sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Rautalankamalli ajatusten muuttamiseen

ASIAA KIRJASTA MIKSI MAALI EI SYNNY?

Olin eilen baarissa muutaman viikon tauon jälkeen. Kun tuli huono biisi, istahdin mekko hiestä kosteana sohvalle viilentymään. Viereeni ampaisi heti britti, joka kertoi työskentelevänsä Nokialla. Lyhyeksi jääneen keskustelun tärkeä anti taisi olla se, että kaveri sanoi kuunnelleensa juuri BBC:n radio-ohjelmaa, jossa puhuttiin self help -kirjoista. Ohjelman mukaan kaikissa näissä kirjoissa kehotetaan ajattelemaan positiivisesti, mutta yksikään kirja ei kerro, miten se tehdään.

Tässä kohdassa minä hieman virnistin, koska kuukauden päästä ilmestyvä kirjani ihan varmasti kertoo kädestä taluttaen, miten ajattelua treenataan.

Kirja on kaupoissa lokakuun 2014 lopulla.

Kirjassani kymmenen suomalaista jääkiekkoilijaa jakaa asiani lomassa ajatuksiaan onnistumisesta ja epäonnistumisesta, keskittymisestä ja kehittymisestä, sisäisestä palosta ja sinnikkyydestä.

Nämä pelaajat ovat
Alexander Barkov Jr.
Sami Kapanen
Michael Keränen
Mikko Koskinen
Jyrki Lumme
Ville Nieminen
Janne Ojanen
Jarkko Ruutu
Teemu Selänne
Max Wärn.

Tähän kohtaan voisin kirjoittaa paljon, mutta se jääköön toiseen kertaan. Ehkä on selkeintä, jos kirjoitan näin: tiedä mitä haluat ja mihin voit vaikuttaa, ja toimi sen mukaisesti.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Kehitystä ei voi estää, jos halua on

ASIAA UUDEN OPPIMISESTA

Radioshown tekeminen ei ole ihan helppo nakki. Ennen viime maanantain lähetystä käteni olivat jääkylmät jo tunti ennen suoraa lähetystä. Shown jälkeen oli fyysisesti todella tärisevä olo, ennen kuin adrenaliinihumaus alkoi tasaantua.

Opettelen ja pyrin antamaan itsestäni tuossa prosessissa 100 %. Etsin vieraistani heidän nousujaan ja laskujaan, heidän opittua ja sisäsyntyistä viisauttaan. Tykkään ohjelman tekemisestä ihan älyttömästi, ja jo edeltävä suunnittelutyö on mielenkiintoista mutta vaativaa salapoliisityötä, kun mietin mitä kullakin vieraalla voisi olla kuulijoille annettavana.

Ohjelmat löytyvät täältä ja ao. kuvat ovat Yle Puheen omaisuutta.


Vieraana Sami Kapanen 1.9.2014.

Vieraana Anitta Ahonen 8.9.2014.

Vieraana Sami Saikkonen 15.9.2014.


Ai niin, myös Helsingin Sanomat otti ohjelmaan kantaa, ja mikäs sen iloisempaa! Whoop whoop, uusia seikkailuja kohti!


sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Vapauta luontaisin energiasi pintaan!

ASIAA RAVINNOSTA JA ENERGIASTA

Elokuu oli minulle todella stressaava, koska tiesin koiramme viimeisten hetkien olevan lähellä ja samalla odotin kovasti jo syksyn tulevia työkuvioita. Yle Puheen keskusteluni 1.9.2014 entisen jääkiekkoilijan Sami Kapasen kanssa voit kuunnella Yle Areenalta täältä.

Kesällä nostin proteiinien määrää ruokavaliossani, mutta elokuussa hiilarit nousivat kiireen myötä ja se lisäsi myös väsymystäni. Erittäin hyvä ja nopea proteiininlähde on Puhdistamon riisiproteiinijauhe, joka on hyvä lisä hedelmä- tai vihannessmoothieen. Tehosekoitin onkin joka päivä käytössäni. Suklainen riisiproteiinijauhe on hyvä välipala sekoitettuna soijajuomaan, jota olen juonut vuosia. Päivittäin käytän myös Puhdistamon Premium Macaa. Jos haluat kokeilla superfoodeja ja nostaa energiatasoasi, kokeile ensin macaa. Olin jo valmiiksi siivonnut ruokavalioni, mutta lisättyäni keväällä Premium Macaa ja spirulinaa ruokavaliooni huomasin, miten energiatasoni nousi entisestään ja olo kirkastui huomattavasti. Sekä macan että spirulinan kanssa on hyvä pitää joka viikko pari päivää taukoa tai käyttää niitä kolme viikkoa ja pitää viikko taukoa, jotta elimistö saa näistä adaptogeeneistä suurimman mahdollisen hyödyn.

Huomenna tahkoan taas Yle Puheella uutisten jälkeen kello 13 ihanan vieraani kanssa. Heittäytymisellä on hintansa ja se voi olla stressaavaakin ennen kuin tottuu uuteen tilaan ja avautuviin mahdollisuuksiin, mutta heittäytyminen on ennen kaikkea voimaannuttavaa ja vapauttavaa.

Superkiitos ihanalle Lenny Kravitzille upeasta biisistä ja videosta, josta tunnistan energiani erittäin hyvin.



Oli sinulle luontainen kaunis tai komea energiasi mitä tahansa, anna sen tulla enemmän pintaan.


perjantai 5. syyskuuta 2014

Heippa, Pyry Pystykorva!

ASIAA RAKKAUDESTA JA LUOPUMISESTA

Hän saapui meille löytöeläintalosta kuumana heinäkuun päivänä yhdeksän vuotta sitten. Juoksi kuin kotiinsa, riemukkaasti huushollia ympäri ja iloisesti räksyttäen. Annoimme hänelle nimeksi Pyry. Ajan kuluessa Pyry oppi käyttäytymään kerrostalossa kuin kunnon koira, säästäen intohaukkunsa maanteille.

Kun Pyry oli ollut meillä muutaman kuukauden, hän asettui taloksi ja alkoi isotella kotona ja kylillä nuoren uroksen innolla. Kastraation plussiin ja miinuksiin tutustuttuani Pyryltä lähtivät pallit hyvin tuloksin: aggressiivisesta koirasta tuli lepsu höpönassu, kaikkien kaveri.

Samoihin aikoihin kävelimme iltapimeällä Tampereella pitkin Erkkilän siltaa, kun taivaalle pelmahti ilotulitusten tanssi, josta Pyry sai elämänsä sätkyn. Siitä alkoi paukkuarkuus, joka kattoi myös ukkosen, ja iän myötä tilanne paheni. Viime vuosina ja näön heiketessä Pyry panikoi ikkunan narinasta, syysmyrskystä, ilmanpaineen vaihtelusta, sateen ropinasta, roska-auton äänistä, yksin jäämisestä ja paljosta muusta.

Taistelin Pyryn puolesta eläinlääkärissä ja joulukuussa 2013 Pyry sai turhien feromonikokeilujen jälkeen lopulta mielialalääkityksen, joka tepsi kuin tanssi monta kuukautta. Pystykorva alkoi taas heiluttaa häntäänsä ja naureskella. Valitettavasti menneen kesän ukkoset olivat Pyrylle liikaa ja usein tarvittiin eläinlääkärin määräämiä nopeavaikutteisia rauhoittavia ennen kuin koira pääsi pahimman hysterian yli. Tein sydänalastani käsin päätöksen Pyryn saattamisesta koirataivaaseen.

Pyry oli valmis. Minä en.

Mennyt kuukausi on ollut henkisesti raskas. Luopuminen on sellaista, painavaa ennen kuin kevenee. Iltapäivällä ajattelin, että saan tuskasta sydärin. Käytin vielä Pyryä viimeisen kerran puistossa. Oivalsin, että kun on tehnyt kaikkensa jonkun tai jonkin rakkaan eteen, täytyy osata myös päästää irti.

Pyry Pystykorva syksyllä 2014.

Pyry lähti kuin nopea hengähdys. Nukutusaineen jälkeen hän sai toista ainetta ja sydän pysähtyi hetkessä. Tunsin ystäväni käden olkapäälläni, ja me itkimme yhdessä. Sitten me totesimme, miten kaikki tuntui ilmassa hyvältä, raikkaalta ja kirkkaalta. Pyry ei enää pelännyt.

– Eutanasia tarkoittaa alunperin hyvää kuolemaa, sanoi eläinlääkäri.

Käärimme ystäväni kanssa karvaturrin hellästi valkeisiin lakanoihin ja hänet haudattiin Ylöjärven multiin rakkaudella.

Kiitos, Pyry. Kiitos, elämä. Opeta minut luopumaan, kun on luopumisen kohta, ja ottamaan vastaan kaikki se rakkaus, joka on ihan minua varten. Ja opeta minua rakastamaan entistä paremmin.