sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Kirja myy ja maaleja syntyy

ASIAA SIITÄ, MILLAISTA ON OLLA OIKEALLA SUUNNALLA 

Hieman on ollut härdelliä ympärilläni. Mahdollisuuksien vanavedessä on aina uusia haasteita, mutta niitä en pelkää. Aina voin potkiskella lunta ulkoiluttaessani koiraa tai kuunnella seinäkellon raksutusta ennen kuin vaivun harvinaisille päiväunille. Ne elämän parhaat asiat kun ovat aina ilmaisia, ja perusasioista saan voimia rumbaan, jota työhöni joskus liittyy – onhan sanoman eteenpäin vieminen tärkeä osa työtäni.

Olin mukana Huomenta Suomen Sport Raadissa perjantaina. Keskustelu tuli kahdessa osiossa, ja tässä niistä ensimmäinen ja jälkimmäinen.




Ilokseni kuulin perjantaina, että Akateeminen Kirjakauppa oli hyvin nopeasti täydentäntämässä kirjaani Miksi maali ei synny? kauppoihinsa asiakkaiden pyynnöstä, kirjani ollessa loppunut taas monesta liikkeestä. Lauantaina jokainen Akateemisen liike olikin jo homman hoitanut. Kirjasta sataa edelleen positiivista palautetta. Olen tietenkin iloinen siitä, että olen pystynyt kirjallani auttamaan erilaisten haasteiden keskellä painivia ihmisiä.



Hokki-pelaaja Ville Hyvärinen oli lainannut kirjani kirjastosta. Kahteen vuoteen ei ollut maalia syntynyt. Hyvärinen luki kirjastani 30 sivua ja paukautti yhdessä pelissä kaksi maalia.

Erityisen vaikutuksen minuun teki se, että pelaaja oli jo aiemmin ilmoittanut sosiaalisessa mediassa kirjani olevan luvun alla. Ei ole häpee, että haluaa avata solmuja.

perjantai 16. tammikuuta 2015

Miehet kuin laastarit

ASIAA REHELLISYYDESTÄ

Kävin postissa ja istuin sen jälkeen hetken Stockmannilla kahvilla. Sitten se jysähti. Totuus.

Olen kova etsimään totuutta. Teemana rehellisyys kiehtoo minua kovasti. Tästä olen kirjoittanut myös kirjani Miksi maali ei synny? Henkistä kuntoa pelaajalle johdannossa:

Suuri kiitos Jukka Rautakorvelle. Olet ollut minulle todellinen mentori haastaessasi minut ja antaessasi minun haastaa sinut kysymyksilläni ja näkemyksilläni. Taoit päähäni monta tärkeää asiaa, myös sen miten elämäni täytyy perustua rehellisyydelle. Olen oppinut ja opettelen lisää, jos unohdan.

Rehellisyys on vaikeaa. Moni meistä oppii hätävalheita ja valkoisia valheita jo varhain, selviytyäksemme elämästä ja päästäksemme kiipelistä. Emme aina edes huomaa, miten olemme epärehellisiä. Se on varmaa, että on vaikeaa tai oikeastaan mahdotonta päästä todella lähelle ihmistä, joka valehtelee elämässään paljon johonkin suuntaan.

Eräs ihminen pyysi minulta ammatillista apua tavalla, joka olisi perustunut täydelliseen epärehellisyyteen. Sanouduin asiasta totaalisen irti. Suoraselkäisyys on hyve, jota arvostan.

Olemme inhimillisiä. Teemme virheitä. Jokainen on omassa kehityksessään jossain kohtaa ja joillakin vauhti on hitaampi. On ihmisiä, joilla kehitysvauhtia ei ole; he ovat pysähtyneet junnaamaan paikoillaan. Silloin heidän tilanteensa kriisiytyy ja pakottaa taas kehityksen matkaan tai he ehtivät kuolla sitä ennen.

Mitä epärehellisempiä olemme, sitä enemmän meillä on pelkoja.

Takaisin Stockmannille. Mietin, kun pari vuotta sitten rakastuin syvästi ja totaalisesti, mutta pidin kiinni rehellisyyden polusta ja lähdin kovin takuten jatkamaan matkaani yksin ja ilman.

Vuoden aikana edessäni on virrannut miehiä, joista kaikkien nimiä en enää muista. Onhan se helppoa, kun heitä on niin paljon tarjolla. Laastarikin pitää usein vaihtaa märkivään haavaan. Jokaisen miehen kohdalla olen halunnut katsoa tarkkaan, voisiko tämä mies olla minulle jollain tavalla sopiva, mutta jos homma ei ole tuntunut lähtöruudussakaan oikealta, olen nopeasti siirtynyt eteenpäin.

Olen jokaiselle miehelle ollut rehellinen siitä, että vanha haava on yhä paranematta. En tiedä paraneeko se koskaan, mutta Stockmannilla tajusin, että ilman totaalista rehellisyyttä tilanteestani haava ei ainakaan parane. Täydelliselle toipumiselle täytyy antaa enemmän aikaa.

Olen valmis tekemään ja työstämään paljon, jotta voisin elää rehellisesti ja kuolla rehellisenä naisena.

Jollain tavalla todella helpottavaa myöntää tämä kaikki.

Sattumaa ei ole. @KvistAnne, jota en tunne, twiittasi minulle tänään tämän, kun nieleskelin itsekseni Stockmannilla:




keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Jääkiekosta kuolemaan

ASIAA OMAN TIEN KULKEMISESTA JA VÄHÄN RAKKAUDESTAKIN


People living deeply have no fear of death.
– Anaïs Nin

Kirjoitin kirjani Miksi maali ei synny? Henkistä kuntoa pelaajalle, koska halusin, että urheilusektorilla liikkuvilla on käytössään käytännönläheinen ja kansantajuinen mentaalivalmennuksen työkirja, joka ohjaa lukijan muutokseen ja motivaatioon erilaisten harjoitusten ja rautalankamallien avulla.

Kirjani takakansi.

Sellaista kirjaa ei markkinoilla ollut.

Onnistuin. Palaute on ollut huippua ja yleisin palaute on, että kirja on sovellettavissa mihin vain. Jos et nähnyt Huomenta Suomen haastatteluani, voit katsoa sen täältä. Vieläkin tunsin lähetyksessä syvää liikutusta, kun juontaja luki Ville Niemisen sitaatin. Siinä sitaatissa maistuu vahva ja väkevä elämä, kokemuksen karvaudesta huolimatta.

Olen nyt pudonnut tilaan, jossa olen aloittanut toisen kirjani pähkäilyn. Johtolangat ja avuliaat ihmiset eri puolilta maailmaa juoksevat jo luokseni. Alitajuntani työstää taukoamatta seuraavaa kirjaa, jossa yksi vahvoista teemoista on kuolema ja siihen liittyvät kysymykset. Olen taas, kuten ensimmäisen kirjani syntyprosessin aikana, poissaoleva ja mietteliäs. Olen myös erittäin syttynyt ja motivoitunut.

Miesrintamakin on nyt siivottu. Pyydän anteeksi, jos tuli haavereita siivoustyön aikana. Hyväntahtoinen kumarrus nuoren miehen suuntaan ja myös rannikolle. Ei ollut tarkoitus.

Miehiä on ollut tarjolla enemmän kuin pääni pystyy käsittelemään, mutta nyt pyhitän tulevat ajat kirjoittamiselle, joten Luoja, suojele minua rakastumiselta. Ellei se ole ihan välttämättömyys, kasvuni takia.


Elämälle ja itselleen saa vähän nauraakin. 

maanantai 12. tammikuuta 2015

Julkisuus on pakollinen työväline

AJATUKSIA TUNNETTUUDEN KASVUSTA




En ole koskaan halunnut julkisuutta julkisuuden vuoksi. En ole vielä keksinyt, mitä julkisuudella julkisuuden vuoksi tekisin. Ainakaan en olisi valmis maksamaan siitä hintaa – vain julkisuuden vuoksi.

Työssäni julkisuus on työväline; tapa jolla saan asiani ja viestini ihmisten tietoisuuteen. Tämä "asiani" kattaa henkisyyden, mielen, fyysisen hyvinvoinnin, seksuaalisuuden ja tuloksen tekemisen. Kaiken, mikä liittyy mahdollisimman täyden elämän kokemiseen ja uskallukseen elää niin kuin itse oikeasti haluaisi elää.

Inhoan pelejä sekä ihmissuhteissa että median suhteen. Minulla ei ole energiaa, kiinnostusta tai aikaa tällaisiin peleihin. Teen mitä teen ja kirjoitan niin kuin kirjoitan, koska uskon asiaani, toimin vahvasti sydämeni ja intuitioni mukaisesti ja tämä elämäntapa toimii minulle.

Jostain erikoisesta syystä mitä vapautuneempi ja rohkeampi minusta koko ajan kasvaa – kiitos koettelemusten ja kovan työn – sitä parempia tuloksia asiakkaani saavat. Eilen ilmoitti jääkiekkoilija hyvistä tuloksistaan tiukan yhteistyön seurauksena, tänään ihan toisen lajin edustaja. He ovat valmiita tekemään töitä itsensä kanssa, ja minä osoitan heille heidän tarkan työmaansa. Siten syntyy tuloksia.

Ilman työni tulemista tunnetuksi he eivät olisi minua löytäneet.

Joskus – ja aika usein – ärsyynnyn, jos vieraat ihmiset tuijottavat, lähettelevät tekstiviestejä tai pyytävät minulta jotain sellaista, mitä minulla ei ole antaa. On miehiä, jotka lähestyvät minua vain hyötymielessä, ja se on joskus raskasta. On se pelottavaakin, jos joku lähtee ruokakaupassa seuraamaan kintereillä kuin paraskin stalkkaaja. Jos voisin valita julkisen työn ja täyden yksityisyyden kaduilla, valitsisin sen hetkeäkään epäröimättä.


P.S. Tiesitkö että seksuaalisuuden peittelemättömyys ei tee yhdestäkään naisesta tyhmää, mutta pikkusieluisuus tekee tyhmäksi kenet vain, sukupuolesta riippumatta?


lauantai 3. tammikuuta 2015

Aamiainen munalla ja pavuilla

ASIAA ENNAKKOLUULOISTA




Olen villi ja räväkkä ja silti herkkyydessäni tarvitsen hyvin puhtoiset ja selkeät kuviot. En voi tehdä sydäntäni vastaan tai muuten tulee heti liian huono olo. Liian huono on aina liikaa.

Vuosia sitten jääkiekkovaikuttaja ja mediapuolella kunnostautunut Petteri Sihvonen lähestyi minua erheellisellä tavalla. Liian suoraan, liian innokkaasti, monia kommervinkkejä käyttäen. Lopuksi suutuin niin, että ilmoitin hänellä, että puhelinnumeroni ei ole seksilinjan numero.

Tunsin häntä kohtaan halveksuntaa joitakin aikoja. Sitten hän pyysi minua vieraakseen Yle Puheelle ja taas hän sanoi ennen lähetystä jotain, mikä silitti minua pahasti vastakarvaan. Olin lähetyksessä kuin karhu, jonka takapuoleen oli pistänyt paha piikki.

Keskustelumme sai paljon kehuja, ja vähitellen me aloimme vaihtaa ajatuksia työkuvioiden ulkopuolella. Hyvin varovaisesti, sitten enemmän. Petteri kertoi naisjutuistaan, minä olemattomista miesjutuistani.

Uudenvuodenaattona kysyin täysin ex tempore Petteriltä hänen suunnitelmiaan illaksi. Pian olin jo junassa. Petteri yllätti minut tulemalla vastaan asemalle, vaikka minun piti ensin mennä hänen kotiinsa ennen yöelämään lähtöä. Neuvokkaana tyttönä vaihdoin sukkahousuni aseman aulassa, jossa olimme vain me kaksi. Petteri katsoi kuuliaisesti muualle, mutta sai sitten suoristella sukkahousujeni takasaumat.

Yöelämässä oli hauskaa. Tanssimme ja puhuimme ja tutustuin paremmin tähän hyvin kohteliaaseen mieheen. Petterin kanssa puhumme paljon seksistä, kuin kaksi seksin tietokirjaa, ja opimme toisiltamme lisää.

Neljän maissa kömmimme hänen talonsa yläkertaan, jonka takka oli lämmittänyt pehmeäksi linnunmaidoksi. Petteri oli vaatimuksestani sijannut minulle pedin huoneen toiseen päähän. Sain käydä rauhassa suihkussa enkä huomannut seinässä kurkistusreikää. Unohdin kyllä tarkistaa onko sellaista.

Muutaman kerran Petteri kysyi saisiko hän tulla viereeni nukkumaan, mutta jätti heti asian, kun sanoin: "Et voi!" Tiesin, että Petteri rakasti ja kaipasi naisen vieressä nukkumista ja minäkin olin sanonut ikävöiväni sitä hetkeä, kun minulla on oma mies, jonka viereen voin nukahtaa.

Puhuimme vielä hetken huoneen poikki kuin ne tietokirjat ja sitten nukahdin. Petteri kertoi yöllä heränneensä muutaman kerran kuuntelemaan hengitystäni.

Aamulla sain Sihvosen lempeästi hieltä tuoksuvan t-paidan ylleni. Paistoin hänen keittiössään meille papuja ja kananmunia ja hieman olin huomaavinani Petterissä hämmennystä. Kahvi oli tummaa ja vahvaa ja meillä oli mukavaa. Luontevaa ja helppoa.

Saimme molemmat harjoitella sitä, mitä parisuhde voisi parhaimmillaan olla. Minä haluan mennä Petterin vieraspetiin vielä monta kertaa ja harjoitella sitoutumiskammoisena ihmisenä, miten hyvältä tuntuukaan turvallinen mies.