lauantai 30. elokuuta 2014

Ethän roiku?

ASIAA OMISTUSHALUSTA

Tämä kesä on näyttänyt toteen yhden asian ja se on, että en voi sietää sitä, että joku mies alkaa roikkua minussa.

Jos sanon vaikkapa, että
"Tämä oli tässä."
   "Kiitos ei."
"En halua suhdetta kanssasi."
              "Tästä ei tule mitään."
"En lupaa yhtään mitään."
     "Älä laita enää viestejä."
"Facebook-kaveruus riittää"
niin TARKOITAN MITÄ SANON.

En tiedä, millaisia naiset yleensä ovat. Onko naisia, jotka leikkivät vaikeasti lämpeneviä tai haluavat, että heitä jahdataan? Silloin miehet ovat saattaneet tottua siihen, että roikkuminen kintereillä vie jonnekin. Minun kanssani se vie hyvin etäisiin väleihin. Jos annan pakit, tilanne ei tule enää muuksi kanssani muuttumaan.

Jos miehen kohdalla salama iskee minuun, mikä on hyvin harvinaista, sen myös näkee minusta. Minun kanssani ei tarvitse arvailla, että tykkääköhän tuo vai ei. Jos mies ei ole varma tilanteesta, kannattaa kysyä suoraan. Minä varmasti vastaan suoraan, paitsi yhdessä tapauksessa: en suosittele, että mies läheisellä hetkellä kysyy naiselta: "No, olenko sulle tarpeeksi iso?" Kysymys on banaali ja banaaliin kysymykseen voi tulla harvinainen mutta diplomaattinen valhe vastaukseksi muutoin rehelliseltä naiselta.

Yhtä banaalia on, jos mies kehuu etukäteen varustustaan tavallista isommaksi.

Eihän me naiset tyhmiä olla, eihän? Pidätän itselläni oikeuden ajatella ihan itse ja tehdä siirtoni sen mukaan, mikä hyvältä tuntuu.

Kammoni roikkuvia miehiä kohtaan johtuu paljolti tämän kesän kokemuksista. Joskus miehen roikkuminen kintereillä ilmenee myöhäisiltojen loputtomana viestitulvana, takertuvina katseina, syyllistämisenä tai solvaamisena, ilmiöitä jotka kaikki ovat epävarman ja epätoivoisen miehen yrityksiä saada nainen hallintaansa, kun nainen on kääntänyt katseensa jo ihan muualle.

Minua ei tarvitse kuin kerran solvata, niin toista mahdollisuutta ei äijä saa.

Roikkumista kenessäkään en suosittele itsellenikään. Jossain kohtaa on vain hyväksyttävä, että toisen tunteita ei voi pakottaa ja jokaisella on oikeus valita, kenen kanssa haluaa olla tai kenen kanssa ei todellakaan halua olla.

Et voi pakottaa ketään rakastumaan itseesi. Jos et millään pääse ihastumisen tai rakkauden  tunteista eroon, joskus suurinta rakkautta on se, että päästää irti. Kukaan ei estä sinua rakastamasta etänä ihan ketä rakastat, mutta älä jää odottamaan vastarakkautta – rakkaus tulee takaisin ihan siltä suunnalta miltä se on tullakseen.




sunnuntai 24. elokuuta 2014

Yle Puhe ja säkenöivät syysmaanantait

ASIAA TAVOITTEISTA



Alkukesän 2014 sateinen ilta. Ulkoilutin koiraamme puistossa ja mietin onko mitään aihetta, josta minua kiinnostaisi tehdä radio- tai tv-ohjelmaa. Märkää nurmea potkiessani se löytyi: ohjelman tulisi käsitellä unelmia, tavoitteita, intohimoa – sitä sisäistä poltetta, joka kasvaa, kun sitä ruokitaan. Liian moni menee hautaan niin, että ei koskaan uskaltanut.

Hieman aiemmin Petteri Sihvonen oli pyytänyt minua vieraakseen Yle Puheelle. Keskustelumme synnytti lisäkeskustelua sosiaalisessa mediassa. Seuraavaksi minä löydän oikeat kontaktit, ja meille löytyy yhteinen idea.

Summa summarum, aloitan Yle Puheella suorat keskustelut nimeäni kantavassa ohjelmassa 1.9. klo 13. Luvassa on mielenkiintoisia vieraita, sydämestä syttyneitä. Jos eetteriin tulee pelkkää hiljaisuutta, antakaa anteeksi - infernaalisen studiokojelaudan sisäänajo aivoihini vaatii harjoittelua, mutta täysillä tehdään kaikki mikä minusta lähtee.

Yle Puhe 1.9.2014 alkaen klo 13.


Kiitos, Elämä! Kiitos, Yle Puhe ja sen kuuntelijat!

P.S. On yksi asia, joka auttaa eteenpäin. Se on rakastaminen ja kokemus rakkaudesta. Tämä biisi on kaikille, joilla on jossain sielunsisko tai -veli.






maanantai 4. elokuuta 2014

Naisen voima ja villi vulva

ASIAA JUMALATTAREKSI KASVAMISESTA



Ostin kesällä kansainvälisen muotilehden, koska sen kannessa oli ihana Keira Knightley. Lehti tarjosi yhden kesän sykähdyttävimmistä kokemuksista. Monta sivua juttua New Yorkin seksiworkshopista, vain naisille tarkoitetusta koulutuksesta. Viikonlopun aikana naiset tarkastelevat sukupuolielimiään, näyttävät ne myös toisilleen, antavat niille nimen ja masturboivat samaan aikaan, kukin saaden orgasmin omalla ainutlaatuisella tavallaan ja myös uusilla tavoilla.

Hätkähdyttävää? Kyllä.

Ja niin ihanaa.

Workshopia vetää kahdeksankymppinen nainen, joka on tunnettu jo 1960-luvun seksuaalivallankumouksen aikaisista opeistaan. Workshopiin osallistunut toimittajanainen kertoi jopa järkyttävistä kokemuksistaan viikonlopun aikana, mutta kirjoittamansa jutun lopuksi hän tunnustaa tunteneensa itsensä hyvin onnelliseksi ja hyvin voimalliseksi nimenomaan naisena tuon viikonlopun jälkeen.

Voit olla varma, että minäkin nimesin oman vulvani sitä hyvin kuvaavalla nimellä pian jutun lukemisen jälkeen. Jokaisen naisen vulva (ei mikään kurjasti nimetty emätin ja pelkkä vagina, vaan myös häpyhuulet ja klitoriksen käsittävä upea vulva) ansaitsee sitä hyvin kuvaavan nimen. Suosittelen lämpimästi, että jos olet nainen ja sinun jalkojesi välissä on todellinen tähti, annat sille sen arvoisen nimen.

Olen tänä kesänä tehnyt paljon töitä tulevan kirjani kanssa ja hoitanut myös onnellisuustasoani. Olen käynyt lenkillä ja treenannut sopivasti. Olen nostanut elinvoimaani melkoisella arsenaalilla superfoodeja, vitamiineja ja hivenaineita. Olen ottanut hallittuja riskejä ja tehnyt juuri mitä olen halunnut. Jos olen halunnut sanoa ei, en todellakaan ole sanonut kyllä. Olen kävellyt Helsingin katuja niin lyhyessä hameessa ja nahkasaappaissa päiväsaikaan, että epäilin ihmisten pitävän minua prostituoituna ja yhden miehen pelkäsin jo horjahtavan vastakkaiselta jalkakäytävältä. Olen oppinut erottamaan vastaantulevien ukkomiesten syttyneet katseet, jotka he yrittävät piilottaa vaimoiltaan, mutta minäkin osaan hymyillä sisäänpäin ja antaa vain silmieni pilkahtaa.

Olen kaikista koetuista suruista ja raskaista taistoista huolimatta tai ehkä juuri sen takia ollut ylpeästi minä, ja tanssinut sydän auki jonkun kaataessa jääpaloja pitkin hiestä märkää selkääni.

Olen kirjoittanut kirjani valmiiksi, ja jokaisesta 131 liuskasta olen helevetin ylpeä. En ole antanut millinkään verran periksi peloilleni, vaan olen ladannut esikoisteokseeni sekä älyni että sydämeni palon. Tällä kerralla täällä ollaan vain kerran ja sokka on irti, ja sokan irrottamista toivon jokaiselle, joka kirjani tulee lukemaan. Tiedän mitä haluan ja mitä en halua, ja toimin sen mukaisesti. Syksyn uutiseni eivät lopu kirjaani, mutta muista projekteista kerron lisää myöhemmin tässä kuussa. Toivon, että sinäkin tiedät mitä haluat tai ainakin mitä et halua, ja toimit juuri sen mukaisesti. Jos tavoitteet ja toiminta ovat ristiriidassa, lopputulos jää yleensä kauaksi tavoitteista.

Ihanaa se on, olla herkkä, itkevä, tunteva, älykäs, seksuaalinen, rohkea ja omaa elämäänsä valloittava nainen, jossa todella asuu oikea jumalatar, villistä vulvasta puhumattakaan.

Ja kesä? Säätiedotuksen mukaan se jatkuu.


Kirjani Miksi maali ei synny? Henkistä kuntoa pelaajalle on kaupoissa marraskuussa 2014.