiehen tämän moraalittomuudesta. Hän myös tuomitsi kollegansa pukeutumisen ja jakoi kireällä äänellään auliisti käyttäytymissääntöjä. Keho oli jännittynyt ja kuosiin kiskottu.

Tuosta henkilöstä paistoi neonvaloin, että hän olisi itse halunnut olla villimpi, rohkeampi ja iloisempi, mutta koska hän ei suonut sitä itselleen, hän oli sormi pystyssä tuomitsemassa toisia.

Elä omaa elämääsi. Tee siitä hyvä elämä. Tutustu itseesi. Ole rehellinen itsesi edessä. Etsi ja löydä ikiomat, todelliset, aidoimmat arvosi ja toimi niiden mukaan. Et tule katumaan. Anna muiden olla.

Jos ihminen haluaa olla henkisesti vapaa, häntä ei pysäytä mikään. Silloin paratiisi alkaa olla jo todellisuutta.





Peace.





sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Katsotaan kauniisti ja nähdään ihminen

ASIAA TOISEN IHMISEN KOHTAAMISESTA

Rakas ystäväni H nauraa, että heti kun olemme missä vain miehiä ilmestyy heti ympärille. Ihan sama istummeko koirien kanssa nurmikolla tai olemmeko kahvilassa, mutta jostain ne miehet lähelle ilmestyvät.

Yritän ottaa asian huumorilla ja katsoa eri suuntaan. Aina ei jaksa jutellakaan.

Olin H:n kanssa Jokerit-HIFK-pelissä perjantaina. Jokerit voitti ja syystä. Teimme Pasilan juna-aseman kautta lähtöä takaisin Tampereelle, kun istahdimme kahville. Selkäni takana oli äänekäs, humaltunut miesporukka, samasta pelistä tulossa.

Ennen olisin moralisoinut heitä mielessäni, laittanut heidän kategoriaan x ja toivonut, että he menevät äkkiä pois. Olisin katsonut heitä mustavalkoisten linssien läpi ja painava tuomarinviitta niskassani. Mutta minä olen muuttunut.

Nyt ilahduin yhden miehen näkyvästä ja  intohimoisesta suhtautumisesta omaan juttuunsa ja kysyin saisinko ottaa hänestä kuvat blogiini.


Puseron tekstiin en ota kantaa.


Suoristin miehen puseron kaulusta hänen kavereidensa ohjeiden saattamana, otin kuvani ja kerroin minne se tulee. Sitten miesporukka lähti.

Ystäväni H: "Minna, näitkö miten kauniisti tuo mies sua katsoi sua syvälle silmiin lähtiessään? Ihan huikeaa."

En ollut huomannut.

Junan ravintolavaunussa tapasimme Sampsan yliopistosta ja hänen jenkkiystävänsä New Yorkista. Uusia Facebook-ystäviä. Ja ilta oli vasta alussa.

Toinen ystäväni ilmoitti haluavansa lähteä kanssani baariin, jotta hän näkee miten niitä ihmisiä oikein tavataan ja ystäviksi asti saadaan tuosta vain.

Ihan muu ystäväni antoi minulle joka vuosi lahjaksi vuosihoroskoopin, joka on laadittu syntymäaikani perusteella. Kolmisen vuotta vuosihoroskooppini meni näin: työtä, työtä, kotia, työtä. Kerran soitin takaisin ja kysyin nauraen, että missä se rakkauden planeetta Venus on. Ei näkynyt.

Astrologisella kartallani Venus on tykittänyt minua maaliskuusta lähtien. Sama jatkuu ainakin ensi kesään asti. Se näkyy ja tuntuu. Olen löytänyt oman naiseuteni, elämässäni on ihania miehiä ja luottoäijiä (kiitos) ja olen aidosti sitä mitä olen. En ole enää minkään roolin tai painolastin vanki. Olen vain minä, ja ihmiset reagoivat siihen enimmäkseen hyvin suotuisasti. Muutamalta naiselta on kiviä lentänyt myös julkisesti, mutta voimalle on aina vastavoima. Pidän huomioni oikeissa, rakkauteen pohjautuvissa jutuissa.

Twitter-ystäväni valokuvaaja Tomi Aho toi huomiooni tämän Markku Envallin sitaatin:
"Pitäisikö meidän pyrkiä muuttamaan maailmaa vai pyrkiä muuttamaan itseämme?" 
Tulla omaksi itseksi, se on ihan parasta. Rakastetaan itseämme, kohtaamiamme ihmisiä ja elämää kykyjemme mukaan. Vähempi ei riitä minulle enää.





Kuva: Liisa Karling