lauantai 26. huhtikuuta 2014

Kaunis ja kuuma suhde

ASIAA SYISTÄ JA SEURAUKSISTA

Aamulla heräsin ja sydänalassa heilahti. Olen keskellä intohimoista rakkaussuhdetta, jossa olen oppinut toisen tavoille. Minä hoidan oman osuuteni niin kuin innokas alamainen mutta aina saantipuolella, ja suuri rakastajani Elämä hoitaa oman osuutensa.

Pelisääntöjä on ollut vaikea oppia ja siihen on mennyt pitkän aikaa. Se mikä toimii minulle, ei välttämättä  ole edellytys kaikille.

Jotta Elämä rakastaisi minua tuloksellisesti takaisin, on minun pitänyt oppia HEITTÄYTYMÄÄN unelmieni tielle. Siihen olen tarvinnut paljon ROHKEUTTA. Rohkeus on löytynyt, kun Elämä on kouluttanut minua niin kovalla kädellä, että tiedän ettei ole enää mitään todellista pelättävää. Samalla olen oppinut NÖYRYYTTÄ. Olen suuri ja silti vaalin sisälläni asuvaa pientä hämeenlinnalaista lettipäistä tyttöä. Olen oppinut pitämään myös ENERGIAVARASTOISTANI huolta. Ravinnon laatua ja ravinteiden määrää olen viime aikoina nostanut reippaasti ja se näkyy ja tuntuu. Ikä on tekosyy väsähtämiselle. Olen harjoitellut AHKERUUTTA kuin työhevonen. Jos huolet valvottavat, alan aamulla tehdä reippaasti asioita, joihin tarttumalla on illalla muutama huoli vähemmän.

Elämä on uskalias seikkailu tai ei mitään, totesi Helen Keller, lapsesta asti kuuro ja sokea.
Elämä on aarreaitta, joka odottaa löytäjäänsä, sanoi joku blogiini jättämässään kommentissa. Tuota kommenttia toistan usein.
Ei tänne ole tultu kärsimään, kertoi lehdessä Juti Jari Kurrin sanoneen. Muistutan tuota vähän väliä koulutuksissani.

Facebookissa Hannu kertoi hauskasti postaukseni yhteydessä mitä hän on oppinut ahkeruuden merkityksestä:
En mie tiiä. Mie oon uuninpankolla maant ja joka viikko lotont ja eurojakpotit tehnt. Kauhiast mie vaan ihmettelen ko ei oo minkäänlaist menestyt tult, vaik mie näin kovasti oon yrittänt.
Paljon on pitänyt veden virrata ennen kuin olen oppinut. On pitänyt selättää monta raskasta kokemusta ja väsymyksen aihetta. Eikä tämä ole tällä selvä, vaan oppitunnit jatkuvat ja toisia ihmisiä tarvitsen koko matkani ajan. Mutta suureen rakastajaani Elämään luotan niin, että olen valmis heittäytymään sydämeni ohjaamana ja paljaana siihen, mitä sillä on minulle annettavaa.

Näin elämä parhaimmillaan minulle sanoo:


Hi my name is
Whatever you call me
So let's get undressed
Cause you look a little lonely
I'll make you scream, I'll make you laugh
Cover your body with my autograph
So let's get undressed
Cause I wanna see you naked






sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Kirja ja Viasat Hockey Finland

ASIAA LUOMISEN TAIDOSTA

Työpalaveri viime torstaina. Mies istuu pöydän toiselle puolelle ja minä toiselle. Hän laskee pöydälle eteensä paperipinon, josta erotan otsikon.
KUSTANNUSSOPIMUS
Olo on aika surrealistinen. Elämän mittainen unelma, jonka olin jo haudannut eri syistä monta kertaa, on käymässä todeksi. Näyttää siltä, että kirjani on kaupoissa tämän vuoden loppupuolella. Taho, joka sopimusta tarjoaa, tuo muita mahdollisuuksia eteeni tarjottimella - kunhan minä vain itse teen osuuteni.

Tälle vuodelle asetin hyvin selkeät tavoitteet.
1. Kirjan kirjoittaminen ja sen julkaiseminen tavalla tai toisella
2. Hyvä fyysinen kunto
3. (salainen)

Kaksi ekaa on suht saavutettu. Olen miettinyt miksi. Näiden kahden asian kohdalla minulle oli kristallinkirkasta, että hoidan hommani niin, että asiat mahdollistuvat ja periksi ei anneta. Ei ollut tilaa epäilykselle. Oli vain asia, joka on totta. Ei jojottelua, ei juupas eipäs -leikkiä, vaan että jumankauta, tällä mennään.

Siksi ja vain siksi ne tapahtuivat. Myös tutkimusten mukaan urheilussa se joukkue voittaa, joka uskoo enemmän, jos joukkueet ovat muuten tasavahvuisia.

Usko. Tieto sisällä. Myönteinen energia.

Olin valtavan ylpeä esiintymisestäni Viasat Hockey Finland -kanavalla. NHL-pelin kaksi erätaukoa kattanut keskustelu onnistui pitkälti Antti Mäkisen näkökyvyn (nainen jääkiekkostudiossa!) ja Esko Seppäsen terävyyden ansiosta. Katsoin itseäni superkriittisin silmin ja totesin, että aito on ja puhuu asiaa.

Esko Seppänen valmistautuu.

Keskustelu uusitaan tänään klo 19 maissa alkavan pelin erätauoilla.

Olen miettinyt, että joku voi olla superhyvä alansa ammattilainen, mutta jos hän ei laita itseään likoon ja ole mukana sydämellään, homma jää vajaaksi. Antti Mäkinen on ollut siitä mielenkiintoinen uusi tuttavuus, että hän on selvästi omalla polullaan ammatillisesti – sydämellään ja vahvalla älyllä – uutta luoden sekä selostajana että tuottajana. Sellaisilta uutta luovilta ihmisiltä voi aina oppia paljon.

Kiitän elämää siitä, että se on minua rankalla kädellä kasvattanut. Kiitän kaikkia epäilijöitä ja hohhottelijoita ja niitäkin, jotka kehuvat privaatisti ja kieltävät julkisesti, koska kaikki on kääntynyt voimakseni.

Iso halaus kaikille, jotka halausta tarvitsevat juuri nyt!


perjantai 11. huhtikuuta 2014

Pettämisen salaaminen vie terveyden

ASIAA PARISUHTEISTA



MBA, yrittäjä, intohimoinen eränkävijä ja hyvinvoinnin suurlähettiläs. 38-vuotias Markku Pykäläinen saa huomioni Twitterissä, kun hän kysyy kumpi kiiltää paremmin, parisuhde vai auto:
Luulen, että harvempi ajaa autonsa romuksi kuin romuttaa parisuhteensa. Kyse ei voi olla arvomaailmasta – kyllä kait me kaikki pidämme rakkainta lähimmäistämme tärkeämpänä kuin kasaa peltiä ja ruuveja? Kyse pikemminkin lienee kynnyksestä astua epämukavuusalueellemme. Pelkäämme käsitellä asiaa, josta emme välttämättä saa oikein otetta.
Aiemmassa työssään teollisuuden parissa Pykäläinen reissasi paljon. Hän näki, miten paljon ihmiset pettävät puolisoitaan sillä periaatteella, että se mitä maailmalla tapahtuu, se maailmalle jää.

Pykäläinen painottaa, että pettäminen tapana kertoo lapsuuden tunnelukosta. Toimintamallina se siirtyy omiin lapsiin viestinä, jonka sisältönä on, että asioita ei käsitellä ja kohdata. Pettäminen kertoo myös siitä, miten suhtaudumme toiseen ihmiseen. Jos petät, kunnioitus ja arvostus eivät suhteessasi toteudu. Pykäläisen mukaan pettäjän on usein vaikea toteuttaa avoimuutta ja arvostusta myös muissa ihmissuhteissa.

Jos pitkä suhde loppuu, on se iso kriisi kenelle tahansa.

– Puoliso voi ajatella, että ei ehkä halua tietää, jos häntä on petetty, mutta se kertoo aina vahvasta pelosta. Jos pettäjä tai petetty ottaa opikseen kokemistaan asioista, hän voi onnistua paremmin toisessa suhteessa. Pettämisen esilletulo voi myös pelastaa suhteen. Paljon on kiinni tahdosta.

Pettämisen paljastuminen tulee usein puolisolle yllätyksenä.

– Usein on käynyt niin, että toista ihmistä ei ole oppinut koskaan edes tuntemaan kunnolla, vaikka yhteistä taivalta olisi jo paljon. On mahdollista olla pitkään aviossa koskaan toista täysin kohtaamatta ja näkemättä.

Pykäläinen ei kannata pettämisen salaamista koskaan.

– Parisuhteessa ei tule olla mitään, mitä toinen ei saisi tietää. Avoimuus on avain luottamukseen. Suhteen kasvu tyrehtyy ilman sataprosenttista rehellisyyttä.

Jos pettäjä päättää salata sivusuhteensa tai seikkailunsa, hän luo Pykäläisen mukaan ahdistuksen tilan, joka ilmaistaan jotenkin tai hukutetaan tavalla tai toisella. Salaamalla totuuden ihminen tiedostamattaankin valitsee ahdistuksen tai sairastumisen. Jonkun sietoraja voi olla sellainen, että kestää tuollaista tilannetta paremmin, mutta asia on käsiteltävä oman puolison kanssa, jos aikoo terveenä elää, muistuttaa Pykäläinen.


Lisätietoa tulevasta parisuhdeviikonlopusta Hyvinvoinnin suurlähettiläiden sivullaMarkun ajatuksia lisää blogissa.


tiistai 8. huhtikuuta 2014

Mitä jääkiekko minulle opetti

ASIAA LEIJONASYDÄMESTÄ

Jääkiekkomaailma on hyvin merkillinen ainakin naiselle, joka ei ole naisjääkiekkoilija tai jonkun jääkiekon ammattilaisen vaimo.  Ehkä minä olen tuolle maailmalle yhtä erikoinen, suorastaan kummajainen.

Tutustuin jääkiekkomaailmaan melkein sattumalta, vaistonvaraisesti, uteliaisuudesta ja erilaisten yhteydenottojen seurauksena. Jääkiekkoväki tarrasi minusta kiinni, ja minä huomasin viihtyväni paitsi silloin, kun osaamistani  ja antiani mentaalivalmentajana vähäteltiin, mitä tapahtui aika usein.

Joku iso kiekkoherra, jolle joskus soitin, oli mielestäni maineensa veroinen, ylimielinen ja tympeä, suorastaan ymmärtämätön. Vuosia myöhemmin kerroin hänelle menneet käsitykseni ja naureskelimme yhdessä ensivaikutelmalleni. Nykyään tulemme hyvin juttuun, vaikka välillä hän itketti minua perusteellisesti, minun kasvukseni.

Paljon kertoo jääkiekkomaailman peloista se, miten paljon minua on viime kuukausina varoiteltu.

Älä vain tuo naiseuttasi esille ja unohda ne nahkasaappaat, kun niistä puhutaan jo niin paljon. Älä vain luota tuohon ihmiseen. Äläkä luota tuohon ihmiseen. Äläkä tuohon. Varo maineesi puolesta! Juttu kulkee nopeasti. Älä vain mainitse henkilön x nimeä. Älä missään nimessä kirjoita blogissasi seksistä (vaikka kyllä se tekstisi Suoraa puhetta seksistä oli muuten todella hyvä). Varo sanojasi! Totta ei voi aina puhua! Ole smartti ja pelaa peliä! Rakastan sua sellaisena kuin olet, paitsi en sitten enää, jos liputat kaikessa totuuden puolesta.

Kaiken tuon olen kuullut.

Eilen huomasin kaikkien varoitusten, haasteiden ja mahdollisuuksien keskellä, että minua alkoi pyörittää pelko ihan viimeisen päälle. Stressikäyrä kävi aika korkealla, mutta nyt stressikupla on puhkaistu.

Koska olen saanut sydämeni auki, myös jääkiekon ammattilaisten pelon kovassa koulussa, ja sen seurauksena löytänyt elämän aarteita satumaisia, en kylmässäkään kyydissä aio enää sydäntäni sulkea. Ei ole mitään tai ketään pelättävää, ja ihminen voi aina kulkea rohkeasti ja rehellisesti, sydän auki, totuutta koskaan kiertämättä. Myös ja varsinkin jääkiekkomaailmassa.

Jääkiekko on opettanut minulle, että pelko on perseestä. Ja että minä olen yksi vahva Sisar Leijonamieli.  Sydän vie minun peliäni, ja se sydän on muuten todella auki. Kestän seuraukset.






keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Oletko pakkoprinssi tai -prinsessa?

ASIAA MUUTOKSESTA

Äskettäin pyysin koulutuksessa ihmisiä miettimään yhteisiä teemoja seikkailutarinoille, joista esimerkkejä olivat Taru sormusten herrasta, Tähtien sota ja Veljeni Leijonamieli.

Tällaisia teemoja löytyi:

  • kriisi (muutos ja uusi tarina alkaa usein kriisistä)
  • hyvän ja pahan taistelu (myös ihmisen sisällä)
  • arjen sankari / kasvutarina
  • pakkoprinssi tai -prinsessa 
  • henkinen kasvu ja johtajuus
  • historian vaikutus ja tulevaisuuden mahdollisuus
  • sinnikkyys epätodennäköisen edessä
  • valinnat
  • (jostain saatu) ohjaus ja oppaat


Jäin miettimään, miten moni meistä valitsee prinssiksi tai prinsessaksi kasvamisen pakon edessä. Pakkoprinssi tai -prinsessa on ihminen, joka ei anna periksi ja valitse helpointa tietä, vaan ottaa vastuun tilanteesta ja suunnastaan, astuen samalla omalle epämukavuusalueelleen.

Näen liian paljon ihmisiä, joilla on aina sataviisi selitystä alisuoriutumiselleen ja lusmuilulleen. Joku selittää miksi valhe on hyvä ratkaisu. Toinen kertoo miksi ottaa huikkaa, vaikka lääkäri sanoi seuraavan huikan kohdalla hengenlähdön olevan lähellä. Kolmas selittää haluavansa saavuttaa tietyn tavoitteensa, mutta toimii ihan päinvastaisella tavalla.

Prinssiksi tai prinsessaksi ei ole aina mukava suostua oman elämän tarinassa, koska kukaan ei takaa, että opas ilmestyy yön synkimmällä hetkellä ja selviät monista vaikeuksista voittoon. Toisaalta jos et koskaan lähde kasvamaan prinssiksi tai prinsessaksi, jää hienoin tarina kokematta.


Kuvan minusta otti eilen ystäväni Satu. Hopeanharmaat hiukset ovat tervetulleita, koska ne kuuluvat tarinaani. Samoin se, että sydän voi hyvin. Luotan elämän ohjaukseen, ja teen sen ohjaamana oman osuuteni. Pelkkä riemuretki tämä seikkailutarina ei ole. Riemuretki ei haasta ketään kasvamaan.


Prinsessana oleminen ei ole ihan sitä mitä luullaan.
– Prinsessa Diana