sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Entinen siltojen polttaja

ASIAA IHMISSUHTEIDEN EHEYTYMISESTÄ



Kun nuorena koin isoja pettymyksiä ihmissuhteissani, olin hyvin ehdoton käänteissäni. Olin aina valmis katkaisemaan välit toiseen. Tuskailin ja kärsin, mutta aina poltin sillan, joka jäi taakseni. Se oli minulla nopea, automaattinen reaktio. Kaikki tai ei mitään. Välimuotoja ei ollut, ei osaamista eikä kärsivällisyyttä.

Viime vuosi opetti minulle arvokkaita asioita. Opin, että joskus ihmissuhteissa tulee suuttumusta, itkua, tuskaa, pelkoa, mustasukkaisuutta - monenlaista. Mutta jos mitään isompaa kavalaa ei ole tapahtunut, aika voi tehdä ihmeitä silloin, jos sukset ovat menneet ristiin tai sydänten luukut ovat pamahtaneet kiinni.

Kannattaa olla kärsivällinen. Jos toisesta ihmisestä aidosti tykkää, oli tilanne mikä tahansa, kannattaa ennen kaikkea toivoa toiselle hyvää. Jos on tehnyt väärin, kannattaa pyytää anteeksi. Jos on syytä kiitokseen, kannattaa kiittää. Jos vielä rakastaa, kannattaa sekin sanoa - ilman pyyteitä.


Sitten tulee aika, että kannattaa antaa asioiden olla. Joskus voi sanoa Moi tai Hyvää syntymäpäivää, ja antaa elämän virrata. Mitään ei kannata odottaa, koska sillat korjaantuvat usein ihan omalla aikataulullaan, ja siihen yhtälöön tarvitaan kahden ihmisen hyvä tahto.

Sain tällä viikolla tavata pitkästä aikaa ihmisen, jonka suuntaan yritin joitakin aikoja sitten siltaa sytytellä. Huomasin, että välimme ovat paremmat kuin koskaan. Kättelimme tavatessa ja halasimme lähtiessä.

Myöhemmin samana iltana tanssin ilosta ja helpotuksesta.

Niin kauan kuin yhtälössä on rakkautta, niin kauan kuin on vilpittömyyttä ja hyvää tahtoa, en suostu siltoja enää polttamaan. Tiedän nyt kokemuksesta, että ihmeet ja elämän parhaat oppitunnit kulkevat usein suoraan sillan yli.

Joskus on paljon sillan polttamista rohkeampaa kävellä sillan yli tai huoltaa siltaa kaikessa hiljaisuudessa.

Sanoinhan paljon rohkeampaa?


tiistai 18. helmikuuta 2014

Turvakaiteenasi on mikä?

ASIAA HENKISESTÄ KUNNOSTA

Kysyin tutulta ihmiseltä puhelimessa: "Minkä takana seisot?"

Kuulin miten hän veti henkeä. Tuli hetkeksi hiljaista. Kun hän puhui, hänen äänestään oli pois kaikki pelailu ja hän jäi itsekin miettimään mitä hän oikein edustaa.

En ota elämää kauhean vakavasti. Enää.

En pidä elämää kuolemanvakavana juttuna, vaikka se toki johtaa kuolemaan. Kuolemaa enemmän olen kiinnostunut elämisestä. Satasella elämisestä. Olen kiinnostunut intohimosta ja rakkaudesta, koska ilman niitä elämästä häviävät värit. Olen loppumattoman kiinnostunut rohkeudesta ja syistä miksi sitä ei aina ja kaikilla ole. Rehellisyys kiehtoo minua, joten opettelen sitä.

Uskon siihen, että jokaisella ihmisellä tulisi olla mahdollisuus kasvaa omaksi itsekseen ilman, että joku kivittää, joku häikäistyy, joku hermostuu. Että minä saisin olla minä ja sinä saisit olla sinä. Että sinä olisit niin kiinnostunut tekemään omasta tontistasi parhaan mahdollisen, että siinä riittäisi sinulla enemmän mietittävää ja jutun juurta kuin tontissa, joka on minun eikä sinun.

Unelmoin päivästä, jolloin kaikilla miehillä on pallit ja kaikilla naisilla riittää rohkeus antaa kaikkien kukkia kukkia.

Unelmoin päivästä, jolloin meillä kaikilla olisi henkistä kuntoa toimia rakkaudesta eikä pelosta käsin. Voisimme katsoa toista silmiin ja sanoa asiamme omilla kasvoillamme, omalla nimellämme.

Unelmoin päivästä, jolloin turvakaiteena ei ole enää kulissit ja loputon selittely, vaan se kaikki mikä on paljon kestävämpää.






sunnuntai 16. helmikuuta 2014

En halua epärehellistä miestä




ASIAA REHELLISYYDESTÄ PARISUHTEISSA

Kaupan kassajonossa silmäilin odottaessani lehtien otsikoita. Lööpit eivät koskaan kerro koko totuutta, sen toivottavasti tietää jokainen. Yhteen otsikkoon päätyneelle nostin mielessäni hattua, selkärangasta, jotain hänen taustoistaan tietäen. Vaatii rohkeutta olla rehellinen ja toimia sen mukaisesti.

Samassa mieleni täytti syvälle porautuva avainajatus, johtotähti kartallani: En halua epärehellistä miestä.

Paljon olen hyvän ystäväni kanssa puhunut haasteista parisuhteissa. Lähes kuka tahansa voi rakastua kolmanteen osapuoleen, ihmiseen joka ei ole hänen kumppaninsa. Samalla tavalla sinkku voi rakastua varattuun. Tästä olen kirjoittanut aikaisemminkin.

Elämähän on joskus perin yllätyksellistä. Ystävyydestä syntyy syvempi rakkaus tai ilta viihteellä vie seksin pariin ja joku kiintyy tai jotkut kiintyvät seksin kautta.  Uuden kanssa synkkaakin paremmin kuin vanhan kanssa tai vanha ei enää ihan riitä. Ei siinä ole mitään uutta tai ihmeellistä - näin on ollut kautta aikojen.

Sitä en ymmärrä, jos salaista kuviota jatketaan alkua pitemmälle ilman, että koko homma avataan rehellisesti jokaiselle, jota asetelma koskee. Meidän ihmisten on aina tarkoitus kasvaa, ja valheessa ei kasva kukaan. Koukku on koukku, ja se syö miestä ja naista, sanoivat he mitä tahansa. Koukku on aina jostain tai joltain pois. Mutta jos marssii oman kumppaninsa luo ja sanoo, että nyt on jotain jäänyt kertomatta tai on aika rehellisesti putsata pöytä - se on miehen työ ja se on naisen työ. Aikuisen mitta.

Muu on toisen vedättämistä ja kasvumahdollisuuden eväämistä. Totuuden eväämistä.

Sanoin rakastamalleni miehelle kerran, että hän on vitun pelkuri. Palaute oli jäätävä. Kadun sanoillani aiheuttamaani tuskaa ja tunsin hänen tuskansa ihan varmasti, mutta en kadu rohkeuden ja totuuden puolesta seisomista.

Vaikka rakastaisin miestäni yhtä paljon kuin itseäni (sekin on mahdollista), piiruakaan epärehellistä miestä en huolisi. Kasvuraja olisi koko ajan aivan liian lähellä.

Samalla minun täytyy pitää arvomaailmassani huolta siitä, että kykenen itse yhtä rehelliseen eloon ja toisen kohtaamiseen. Rakkaudesta mahdollisuuksiamme kohtaan.




lauantai 15. helmikuuta 2014

Millainen Minna saisi olla?

ASIAA OMAN TIEN KULKEMISESTA 




Asuessani Los Angelesissa parikymppisenä nautin suuresti, kun avasin West Hollywoodissa asunnon oven suoraan kadulle ja ilmassa väreili vapaus: kaikille oli henkistä tilaa hengittää. Smog sai silmät kirvelemään, mutta sydän lauloi.

Junttilandiassa on erilaista. Sellaisessa maassa monella on näkemyksensä siitä, miten sinun tulisi elää, ja kumma kyllä myös siitä, millainen sinun tulisi olla. Moneen saumaan pitäisi riittää niin, että kiirettä pukkaa.

Baarissa mies lähestyy viidennen kerran spanielimaisesti kyyryssä ja silmät verestäen:
- Tiedän sinut, Minna Marsh. Kannattaako minun edes lähestyä sinua?
- Ei varmaan kannata. (Tässä kohtaa sanon ihan miltä tuntuu.)
- No sitä minä vähän ajattelinkin. (Vetäytyy kyyryssä taaemmas ja tyytyy viittomaan kädellään merkitsevästi AC/DC:n tahdissa minua kohti huulet tötössä.)

Joku kysyi olenko ajatellut millaisen kuvan annan itsestäni julkisuudessa. Enkö haluaisi olla vakuuttava ja jotenkin... uskottava? Eikö hillitympi ilmaisutapa toimisi paremmin ja hiljainen viisaus? Älä ainakaan anna sellaista kuvaa, että sinulla on vahva libido. Jokuhan voi luulla jotain.

Tuttavani kysyi neuvoa, kun oli joutunut ikävien kirjoitusten kohteeksi. Sanoin, että jos sika haastaa sinua mutapainiin, likaannut painissa varmasti itsekin ja sitä paitsi sika vielä nauttii mudassa painimisesta kanssasi. Joskus sian voi jättää yksin painimaan.

Ystäväni sanoi, että hän pelkää joutuvansa pahojen puheiden puhteeksi, jos alkaa tehdä  sydämen ohjaamana itsensä näköistä työtä, ja vielä ei rohkeus riitä.

Tänään kävin tutun miehen kanssa kipakan keskustelun siitä, voinko tehdä työtäni omalla persoonallani. Naiset eivät kuulemma aina tykkää, että olen nainen ja vieläpä tällainen. Voisinko siis olla pikkuisen toisenlainen, ettei kukaan kokisi minua uhkana? Ettei joku sanoisi puuma tai MILF?

Tunnettu yritysjohtaja kysyi minulta vuosi sitten, että enkö haluaisi varoa tekemisiäni ja puheitani, jotta olisin vanhana (niin suhteellista!) globaalisti arvostettu viisas nainen, jolle soitetaan eri puolilta maailmaa neuvoa kysyen. Ettei vain menisi... maine! Maine!

Annas kun mietin.

No en haluaisi.

En ala juosta mammonan, maineen tai suitsutuksen perässä. En menetä yöuniani, jos joku ei tykkää Facebookissa tai seuraa Twitterissä. Kun 46-vuotias nainen on löytänyt omat mustat nahkasaappaansa, ei hän tarvitse enää ketään sovittamaan jalkaansa lasikenkää.

Minun tehtäväni on oppia rakastamaan ja arvostamaan itseäni joka päivä paremmin ja täydemmin, saada kaikki ikiomat värini hehkumaan laajana kirjona, niin että sinä näkisit kuka minä olen ja minäkin voisin jonain päivänä nähdä sinut. Yhdessä voisimme ihmetellä löytynyttä aitouden riemua.

Tällaisen tien olen valinnut ja se on minulle oikea. Jos hylkäisin sydämeni äänen, en kohta näkisi jumankauta miten hienoa tämä elämä voi olla, kun lähtee Kookauppaa edemmäs kalaan siivet levällään.






lauantai 8. helmikuuta 2014

Superihmisiä ei ole, mutta sydämestä rohkeita löytyy

ASIAA VASTUULLISESTA HYVINVOINNISTA



Olin lähes myöhässä. Ennakoin, että tuttuun tapaan insinöörit juovat vielä aamukahvejaan kyseisessä paikassa. Kello oli kahta minuuttia vailla ja iso tila olikin jo tupaten täynnä. Kaksi hengenvetoa ja olin valmis kouluttamaan. Aiheena oli stressi ja paineensietokyky.

Muutaman tunnin jälkeen selasin nopeasti kirjalliset palautteet. Niissä hämmästytti se, että joukossa ei ollut yhtäkään soraääntä. Eilen työpuolen Facebook-sivulleni ilmestyi tämä sydämellinen kommentti:

Olen vieläkin todella positiivisesti pöllämystynyt eilisestä luennostasi "Stressi ja paineensietokyky." Järisyttävän ammatillinen ote, no nonsense -lähestymistapa ja suoraan asian ytimeen menevät faktat tekivät vaikutuksen. Tuloksena pieni, mutta kasvava ja jo nyt toivoa antava ajatus siitä, että minä en ole yhtä kuin tähänastinen elämäni. Kiitos, Minna - sinä olet todellakin Suomen paras!

Aivotutkija Joe Dispenza painottaa, että ihmiset näkevät maailmansa oman päänsä ohjaamana: kireä pää näkee kireän maailman, rento pää mahdollisuuksien maailman. Jos ajattelumme on kapeaa, myös kokemuksemme jäävät kapeiksi. Siksi on tärkeää työstää ajattelutapaamme.

Asiakkaani ostavat minulta
  • rakkautta
  • intohimoa
  • rohkeutta
  • rentoutta
  • kirkasta päätä
  • selkeää ajattelua
  • armollista määrätietoisuutta
  • keskittymiskykyä.

Näitä ominaisuuksia he haluavat aina löytää omaan maailmaansa, vaihtelevilla painotuksilla. Paljon saan tehdä töitä itseni kanssa, jotta on mistä ammentaa.

On ihmisiä, jotka lukevat blogiani niin vahvasti oman kokemusmaailmansa kautta, että he laittavat sanoja suuhuni ja teksteihini. Olen yhtäkkiä väittänyt jonkin asian koskevan kaikkia ihmisiä. 

Tämän kyllä sanon usein ja toistuvasti: löydä oma tapasi elää. Jos se tapa ei tuota sinulle iloa ja hyvinvointia, se on huono tapa. Mutta kaikkihan eivät edes halua voida hyvin. On niin paljon helpompi kytätä muita, rypeä itsesäälissä ja olla ottamatta vastuuta omasta suunnasta. Ihminen, joka haluaa huomiota painamalla toisia alas, tekee sen aina alemmuudentunnosta käsin. Aina. Muuten hän keskittyisi enemmän omaan tonttiinsa.



Elämä ei ole helppoa. Se on kaukana helposta. Olen iloinen siitä, että olen kasvanut vahvaksi ja rohkeaksi naiseksi, enkä enää ole se väräjävä ja hauras tyttö, joka olin vielä kymmenen vuotta sitten.

Superihmistä ei olekaan, mutta kauheasti tässä maailmassa ei ole pelättävää, jos muistaa rohkeuttaan ruokkia. Vaatii rohkeutta elää aidosti hyvä, itsensä näköinen elämä, mutta oikeilla valinnoilla, rohkeutta harjoittelemalla ja sinnikkyydellä se löytyy varmasti.