torstai 27. maaliskuuta 2014

Ego – ammattilaisjääkiekkoilun vihollinen

ASIAA VÄÄRÄSTÄ FOKUKSESTA

Huippu-urheilussa käy usein hullusti egon kanssa. Olen nähnyt egon ja egoilun pilaavan monta voittoa, mestaruutta ja mahdollisuutta. Esimerkit on helppo löytää jääkiekon puolelta.

Suurella egolla varustettu pelaaja voi olla faneille mielenkiintoinen ja vastustajalle pelote, mutta hänen urakehityksensä on usein pysähtynyt tai laskujohteinen. Jos menestystä on tullut paljon tai nopeasti, ego kasvaa huomaamatta. Pelaaja paisuu henkisesti epäterveellä tavalla. Kun ego kasvaa, nöyryys ja työnteko jäävät toiselle sijalle. Silloin myös pelillinen taso laskee fokuksen ollessa liian paljon omassa mahtavuudessa tai muiden mielipiteissä.

Suurella egolla varustettu pelaaja voi olla myös silmiinpistävän epävarma ja väistää vastuuta maalintekotilanteessa, koska hän pelkää.

Suurella egolla varustettu valmentaja saattaa olla huono ottamaan apua vastaan, jopa omilta apuvalmentajiltaan. Hän voi olla aidosti todella hyvä hommassaan, mutta ei suostu tinkimään omasta tutusta näkökulmastaan tai vanhoista tavoistaan, koska ego vakuuttaa, että homma on hallinnassa. Oma riittämättömyys, mahdollinen osaamattomuus tai  uuden edessä nöyrtyminen voivat pelottaa, vaikka valmentaja ei koskaan myöntäisi pelkäävänsä. Suuriegoinen valmentaja saattaa unohtaa myös pelaajien kuuntelemisen ja kunnioittamisen tärkeyden. Koska pelko ruokkii pelkoa, valmentaja voi pestinsä säilyttämiseksi suostua ratkaisuihin, joiden takana hän ei sydämessään seiso.

Ego on pelon ääni meidän kaikkien sisällä. Meissä kaikissa on ego. Ego on hyvin ovela ja voi naamioitua vaikka minkälaiseksi viisaudeksi ja totuuden ääneksi, vaikka tuo ääni kumpuaisi pelosta. Siksi egon kanssa saa olla hyvin tarkkana. Kysyn itseltäni usein missä olen menossa itseni kanssa ja elämässäni, koska paisuva ego ilmenee usein mahtipontisuutena, ylimielisyytenä tai vastakkaisesti alemmuudentuntona ja haluna miellyttää. On hyvä muistaa, että mahtipontinen tai ylimielinen ihminen on aina epävarma ja alemmuudentuntoinen. Muuten ei olisi tarvetta mahtailla. 

Mitä vähemmän ego vie, sitä enemmän ihminen voi olla reilusti oma itsensä, mahtailematta tai anteeksi pyytelemättä. Hän voi olla aidosti suuri. Loistava esimerkki nöyrästä ja työteliäästä pelaajasta on Sasha Barkov.

Nöyryys ja työnteko ovat avaimet jääkiekkokevään 2014 mestaruuteen.


sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Menettäminen ja sokean usko

ASIAA HENKISESTÄ KUNNOSTA

Vuosia sitten olin ekoilla treffeillä kahvilassa. Vartin sisällä tuli selväksi, että miehellä ei ollut elämässä mitään, mistä hän olisi voinut innostua ja syttyä. Oli tylsä työ, sohva ja tv. Törmäsin kerran toiseen samanlaiseen. Uskon, että jokaisessa on joskus ollut intohimon liekki, mutta koettelemusten keskellä sydän sulkeutuu oikealta elämältä.

Viime talvena menetin arjestani minulle tärkeän ihmisen, jossa oli ihan sama intohimo kuin minussa. Me molemmat rakastimme elämää, ja hän on minulle kaikki kaikessa. Menetyksen jälkeen jouduin kamppailemaan, kun tuska yritti työntää sydämeni luukut kiinni perusteellisesti.

Olen kauan kärsinyt menettämisen pelosta ja sitoutumiskammosta. Ensimmäinen johtaa helposti jälkimmäiseen. Jos ei Siperia opeta, niin jokin muu maantieteellinen alue varmasti omine ominaisuuksineen.

Menetyksenä, vaikka pienempänä, koin myös sen, kun huomasin jääneeni yksin jääkiekkoaiheisen kirjaprojektini kanssa. Meitä piti olla kaksi kirjaa työstämässä, mutta sitten olin vain minä. Pelkäsin, etten saa projektia yksin hoidettua ja että voimat ja tarvittavat kontaktit ehtyvät.

Olen tehnyt alkuvuoden kovasti töitä pitääkseni sydämeni yhä auki. Olen nauranut ja uskaltanut heittäytyä. Minulla on sokean usko siihen, että elämä kantaa. Olen luottanut yhtälöön ja luottanut sitten vielä lisää, koettelemusten koosta riippumatta.

Vastauksena miehen menettämiseen elämä on lähettänyt minulle Twitterissä monta hienoa miestä ilahduttamaan päiviäni. @KajKunnas kirjoittaa minulle joskus runoja vailla vertaa. @Petri2020 koskettaa oivaltavilla sydänsanoillaan ja @TheShine_Knight ihastuttaa juuri ostamallaan haarniskalla, Dressmannista totta kai. @PekkaJalonen on - ihana Pekka - aina valmiina vastaamaan loputtomiin kysymyksiini jääkiekosta. @HeikkiOjala toivottaa minulle joka päivä jotain hyvää ja on kuin oma taivaallinen PR-managerini. Johtava @PetteriSihvonen kutsui minua yllättäen laatulikaksi. Ja monta muuta ihmistä, jotka saavat minut hymyilemään.

Myös vastauksena kirjoittajakaverin menettämiseen elämä toi luokseni monta jääkiekon huippuosaajaa, jotka halusivat auttaa omalta osaltaan kirjani valmistumisessa. Sydämeni roihuaa ihan satasella tälle projektille. Sinä et ehkä tiedä miksi maali ei synny, mutta minä tiedän.

Me menetämme ja joskus menettäminen sattuu todella paljon. Sitten me joko annamme periksi tai taistelemme sydämemme puolesta. Olen oppinut, että aina minkä tahansa menetyksen jälkeen hyviä asioita tapahtuu vääjäämättä, jos ihminen saa pidettyä sydämensä auki. Silloin ihminen vielä innostuu, hän nauraa ja hän rakastaa, ja hyvällä on tilaa tulla.

@MinnaMarsh





torstai 13. maaliskuuta 2014

Totuus vapauttaa, aina

ASIAA RIIPPUVUUKSISTA JA VALHEISTA




Silloin kun poliisi ohjasi minut amerikkalaisen sairaalan suljetulle käytävälle ja laittoi oven perässäni kiinni, ajattelin että kyllä tämä tästä. Käytävän toisella laidalla oli pitkät karut penkit, ja istahdin yhdelle niistä. Toisella penkillä istui tummaihoinen tyttö, joka puhui itsekseen, välillä kovaan ääneen. Minusta se oli hieman pelottavaa.

Käytävän päässä oli ovi huoneeseen, jossa oli pimeää, mutta siellä saattoi erottaa parrakkaan miehen makaamassa vuoteessa. Mies nosti päätään välillä minun ja tummaihoisen tytön suuntaan ja huusi äitiä. Sekin tuntui oudolta. Koin olevani aivan väärässä paikassa.

Aamuyön tunteina joku lopulta tuli ja minun piti puhaltaa pilliin. 3,5 promillea.

Taas odottelua. Lopulta löysin väsyneenä avonaisen huoneen, jossa oli sänky, jolle asetuin nukkumaan.  Sain nukkua, kunnes aamuvuoron lääkäri löysi minut.

- Täällähän sinä olet. Ihmettelimme jo minne olet kadonnut.

Lääkärin kanssa juttelimme pitkään. Lapsuudestani ja taustoistani ja siitä, miksi join joskus aivan liikaa.

- Kuka tahansa sekoaisi, jos joisi niin kuin sinä, lääkäri sanoi ja minä uskoin häntä.

Vakuutin olevani kunnon tyttö, olinhan kirjoittanut laudaturin paperit eikä minulla todellakaan ollut minkäänlaista rikosrekisteriä. Puhuin itseni sairaalasta ulos, vaikka lakisääteisesti heidän olisi pitänyt säilöä minut pariksi vuorokaudeksi - minut, kiltin tytön.

Palasin taksilla kotiin, sen parisuhteeni pariin, jossa olin oppinut tietämään miten toimii väkivaltainen mies ja patologinen valehtelija, molemmat samoissa kuorissa. Silloin ei lohduttanut, että meksikolaiset puutarhurit hoitivat hedelmätarhaamme, koripallokenttä oli käyttöä vaille ja poolman naarasi uima-altaan roskista joka viikko. Siitä Porschestakaan en ollut koskaan välittänyt. Ulkoinen status merkitsee minulle yhtä paljon kuin kärpäsenkakka.

Yöllä katselin kattoa ja mietin, että viinan kanssa en ole koskaan pärjännyt enkä todennäköisesti tule pärjäämäänkään. Olin 24-vuotias, kun jätin alkoholin. Sairaalareissun jälkeen pää pelitti veitsenterävänä ja oli melkein helppo tietää vastaus jatkolle.

Istuessani niihin aikoihin alkoholistien tukiryhmässä kuuntelin vilpittömän oloista, siilitukkaista nuorta miestä kyynel silmäkulmassa. Hän kertoi olleensa paikassa nimeltä CMH. Kysyin vieressäni istuvalta, selkeästi varakkaalta vanhemmalta naiselta mikä paikka on CMH.

- Kunnan mielisairaala, nainen vastasi silmiään pyöritellen ja paheksuvasti tuhahtaen.

Siellähän minäkin kävin, ajattelin mielessäni ja tunsin sitä suurempaa myötätuntoa ja lämpöä siilitukkaista kohtaan. Me selvittiin, ajattelin.

Rakastuin 18-vuotiaana niin kuin vain silloin voi rakastua itseäni vähän vanhempaan mieheen. Hän sanoi, että elämä on siedettävää vain kolmen promillen humalatilassa. Muistan nuo sanat hyvin. Hän ei ole enää elossa, minä olen.

Suvussani ja tuttavapiirissäni on edelleen alkoholisteja. Sietokykyni heidän touhuilleen on aika matala. Juovan alkoholistin kanssa en suostu asioimaan. Ei siinä mitään, jos ihmisellä on riippuvuuksia tai ongelmia, mutta siinä on paljon, jos sairastuttaa lähipiirinsä eikä ota vastuuta koskaan tekemisistään ja valinnoistaan. Tekosyillä valjastettu elämä on hukkaan heitetty elämä.

Uskon nöyryyteen tosiasioiden edessä. Uskon rehellisyyteen. Siihen, että voi katsoa itseään peilistä ja sanoa niin kuin asiat ovat. Minulle ei sovi viina, eikä minulle sovi epärehellisyys missään asiassa. Joskus kamppailemme rehellisyyden kanssa inhimillisiä kun olemme, mutta suunta on yleensä korjattavissa.

Palattuani takaisin Suomeen asuin yksiössä, jossa oli radio, puujakkara ja kapea patja. En tarvinnut poolmania naaraamaan lavuaaria enkä puutarhuria kastelemaan kesäkukkaani.

Olin onnellinen ja opin, että perustan pitää olla vankka ja totta.


sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Kuuntele, keholla on asiaa

ASIAA KEHON VIISAUDESTA


Keho ei koskaan valehtele.
- Martha Graham

Olin korkeintaan 12-vuotias, kun aloin kokea aurallista migreeniä. Kohtauksia tuli suunnilleen joka kuukausi, mutta asuessani viisi vuotta Yhdysvalloissa migreeni pysyi poissa. Unohdin, että aurallinen migreeni on "minun juttuni". Taas palattuani Suomeen kohtaukset alkoivat.

Aurallisessa migreenissä on se hyvä juttu, että kohtaus kestää vain puolisen tuntia. Huonoa ovat tietysti näköhäiriöt, pöllähtänyt olo, niskojen kireys ja usein jälkeenpäin kova väsymys. Olen pitänyt monet luennot migreenikohtauksen aikana, koska olen niin tottunut pärjäämään fyysisten oireideni kanssa. Pahimmillaan menetän puhekykyni joksikin aikaa. Silloin tunnen, miten piuhat eivät päässä yhdisty ja kirjaimet menevät sekaisin.

Kun pää ei toimi, se ei toimi, sanoi neurologi minulle. (Riemastuttavan loogista.)

Tällä viikolla aurallinen migreeni on ollut tiivis seuralaiseni. Viime yönä yllätti pahoinvointi, joka on minulle harvinaista.

Aamulla mietin, mistä kiikastaa. Mietin vuosia lapsuuteen asti. Muistin, miten tietynlaisen ison menetyksen tai murroksen jälkeen olen aina saanut mitä kummallisimpia fyysisiä oireita. Keho purkaa, keho käsittelee, keho polttaa vanhaa pois ja tekee tilaa uudelle.

Tänään on ollut niin levollinen ja hyvä olo. Olen ollut aamutakissa koko päivän, ja oi mitä rauhaa! Luotan täysin kaiken takana olevaan viisauteen ja siihen, että minun ei tarvitse järjestellä kuin oman pienen elämäni osia. Usein näkymätön käsi tuntuu järjestelevän elämässäni kaiken tarpeellisen mitä paremmin pysyn pois tieltä.

Haluan kuunnella entistä paremmin kehoani, sydämeni viisautta ja sitä viisasta ääntä sisälläni, johon voin aina luottaa. KAIKKI JÄRJESTYY.


Tunteemme tulevat alitajunnasta ja tulevat näkyviksi kehossamme. 
- Irene Claremont de Castillejo


perjantai 7. maaliskuuta 2014

Ilman sinua, no niin

ASIAA VASTUULLISESTA HYVINVOINNISTA



Nyt tuntuu elämä kauniilta.

Aamulla herättyäni katsoin ympärilleni ja kysyin itseltäni: "Jos tämä olisi elämäsi viimeinen päivä, mitä tekisit toisin?"

Olen tuskaillut pitkään henkilökohtaisen asian kanssa. Välillä on ollut helpompaa ja sitten on taas tuskan aalto iskenyt.

Viikko sitten aloin tuntea, että nyt olen pääsemässä pullonkaulasta läpi ja uusi vaihe on selvästi alkamassa. Näen edessäni portaan, jota kohti kasvan hyvää vauhtia.

Eilen oli kumma päivä. Asiakkaan lähdettyä huomasin avonaisesta läppäristä, että ystäväni oli postannut Facebookissa linkin biisiin Jos sä tahdot niin. Vain huomasin sen, ja suljin läppärin. Kävelin K-kauppaan, ja lyhyellä matkalla sinne huomasin, että kyseinen biisi soi reippaasti päässäni. Ostin kaupassa pari pientä juttua ja maksaessani niitä kassalla kaupan kaiuttimista kajauttaa Jippu suurilla keuhkoillaan "Jos sä tahdot niin..." Sanoin kassaneidille, että tämä biisi soi juuri päässäni matkalla tänne ja hän ilmeenkään rävähtämättä katsoi minua syvälle silmiin ja kysyi: "Ja mitä se mahtaakaan tarkoittaa?"

Twitter-kaveri Sami viesti asiasta näin:
Hector kertoi mulle kerran ko. laulusta, että halusi kirjoittaa kaikkien aikojen rakkauslaulun.

Niinpä niin. Olen pyytänyt anteeksi. Kaikki, joita rakastan, myös tietävät sen.

Jos tämä olisi elämäni viimeinen päivä, kastelisin vielä kukat ja sanoisin monta kertaa taivasta kohti kiitos.


 

torstai 6. maaliskuuta 2014

Uratehtaan blogi ja työpaikan luominen

ASIAA INNOSTUMISESTA 

Uratehdas on pitkäaikainen asiakkaani. Uratehtaan koulutukseni ovat liittyneet muutoksen hallintaan, paineensietokykyyn, itsetunnon kehittämiseen ja ajattelun työstämiseen. Olen tutustunut näissä koulutuksissa mielenkiintoisiin ihmisiin, jotka ovat elämäntilanteessa, jossa asioista puhutaan harvinaisen suoraan ja rehellisesti.

Minua pyydettiin kirjoittamaan Uratehtaan blogiin ajatuksiani, ja aihe oli vapaa. Tällainen jutusta tuli.




tiistai 4. maaliskuuta 2014

Totuuden tiellä tuulee — ja tuuli kantaa

ASIAA OMIMMAN TIEN LÖYTÄMISESTÄ

On kaksi virhettä, jotka voi tehdä totuuden tiellä —
se että ei kulje loppuun asti ja se että ei edes aloita.
—Buddha

Jos olisin valaistunut, minun ei tarvitsisi elämässä enää vääntää ja kääntyillä minkään asian suhteen. Valaistumiseen on vielä matkaa, mutta ihmisenä kasvamiseen olen sitoutunut vahvasti.

Olen ollut poikkeuksellisen väsynyt viime aikoina ja samalla erittäin tarmokas. Kotona olen siivonnut kaikki kasat, pessyt pyykit ja maksanut laskut. Iltaisin on ollut tilaa kynttilänvalolle. On seuraavan askeleen aika.

Viime kesänä juoksin koiran kanssa lukemattomia kertoja lenkkipolulla ja mietin, mikä elämässä kantaa ja mihin sitoudun. Päätin kokeiluna katsoa mitä tapahtuu myös ammatillisesti, kun olen näkyvä ja samalla anteeksipyytämätön omalla persoonallani, itseni likoon laittaen. Saako ihminen olla mitä hän on vai häviääkö uskottavuus rohkeuden ja varsinkin naiseuden myötä?

Kävin eilen tilitoimistossa. En seuraa lukuja, koska ne eivät jaksa minua kiinnostaa. Yllätys oli melkoinen, kun kirjanpitäjäni kertoi, että viime vuonna yritykseni liikevaihto kasvoi lähes 50 %. Askel kotiin oli melkoisen kevyt.

Jatkan loppuun asti tällä tiellä, entistä vahvempana, vanhempana, viisaampana ja rohkeampana, uskaltaen myös jatkossa olla haavoittuva, inhimillinen ihminen, joka löytää joskus seuraavan opin vain ensin eksyttyään. Kun on kaapista tullut, ei voi mennä enää sinne takaisin.

Viikonloppuna sain yömyöhään viestin tutulta jääkiekkovalmentajalta:
Oletko vielä hereillä?

Hänellä oli asiaa onnistumisen hetkistään. Kyllä minä hieman kyynellyin, kun luin hänen sanansa:
Sun rohkeus olla sinä on ollut minulle voimavara olla minä! Kiitos, Minna, että minä saan olla minä! Ilman sinua ei olisi minua! Loppujen lopuksi lätkässä on kyse siitä, että "All you need is love". En ole feikki millään mittarilla.

Olen viime aikoina ihmetellyt, miten paljon netissä kirjoitetaan todella kipeitä kannanottoja toisista ihmisistä, nimettömästi totta kai. Muistathan, että

Ihminen, joka antaa palautetta,
 ei koskaan anna palautetta, 
joka ei koske häntä itseään.
— Emeric Leonard

Jokainen, vaikka tietämättään, etsii aidointa itseään ja todellista suuruuttaan. Vain henkisen kasvun kautta ymmärrys ja todellinen rohkeus kasvavat. Rakkautta kohti, rakkautta kohti, ja taivas on juuri siinä.