tiistai 29. joulukuuta 2015

Ramppikuume ja esiintymisjännitys – inhimillistä mutta turhaa

ASIAA KESKITTYMISEN TAIDOSTA

Nuorten jääkiekon MM-kisat ovat parhaillaan menossa. Ensimmäisestä pelistä tuli hieno voitto, mutta yksi asia pisti silmiini: Suomen joukkueella tekemisen into meni yli. Ei ali, vaan yli. Sopivalla tasolla se ei ihan ollut. Eilisestä pelistä tuli hankalasti tappio, mikä sai minut jälleen miettimään, että mikään ei ole niin tärkeää tekemisessä kuin keskittyminen itse asiaan.

Kun kiekko putoaa jäähän, pelaajan tulisi olla valmis. Ei yli, ei ali. Valmis hoitamaan hommansa niin hyvin kuin hän sen osaa. Jämäkästi ja ihan helevetin määrätietoisesti. Jos jahtaa kahta jänistä, molemmat karkaavat.

On hyvä olla innostunut asiastaan, mutta keskittymistä ja suoritustasoa syö, jos ei osaa unohtaa pientä itseään ja keskittyä vain ja ainoastaan asiaansa. Lataus ja hyvä vireystaso ovat valttikortteja ison koitoksen kohdalla, jännittäminen ei. Toivon, että Suomi pärjää hyvin U20-kisoissa.

MM-kisalähetysten aikana huvittaa joidenkin kommentaattoreiden osalta puheen tyhjyys. Sanotaan paljon, mutta ei silti mitään. Ehkä sekin johtuu ramppikuumeesta. Tai itse asia ei saa päätä raksuttamaan, julkisuus kylläkin.

Viime kuukausina olen saanut tavallista enemmän kysymyksiä esiintymisjännityksestä. Kysymyksiä on tullut yritysjohtajilta, esiintyviltä taiteilijoilta ja monilta, jotka muistavat kouluaikojen piinahetket esitelmiä pidettäessä.

Vaikka pieni jännittäminen on inhimillistä, olisi aina hyvä keskittyä vain ja ainoastaan siihen, mitä tekee, ja sen jälkeen siihen, miksi sitä tekee. Itse keskityn usein siihen, mitä minulla on annettavaa yleisölle. Sitten puhun sydämestäni, se kun riittää hyvään lopputulokseen. Täydellistä ei ole, mutta jos riittävästi rentoutuu ja keskittyy, voi joskus jopa yltää täydelliseen suoritukseen. Pakko on vain kuolla jonain päivänä, muuta pakkoa ei yksinkertaisesti ole.

Minulle on toiminut loistavasti se, että en kalastele esiintyessäni (koulutuksissa, mediassa tai muualla) muiden hyväksyntää. En pyri tekemään vaikutusta keneenkään. En hae loistavaa loppupalautetta. Hoidan vain hommani niin hyvin ja rehellisesti kuin pystyn. Olen ajat sitten tehnyt itselleni selväksi, että jokainen ajattelee minusta päänsä sisällä ihan mitä ajattelee, omien tapojensa ja historiansa mukaisesti. Se, mitä joku minusta ajattelee, ei kuulu minulle. Minulla on vastuu siitä, miten minä huolehdin omasta tontistani: ajattelustani, tekemisestäni, valinnoistani. Miten minä otan toisia huomioon. Lopputulos – se ei ole aina ainoastaan minun käsissäni.

Jos alkaisin miettiä, onnistunko tai epäonnistunko, keskittymiseni karkaisi heti. Lamaantuisin enemmän tai vähemmän. Kenties yliyrittäisin ja yli-intoilisin. Sanoisin itselleni, että nyt pitää näyttää. Olisin paikalla fyysisesti, mutta mieli karkailisi vääriin asioihin.

Päästä siis irti lopputuloksen miettimisestä ja keskity asiaan.

Kirjoissani Miksi maali ei synny? ja Mentaaliherätys! on tarkasti lukunsa sekä keskittymisen taidosta että epäonnistumisista palautumisesta.

Tee parhaasi. Se riittää aina. Jos et tee parastasi, kysy itseltäsi miksi.





keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Mitä taivas vastaa?

ASIAA LUOTTAMISESTA

Pian on vuorokausi kääntynyt jouluun.

Olen ollut onnellinen. En ole stressannut joulua, en ole stressannut elämää. Olen avosydämin ottanut vastaan sen, mitä elämä minulle antaa. Teen ne valinnat, jotka ovat minun käsissäni, sydämeni mukaan. Katson sitten, mitä taivas vastaa. Luotan prosessiin.



Me kirjailijat voimme hakea apurahoja. Kyllä minä olen hakenutkin. Mitään koskaan saamatta. Menin taas nukkumaan, lohdutin itseäni jo valmiiksi: Älä, Minna, pety, jos ei taaskaan mitään, kun Suomen tietokirjailijat ry. ilmoittaa päätöksensä. Seuraavana päivänä huomasin apurahan osuneen kohdalleni. Se on kohdistettu seuraavan tietokirjani kirjoittamiseen, ja kirjoitan tuota intohimoa käsittelevää kirjaa ensi vuoden. Se tulee kohdalle, mikä minulle kuuluu. Nöyrä kiitos. Ennen kaikkea kiitos tunnustuksesta työlleni.

Jätin ekan kolumnini. Siitä tuli säkenöivä kiitos toimituksesta. Se on luettavissa ensi kuussa ilmestyvässä arvostamassani lehdessä, ja siitä lisää myöhemmin.

Teen asiakastyötä myös tapaninpäivänä. Sydän sanoi, että kannattaa vastata asiakkaan kutsuun.


Kaunista joulua teille, 
ihanat työni seuraajat, asiakkaat ja ystävät! 
Ilman teitä tätä yhtälöä ei olisi. 


torstai 10. joulukuuta 2015

Pyyhi huulesi kuiviksi julkisella paikalla

ASIAA SIITÄ, MITEN OLLAAN KATKEROITUMATTA JA KYYNISTYMÄTTÄ

Rakastan elämän yllätyksellisyyttä. Joskus elämä yllättää sillä, kuka pääsee lähelle. Koska olen sinut itseni ja elämäni kanssa, olen myös ammatillisesti kovempi luu.



Reilu vuosi sitten tutustuin nuoreen mieheen, jota pidin kulmakarvojani kohotellen ja syvään huokaisten ainoastaan poikana. En voinut kuvitella hänen kanssaan yhtään mitään. Hän kertoi juuri päättyneestä parisuhteestaan, ja minä yritin lohduttaa. Hän halusi tanssia ja kiskoi minut lopulta puoliväkisin tanssilattialle. Sitten hän otti ohjat käsiinsä. Tapasimme vielä pari kertaa, ja hän erittäin fiksusti teki tenän orastaville tunteilleni kertoen lämpimästi mutta suoraan, että hänellä ei ole minulle mitään annettavaa. Muistan itkeneeni keskellä Koskikeskuksen kahvilaa hänen pitkän tekstiviestinsä luettuani, ja en voinut kuin arvostaa hänen lämpöään ja rehellisyyttään.

Sen jälkeen kaikki monimutkaistui kuin varkain. Hän on ollut meistä se, joka on halunnut tavata. Joku ulkopuolinen ja hänet tunteva voisi ajatella, että minulla ei ole hänen elämässään minkäänlaista sijaa tai tilaa. Mutta sydämen syyt ovat erilaiset kuin mielen syyt. Mieli sanoo ei missään nimessä ja sydän sanoo oi kyllä ja absofuckinglutely.

Olen hyvin yllättynyt siitä, miten kiintynyt olen häneen. Hänestä ehti tulla tärkeä osa elämääni. Ihminen, jonka edessä pystyin olemaan kaikin tavoin paljas, keskeneräinen, haavoittuva, villi ja vahva. Luotin hänelle asiani. Järjellä tiedän, että minun on päästettävä hänestä irti, mutta jestas miten olen kipuillut. Joskus itkettää jo aamusta, ja jos ei aamusta, niin ainakin illasta.

Se viimeinen kerta, kun tiesin, että nyt hän lähtee. Seisoin eteisessä pelkässä t-paidassa ja sanoin koiralle: Nyt X lähtee. Ja tiesin prikuulleen, miten hän lähtisi. Hän avasi asunnon oven rappukäytävään, kääntyi katsomaan, katsoi ylös alas ylös, iski silmää ja sulki oven. Ihan niin kuin olin tiennyt viisi sekuntia aiemmin.

Baarissa oli äskettäin joku jostain karannut, sanoi olevansa jo ainakin 23. Jaksoi piirittää ja vaikka minä lopulta olisin kenties voinut taluttaa tämän baarin suloisimman ja seksikkäimmän kaksilahkeisen kotiini, sanoin hänelle hienon hitaan jälkeen, että hänen oli aika lähteä kotiinsa, jonne hän kuului. En halunnut uutta säätöä elämääni säädön perään. Hän kiitti ja lähti. Minä pyyhin huuleni kuiviksi.

Tänään tankotanssitunnin jälkeen niin ylpeänä siitä, että sain ojentauduttua ylhäällä pitkin tankoa, kävelin kotiin ja kurotin rukkasella puiden oksia. Tunsin olevani täysin elossa. Olin onnellinen kuin lapsi valkeissa toppahousuissani. Vettä satoi, mutta minun oli lämmin ja vahva.

Olin onnellinen, koska heittäydyn ja pidän silti kaiken helevetin hulvattoman heittäytymisen keskellä mielessäni talonpoikaisjärjen. Tunnen tunteeni, olen läheisilleni aukottoman rehellinen ja luotettava, otan pelottomasti itseni näköisiä riskejä ja autan vilpittömin sydämin mutta tiukoin mielin asiakkaitani löytämään tiensä siihen, mikä saa juuri heidän sydämensä lyömään kiihkeämmin. Siitähän elämässä on kyse. Että uskaltaisimme, että eläisimme, kun vielä tsäänssiä on. Tee siis itsesi onnelliseksi tänään. Kurota kädellä puiden oksia.


maanantai 7. joulukuuta 2015

Päivänvalossa

ASIAA SUORAVIIVAISUUDESTA



Radio Aallon Sami Virtanen twiittasi Coldplayn ja Tove Lon biisistä Fun. Erehdyin kuuntelemaan sen, ja taas kävi niin, että totuutta ei pääse pakoon. Biisi kertoo erosta, kysyen siitä, mikä oli vääjäämätöntä, kuitenkin näin:

But didn't we have fun?
Don't say it was all a waste
Didn't we have fun?
From the top of the world
Top of the waves

Viime viikolla kiteytyi lopullisesti se, että jos mies ei voi suudella minua vaikkapa Tampereen Hämeenkadulla keskellä kirkasta päivää (voi se olla harmaa ja ankeakin), hän ei ole yksityiselämässäni minua varten. Niin yksinkertaista.

Meillä oli hauskaa, ei epäilystäkään, mutta hetken joudun nieleskelemään. Salaisuuksissa eläminen ei ole minua varten. En myy itseäni kuin kauppatavaraa.

Yhtä vähän minusta on mielistelemään ketään työelämässä, jotta saisin jonkin kaipaamani homman. Osaan olla hassu ja letkeäkin, mutta jos puhutaan työasioista, I mean business. Reittä pitkin en yhtäkään työtä itselleni tarvitse, thank you very much.

Mieluummin olen iloinen ja onnellinen, koska olen vapaa kaikesta, mikä ei päivänvaloa kestä.


sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Rad(ical)* happiness

ASIAA RADIKAALISTA ONNELLISUUDESTA


Minna Marsh
Tanssilattialla vietetyn yön jälkeen.
Promilleja nolla, mutta liekki roihuaa tuulesta huolimatta.

Marraskuu on ollut myrskyisä. Tukkakin meni sekaisin. Olen hionut rajojani erilaisissa ihmissuhteissa ja pyrkinyt kaikkien kanssa vilpittömään rehellisyyteen. Voin onnitella itseäni tuloksista niissä yhtälöissä, joissa vastapuoli on ollut fiksu ja rohkea; uskaltanut. Sellaisten kanssa välini ovat vain kehittyneet ja syventyneet. Yksi tällaisista ihmissuhteista on suhteeni 18-vuotiaaseen poikaani, jonka kanssa välimme ovat paremmat kuin useisiin vuosiin. Hän on kasvanut ja minä myös.

Iällä ei ole tällaisen fiksuuden kanssa välttämättä mitään tekemistä. Olen verestänyt myös jo aiemmin oppimaani: jos joku aikuinen sanoo olevansa kusipää ja todistaa sen myös, kannattaa muuten uskoa.

Myös hyvät tyypit näyttävät olevansa juuri sitä omilla teoillaan. Elämääni on jo vuoden ajan vaikuttanut minua 22 vuotta nuorempi mies. Olen yrittänyt olla kiintymättä. Varjelen hänen kohdallaan itseäni rakastumiselta. Järkytyin, kun hän kertoi, millainen yhtälömme on hänen puoleltaan, koska olin kuvitellut kevyempää. Kamppailen suuresti tällä hetkellä. Aika näyttää, ja sydän ohjaa.

En usko jatkuvaan onnellisuuteen, jossa mikään ei koskaan tunnu pahalta. En usko onnellisuuteen, jossa pyritään helvetinmoiseen mukavuuteen ja näennäiseen turvallisuuteen. Uskon radikaaliin onnellisuuteen. Radikaali onnellisuus on sitä, että kuuntelen sydäntä, otan riskejä ja uin vaikka valtameren poikki, jos sydän niin sanoo ja uintitaitoa löytyy. Radikaali onnellisuus on rohkeaa elämistä, jossa toimitaan pelosta huolimatta, puhutaan kaikkien läheisten kanssa asiat halki ja annetaan rakkauden ja riskaabelin elämisen viedä meidät sinne, mikä on designattu Elämän suuren suunnitelman pohjalta ihan meitä varten.

Tunnen aivan liian monta ihmistä, jotka valehtelevat itselleen, elävät kuolleissa liitoissaan, vihaavat työpaikkaansa, haukkuvat itseään, sivuuttavat mahdollisuutensa ja syyttävät toisia pahasta olostaan.

Kohtaamani yritysjohtaja sanoi minulle elämästäni ja työkentästäni näin osuvasti:
Sinulla on vapaus.

Niin on. Olen itseni vapauttanut, monen kokemuksen avulla. Kestän sydänsurut ja menetykset, kestän taloudelliset haasteet, kestän tunnettuuden kasvun tuoman bullshitin. Haasteet eivät estä onnellista elämistä. Kipu olkoon aina minun kasvukseni.

Välillä tulee takkiin niin, että tuivertaa, mutta en lopeta Elämistä, kun olen sen hekumalliseen makuun kerran päässyt. Jos ei elämäsi tyydytä sinua, tyydytä itse itsesi joka päivä. Siitä se lähtee. Jokainen uusi päivä on minulle portti uuteen seikkailuun. Nyt minulla on kiire ilmoittautua tankotanssitunnille.


* RADICAL
characterized by departure from tradition; innovative or progressive





maanantai 23. marraskuuta 2015

Hei rakas, minä täällä

ASIAA SIITÄ, KUN SYDÄMEN ÄÄNI JA TEOT OVAT MATCH




Yöyhdeltä iPhonekutonen soi niin lujalla ja vaativana, että minä tiedän heti.

Odotan häntä ulkona loskahangessa värjötellen. En muistanut, miten kylmää. Vintageturkki, polvisukat ja paljaat sääret. Auraan nahkasaappaalla kaarta lumeen. Koira syöksähtelee nauruhuulin ja päissään odottamattomasta vapaudesta.

Hän aloittaa kertomalla, että nyt hän sanoo minulle suorat sanat.
Vittu, kun sä oot ollut vaikea. Siis tosi vaikea. Niin monet kerrat olen ajatellut sun viestien jälkeen, että. Ja vittu.

Hän väistää suukkoni. Minä kohautan olkapäitäni.

Kotona ryömin takaisin peiton alle. Hän on vieressäni kuin muurin takana kaipaava kolli. Muistutan häntä, että hän on vapaa lähtemään milloin vain ja hän varmasti löytää oven. Muistutan ovesta monta kertaa.

Kyllä, hän muistaa, missä ovi sijaitsee.

Kysyn, haluaisiko hän, että siirryn kauemmas.

Ei kun tule lähemmäs. Minä menen lähemmäs ja kaikki siinä oikein. Hänen läheisyytensä tuntuu oikealta, helpolta, ja minun kehoni kyllä rääkyisi epämukavuudessaan, jos toisin olisi.

Oot vahvin nainen, jonka olen koskaan tuntenut. Ja silti sä oot niin herkkä ja niin haavoittuvainen. Hän osaa painottaa niin-sanaa.

Kun hän koskee, minun pääni hajoaa miljooniksi pirstaleiksi.

10+.

En edes muista, milloin viimeksi tältä.

Viimeiset kaksi vuotta ovat ankaran kivun kautta opettaneet minulle luopumista. En halua ketään miestä elämääni koukuttamalla kaltereihin. Minuakaan ei voi. Toista voi rakastaa ihan mistä vain, valovuosienkin päästä.

Hän sanoo, että hän ei luota keneenkään.
Etkö luota edes muhun?
Hän pysähtyy katsomaan minua hämmästyneenä ja miettii.
Kyllä mä suhun luotan, ihme kyllä.

Kun hän lähtee, minä sanon, että tämän on nyt oltava tässä. Hänen on kohdattava omat asiansa ja toimittava niin kuin hänelle on vain ja ainoastaan oikein moninaisten koukeroidensa keskellä. Hän varmistaa vielä, että ymmärsihän hän oikein, ja kuittaa sitten, että asia on selvä. Hissin ovella hän kääntyy halaamaan ja näyttää niin surulliselta. Minä välttelen hänen katsettaan, etten alkaisi itkeä. Minun ääneni uhkaa pettää, ja minä käännän selkäni ja lähden pois.

Uusi rakas ystäväni P sanoo minulle seuraavana päivänä, että kaikki näkyy ja että olen niin kaunis ja levollinen. P haluaa minulle vain hyvää. Hän potkii minuun lisää rohkeusvaihdetta, ja minä mietin, mikä vaihde tulee ensimmäisten lentotaitojen jälkeen. Ehkä korkeampi lento.


Rakas Elämä,
anna taas
kaiken sen mennä, mikä on mennäkseen,
ja kaiken sen tulla, mikä on tullakseen
ja ihan minua varten.
Anna minulle rohkeutta uskaltaa
ja viisautta tehdä niin kuin sydän sanoo.


perjantai 20. marraskuuta 2015

Rehellisyys – siis totta vai ei totta?

ASIAA MATKASTA REHELLISEEN TUNTEMATTOMAAN




Olin auttamassa läheistäni hänen muutossaan. Touhusin hänen asunnossaan ja kuuntelin samalla sieluani puhuttelevaa musiikkia kännykästäni. Asunnossa oli lämmin ja turvallinen fiilis. Huomasin ajattelevani, että en ole parisuhdeihminen eikä minusta sellaista tule. Puhe seurustelusta ahdistaa, suorastaan kuristaa kurkkuani. Sitten havahduin. Normien mukainen parisuhde ei ole minun juttuni, sen tiedän. Ei mikään sellainen, miten "pitäisi" olla yhdessä. Minä en todennäköisesti tule koskaan "seurustelemaan". Mutta suhde minulla voi olla ja uskollisuus on minulle helppoa. Haluan sellaisen suhteen, joka tuntuu omanlaiseltani ja jossa on yhdessä sovitut pelisäännöt. Se on minun totuuteni.

Tällä hetkellä ainoa suhde
kuvio
loksahtelu
elämässäni on se sama, joka siinä on ollut jo vuoden. Se ei vie mihinkään pysyvään, mutta siinä on hyvä viba ja se saa palvella siinä roolissa, missä se on palvellut, kunnes tilanne muuttuu. Ja se varmasti muuttuu minun puoleltani jossain vaiheessa, siitä ei ole epäilystäkään. Sekin on minun totuuteni.

Pääsin tänään taas yksityisimmissä asioissani tilaan, jossa pystyin päästämään irti kaikesta, mikä ei ole hallinnassani. Pitkästä aikaa itkin. Silti ja ehkä juuri siksi päätin jatkaa entistä rohkeammin ja nöyremmin rehellisenä itselleni ja lähipiirilleni. On helpompi pysyä kotona itsessään, kun ei tarvitse olla feikki mihinkään suuntaan. On helpompi olla silloin onnellinen ja kiitollinen sitten siitä, mitä on.

Tällä viikolla olen yksilövalmennuksessa tavannut hyvin erilaisia asiakkaita, joilla on jokaisella oma elämäntilanteensa. He ovat kaikki aivan huikeita tyyppejä. Jokaisen kohdalla luovuin turhista muodollisuuksista ja keskityin kuulemaan ja seuraamaan heitä; heidän hengityksensä muuttumista (huokailua), kehon liikkeitä, sitä jotain, mikä saa minut aistimaan, mistä narusta minun kannattaa vetää. Hienoja, keskeneräisiä ihmisiä, jokainen omalla matkallaan, tehden arvokasta työtä asioidensa kanssa, koska HE USKALTAUTUVAT OLEMAAN REHELLISIÄ TODELLA KIPEISTÄKIN ASIOISTA. Eräs asiakkaani sanoo, että minulla on maaginen kyky lukea ihmisiä. En tiedä, onko se kyky maaginen, mutta osaan, jos laitan antennit asentoon.

Näin meni keskustelunpätkä erään asiakkaani kanssa:
"Olen ollut lapsesta asti riskien välttäjä."
"Onko se tehnyt sinut onnelliseksi?"
"Ei."
Se on hänen totuutensa.

Kun olemme rehellisiä, törmäämme pelkoihimme. Jos olemme rehellisiä, saatamme joutua luopumaan näennäisestä turvallisuudesta. Saatamme menettää myös jotain, mikä ei ole enää tai koskaan ollutkaan meitä varten. Rehellinen elämä on onnellisinta elämää, mitä tiedän, vaikka joskus tekee kipeää, kun raja-aidat ja huteriksi käyneet rakennelmat kaatuvat korvieni välissä yksi toisensa jälkeen.

Kaikki tärkeä, mitä emme kohtaa, ei jätä meitä rauhaan. Kun kohtaamme asiamme ja totuutemme ilman egopullistelua, pakoon juoksematta ja turhalla turruttamatta, voi rauha löytyä.

Blogistani on tullut minulle hyvinvointini peruspilareita. Blogissani lunastan oikeuteni puhua sellaisten asioiden ja ilmiöiden puolesta, joita pidän tärkeänä. Minulla on omat suruni ja omat hapuiluni, mutta minä Elän. Laitan itseni ja elämäni likoon yksityisimmän yksityisyyteni kärsimättä. Uskon, että elämäni on paras käyntikorttini.


maanantai 16. marraskuuta 2015

Varokaa pojat, täältä tulee Nainen

ASIAA POJISTA JA MIEHISTÄ



En edes muista, miten usein olen kuullut, että olen miehille liian iso pala purtavaksi. Usein. Joskus yritän ajatella huumorilla, että on minun 180 sentissä purtavaakin.

Viikonloppuna katselin baarissa erästä humalaista naista ja hänen humalansa edistymistä. Hän tanssi isolla vaihteella alemmalla tasolla tanssilattian vieressä. Minäkin olin tehnyt hänelle tanssilattialla selväksi kehollani, että tähän suuntaan ei veivata ja tönitä.

Ensin hän löysi tummaihoisen miehen vetämään kanssaan intiimiä kuviota. Viittä minuuttia myöhemmin tummaihoinen vaihtui (ehkä kesken tanssikuvion) lyhyeen, suomalaisen oloiseen mieheen. Eroottinen tanssi jatkui, mutta pian mies katosi ja jätti naisen yksin veivaamaan. Hetken päästä nojasin kyljelläni tanssilattian vieressä seinään ja odotin seuraavaa hyvää biisiä, kun takaani minua alkoi lääppiä hyvin humalassa oleva hauskannäköinen mies. Sanoin: "Täältä ei tipu nyt mitään, mutta tuolta saa", ja osoitin päissään yhä railakasta kuviota pyörivää naista. Mies sanoi: "Ai tuolta?" sen oloisena, että oli iloinen antamastani vinkistä. Hän siirtyi lantio terhakkaasti etukenossa kuin latinalainen rakastaja kohti humalaista naista.

Hetken päästä he jo tanssivat yhdessä, ja mies sai kouria – ei elämästä vaan viinasta päihtyneen – naisen suuria rintoja. Molemmat olivat ainakin sen hetken hyvin onnellisia, enkä tiedä, miten tarina päättyi.

Viime viikko oli kumma viikko. Hyvä mutta kumma. Sain tutustua entistä paremmin minulle jo tärkeäksi käyneeseen nuoreen mieheen, joka koetteli hermojani. Olen sitä mieltä, että hän on harvinaisen rasittava ja itsepäinen, ja varmasti sain monta ryppyä lisää ilmeillessäni protestia hänen joillekin tekstiviesteilleen, niille joissa hän ilmoitti, että ollaan vain kavereita. Ajattelin, että ollaan vain, mutta älä sitten lähettele niitä helliä viestejä, joihin minä uppoan kuin possu makeasti suopursuilta tuoksuvaan suohon. Siis kuin tosi ihana possu.

Kun kysyin sydämeni mielipidettä, se ilmoitti, että tässä on ihana ihminen. Vaikka saan hänestä lisäryppyjä.

Olin jo reilusti neljänkymmenen, kun minusta tuli Nainen. Naiseutta ei voi feikata, jos tarkkoja ollaan. Naista ei tee vaaleanpunainen vaate tai turpeat huulet. Naiseksi synnytään, elämän aikana. On monta tapaa olla nainen, ja minä olen oman naiseuteni löytänyt. Toki naiseuteni varmasti kypsyy ja kehittyy hautaan asti.

En suostu enää pyytämään naiseuttani anteeksi. Ystäväni sanovat, että tihkun seksiä tai että minussa on paljon maskuliinista energiaa. He ovat yhtä mieltä siitä, että miehet pelkäävät minua.

Tytöt ovat poikia varten.


P.S. Tämä teksti syntyi metkasti aamuyöstä niin, että minä heräsin näihin ajatuksiin. Siispä oli noustava ja kirjoitettava. Nyt hetkeksi takaisin unelaan.


tiistai 10. marraskuuta 2015

"Oon ollut onneton jo liian monta vuotta"

REHELLISTÄ ASIAA

Sain tutulta isosti sydämeeni osuneen viestin. Hän antoi luvan julkaista sen. Näin hän kirjoitti:

Kuuntelin tuon Nova/Noronen -haastattelun. Pidin kyllä. Välillä oon vältellyt sun haastiksia, meinasin kirjottaa että koska positiivinen viestisi ärsyttää, mutta eihän se sitä ole. Vaan se raadollinen, alaston ajatus että elämä on omissa käsissä. On helppo kietoutua siihen että syyttää muita, syyttää itseään ja menetettyjä mahdollisuuksia, katkeroituu, käpertyy sisäänpäin, pakenee elämää ja tunteitaan. Turruttaa pahan olonsa joka viikonloppu tinttaamalla laatikon olutta. Mutta se että herääkin ajatus siitä, että on mahdollisuus parempaan, tunnistaa itsessään joitain vahvuuksia ja hyviä puolia joita ei ole uskaltanut käyttää, on paljon onnea ja elämää elettävänä, se on paljon kovempi paikka. Jos uskaltaa. Jos uskaltaa painaa sen käsijarrun alas. Jos oppii rakastamaan itseään. Tuo jälkimmäinen, heikko itsetunto, sitä kautta huonot ihmissuhdetaidot, on olleet mun sudenkuoppa. Tarpeeks kauan kun vähättelee itseään, sitä ajatusmallia on vaikea muuttaa. Kuiteski, 34 v., tajuan ajan rajallisuuden, oon ollut onneton jo liian monta vuotta. Välillä jokanen solu kirkuu tyytymättömyyttään ja kuinka tää ei voi enää jatkua näin. Ajatus elämän vain valuvan sormien läpi, tiedostaen että itse voisi muuttaa asian, pelottaa ja tekee kipeää. Ehkä se vaatii itsensä ja ajatustensa työstämistä, ehkä se vaatii sen ensimmäisen askeleen, ehkä jonain päivänä otan sen. Ehkä sun opeilla ja ajatuksilla on promillen verran vaikutusta mun ratkasuihin. Tälläista kepeää tiistai-iltapäivään.

Tässä haastatteluni, josta hän piti.



keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Sinun sylissäsi niin kaunista

ASIAA SIITÄ, MIKÄ ON LUONNOLLISTA

Olin liian väsynyt enää vastustellakseni.

Parempaa tekosyytä en voisi keksiä tähän tekstiin. Oh niin väsynyt. Kontrolli petti. Oli ollut todella pitkä työpäivä. Hupsista keikkaa.

Selibaatin aika päättyi samassa sylissä kuin missä se alkoikin useita kuukausia sitten. Kutsu kävi, ja tällä kertaa häntä onnisti.

Haluaisitko jutella?
Juu.
Miten kornia ja samalla niin kaunista.
Tiesimme, että juttelu ei ollut asian ytimessä. Kun hän hieroo hartiani, me olemme enimmäkseen hiljaa. Minä vain voihkaisen kivusta.

Olin aikaisemmin päivällä junamatkalla lukenut kirjasta loppuelämääni muokkaavat sanat:

Normaali ei ole sama kuin luonnollinen. 

Tämän nuoren miehen sylissä kaikki on niin luonnollista. En tiedä tiedostaako hän itse yhtään, että kun minun kämmeneni koskettaa hänen kämmentään, hän saman tien pujottaa sormensa minun sormieni lomaan. Kun me suutelemme, meissä on rakkaus. Hän ottaa minut kuin mies. Meillä on omat tapamme, ja häneen sulautuessani olen onnellinen.

Mutta yhteistä tulevaisuutta en meille näe.

Istun hänen sylissään, johon minä sovin kuin tähti istuu keskellä taivasta eikä kukaan tohdi sanoa, että sen pitäisi asettua toiseen paikkaan. Sä olet niin kaunis, hän sanoo ja antaa silmiensä vaeltaa. Minä suutelen häntä. Hänen sydämensä on auki, ja minä tunnen sen. Hänen äänensä muuttuu syväksi ja pehmeäksi. Ei ikänumeroita tai vuosilukuja, ei mitään epäolennaista. Hänen kanssaan minun on helppo.

Hän pörröttää minun tukkaani ("Onko tuo se jälkipörrö?") ja kun painotan antaneeni hänelle useat pakit tässä välissä, hän sanoo kyllä nähneensä jo kaikki sivupersoonani.

Minä nauran enkä peseydy pitkään aikaan.

Osa minusta toivoo hartaasti, että tämä jää tähän. Minä puhun hänelle rekkakuskien kieltä, jotta hän ei vahingossakaan kuvittelisi mitään ja tulisi taas takaisin. Minä hävitän hänen numeronsa, koska minä en todellakaan ala perään huutelemaan.

Mutta hän ei koskaan unohda minua.

Enkä minä häntä.




tiistai 27. lokakuuta 2015

Ei kova vaan voimakas

ASIAA SIITÄ, MITEN TULLAAN VOIMAKKAAKSI





On ollut ikävä koko viikon. Mutta ikävää ei ole ollut. Tämä on ollut loistava työviikko. Sain tiistaina kutsun Yle:n Aamu-tv:n vieraaksi ja se haastattelu meni näin:

video


Puhelin alkoi soida jo ennen kuin pääsin rakennuksesta ulos viittä minuuttia myöhemmin. Elän ammatillisesti hienoa aikaa, koska en pingota ja teen vain sydämestäni sen, minkä teen.

Saan miespuoliselta ystävältäni välillä miesnäkökulmaa.  Päivitimme kuulumisia ja hän sanoi: "Minna, sä olet niin kova... Ei, korjaan, et ole kova vaan voimakas."

Olen tätä tekstiä nyt kirjoittanut useaan kertaan muutaman kappaleen ja pyyhkinyt sitten kaiken pois, koska en halua yrittää kirjoittaa hyvää, rehellistä tekstiä. Haluan mieluummin löytää sen tilan, jossa annan vain taas tulla sydämestä.

Naispuolinen ystäväni kysyi minulta tänään omaa tilannettaan miettien, että onko minun vaikea hyväksyä itseni, jos mies torjuu minut. Sanoin, ettei ole. Minä voin hyväksyä itseni, vaikka mies torjuisi minut. Rakastan itseäni siksi, että olen rakkauden arvoinen. Itsearvostukseni ei pompi sen mukaan, tykkääkö joku tai ei. Saatan tilanteita surra ja kaikkea en pysty olankohautuksella sivuuttamaan, mutta enää minun ei tarvitse kerjätä, että joku huomaisi ja rakastaisi.

Ehkä siksi olen voimakas. Koska rakastan itseäni. Ja siksi, etten pelkää kuolemaa. Uskallan olla myös herkkä ja haavoittuva, ilkikurinen ja hassutteleva, koska sellainen minä olen. Vastapainona en epäröi sanoa kännissä tanssilattialla sikailevalla äijälle "Painu vittuun", jos hän pyrkii kourimaan. 

Tässä kohtaa olankohautus. Linjani on tanssilattialla sikailevien kanssa suora siksi, että suora linja tehoaa parhaiten.

Minun tehtäväni on pitää itseni puolta ja vaalia itseäni, mutta silti sydän auki heimolaisteni suuntaan. Se, että rakastan itseäni, ei ole sinulta pois. Mutta jos en rakastaisi itseäni, se olisi kaikilta pois. Osaan rakastaa myös sinua paremmin, koska rakastan myös itseäni kaikessa keskeneräisyydessäni.

Kysyin itseltäni, että olenko mielestäni sellainen nainen, jonka kanssa haluaisin suhteen, jos olisin mies. Hell yeah.

On ollut ikävä koko viikon. Mutta ikävää ei ole ollut. 

torstai 22. lokakuuta 2015

Spesiaalit yhteydet

ASIAA SIITÄ, KUN SYDÄN PUHUU SYDÄMELLE

Sinkkunaisena käyn nykyään harvakseltaan baarissa. Skene ei jaksa innostaa, ja elämä on ollut kovin työkeskeistä. Perjantaina teki mieleni tanssia. Laitoin pojalleni viestiä ja kysyin, onko hän menossa minnekään ja jos ei, voisiko koirani tulla hänelle yökylään, jotta saan aamulla nukkua pitkään.

Baarissa Vichy-linjalla oli kivaa. Ei tullut mieleeni tavata ketään. Halusin vain olla onnellinen pienessä punaisessa mekossani ja nauttia tavallista paremmasta musiikista. Tanssilattialla oli ihana tanssia yksin ja välillä kaksin. Kun tanssin ja suljen silmäni, näen musiikin kuvina ja väreinä.

Parin koripallotyypin kanssa juttelin. Toinen heistä sanoi suoraan silmiin katsoen ja kovasti sanojaan anteeksi pyytäen, että olen sellainen MILF. Eihän sellaiselle voi kuin hekottaa. Hän oli äärimmäisen kohtelias, mutta jämpti ja miehekäs. Läpi yön.

Hän unohti kultaisen sääntönsä, sen että baarissa ei pussailla. Kyllähän me lopulta, kun hän otti ohjat käsiinsä, ja kaikki siinä oli ihan oikein. Minä unohdin, että en edes anna kenenkään saattaa minua nykyään kotiin päin.

Sitten tuli se pommi. Se ikä. Hän oli tiennyt 48 ikävuottani koko ajan, kun en ollut sitä peitellyt. Mutta että hän syntyi, kun minä olin 21-vuotias?

Olen oppinut nyt kunnolla sen läksyn, että energiani ei ole ikälopun ja elämäänsä ryytyneen ihmisen energiaa. Olen elossa jokaisella solullani ja Nainen viimeisen päälle. En halua rajata ihmisiä elämästäni iän perusteella. Enemmän olen kiinnostunut siitä, miltä minusta tuntuu jonkun ihmisen lähellä.

Nykyään osaan ihan helvetin tarkkaan lukea ja katsoa, onko minulla se spesiaali yhteys jonkun kanssa. Harvan kanssa on. Tämän miehen kanssa oli. Hän meni sydämeen asti viimeistään lyhtypylvään kohdalla, puhumattakaan niistä miljoonista viesteistä, joilla hän välitti minusta ja minun elämästäni. Jumankauta, että kolahti.

Mutta hän jatkaa elämäänsä toisaalla ja minä toisaalla. Selibaattikin jatkuu, koska en minä ole tyrkky paitsi vitseissä enkä minä millaisilla ehdoilla vain. Pitää olla Sinä ja Minä ja Rakkaus.



Spesiaalit yhteydet, ne menevät sydämestä sydämeen ja kestävät, tapahtui mitä tahansa. Kaikki on ihan niin kuin pitääkin, tässä hetkessä.

(Kuten huomaat, en minä koko stooria kerro täällä. Jotain pitää olla omaakin. Näytän tässä kohtaa kieltäni, iloisesti.)


tiistai 13. lokakuuta 2015

Suhteessa sinuun ja minuun

ASIAA ERILAISISTA IHMISSUHTEISTA



Olen tehnyt tuhansia virheitä. Ne tapahtuivat, ja olen oppinut. Persoonallisuuteni on rakentunut niistä. Jos olen epäonnistunut ihmissuhteessa tai tuntenut, että olen tuhlannut aikaani, yritän katsoa taaksepäin ja nähdä myös hyvät ajat. Koska opin, minulla on paremmat mahdollisuudet onnistua seuraavassa suhteessani.
– Gergely Badics, UNKARI
kirjassa Mentaaliherätys!

Aamuviideltä naapuri kolauttaa sänkyni takana olevaa seinää pari kertaa sen verran railakkaasti, että herään enkä heti nukahda. Pian alkaa kadulta epätavallisen kova meteli, joka tulee ajoneuvosta. Tunti on jo kulunut ja nousen kirjoittamaan blogia asioista, jotka mieltäni askarruttavat.

Minä ja muut. Mietin sitä, miten ja millaisin pelisäännöin olen suhteessa itseeni ja toisiin.

Meillä on Tampereella naisten hieno voimaryhmä, Naisten Akkulataamo, joka on kokoontunut nyt kuukauden ajan. Siellä on tarjolla kahvia ja teetä, keksiäkin. Pöydällä on lappu, jossa lukee VAPAAEHTOINEN KAHVI-/TEEMAKSU. Joskus kolikkolautaselle ilmaantuu kolikoita, joskus ei juurikaan. Silti kaikki juovat jotain. Itsekseen kahvi ja tee eivät ilmaannu keitettyinä valmiiksi. Joku myös tarvikkeet kantaa kaupasta paikalle ja joku ne maksaa. Jos ei juoman juoja itse, kuka sitten? Joku myös jäljet siivoaa. Eikä tämä ole narinaa, tämä on pohdintaa, jossa katson myös itseäni peiliin tiukasti ja erilaisissa tilanteissa. Millaisissa tilanteissa minä otan, mutta en anna?

Olen elänyt selibaatissa taas yllättävän pitkän ajan, lähes seitsemän kuukautta. Siinä mielessä ei tullut railakasta sinkkunaisen kesää, koska eteeni ei tullut tilanteita, joissa sydämeni olisi valinnut jonkun sänkyyni asti. Seksitöntä ei elämäni tarvitse silti olla, koska rakastella voi myös hurmiossa itsensä kanssa ja erotiikkaa voi olla vaikkapa tavassa olla ja katsoa vastaantulijaa kadulla. Seksi on paljon muuta kuin yhdyntä.

Entinen rakastajani, nyt jo 26-vuotias, koputtelee joskus linjaani. Mietin, mitä asiaa hänellä on nyt, kun hän on tuoreessa parisuhteessa. Olen selvin sanoin sanonut hänelle, että en säädä kenenkään suhteessa olevan kanssa. En, vaikka kiusauksen tuntisin.

On niitä ollut muitakin koputtelijoita, mutta en minä, jos vain jokin yhtälössä tökkii.

Jos kohdalle osuu, kaikki voi tapahtua myös nopeasti. Niin hyvin sydämeni jo osaa.

Olen viime vuosina seurannut sivusta monia epärehellisiä parisuhteita. Sellaisia, joissa piilotellaan asioita tai niissä valehdellaan. Sen tiedän, että sellaista suhdetta en halua. Mitä se seksi on, jos ei ihminen voi avata sydämensä täysin, antaa hengen soida ja lennähtää toisen kanssa ihan muualle? Enhän minä pidä laimeasta ja kylmästä kahvistakaan.

Vein lauantaina itseni kaupungin parhaaseen intialaiseen ravintolaan. Paikka oli tupaten täynnä. Minä sain neljän hengen pöydän itselleni. Ei hävettänyt, ei nolottanut. Olin täysi kokemuksessani, itseni kumpppanina ja rakastajana, täysin vatsoin.

Jos minä en riitä itselleni ja ota vastuun onnellisuudestani, hakisin aina onneni ja täyttymykseni sinusta. Ihan itse olen vastuussa siitä, mitä minä yhtälöön tuon suhteessa minuun ja suhteessa sinuun. Siinä asiassa haluan kehittyä koko ajan.


sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Syvähalaukset ja vapautumista Heikelä Korporaatiossa

ASIAA SIITÄ, KUN ITKU ON HUONOMPI VALINTA

Sanoin keskiviikkona Radio Rockin Heikelä Korporaatio -haaastatteluni jälkeen, että jos se olisi ollut elämäni ensimmäinen haastattelu, olisin mennyt kotiin itkemään. Ystävältäni tuli viesti: Ihan hirrrrrrveetä provosointia.



Silti kokemus oli yksi elämäni mielenkiintoisimpia. Muistutin itseäni läpi haastattelun, että provoa ei tarvitse ottaa henkilökohtaisesti ja haastoin itseäni pysymään terävänä kuin liigamaalivahti kauden finaalipelissä, kun vastustajan oikeasti hyväsydäminen ykköshyökkääjä laukoo ja luo painetta.

Meillä oli todella kivaa (uskon, että myös muilla kuin minulla). Lämmintä myös. Lähetyksen voi kuunnella tästä. Nauroin sitä myöhemmin kuunnellessani niin, että poskiin sattui. Täydellinen ei tarvitse olla, mutta jos vaikka aidosti sitä mitä on?

Olen satsannut tänä syksynä paljon työhöni. Se on tuottanut tulosta. Kiitos uusista yhteyksistä, vinkeistä ja tuesta.

Mentaaliherätys! on poikinut jo palautetta. Kuulemma sitä ei malttaisi laskea käsistä. Laita sinäkin palautetta tulemaan.

Haluan elää totuudessa ja seurata sydäntäni. En hae 
elämässäni vain helppoa tietä, koska se pilaa ihmisestä jotain.
– Mario Campanile, BRASILIA 
kirjassa Mentaaliherätys!




Naisten Akkulataamo kokoontuu tänäänkin samaan aikaan tutussa paikassa Tampereella. Jos olet kiinnostunut naisten maksuttomasta keskustelu- ja tukiryhmästä, laita meiliä minna (at) minnamarsh.com ja tule mukaan. Halauksia tiedossa!

torstai 24. syyskuuta 2015

Kaksi vuotta sitten

ASIAA SIITÄ, KUKA JA MIKÄ MUUTTAA ELÄMÄÄSI

Kaksi vuotta sitten olin rakastunut tajuamatta sitä täysin itse.

Kaksi vuotta sitten olin koulimassa itseäni aiempaa suurempaan rohkeuteen ja rehellisyyteen. Testasin siipiäni ja kartutin viisauttani.

Kaksi vuotta sitten minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, että alkaisin pian kirjoittaa esikoisteostani Miksi maali ei synny? (2014). Nyt olen kirjoittanut jo kaksi teosta, joista jälkimmäinen on tätä kirjoittaessani matkalla kirjakauppoihin. Jos luet huolella kirjani Mentaaliherätys!, oivalluksesi voivat muuttaa loppuelämäsi.

Kahdessakin vuodessa voi muuttua paljon. Puhumattakaan siitä, miten paljon voi muuttua ja mitä ehdit saada aikaan vielä loppuelämäsi aikana. Minä olen kahden vuoden monista tapahtumista yhä hämmästynyt ja samalla onnellinen. Kärsimykseltäkään en ole välttynyt.

Tuoreessa kirjassani useat ihmiset eri maista avaavat, mitä elämä on heille opettanut. Kysyn kirjassani, onko meillä aikaa loputtomiin. Oletko koskaan ajatellut, että jonain päivänä, ihan minä päivänä tahansa, sinä kuolet ja sitten on liian myöhäistä sille, mitä aina halusit tehdä, kokea tai muuttaa? Jääkö jotain sanomatta?

****

Sadat kerrat olen päätöksiäni epäröinyt, kymmenet kerrat jättänyt tekemättä jotain mitä olen todella tahtonut. Miksi? 
Pelon ja epävarmuuden vuoksi. 

Kun uskaltaa tehdä päätöksen, keinot sen toteuttamiseksi seuraavat perässä. Kaikki ei tule kerralla valmiiksi, elämä antaa ratkaisut määrätyssä järjestyksessä ja pala kerrallaan. Kesti kauan, ennen kuin myönsin itselleni miten turvallisuushakuinen olen. Siinä oli avain. Kun tajusin epävarmuuden ja näennäisen turvan tarpeeni, kykenin tekemään päätöksiä selkeämmin ja muuttamaan elämääni sellaiseksi kuin kuvittelin ja halusin. Jos unelmiaan haluaa toteuttaa, on vain yksi aikataulu: 
Heti. 

Kun makasin sydänkohtauksen saaneena sairaalan teholla ja tiputuksessa, tajusin miten elämä voidaan ottaa pois muutamassa sekunnissa. Voin lukea viisaita kehotuksia ”hetkeen tarttumisesta”, mutta mikään ei saa minua tajuamaan elämän tunnetta voimakkaammin kuin 
välittömän kuoleman läheisyys. 

Vasta, kun elämä alkaa esittää kysymyksiä pistooli ohimolle painettuna, päästään lähemmäs oman minän todellisia toiveita ja haluja. Pakon edessä verukkeet vähenevät. 

– Juha Siro, SUOMI
kirjassa Mentaaliherätys!





sunnuntai 20. syyskuuta 2015

"En halunnut tulla happamaksi, käreäksi ämmäksi"

ASIAA KEHITYKSESTÄ, KUN NÄKÖALATTOMUUS VAANII

Ihminen ei yleensä muutu, ellei jompikumpi ehto täyty:
1) Ihminen tekee paljon pieniä tekoja ja valintoja muutoksen eteen, joka päivä ja pitkällä aikavälillä.
2) Ihminen kokee ison pysäytyksen, joka saa hänet pakotetusti tarkastelemaan itseään ja elämäänsä uudesta näkökulmasta.

Asiakkaani piti päiväkirjaa mentaalivalmennuksesta. Tässä hänen ajatuksiaan:


"Minnan valmennuksella on ollut ratkaiseva vaikutus kielteisyyden ja vanhojen rasitteiden karistamisessa. Valmennus on ollut tavoitteellista, yksilöityä ja konkreettista. Hyvät harjoitteet ja sopivan tiukka mutta kannustava tyyli luovat nostetta. Minna kulkee valmentajana rinnalla omana vapaasti virtaavana itsenään. Hänellä on häkellyttävä kyky lukea ja tulkita ihmistä. 
Matka jatkuu. Valmista ei ole, mutta vähän valmiimpaa aion tehdä. Nautin nyt elämästä ilman sitku-mutku-asennetta ja osaan suhtautua asioihin rennommin. Aina ei tule olemaan helppoa, mutta voin vaikuttaa siihen, miten asennoidun. 
Annoin mentaalivalmennuksen itselleni lahjaksi tilanteessa, jossa olin menettänyt innostukseni tärkeinä pitämiäni asioita kohtaan. Tunsin näköalattomuuden vaanivan. Koska en halunnut tulla happamaksi, käreäksi ämmäksi, päätin ottaa yhteyden Minnaan ja kysyä, voisiko mentaalivalmennuksesta olla  tilanteessani apua. 
Olin ensitapaamisesta alkaen varma valmennuksen soveltuvuudesta minulle. Tuloksista olisin itse vastuussa, eikä niitä tulisi ilman työtä. Minna on jaksanut tsempata ja tarvittaessa vaatia. Hän myös vilpittömästi iloitsee, kun olen saavuttanut tavoitteeni. Minna sitoutuu asiakkaansa valmennukseen täysin ja on alansa huippuasiantuntija. Mentaalivalmennus on muuttanut elämääni ratkaisevasti paremmaksi. Elämäni parhaita päätöksiä oli antaa valmennus itselleni lahjaksi."

Naisten Akkulataamo käynnistyi tänään Tampereella. Paikalla oli kymmenen ihanaa naista. Mukaan voit tulla milloin vain. Ryhmään osallistuminen on maksutonta, ja painopiste on voimavaroissa, ratkaisuissa ja elämämme mahdollisuuksissa. Kysy lisää minna@minnamarsh.com.

perjantai 18. syyskuuta 2015

Miksi en voi tehdä enää itseäni vastaan?

ASIAA MERKEISTÄ JA SISÄISESTÄ ÄÄNESTÄ



Työssäni yksilövalmennus on mahdollista Skypen kautta esimerkiksi silloin, kun asiakas on pitemmän matkan päässä. Eräs Skypen kautta valmentamani asiakas laittoi minulle sähköpostia pari kuukautta prosessin päättymisen jälkeen. Julkaisen osan hänen viestistään hänen luvallaan. Näin hän kirjoitti:

Mun oli ihan pakko kirjoittaa sulle. Ennen kun olin "tavannut" sut en osannut kuunnella merkkejä itsestäni,vaan luulin kaikkien fiilisten ja tunnetilojen olevan osa elämää oli ne sitten kuinka kielteisiä tahansa. Nyt tilanne on toinen.

(Seuraavaksi hän kuvaili uraansa liittyvää tilannetta, valinnan aiheuttamaa ristiriitaa ja miten hän merkkejä lukemalla osasi tehdä itselleen oikean valinnan. Sitten hän päätti viestinsä:)

Kiitos mielettömästi avustasi ja ajatusmaailman avaamisesta.

Tämän kyseisen asiakkaan kanssa muistan ajatelleeni, että osaankohan oikeasti välittää hänelle ajatukseni elämän tarjoamista merkeistä ja ymmärtääkö hän, mitä tarkoitan. Näköjään oppi meni hyvin perille.

En enää pysty tekemään itseäni vastaan. Olen parin vuoden ajan kuunnellut tiiviisti tuntemuksiani, kehoni reaktioita, unissa toistuvaa symboliikkaa ja monia ulkoisia merkkejä kuin tienviittoja, joilla elämä yrittää minua ohjata oikeaan suuntaan. Jos haluan sanoa kyllä, en sano ei. En vietä aikaani ihmisen kanssa, jonka kanssa minulle tulee yksinkertaisesti huono olo. En käy treffeillä toista kertaa miehen kanssa, jonka läsnäolo saa jo ekoilla treffeillä minut uneliaaksi. (Ja sehän tarkoittaa sitä, että jonkun seurassa oma energiataso putoaa, jonkun toisen seurassa kohoaa.) En pue päälleni vaatteita, joista ei tule hyvä fiilis.

Katson HBO:n dokumentteja, jotka ruokkivat älyäni ja puhuttelevat tunnetasolla. Katson Ray Donovan -sarjaa odotuksesta kuolaten, koska sen juoni ja mieskauneus saavat sydämeni lyömään innokkaasti. Kosketan puiden lehtiä niiden ohi kävellessäni, koska ne ovat minulle tärkeitä. Kerron itselleni, miten vanhenevat silmäni näyttävät koko ajan kauniimmalta. Sanon koiralleni ennen kuin nukahdan: "Lilli, rakastan sua." Ruokin kehoani terveellisellä ravinnolla, joka tuo minulle virtaa. Liikun, koska aivoni janoavat liikettä. Teen vain sellaisia töitä, joita absoluuttisesti haluan tehdä, ja siksi teen työtäni sydämen palolla, ja se palo pitää minut kiinni kasvussa.

En enää itseäni vastaan yhtään missään. Siitä tulee niin paha olo.

Opettelen myös antamaan helpommin ja isommalla ilolla jotain, mitä voin antaa. Siksi Naisten Akkulataamo, yhteinen paikka voimaantumiseen, alkaa johdollani ihan pian Tampereella. Kyselyitä on tullut mukavasti. Lisätietoja minna@minnamarsh.com.

Mitä paremmin alat sisäistä ääntäsi eli vaistoasi kunnioittaa ja kuunnella, sitä herkemmin ja voimakkaammin se alkaa toimia.


tiistai 1. syyskuuta 2015

Jos puristan sinua, mitä sinusta tulee?

ASIAA PIENISTÄ ASKELEISTA –
KIITOS SUURELLE OPETTAJALLE

Eilen heräsin kuulemaan, että Wayne Dyer on kuollut. Hän oli tärkeimpiä henkisiä opettajiani, joten tieto hänen kuolemastaan on ravistellut minua syvästi. Hänen viisautensa ansiosta tarina venäläisestä miehestä päätyi pian ilmestyvän kirjani johdantoon. Dyer sanoi minulle vuosia sitten ollessani tohkeissani kaikenlaisista mahdollisuuksista, että minun kannattaa keskittyä omassa asiassani ja työssäni pieniin askeliin isojen harppauksien sijaan.

Julkisissa esiintymisissään Dyer otti joskus lavalle mukaansa appelsiinin. Hän kysyi yleisöltä:
"Jos puristan tätä appelsiinia, mitä saan?"
"Appelsiinimehua."
"Miksi en saa omena- tai päärynämehua?"
"Koska appelsiinista voi tulla vain appelsiinimehua."



Sama pätee sinuun. Jos elämä "puristaa" sinua, jos joku tekee tai sanoo jotain, ja koet puristusta, mitä sinusta tulee ulos?
Sinusta tulee ulos juuri sitä, mitä sinussa jo on.
Kenties vihaa, pelkoa, syytöksiä. Kenties lempeyttä, uteliaisuutta, rakkautta.
Vain sitä sinusta tulee ulos, mitä sinussa on.

Olen nyt 48-vuotias. Tuosta ajasta olen ollut 24 vuotta ilman alkoholia. En ole koskaan katunut sitä päätöstä. Elämä ilman alkoholia on saanut aikaan sen, että olen vahvempana ja tietoisempana voinut rakentaa elämääni pala palalta joka päivä. Pienin askelin.

Jos voisin, antaisin 38-vuotiaalle Minnalle neuvon. "Älä hätäile. Älä murehdi. Asiat menevät omalla painollaan. Pidä hauskaa ja tee aina parhaasi. Anna elämän avautua."


Lahjana teille vastaan kysymyksiinne jatkossa myös YouTubessa.




lauantai 22. elokuuta 2015

Mä annan sut pois

ASIAA LUOVUTTAMISESTA



Tätä kirjoittaessani kaksi joutsenta lensi hetken junan rinnalla auringon laskiessa. Enkä edes juksaa.

Nousin junaan Helsingissä. Konduktööri muistutti, että vain osa junasta jatkaa kotiini Tampereelle, joten minun on siirryttävä Riihimäellä junan keularunkoon. Riihimäellä nousin junasta ja siirryin laiturin kautta toiseen vaunuun. Matka jatkui, siirtoliikkeen jälkeen. Junassa kyynel valahti silmäkulmasta suupieleen, josta nuolaisin sen pois.

Kävin Helsingissä Yle Radio1:n Horisontti-ohjelmassa vieraana pastori Kari Kanalan ja jalkapallovaikuttaja Erkka V Lehtolan kanssa. Jalkapallo, Jumala ja suomalaisuus on keskustelu, joka löytyy jo Yle Areenalta. Harvemmin saa olla yhtä sympaattisessa ja reilussa seurassa. Iso kiitos kokemuksesta!

Kari Kanala, Erkka V Lehtola ja minä. Yle Radio1.

Minua liikutti Erkan liikuttuminen ohjelmassa. Jälkikäteen mietin myös, että olisin Karilta halunnut kysyä surusta. Onko Jumalan miehellä ajatuksia siitä, mitä surulle tehdään? Vaikka silloin, jos jalkapallossa tulee se tappio. Auttaako se keskustelu Jumalan kanssa?

Jokainen suree omalla tavallaan, kahta ihmistä kun ei ole samasta muotista.

Pitkään kestänyt yksityinen elämänvaiheeni on tullut päätökseen. Laitoin jotain kauan mukanani kantanutta lipaston laatikkoon. Sen jälkeen menin lenkille. Välillä tunnen itseni kevyeksi ja niin vapaaksi, välillä suren niin että kurkkua kuristaa.

Tänään on mielessä soinut biisi, jossa nainen laulaa:

Mä annan sut pois, mä päästän sut pois (...) kaikkeen tottuu.

Harvoin luovutan itselleni tosi tärkeissä asioissa, ja niitä minulla on oikeastaan yllättävän vähän. Mutta niissä olen lojaali ja varma asiastani, vaikka erehtyväinen ja inhimillinen, kuten kuka tahansa.

Mutta nyt minä olen luovuttanut. Luopunut uskosta ja toivosta, että mikään yksityisen asiani suhteen muuttuisi ja palautuisi kauniiksi niin kuin joskus.

Elämä tulee olemaan erilaista, parempaa tai enemmän. Annan itseni sen käsiin ja menen ihan sinne, minne se oviaan avaa.

Eikä mitään havuja, perkele.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Aikaa ei kannata tuhlata

ASIAA LOPPUELÄMÄN MERKITYKSELLISYDESTÄ

Hätäkaste toisen maailmansodan aikana

Joku heitti joskus Twitterissä, että miksi julistan.

Se nauratti. Olisin halunnut heittää takaisin, että ai niin kuin Jeesus, mutta en ole kiinnostunut Twitterissä rähjäämisestä pätkän vertaa.

Olen tehnyt uusia koulutusmateriaaleja, joissa vapautuminen ja intohimo ovat avainsanoja. Olen ollut yllättynyt, miten tutut bisnesmaailmassa ovat rohkaisseet minua puhumaan juuri näistä asioista.

Kirjani Mentaaliherätys! on menossa painoon, mikä tietää, että se on kaupoissa lähiviikkoina. Ilmoitan kyllä sitten. Muutama päivä sitten luin vielä tämän kirjoittamani kirjan ja olin hyvin liikuttunut. Kyseenalaistin myös itseäni: näin paatoksella olet kirjoittanut sydän auki elämisestä, rohkeudesta ja rehellisyydestä ja seisotko sanojesi takana.

Seison sanojeni takana.

Kiireessä ja haasteiden keskellä on helppo kasvattaa kuorta. Sydämen auki pitäminen on erittäin kovaa työtä! Aina vain kerros kerrokselta elämälle antautuminen ja avautuminen sydänjuuriaan myöten rehellisesti on ehkä vaikein koulu, jota kukaan voi käydä, kaiken paskan ja pahoinvoinnin keskellä.

Viktor Frankl oli itävaltalainen psykiatri. Hän selvisi Auschwitzista ja Dachausta toisen maailmansodan aikana. Natsit tappoivat hänen vaimonsa ja koko perheensä sisarta lukuunottamatta. Jo vuosia Franklin monet sanat ovat soineet päässäni. Ihminen voi valita suhtautumistapansa, tapahtui mitä tapahtui. Hän on sankarini.

Ehkä viestini ydin on tänään tämä: Älä kuseta itseäsi. Jos haluat mielekkäämmän loppuelämän, aloita työ sydämesi ja elämäsi kanssa heti. Aikaa ei kannata tuhlata, vielä ehdit.





Eivät olosuhteet tee elämää sietämättömäksi, 
vaan se, että elämästä katoaa merkitys ja tarkoitus.
 – Viktor Frankl

maanantai 3. elokuuta 2015

Elämää ilman sanahelinää

ASIAA OMIEN ARVOJEN MUKAISESTA MEININGISTÄ

Alkukesästä päätin, että ihan sama, mikä keli, minä nautin.


Täysi-ikäisyyden saavuttanut lapseni muutti omilleen, ja minäkin löysin koiran kanssa uuden kodin. Olen nauttinut uudesta vaiheesta ja ihmetellyt. Olen aikuinen nainen, joka asuu omillaan monen perhekeskeisen vuoden jälkeen. Olen sulatellut ja katsellut kauniita seiniä. Paljon olen tehnyt juuri niitä asioita, joita olen halunnut tehdä, ja varsinkin niitä. Ilman syyllisyyttä, huolta, empimisiä. Riittää, jos sydän tahtoo.

Kevät oli melkoista taloudellista kriisiä. Sain nähdä, että psyyke kestää, ja olen hyvä selviytymään erittäin kovassa paineessa. Ajattelin, millaista olisi olla autiolla saarella pakotettuna taistelemaan henkiin jäämisestä. Saattaisin olla aika hyvä siinä, monessa liemessä keitettynä.

Kesä on ollut hieno myös siksi, että työrintamalla on ollut vilkkaampaa kuin koskaan ennen kesäaikaan. Tunnettuuteni ja tieto osaamisestani on kasvanut, ja se näkyi kesä-heinäkuussa tasaisena asiakasvirtana. Kiitos! Yritys on pystyssä ja olen ilolla valtavan motivoitunut syksyn mahdollisuuksiin ja itseni aina syvenevään kehittämiseen. Rakastan työtäni ja toivon, että se näkyy. Annan asiakkailleni heidän asiassaan aina sata prosenttia.

Kirjani Mentaaliherätys! ilmestyy syksymmällä, ja työstän hitaasti mutta varmasti jo kahta seuraavaa. Tiedän, mitä kirjoitan ja miksi.

Kesällä on ollut monenlaista miestä tarjolla. Yhtä suutelin monta kertaa ja se jäi siihen. Reilun neljän kuukauden selibaattini herättää minussa jopa tervettä ylpeyttä. Jos en voi olla varma miehen rehellisyydestä ja tunteista tai minulla ei ole tunteita häntä kohtaan, homma jää siihen. Hyvää osaan odottaa, ja se linja pitää. Osaan olla myös itseni rakastaja ja oman elämäni onnellistuttaja.

Kesä on tehnyt minusta varovaisemman ihmisten suhteen. Saan paljon yhteydenottoja, ja liian usein ihmiset lähestyvät verhotuin motiivein. Joku esittää ystävää tai lähestyy työmerkeissä, vaikka haluaakin suhdetta vaimon selän takana, aiheita juoruihin, nostetta itselleen tai työlleen ja jonkin sellaisen palan minusta, mitä minulla ei ole antaa. Olen kehittänyt ympärilleni turvakaaren, jota lähemmäksi harva pääsee. Niin on hyvä. Tiedän, kenelle asiani puhun, ja niitä ihmisiä ei ole kuin pari.

Asiakkaat, yhteistyökumppanit ja median edustajat ovat aina tervetulleita ottamaan yhteyttä. Se on aivan eri asia.

Tässä sinulle, naisesta kiinnostunut mies, malli fiksusta lähestymistavasta meilin tai muun väylän kautta. Kirjoita vain totuus. Se riittää, mutta siihen harvempi pystyy.


Hei Minna (tai Anne, Maarit jne).

Olen (nimi) (ikä) (paikkakunta). (Jotain vielä työstäsi ja/tai siitä, onko sinulla lapsia).
Kiinnostuin sinusta, koska... (perustelun on parasta olla hyvä). 
Olen sinkku (älä ota yhteyttä, jos et ole, ellet ole ihan luuseri) ja olisi hienoa, jos lähtisit kanssani joskus kahville. Jos ei intressit kohtaa, lupaan fiksusti poistua heti takavasemmalle. 
Ohessa myös kuvani ja lisää minusta löydät (mahdollinen linkki tai LinkedIn-profiili).

Nimi
puhelinnumero


Eräs mies on viime päivinä laitellut minulle viestejä, koska hän haluaa salaisen suhteen vaimonsa selän takana. Ystäväni Petteri S kehotti minua ottamaan kaikenmoiset yhteydenotot enemmän huumorilla, ja sitä minä yritän harjoitella. Viestijälle ilmoitin, että hän saa kanssani yhden yön miljoonalla eurolla. Hän ihmetteli kovaa hintaa, ja kerroin, että se johtuu siitä, että en ole kiinnostunut. Jos minusta palasen haluaa, pitää antaa myös paljon.


keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Mikä ihmeen karma?

ASIAA MAAILMANKAIKKEUDEN AUKOTTOMASTA VIISAUDESTA


Urheilulehti 25/2015. 10 x mediatyrkky.

Taitoin leipää vuosien takaisen rakastajani kanssa. Huomasimme iloksemme, että olimme molemmat kasvaneet ihmisinä. Hänen mielestään minusta oli tullut lunkimpi. Salaa myhäilin tuolle sanalle ja ajattelin, että osuvaa. Ihmiset voivat kehittyä.

Hän kysyi, milloin alan työssäni tuoda enemmän esille henkisyyttä. Kysymys yllätti, koska en ole koskaan yhdistänyt häntä kovinkaan henkisiin arvoihin. Nyt huomasimme puhuvamme Deepak Chopran tulosta Suomeen. Tajuamattaan hän tuuppasi minua puhumaan enemmän myös henkisyydestä, onhan henkisyys se viitekehys, jolla tarkastelen aina omaa yksityisintä elämääni.

Olen ollut urani varrella tarkka siitä, että en puhu henkisistä asioista kuin siten, miten ne maallikon korvaan sopivat. Olen halunnut viedä vastuullisen hyvinvoinnin ja vapautumisen viestiä eri sektoreilla eteenpäin niin, että asia on ymmärrettävissä talonpoikaisjärjellä.

Suomalaiset ovat kuitenkin muuttumassa, ja Suomi muuttuu mukana. Ihmiset janoavat enemmän selkokielistä tietoa myös henkisyydestä, ilolla. Henkisyyden läsnäolosta on maailmamme täynnä konkreettisia todisteita: kun ihminen kuolee, hänestä jää vain kuori. Jotain olennaista on lähtenyt, jonnekin. Moni sanoo, että kyseessä voi olla sielu. Samaa mietti myös Juha Hänninen,  helsinkiläisen saattohoitokodin ylilääkäri, kun haastattelin häntä tulevaan kirjaani Mentaaliherätys! Kuolleessa kehossa ei ole enää se ihminen, joka siinä eli.

Sielu on totta. Karmastakin puhutaan, mutta vähän sitä ymmärretään.

Karma is a bitch, sanotaan. Karma tulee takaisin ja puree nilkkaan. Karma on sitä, että hyvät tekomme palaavat takaisin hyvinä asioina ja huonot tekomme palaavat takaisin huonoina asioina, sanotaan myös. Jos ihminen kohtaa paljon vaikeuksia, hänen on täytynyt tehdä jotain tosi pahaa, vaikka edellisessä elämässä, olen kuullut jonkun toteavan. Kaikki kertautuu ja kostautuu.

Ihan näin asia ei mene.

Mikään henkinen voima ei ole täällä kostamassa mitään kenellekään – kosto on aina pelokkaan ja siksi aggressiivisen ihmisen valinta. Elämä ei aggressiivisesti kuittaile täällä takaisin kenellekään. Pikemminkin elämä käy kanssamme jatkuvaa vuoropuhelua yrittäen ohjata meitä kasvumme kannalta oikeaan suuntaan, tarkasti ja aukottomasti.

Karma tarkoittaa, että me saamme eteemme kaikki ne kokemukset ja asiat, joita tarvitsemme kasvaaksemme.  Syyn ja seurauksen laki ei perustu kostoon, rangaistukseen tai vahingoniloon. Elämänlakina karma on hienovivahteinen yhtälö, jota ihminen ei voi älyllään täysin ymmärtää. Siksi usein nimitämme asioita sattumaksi.

Maailmankaikkeus on viisas ja kehitelmissään hyväntahtoinen, ja tuohon viisauteen voi luottaa. Elämän ohjauksen havaitsemista opetan tällä hetkellä monelle asiakkaalleni konkretian tasolla, uudenlaisen ajattelun ja toimivien reagointitapojen avulla. Joku työstää bisnestään, toinen menneisyyttään, kolmas ihmissuhteitaan. Eteen tulevia kokemuksia ja tilanteita voi aina muokata, laimentaa tai hyödyntää. Negatiivisuus tekee tiestämme vaikeamman ja luo huonoja tapoja, ja nuo tavat kertautuvat. Rakentavan ajattelun taito ja viisaat valinnat auttavat näkemään mahdollisuutemme ja kokemustemme annin tarkemmin.


P.S. Urheilulehti yllätti viime viikolla. Olin listassa sijalla kaksi. Sellaista karmaa.

Urheilulehti 25/2015. Iso syli.

Listan ykkönen Kaj Kunnas totesi, että olin jättänyt monta kovaa nimeä taakseni ja tuosta sijasta kannattaa olla todella ylpeä. Se on ansaittu, omalla olemisella ja tekemisellä. Hyvässä seurassa voi ratsastaa kesälaitumille. Henkisesti.



P.S. Jatkan töitä asiakastyön ja kirjoittamisen merkeissä, mutta blogi jää kesätauolle ja palaa elokuussa. 
Mahtavaa kesää! Ei valiteta säästä eikä muustakaan. This particular lifetime is short. 

maanantai 8. kesäkuuta 2015

MTV 3 Lifestyle: "Minulta ei saa pikaruokaratkaisuja"

ASIAA NIIN KUIN SE ON

Kuva Maria Aarnio, MTV3 Lifestyle

Toimittaja haastatteli minua Gummeruksen tilaisuudessa pari viikkoa sitten. Jutuista tuli erinomaiset, kiitos toimittajan tarkkanäköisyyden ja ennakkoluulottomuuden. Hienoa, että nykyään puhutaan jo vaikeistakin asioista hyvin elämänmyönteisesti ja nosteisesti – lähes ruotsalaiseen, rakentavaan tyyliin.

Eläköön kehitys! Alla kesälukemista:

Juttu 1. Ei enää mitään salattavaa tai hävettävää – mentaalivalmennus kaataa elämän kulissit.
Juttu 2. Tämä on elämäsi tärkein kysymys – vanha klisee ratkaisee ongelmasi.

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Henkinen harjoitus vapautumiseen

ASIAA ELÄMÄN TOSIASIOISTA

Olen käyttänyt viime aikoina koulutuksissani yksinkertaista harjoitusta, jolla jokainen voi puntaroida valintojensa ja toimintatapansa mielekkyyttä työssä ja muussa elämässä. Alla näet hahmon. Se olet sinä viimeisen kolmen kuukauden ajalta. Sinä ja sinun elämäsi, arjen pieniä hetkiä myöten.

Jos elämästäsi tehtäisiin nyt kymmenen minuutin pituinen lyhytfilmi kevään ajalta, millaista tarinaa tuo filmi kertoisi? Millainen sen päähenkilö olisi? Miten hän eläisi? Millainen vaikutelma katsojalle jäisi? Miten tuo henkilö eli? Nauttiko hän elämästä? Mieti miten olet elänyt ja millaista elämäsi on ollut viime aikoina. Työstä vastaukset omalta osaltasi.




Kun olet saanut paperille tai päähäsi selkeän kuvan sinusta ja elämästäsi kertovasta lyhytfilmistä, voimme siirtyä lyhytfilmin toiseen vaiheeseen.

Toisessa vaiheessa elämäsi päättyy. Nyt. Heti.

Sitten elämäsi on ohi. Nuo noin viimeiset kolme kuukautta, jotka olit hahmotellut, jäävät elämäsi viimeisiksi.

Oletko tyytyväinen? Noin elit loppuelämäsi.

Haluaisitko jotenkin vaihtaa vaihdetta tai peräti korjata suuntaa?

En kehota tulemaan sellaiseksi mitä et ole. Sen sijaan kehotan vapautumaan sellaiseksi kuin oikeasti olet. Lisää vapautumisen oppeja ja tekniikoita tarjoaa runsaasti myöhemmin tänä vuonna ilmestyvä kirjani Mentaaliherätys!

Elämäsi voi olla äkkiä ohi, mutta vielä ehdit.




torstai 21. toukokuuta 2015

Kaunis, rietas & onnellinen

ASIAA KASVUPROSESSEISTA

Huhtikuun Kauneus ja Terveys -lehden haastattelusta tuli paljon positiivista palautetta ja yhteydenottoja lehden lukijoilta. Juttu syntyi kuulemani mukaan niin, että toimituksessa ihmeteltiin ristiriitaa blogissani kirjoittaessani sekä jääkiekosta että erotiikasta.

Minähän kirjoitan vain asioista, joista sydämeni ohjaa kirjoittamaan ja jotka tärkeiksi koen, olivat ne mitä tahansa. Nuo pari asiaa, jääkiekon ja erotiikan, taidan vain aika hyvin hallita omasta vinkkelistäni, ja ovathan ne molemmat sytyttäviä asioita.

Kiitos toimitukselle avarakatseisuudesta ja tässä kyseinen juttu.



maanantai 27. huhtikuuta 2015

"Olen seksikäs, koska..."

ASIAA VAPAUDESTA

Blogin päivitys on jäänyt vähemmälle, koska kirjoitan niin intensiivisesti seuraavaa kirjaani Mentaaliherätys! Se on kirja ihmisiltä ihmisille – minä olen toiminut vain orkesterinjohtajana ja kokoavana voimana mielestäni. Toivon, että erilaisten ihmisten mietteet kirjassani saavat sinut vollottomaan niin kuin minä olen sitä kirjoittaessani vollottanut, puhdistavalla ja voimaannuttavalla tavalla.

Voimaannuttava on myös valokuvaaja Marika Kiviharjun viime viikolla ilmestynyt teos Alaston totuus. Kirjaan on tekstit laatinut Ilkka Pernu. Marika kertoo ajatuksiaan kirjastaan tässä Seiskan videossa.


Ote kirjasta Alaston totuus.

Olen hämmästellyt sitä, että osuuttani on pidetty niin rohkeana. En kokenut olevani erityisen rohkea, koska olin vain minä kameran edessä ja kerroin myös, miten olen elämää kokenut. Ei siinä sen kummempaa. Koska en pidä jännittämisestä, heittäydyn mielelläni olemaan "vain minä", kameran edessä ja sen ulkopuolella. Se, että on "vain minä", sellaisena kuin on, tuntuu tänä päivänä olevan yhteiskunnassamme jotain erilaista.


Kirjasta Alaston totuus. Kuva Marika Kiviharju.
Kuvaa on käsitelty blogiini, koska
sosiaalisessa mediassa vallitsee nk. #nipplegate.


Tulen varmasti puhumaan palavasti lähivuosina rohkeuden, rehellisyyden ja intohimon puolesta. Vapautumisen puolesta. Jotta sinä voisit, osaisit ja uskaltaisit olla ihan sellainen kuin olet. On se sitten mitä tahansa. Jotta murtautuisit turhista kaavoista ja kahleista sen ilon pariin, joka sinua vielä odottaa.

Taidan olla kutsumuksen tiellä. Yhtään päivää en antaisi nyt pois, niin mielenkiintoista tämä elämälle antautuminen ja oman sydämen seuraaminen on.

Kirjasta Alaston totuus. Kuva Marika Kiviharju.

"Törmään edelleen siihen, että seksuaalinen ja vahva nainen on miehille kova pala. Se näkyy muun muassa erektio-ongelmina. Miehet menevät puihin naisen vahvan energian äärellä. Moni haluaisi mieluummin naisen, joka on kontrolloitavissa. Tunnen myös miehiä, jotka ovat seksin saralla täynnä maneereja. Se on minusta jollain tapaa surullista. He eivät uskalla heittäytyä ja olla haavoittuvia, olla läsnä naisen kanssa. Mitä enemmän voimme luopua suojamekanismeista, sitä enemmän voimme nähdä, että elämä kantaa."


torstai 16. huhtikuuta 2015

Et saa sitä, mistä luovut

ASIAA VAPAUTUMISESTA

Elän keskellä kriisiä, positiivista kriisiä. Vanhaa lähtee, jotta uusi pääsee sisään.

Viime blogitekstin kirjoitettuani sain valtavasti tukea. Voi miten minua lohduttikaan monen itselleni tuntemattoman kommentit Twitterissä. Samassa veneessä ollaan. Tiedän mistä puhut.  Ihan samoja kokemuksia täällä. Voimia, sä pärjäät kyllä. Olet oikealla tiellä.

Suomi ui syvällä ja ihmiset ovat heräämässä uudenlaisiin arvoihin, uusiin mahdollisuuksiin.

Olen rämpinyt päivien läpi. Joskus on vaikeampaa. Usein on aika helppoakin. Olen alkanut entistä enemmän päästää irti turhasta. En murehdi turhia. Rahaa murehdin enää harvoin: It is what it is. Verottajakin on ollut mitä kultaisin ja pitkämielisin – kaikki järjestyy. En enää tee itseäni vastaan. En sano kyllä, jos haluan sanoa ei. Haluan antautua entistä paremmin siihen elämään, joka on ihan minua varten. Kulissit ovat kaatuneet, ja maine on mennyt ajat sitten.

Wow, miten vapauttavaa.

Olen hämmästellyt sitä, miten kultaisia ihmiset ovat olleet. Olen saanut huikeaa tunnustusta monelta suunnalta – työlleni ja kulkemalleni polulle. Tuore Kauneus ja Terveys -lehti otsikoi haastatteluni "Kaunis, rietas & onnellinen". Tuntemattomat naiset ovat meilanneet minulle kiitoksia avoimuudestani ja rohkeudestani. Ihmiset ovat nousseet tuekseni kuin rakkauden soturit.

Kauneus ja Terveys -lehti 5/2015. Kuvat Marjaana Malkamäki.

Keskellä ammatillista ja henkilökohtaista murrostani olen huomannut, että aika on hidastunut. Ei ole tylsää, mutta aika venyy yllättäen riittämiin kaikkeen tärkeään.

Olen siis vapaampi myös ajasta. Vapaampi puhumaan ihmiselle siitä, miten tärkeää on vapautua itsensä näköiseen elämään, joka on usein muuta kuin yhteiskunnan kalterit ja kirjoittamattomat säännöt.

Seuraava kirjani Mentaaliherätys! ilmestyy syksyllä 2015. Haastattelemani urheilupuolen vaikuttaja sanoi jutellessamme, että elämä vastaa sinulle niin kuin sinä otat sen vastaan.

Et saa sitä, mistä luovut. Mutta sen saat, mikä on ihan sinua varten. Se voi olla vaikka jotain paljon parempaa.



torstai 9. huhtikuuta 2015

Suoraa puhetta rahasta

ASIAA HÄPEÄSTÄ JA SYYLLISYYDESTÄ





Viikkoja sitten ajattelin kirjoittaa siitä, miten kontrollifriikki olen koko aikuisikäni ollut rahan suhteen. Sitten jänistin. Tuuppasin ideani odottamaan parempaa päivää. Etten kertoisi kaikille, miten ahdistunut olen ollut taloudellisten haasteiden keskellä monesti elämässäni, pitkiäkin jaksoja.

Minulla on toiminimi. Pienyrittäjänä olin pari vuotta sitten todella tyytyväinen, kun puheet lamasta eivät näkyneet työkentälläni tai myynnissäni. Tänä vuonna tilanne on jo toinen ääripää: asiakkaat kaipaavat ymmärrettävästi laskuilleen maksuaikaa tai heillä ei yksinkertaisesti ole varaa mentaalivalmennukseen aikana, jolloin Suomen talous on ajautunut alas.

Tunnen useita pienyrittäjiä. He lähes poikkeuksetta sanovat, alasta riippumatta, että talvi oli taloudellisesti vaikea. Joku sanoo, ettei kustantaisi tienesteillään vuokra-asumista ilman kumppaninsa tuloja. Joku kertoi pelänneensä, ettei selviä.

Hyviä, lahjakkaita ihmisiä.

Olen elänyt pari elämäni onnellisinta vuotta. Siitä huolimatta, että viime ajat olen taloudellisesti saanut lapseni kanssa elää kädestä suuhun. Kaikki tienesti menee peruslaskuihin ja aina ei tienesti riitä. Viime yön nukuin huonosti. Joko minulla on vielä kesällä yritys tai sitä ei ole. Joko minulla on vuokrakotini vielä kesällä tai sitten sitä ei ole. Kontrollifriikki minussa ei jaksa enää kulissin kulissia.

Ei tätä ole helppo kirjoittaa kyyneleittä. Minä, oman työni rakastaja. Minä, joka uskon asiaani kuin vuoreen.

Luotan elämässä moneen asiaan. Myös siihen, että kaikesta huolimatta osaan työni hvtin hyvin ja olen ihan oikealla tiellä, tapahtui raha- ja yritysrintamalla mitä tahansa.

Parhaani teen. Seuraavaksi soitan verottajalle.


keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Kestorakkaus

ASIAA VAPAUDESTA JA TOTUUDESTA



Noin vuodenvaihteessa minä ja jääkiekosta tuttu Petteri Sihvonen mietimme, voisimmeko ystävyytemme päälle aloittaa seurustelusuhteen. Asian selvittely päättyi niin, että meillä oli molemmilla painavat syymme siihen, miksi meistä ei tule me.

Yksi Petterin syistä oli se, että minä olen jo kestorakkauteni löytänyt. Olen kestorakastunut mieheen, joka ei ole osa arkista elämääni. Petteri tuumasi, että vaikka suhteemme hänen kanssaan kestäisi vuosia, olisi aina se riski, että minä vielä jonain päivänä jätän hänet kestorakkauteni ilmaantuessa maisemiin. En jättäisi Petterin mielestä häntä sen takia, että hän on jotenkin huonompi mies, vaan sen takia, että minulla ei olisi henkisesti valinnanvaraa.

Petteri on asiassa täysin oikeassa. Olen aikaa sitten sydämeni valitulle sanonut, että kuulun hänelle henkisesti. Joskus olen miettinyt, että tuliko sanottua liikaa, mutta ei tullut. It is what it is.

Petterin mielestä tilanteeni on lähes traaginen. Olen rakastunut ilman haalenemista mieheen, jonka kanssa minulla ei voi olla suhdetta. Ymmärrän Petterin näkökulman, mutta olen tilanteestani huolimatta tai ehkä juuri sen takia päättänyt ottaa elämästäni kaiken irti muulla tavoin. Ilolla. Koska elämälläni on suuresti väliä.

Eilen 25-vuotias rakastajani viime vuodelta pyörähti taas elämässäni. Yllättäen. Kun sanoin hänelle, että olen "vähän temperamenttinen", hän katsoi minua kauniisti ja heitti sitaattimerkit puhuessaan ilmaan: "Ai vähän?"

Hänen kanssaan on helppoa, koska hän antaa minun olla sellainen kuin olen ja arvostaa minua tällaisena. Hän ei arvostele blogiani, ei kyttää eikä vahdi. 

Rakastelu hänen kanssaan tuntui suurenmoiselta ja kauniilta. Sen jälkeen päästin hänet jälleen vapaaksi etsimään tulevien lastensa äitiä.

Olen alkanut elää niin, että olen antanut itseni Elämän käsiin. Seuraan merkkejä johdatuksesta ja menen sinne, missä on valo ja rakkaus. Pyrin olemaan läheisteni kanssa hyvin rehellinen, haavoittuvaisuuteen asti. On kutkuttavaa seurata, minne Elämä minua vie, kun en pidättele, himmaa enkä pakota asioita.

Voi olla, että yksikään mies ei tule enää seurustelukumppanikseni tietäen, että minulla on elämässäni jo kestorakkaus, yksi ylitse muiden. Enkä minä ala ketään huijata tuon asian suhteen. Silti sydämessäni on tilaa ja sylissäni myös, uskollisuutta myöten.


Lupa tämänkin tekstin kirjoittamiseen on Petteri Sihvosta koskevien seikkojen osalta kysytty ja saatu.