lauantai 3. tammikuuta 2015

Aamiainen munalla ja pavuilla

ASIAA ENNAKKOLUULOISTA




Olen villi ja räväkkä ja silti herkkyydessäni tarvitsen hyvin puhtoiset ja selkeät kuviot. En voi tehdä sydäntäni vastaan tai muuten tulee heti liian huono olo. Liian huono on aina liikaa.

Vuosia sitten jääkiekkovaikuttaja ja mediapuolella kunnostautunut Petteri Sihvonen lähestyi minua erheellisellä tavalla. Liian suoraan, liian innokkaasti, monia kommervinkkejä käyttäen. Lopuksi suutuin niin, että ilmoitin hänellä, että puhelinnumeroni ei ole seksilinjan numero.

Tunsin häntä kohtaan halveksuntaa joitakin aikoja. Sitten hän pyysi minua vieraakseen Yle Puheelle ja taas hän sanoi ennen lähetystä jotain, mikä silitti minua pahasti vastakarvaan. Olin lähetyksessä kuin karhu, jonka takapuoleen oli pistänyt paha piikki.

Keskustelumme sai paljon kehuja, ja vähitellen me aloimme vaihtaa ajatuksia työkuvioiden ulkopuolella. Hyvin varovaisesti, sitten enemmän. Petteri kertoi naisjutuistaan, minä olemattomista miesjutuistani.

Uudenvuodenaattona kysyin täysin ex tempore Petteriltä hänen suunnitelmiaan illaksi. Pian olin jo junassa. Petteri yllätti minut tulemalla vastaan asemalle, vaikka minun piti ensin mennä hänen kotiinsa ennen yöelämään lähtöä. Neuvokkaana tyttönä vaihdoin sukkahousuni aseman aulassa, jossa olimme vain me kaksi. Petteri katsoi kuuliaisesti muualle, mutta sai sitten suoristella sukkahousujeni takasaumat.

Yöelämässä oli hauskaa. Tanssimme ja puhuimme ja tutustuin paremmin tähän hyvin kohteliaaseen mieheen. Petterin kanssa puhumme paljon seksistä, kuin kaksi seksin tietokirjaa, ja opimme toisiltamme lisää.

Neljän maissa kömmimme hänen talonsa yläkertaan, jonka takka oli lämmittänyt pehmeäksi linnunmaidoksi. Petteri oli vaatimuksestani sijannut minulle pedin huoneen toiseen päähän. Sain käydä rauhassa suihkussa enkä huomannut seinässä kurkistusreikää. Unohdin kyllä tarkistaa onko sellaista.

Muutaman kerran Petteri kysyi saisiko hän tulla viereeni nukkumaan, mutta jätti heti asian, kun sanoin: "Et voi!" Tiesin, että Petteri rakasti ja kaipasi naisen vieressä nukkumista ja minäkin olin sanonut ikävöiväni sitä hetkeä, kun minulla on oma mies, jonka viereen voin nukahtaa.

Puhuimme vielä hetken huoneen poikki kuin ne tietokirjat ja sitten nukahdin. Petteri kertoi yöllä heränneensä muutaman kerran kuuntelemaan hengitystäni.

Aamulla sain Sihvosen lempeästi hieltä tuoksuvan t-paidan ylleni. Paistoin hänen keittiössään meille papuja ja kananmunia ja hieman olin huomaavinani Petterissä hämmennystä. Kahvi oli tummaa ja vahvaa ja meillä oli mukavaa. Luontevaa ja helppoa.

Saimme molemmat harjoitella sitä, mitä parisuhde voisi parhaimmillaan olla. Minä haluan mennä Petterin vieraspetiin vielä monta kertaa ja harjoitella sitoutumiskammoisena ihmisenä, miten hyvältä tuntuukaan turvallinen mies.


4 kommenttia:

  1. Sinussa taitaa asua pieni Valtiatar sisälläsi? Petteri nöyränä poikana sukkahousujesi takasaumat. Muutenkin tunnut pitävän miehet ympärilläsi ruodussa. Pidän tyylistäsi tuoda asioita esille omalla kiehtovalla tavallasi. Jatka samaan hyväksi todettuun tyyliin vain eteenpäin kohden uusia haasteita!

    VastaaPoista
  2. Ehehehehheee.

    Kiitos ja niiaus, Otto. Sulla on selkärankaa.

    MM

    VastaaPoista
  3. Mitäs Petteri tuumas, kun laitoit kuitenkin suht intiimin illan selostuksen kaikkien katseltavaksi?

    VastaaPoista
  4. Parahin nonoo,

    Petterin mielestä asia oli ok, kunhan kirjoitan rehellisesti. Kirjoitin sydämestäni niin kuin aina nykyään. En ajatellut, että asia näin isoa huomiota herättäisi (lukijoita jo yli 4000). Teksti on ennen kaikkea rehellinen kuvaus kahden aikuisen (!) ihmisen väleistä, elämän tuomista opeista ja ennakkoluulojen selättämisestä. Olen iloinen, että minulla on hänen kaltaisensa ystävä. Ei se "julkkis", vaan se ihminen.

    VastaaPoista