lauantai 31. joulukuuta 2016

100 asiaa, jotka tuottavat minulle iloa

ASIAA NÄKÖKULMAN VAIHTAMISESTA



Toivon, että vuonna 2017, tuli mitä tuli, kiinnität tietoisesti enemmän huomiota sellaisiin asioihin, ilmiöihin ja muistoihin, jotka tuottavat sinulle iloa. Tässä on oma listani 100 asiasta, jotka tuottavat minulle iloa.

1. Koirani kippurahäntä, joka on kuin siansaparo.
2. Lapseni huumorintaju.
3. Ystäväni Pauliinan punainen tukka ja punainen sydän.
4. Ystäväni Ullan enkelinkiharat ja matka rinnallani.
5. Robert Redfordin komeus.
6. Silkkiset paitapuserot.
7. Elvis Presleyn ääni.
8. Kirjoittaminen.
9. Rihannan asenne: bitch of bitches.
10. Diskotanssiminen ja musiikin aaltoon antautuminen.
11. Mummuni saunan tuoksu kauan sitten.
12. Asiakkaani M puhelemassa minulle metsässä, vaikka en ole metsässä.
13. Jääkiekkoilijoiden lähettämät yömyöhäiset viestit pelissä tehdyistä pisteistä.
14. Oivallus siitä, että fyysinen treeni on sijoittamista tulevaisuuteeni.
15. Elokuva- ja tv-käsikirjoittaminen.
16. Uuden oppiminen.
17. Kirjastoissa hyllyt, jotka ovat täynnä kirjoja kuin loputtomia aarteita.
18. Hoitotätini Kerttu, joka älytti minut kärsivällisesti päiväunille lukemalla sanomalehteä vieressäni sängyllä.
19. Lapsuudenystäväni Pepe, jonka kanssa leikimme Tikua ja Takua ja varastimme keittiöstä palasokeria, koska Tiku ja Taku sitä halusivat.
20. Vapauden mielentilani, joka on minulle kuin Kalifornia.
21. Kaikki blokkaus- ja estolistat, joita sähköiset viestimet tarjoavat, jotta voisimme valita seuramme.
22. Vihreä smoothie sellerillä, omenalla ja proteiinijauheella.
23. Niken Freet.
24. Maan tuntu jalkojen alla, kun juoksen kesällä Kaupin metsässä.
25. Varikset, joille heitän salaa maapähkinöitä.
26. Vuohien pelastusoperaatiot, joita seuraan Instagramissa.
27. Rahapuut, joita olen oppinut hoitamaan.
28. Kykyni nähdä ihmisten läpi.
29. Nöyryyteni.
30. Haluni olla katkeroitumatta, tapahtui ihan mitä tahansa.
31. Taitoni syttyä sydämestä.
32. Nykyään 27-vuotiaan, minulle rakkaan ihmisen, äännähdys, kun hän antautuu.
33. Tankotanssissa temput pää alaspäin. Saan niistä onnistuessani hurjia kicksejä.
34. Tampereen UFF:in tyyliaarteet.
35. Rehellisyyteni.
36. Tukkani, joka on pitempi kuin koskaan.
37. Punttisalin kattoon piirtyvä iloinen kissannaama kuin sarjakuvasta.
38. Rammsteinin jylinä.
39. Chili.
40. Chelsea Handler. Hän näyttää, että vilpittömyys on hyvä asia silloinkin, kun rikkoo normeja.
41. Ray Donovan, kun hän ottaa autostaan pesäpallomailan ja lähtee valkoisessa paitapuserossaan ja tummassa puvussaan tekemään tilit selviksi.
42. Selviytymistarinat.
43. Suoraselkäisyys ilman pahansuopuutta.
44. Keltainen väri kuin rikki.
45. Vanhat taljat ja turkikset ilman tämän hetken kärsimystä eläimille tai tuottoa turkisteollisuudelle.
46. Korkokengät.
47. Massiiviset hopeasormukset.
48. Ihmisten auttaminen sydämestäni.
49. Espresso ja siitä tehty soijalatte.
50. Mustat viinimarjat.
51. Annettu ja saatu suuseksi.
52. Kaikenlainen loistava seksi hyvän miehen kanssa.
53. Isotätini antamat pähkinänsärkijät.
54. Ystäväni Tiinan tyylitaju ja teräksisyys.
55. Kynsikkäät. Leikkasin nahkahanskoistani sormenpäät pois.
56. Vankien taustatarinat.
57. Hyvän ja pahan tasapainottelu ihmisissä ja erityisesti sen miettiminen.
58. Tietoisuus siitä, että kokonaisuus ei ole käsissäni.
59. Halu tehdä parhaani elämäni eteen.
60. Terveet elämäntapani.
61. Falafelpyörykät, joita osaan nyt tehdä todella hyvin.
62. Kalan paistaminen voissa.
63. Intohimo-kirjani ilmestyminen tammikuussa 2017! Jännittävää ja kivaa.
64. Hyvä yhteistyö tänä vuonna Kotilääkäri-lehden kanssa. Kiitos, kun sain olla kolumnistina.
65. Asiakkaideni taakkojen helpottaminen.
66. Ihmisen potentiaali. Isoimpia ilonaiheitani aina vain!
67. Hevosen haju.
68. Kesyrotta Topi, joka vanhana nukkui poskeani vasten ja kuunteli kanssani meditaatiomusiikkia.
69. Mummuni, joka piti puoliani silloin, kun kukaan muu ei.
70. Mammani, joka ennen kuolemaansa halasi minua ensimmäisen kerran sydämestään.
71. Kevään ensimmäiset lokit Tampereen Tammelassa. Rakastan lokkeja ja niiden aamuista kirkumista.
72. Meressä uiminen. Haluaisin tehdä sitä joka päivä.
73. Englannin puhuminen.
74. Melkein serkkuni Los Angelesista. Löysin hänen uudestaan.
75. Ex-poikaystäväni Matthew, joka yhä rakastaa ja minä myös. Siltojen polttaminen on niin turhaa.
76. Tietoisuus siitä, että Veli Leijonamieli on ja pysyy. Sydämessäni on hänelle vahva linnoitus.
77. Villasukat.
78. Kylmäpuristettu kookosöljy koko vartalolle suihkun jälkeen. Tuoksuukin niin hyvälle.
79.  Se, miten osaan antaa tärkeille työprojekteille kaikkeni. En 99 %. Sata.
80. Ajatus seuraavasta kirjastani, jota hahmottelen päässäni jo hiljaksiin, vaikka varaan sen kirjoittamiseen pari vuotta.
81. Ymmärrys siitä, että kuolemaa ei ole. Me vain sanomme sitä kuolemaksi, kun sielu jättää kuorensa.
82. Luottamus elämään. Luotan!
83. Usko siihen, että tästä kaikesta seuraa jotain todella hyvää.
84. Kykyni olla loukkaantumatta turhanpäiväisistä.
85. Rohkeuteni elää niin kuin minulle on oikein.
86. Taitoni nähdä ratkaisuja ja vielä kerran ratkaisuja.
87. Riippumattomuuteni siitä, tykkääkö joku minusta vai ei.
88. Nopeuteni toimia, jos haluan toimia nopeasti.
89. Puiden halaaminen.
90. Mäntysuopa.
91. Suihkussa käyminen pitkän kaavan mukaan.
92. Suuteleminen.
93. Kaikki ihmiset, joiden kanssa vuorovaikutus on hyväntahtoista ja kaksisuuntaista.
94. Oravat.
96. Käsillä seisominen. Tämä on mainittava erikseen, koska se on minulle niin ihanaa ja uutta.
97. Piilolinssit. Aivan ihana kapistus.
98. Pantone 224 C.
99. Yksisarviset, joita isotätini näki ennen kuolemaansa ja kertoi minulle niistä. ;)
100. Barrikadeille nouseminen tärkeiden asioiden puolesta.

Listaa olisin voinut jatkaa loputtomiin.

Onnellista tulevaa vuotta! 
Ei helppoa, vaan kasvattavaa ja onnellista!



perjantai 23. joulukuuta 2016

Minun antini sinulle

ASIAA SIITÄ, MITEN SAMANKALTAISET LÖYTÄVÄT TOISENSA

Tämä blogipäivitys on ennen kaikkea sinulle, joka lähetit minulle tämän joulukortin:


Tulin kotiin Tampereen jouluhenkisestä keskustasta. Hiiriolkapää vaivasi. Se huusi lepoa eikä kassien kantamista. Eilen oli ensimmäinen vapaapäiväni moneen kuukauteen. Kaupoissa oli kiukkuisia ihmisiä ja onneksi myös iloisia ihmisiä. Kahvilassa nainen kailotti kännykkäänsä, että hän oli juuri voittanut Kauppahallista herkkukorin. Vieraan miehen kanssa vinkkasimme silmää toisillemme ottaen osaa naisen iloon. Sokoksen ruokakaupan jonossa törmäsin tuttuun, jonka kanssa kävimme glögillä. Lepuutin hermojani. Viimeöinen ruuanlaitto kostautui tänään univelkana.

Posti oli tuonut minulle lähettämäsi joulukortin. Se oli mennyt osoitteeseen, johon postini ei kulje, mutta Tampereen posti etsii minut varmasti.

Kirjoitit kauniisti ja koskettavasti. Sain kyyneleet silmiini. Kirjoitit, että olen Suomen Madonna ja mitä kaikkea minä sinulle edustankaan. Kiva, jos jokin opeissani on kolahtanut. Yritän elää niin kuin opetan. Kuten kirjoitit, osa ei voi sietää minua, osa taas tykkää kovasti. En tunnista kaikkia, jotka minua joskus kadulla tervehtivät, mutta luotan hyvän kiertämiseen ja tervehdin takaisin, ellei kyseessä ole sellainen alvariinsa punkeava ja kovaääninen tyyppi, jota en elämääni halua.

Olen tehnyt syksystä asti kirjaani Intohimo tiukalla fokuksella. Nyt kirja on mennyt painoon ja olenhan minä melkoisen väsynyt. Tämä on ollut raskas vuosi, mutta minusta tuntuu, että nyt olen vuoreni valloittanut. Olen niin onnellinen ja kiitollinen. On aika tutustua vuorenhuippuun ja selvittää, mitä kaikkea vuoronhuipulla voi tehdä, touhuta ja oppia. Löydän mahdollisesti myös uusia vuoria valloitettavaksi. Tiedän, että huipulla on omat haasteensa, mutta ne kuuluvat yhtälöön.

Minulla on menossa hienoja työprojekteja, joista monet liittyvät sähköiseen mediaan ja tarinoihin. Asiakkaita virtaa sisään, kiitos kiitos kiitos.

Olen Intohimo-kirjasta vallan ylpeä. Kaikkeni annoin. Ystäväni sanoo, että ihminen paljastaa paljon itsestään sillä, miten hän tuohon kirjaani reagoi. Olen taipuvainen ajattelemaan samoin. Kirja ilmestyy tammikuun lopulla.

Toivoit kortissasi minulta ajatuksia siitä, miten voisit kestää epävarmuutta ja pelkoa siitä, että sinua ei hyväksytä joukkoon erilaisuutesi vuoksi.

Minä olen erilainen. Sinä olet erilainen. Täytyy luottaa. Siihen, että sinua varten on olemassa ihmisiä, jotka hyväksyvät sinut lähelleen juuri siksi, että olet mitä olet. Ehkä he eivät ole ilmaantuneet vielä, mutta heitä on. Kaikki pohjautuu siihen, että sinä hyväksyt itsesi ja et enää pyytele anteeksi sitä, mitä olet. Olen kokenut, että elämästäni ovat lähteneet ne ihmiset, jotka eivät siihen ainakaan nyt kuulukaan. Vesi ja öljy ovat huono sekoitus. Et tarvitse elämääsi ihmisiä, jotka eivät sinua hyväksy. Heidän tapansa olla on lahja sinulle. Rakasta itseäsi sitä lujemmin, mitä enemmän sinua dissataan. Meitä ei ole luotu tänne maan matosiksi. Etsi suuruuttasi. Älä tyydy keskinkertaisuuteen, jos se ei tee sinua onnelliseksi. Jos minä olen mielestäsi Suomen Madonna, ole sinä Suomen Beyoncé. Ja lue Intohimo-kirjasta ainakin kolmas luku. Et ole yksin. Seisot monen hienon ihmisen harteilla. Tietä on raivattu sinua varten.

En lähettänyt joulukortteja ystäville enkä asiakkaille. Ei ollut eväitä. Työni puhukoon puolestaan. Se on minun antini.

In your eyes
the light 
the heat.
– Peter Gabriel

Sydänlämmin kiitos kaikille ihanille, jotka olette tukeneet työtäni, uskoneet minuun ja kertoneet minulle asianne. Hilpeä kiitos teille, jotka olette yrittäneet minua nujertaa ymmärtämättä, että helvetinmoinen sisuni kasvaa moisesta. Kiitos elämälle siitä, että kaikki menee aina pitkässä juoksussa parhain päin, kunhan ihminen vain herää tekemään oman osuutensa yhtälössä. Kiitos siitä, että minä saan olla minä. Kiitos siitä, että sinä saat olla sinä. Aikani on rajallista, ja en käytännössä ehdi olla kaikkien elämässä, mutta ystävänä kuljen vierelläsi. Yksin et ole.


Ihanaa joulua!



torstai 17. marraskuuta 2016

Mentaalivalmennus ei ole sirkustemppuja

ASIAA TAVOITTEISTA JA NIIHIN LIITTYVISTÄ SYISTÄ




Tulin treeneistä. Oli vaikeaa olla hymyilemättä. Aloitin tankotanssin vajaa vuosi sitten, ja laji näytti heti, miten paljon habaa ja harjoittelua se vaatii lähes 50-vuotiaalta naiselta, jolla ei ole vahvaa voimistelutaustaa tai vastaavaa. Olen treenannut. Ja treenannut. Nyt moni temppu alkaa sujua ja iloni on huikea. Toivon, että matka on vasta alussa. Terveyttä toivon.

Aika usein joku mentaalivalmentajaksi haluava ottaa minuun yhteyttä. Yritän aina sanoa, että kannattaa ainakin löytää oma linja ja omat metodit, joilla alkaa työtä tehdä. Laajasta elämänkokemuksesta on todennäköisesti hyötyä. Persoonallisuuteni on ollut myös minulle etu. Kun olen joillekin alasta kiinnostuneille kertonut, mitä minulta tämä nyt lähes kymmenvuotinen urani on vaatinut, kukaan ei ole vielä ilmoittanut, että olisi valmis samaan.

Matkaan on liittynyt paljon taloudellista epävarmuutta, väsymystä, ankaraa työtä, tappouhkauksia, huijareita, paskapuheita netissä nimettömiltä reppanoilta tai muuten vain vähä-älyisiltä ja ennen kaikkea – jatkuvaa itseni haastamista. Siis jatkuvaa. Päivittäistä. Muuten olisin vain viisaita lateleva pää ilman minkäänlaista tuntumaa siihen, mitä todellinen mielen treenaaminen ja henkinen kasvu ovat.

Työssäni minulla on kaksi ykköstavoitetta:
1) olla onnellinen ja
2) auttaa asiakkaitani.

Vaikka tuloksia tulee varsinkin yksilövalmennuksessa usein nopeasti, mentaalivalmennus ei ole sirkustemppuja. Tähän työhön ei kannata lähteä, jos ei ole valmis raatamaankin rakkaudesta lajiin.

Mutta tänään, tänään minä roikuin jalkojeni varassa tangolla ja taivutin ylävartaloni lattiaa kohti niin, että tukka viisti lattiaa ja kädet levittyivät kuin siivet.

Toistoja se on vaatinut. Matka on huikea, mutta ilmaiseksi se ei tule.




tiistai 15. marraskuuta 2016

Linnun perspektiivistä

ASIAA TÄYDELLISESTÄ JÄRJESTYKSESTÄ




Ehkä vanhus tulee järkiinsä, kun sairaus runtelee hänen kehoaan.
Ehkä vanhus tulee järkiinsä vasta, kun kuolema ottaa tiukasti kädestä eikä päästä irti.

Viikkoja sitten tallensin muistiin tämän tekstin otsikon. Olen ajatellut sitä siitä lähtien, mutta kun on Intohimo-kirja vielä viimeisteltävänä, yrittäjän hommat hoidettavana, asiakastapaamisia ja muita projekteja, blogin täytyy välillä odottaa.

Linnun perspektiivistä ei ole sattumaa, ei lopullista erhettä, ei vikaan mennyttä maailmaa. Trump voitti vaalit, ja tästä kaikesta seuraa jotain todella hyvää. Niin on aina ollut kautta historian. Hyvä ei välttämättä näy tänään eikä ensi vuonna, mutta hyvää on tulossa. Joskus hyvä tulee kovan ja kitkerän jälkeen.

Jospa muistaisin, osaisin ja jaksaisin aina luottaa siihen, että yhdenkään ihmisen elämä ei ole turha eikä merkityksetön. Toiset ihmiset eivät valitse niin kuin me haluaisimme heidän valitsevan, vaan jokaisella on oma taipaleensa. Niin moni kuvittelee omistavansa lapsensa, puolisonsa, vanhempansa tai ystävänsä, vaikka ylintä tahtipuikkoa heiluttaa jokin muu.

Toiset ihmiset ovat meillä vain lainassa, opettamassa meitä sillä, mitä ovat. Ihminen on mitä on. Minulle kuuluu vastuu siitä, mitä minä olen ja mitä minä loppuelämästäni leivon siltä osin kuin voin siihen vaikuttaa.

Viime viikolla miehet ottivat villeinä yhteyttä. Uskon, että lähestyvä superkuu saattoi nyt lyödä tahtipuikkoa ja siinäkin kohdassa, kun minä kävin kovan taistelun itseni kanssa.

Tästä pidän kiinni: pyrin tekemään aina itseäni kohtaan oikein. Silloin se on myös muita kohtaan oikein. Kaikki eivät pyri tekemään oikein. Kaikilla ei ole taitoa tahi työkaluja.

Ehkä vanhus tulee järkiinsä, kun sairaus runtelee hänen kehoaan.
Ehkä vanhus tulee järkiinsä vasta, kun kuolema ottaa tiukasti kädestä eikä päästä irti.
Ehkä vanhus ei tule järkiinsä moneen sukupolveen.

Sekin on linnun perspektiivistä ihan niin kuin pitääkin.





sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Mitä minä olen sinulle velkaa?

ASIAA OMAN TONTIN IHANUUDESTA





Olen nauttinut suuresti siitä, että saan elää itseni näköistä elämää. Intohimo-kirja on pian valmis. Minulle tulee siitä positiivisesti villi olo. Olen rakentanut kuvioni sellaisiksi, että minun on niiden kanssa hyvä olla. Jos minussa on onnellisuus ja elämänilo, se ei varmasti ole keneltäkään pois.

On jännää aika usein huomata, että kaikkien ei ole hyvä olla sen kanssa, millainen ja miten olen. Törmään siihen, että minulta odotetaan
- fyysistä suhdetta
- läheistä ystävyyttä
- Twitter-kiistaa
- mutapainia
- huomiota
- aikaani ja paljon juuri sitä
- alistumista
- toisenlaista pukeutumista
- toisenlaisia kirjoja
- toisenlaista blogia
ja paljon muuta.

Kun en suostu elämään toisten odotuksien mukaisesti, saan osakseni loukkaantumista, nokittelua, vihamielisyyttä ja valtapelejä.

Sellaisiinkaan en halua sotkeutua.

Olen siinä ihan samanlainen kuin muutkin, että joskus stressaannun ja ärsyynnyn arjen asioista: melusta, laskuista, kasaantuneista tekemättömistä hommista, huonosti nukutusta yöstä tai ihan vain omista ajatuksistani. Samalla olen tällä viikolla onnitellut itseäni siitä, että olen oppinut hyvin keskittymään ihan omiin juttuihini, sellaisiin, jotka ovat juuri minulle tärkeitä. Vaikka maailma huutaisi minulle, että minun pitäisi olla toisenlainen, minä ajattelen, että olen itselleni velkaa sen, että teen ihan niin kuin sydän sanoo.

Ei se ole sinulta pois. Kuten personal trainerini minulle punttisalilla sanoi ja ihan oikein tällä viikolla:

Turpa kii ja tee.

Kai sinäkin voit keskittyä omaan juttuusi?

Lentosuukkoja. 😘






sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Avasin sydämeni pitkästä aikaa

ASIAA SIITÄ, KUN SYDÄMEN AUKI PITÄMINEN VAATII VALVEILLA PYSYMISTÄ




Kävin läpi varastoni säkkejä ja laatikoita viime viikolla. Koira odotti kiltisti, että lähden taas roudaamaan seuraavaa erää yläkertaan. Yllättäen se iski, oivallus. Oivalsin, että paljon on ehtinyt tapahtua kahdessa vuodessa, jolloin puhuin palavasti avonaisen sydämen puolesta. Sanoin silloin, että tärkeintä on elää sydän auki, rakastaa ja ottaa myös vastaan rakkautta. Nyt huomasin ison kontrastin tuohon aikaan: olin vetänyt sydämeni ympärille helvetinmoisen haarniskan.

Ah, miten teki hyvää huomata se.

Alkuvuodesta kotini meni remonttiin taloyhtiöön osuneen vesivahingon takia. Meni yli seitsemän kuukautta, ennen kuin pääsin asettumaan taas kotiini. Samaan aikaan työtilani ympärillä on ollut massiivinen ruljanssi: puistoja on rakennettu ja teitä laitetaan uusiksi. Kerran helikopterikin laskeutui muutaman kymmenen metriin päähän puiden taipuessa. Asiakkaani ovat siirrelleet muoviaitoja ja väistelleet kaivinkoneen kauhaa, mutta hienosti olemme hyvässä hengessä pärjänneet.

Onhan minullakin helvetinmoinen sisuni.

Ihmisiä olen kieltämättä kauhistellut. Sosiaalinen media tarjoaa monenlaisille reppanoille ja huonosti voiville ihmisille oivan alustan oman egon pönkittämiseen. On niin turvallista uhota ja huudella hölmöjä, kun tietoa ei ole, tieto ei kiinnosta ja sydämen viisaus on vielä karussa. Naamareita hankitaan, ja naamarit putoavat paljastaen ihmisten rujouden. Rankkaa, kieltämättä. Silti jokaisella on mahdollisuus kehittyä parempaan suuntaan, jos rujoutensa tunnistaa.

Häijyimpiä minulle ovat usein ne, jotka olen jollain tavalla torjunut.

Kaiken keskellä on niin tärkeää muistaa, että hyvä voittaa lopulta aina. Perustat menevät uusiksi, vanhaa kuolee alta pois, mutta sellaista päivää en tule näkemään, että huonosti voivat saisivat lopullisen yliotteen tästä maailmasta.

Tai minun maailmastani.

Olen viime vuodet nähnyt säännöllisesti unta minulle rakkaasta miehestä. Unet ovat nekin todistaneet minulle, että kun jotakuta rakastaa, rakkaus on ja pysyy. Niin hyvää ja kaunista.

Intohimo-kirjani etenee myös. Kaikki etenee. Ja oikeaan suuntaan, kun vain käytän haarniskaani oikeissa taisteluissa, niissä harvoissa, ja menen sydän auki aina muulloin.

Kauhean kivaa ja kutkuttavaa, itse asiassa.



torstai 1. syyskuuta 2016

Kun ihminen tietää kuka on

ASIAA FOKUKSESTA



Kirjani Intohimo piti ilmestyä keväällä 2017. Perjantaina kustannuspäällikköni kysyi, voisiko kirjani ilmestyä jo tammikuussa. Ehtisinkö? Pyyhin hikeä otsaltani ja tasasin pulssiani viikonlopun yli. Ehdinhän minä. Priorisointikysymys. Pää viileänä saa aikaiseksi parhaiten juuri niitä asioita, joihin on kova sisäinen palo.

Noin vuosi sitten tunnettu suomalainen urheiluvaikuttaja sanoi, että kun aikaa hieman kuluu, saan kannoilleni narsisteja. Hän sanoi, että se kuuluu yhtälöön. Näyttää siltä, että hän oli oikeassa. Saan nimettömiä tappouhkauksia. On viitattu lapseni kuolemaan. Minusta on yritetty saada jotain niskalenkkiä. Sitten vielä joku ihmettelee, jos suomalaiset eivät uskalla olla rohkeita ja seurata intohimonsa suuntaa. 

Siinä on onneksi puolensa, kun on selvinnyt elämässä niin monesta koettelemuksesta, kasvanut omaksi itsekseen ja tietää tasan tarkkaan, mikä on omaa kutsumustyötä.

Silloin ei tarvitse sotkeutua possujen mutapainiin.  Kuten Michelle Obama on sanonut,

When they go low, we go high.

Tämä vuosi on ollut todella koetteleva ja – ah – niin kasvattava. Iloitsen aina vain suuresti asiakkaistani. Mistä näitä työteliäitä, nöyriä ja oivaltavia ihmisiä oikein tulee? Elämän runsaudensarvestako, joka auttaa ihmisiä eteenpäin silloin, kun he ovat valmiita tekemään töitä itselleen tärkeissä asioissa?

Haastatteluni Suomen Kuvalehdestä voit lukea täältä, Hesarin jutun täältä ja Huomenta Suomessa kerroin ajatuksiani viime viikolla.

Olkaa vahvoja, pysykää valon puolella.


perjantai 12. elokuuta 2016

Mistä tunnen ystäväni?

ASIAA LUOTTAMUKSESTA


Tässä on Ulla.

Olen vuoden aikana väsynyt siihen, miten ihmiset, joihin olen luottanut, puhuvat asioitani kylillä. Olen kyllästynyt myös siihen, miten yksityisimpiä asioitani udellaan lähipiiriltäni.

Mutta olen löytänyt tähän kaikkeen ratkaisun. Puhun nykyään kaikki asiani vain kahdelle ihmiselle. Helppoa ja yksinkertaista. Heitä yhdistää pari piirrettä. Ensinnäkin he toivovat minulle vain hyvää, eikä kateudelle ole sijaa tai tarvetta. He eivät ole uteliaita, mutta he haluavat jakaa kanssani tätä ihmeellistä elämisen seikkailua. He myös osaavat pitää asiani omana tietonaan.

Totta kai olen blogissani avoin ja tulevassa kirjassani myös, mutta koskaan en kaikille huutele kaikkea. Ei ole siihen minkäänlaista tarvetta.

Noin kuusitoista vuotta sitten vein pienen poikani muskariin. Odotustilassa meitä oli muskarin aikana yleensä kaksi, minä ja eräs vaaleatukkainen nainen. Me tervehdimme toisiamme ystävällisesti, ehkä vaihdoimme muutaman sanan. Sitten me luimme lehtiä. Minua ei edes kiinnostanut jutella. Aina ennen muskaritunnin päättymistä tämä vaalea nainen alkoi siivota odotustilaa keräten kasaan lasten ja aikuisten pitkin poikin ripottelemia lehtiä ja leluja. Minä katsoin ihmeissäni, että mitä täti touhuaa, ja en todellakaan ollut kiinnostunut siivoamaan toisten jälkiä.

Siitä alkoi vähitellen hyvä ja syvä ystävyyteni Ullan kanssa. Hän tuntee minut, veikkaisin, läpikotaisin, ja olemme seisoneet toistemme rinnalla tyynellä ja tyrskyissä. Henkinen kasvumme kulkee usein myös hyvin samoja latuja. Saatamme soittaa toiselle (lähes päivittäin) ja kysyä: "Hei onko sullakin ollut nyt sellaista, että...?" Yleensä on ollut.

Ei ihmisellä ole asiat kovin huonosti, kun on sydänystäviä, jotka haluavat jakaa kanssasi elämää ja tukea kasvuasi.

Samalla tämä kaikki on ollut minulle hyvin opettavaista. Ihmisellä voi olla paljon kavereita, mutta vain hyvää tarkoittavia sydänystäviä paljon vähemmän. Haluan parantaa erottelukykyäni ja valita tarkemmin vaistojani kuunnellen kenet lähelleni päästän.

Mutta en halua valittaa. Toivon, että kaikilla olisi jossain ainakin yksi maailman paras ystävä. Jos ei ole, ala olla sellainen itsellesi. (Toimii sekin, kokeile vaikka.)


sunnuntai 7. elokuuta 2016

Intohimon kesä 2016

ASIAA SIITÄ, KUN TIETÄÄ MITÄ JA MIKSI





En voi kirjoittaa tästä kesästä, että olen ottanut viikot rennosti tekemättä mitään. Tai että olen mieheni kanssa käynyt kalassa, savusaunassa ja kesäteatterissa. En voi myöskään kirjoittaa, että olin ystävän kanssa lomamatkalla ja kivaa oli.

Voin kirjoittaa, että olen tehnyt valtavan määrän töitä. Suurinpiirtein koko kesän. Olen työstänyt projekteja, nähnyt asiakkaitani, sopinut uusia juttuja. Yhtään en kadu töihin käyttämääni aikaa. En kadu täysiä päiviä ja viikkoja läppärin edessä tekstiä takoen ja pää kivistäen, työjuttuja joita olen miettinyt aamusta yöhön tai lisäoppia, jota olen sydän sykkien saanut lukemalla tai kuuntelemalla YouTuben opetusvideoita. En kadu yhtäkään asiakasta, jolta olen oppinut tai jota olen voinut auttaa hänen asiassaan.

Voin myös kirjoittaa, että vaikka olen väsynyt,
olen
nähnyt vaaleanpunaisia auringonlaskuja juostessani pitkin rantaa
kerännyt koiran uintireissulla kuusenkerkkiä
testannut monia korkokenkiä kesäpaahteisilla kaduilla
tanssinut itseni pari kertaa hikimäräksi ja ilohulluksi
syönyt hyvin lohta ja bataattia
kironnut treeneissä ja nauttinut jälkihehkusta
jutellut pupuille, siileille ja kesälinnuille.

Olen valinnut huolella kenen kanssa aikaani vietän ja satsannut minulle tärkeisiin ihmissuhteisiin, työn lomassa.

En ole nyt kesän lopulla levänneimmästä päästä, mutta päivääkään en tästä kesästä vaihtaisi, koska
merkillisellä tavalla
tuntuu, että
tämä tie
on juuri oikea minulle
ja se
vie perille.

Ihan kaikkeni olen antanut, ja muuta en voi.




maanantai 11. heinäkuuta 2016

Intoa omalta tieltä (terveisiä!)

ASIAA SIITÄ, KUN IHMINEN TEKEE SITÄ, MIKÄ TEKEE HÄNET ONNELLISEKSI

Ensi vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun aloitin työni mentaalivalmentajana. Olin utelias, innostunut ja toiveikas. Nyt lähes vuosikymmen myöhemmin olen paljon voimakkaampi ja kovanahkaisempi, mutta uteliaisuuden ja innostumisen tilalla on jotain vahvempaa: sydämen vahva palo. Enää en ole toiveikas. Sen sijaan olen äärimmäisen luottavainen. Luotan siihen, että minun käy elämässä hyvin. Luotan siihen, että kun teen parhaani ja uskallan, elämä auttaa minua koko ajan minulle omimpaan suuntaan.

Sain eräältä naiselta äskettäin meiliä. Hän avautui vaikeasta asiastaan ja kertoi, että hän on seurannut jo pitkään "oppejani ja edesottamuksiani" (jälkimmäinen sana nauratti minua). Hänen tilanteensa oli sellainen, että joku hänen kengissään oleva olisi voinut kirjoittaa minulle hyvinkin katkuisen viestin, mutta hän kirjoitti jotain kovin ilahduttavaa:

Jatka maailman paremmaksi tekemistä.

Olen keskellä sellaista työmäärää, että nyt on pidettävä pää viileänä ja askeleet varmoina. Kirjoitan seuraavaa tietokirjaani intohimosta, ja jo saamastani paheksunnasta huolimatta en suostu kirjoittamaan tasapaksua ja sovinnaista kirjaa intohimosta. Ei saatana. (Ja kyllä, minä kiroilen sopivasti ja hallitusti, eheh.)

Samalla vastaanotan asiakkaita, koulutan ryhmiä, kirjoitan fiktiivistä tv-sarjaa aivan täpinöissäni ja suunnittelen tv:n puolelle keskusteluohjelmaa. Onneksi kaikkea ei tarvitse yksin pähkäillä, vaan aina on rinnalle ilmestynyt hyvä tyyppi tai pari.

Olen myös erittäin innostunut siitä, että minä (minä!) osaan käsikirjoittaa tv-draamaa. Olen viikonlopun ahminut YouTubesta Hollywood-kirjoittajien ohjeita siitä, millainen on toimiva käsikirjoitus. Ensi vuonna haen käsikirjoittajakouluun. 

Koska ymmärrän itseäni ja osaan lukea toisia, osaan kertoa myös mielekkäitä tarinoita.

Pus pus taas.

Kuva Liisa Karling 2016.


sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Sanansa mittainen

ASIAA SIITÄ, ETTÄ PASKAN JAUHAMINEN KANNATTAA LOPETTAA




Ensin kiitos kaikille, joilta tuli paljon palautetta – yllättäen vain positiivista – edellisestä blogitekstistäni, joka käsitteli nöyryyttä. Teksti nousi hetkessä kaikkien aikojen seitsemänneksi suosituksi blogissani, jossa on jo satoja tekstejä.

Asiaan. Olen usein kuullut erityisesti miehiltä, että olen heidän mielestään pelottava. Joskus se sanotaan minulle suoraan, joskus välikäden kautta. Olen miettinyt, mistä se mahtaa johtua. Onko syynä 181 cm pituuteni, suoruuteni ja tarkkuuteni, tanssitaitoni, työni vai mikä? Joku mietti tänään Twitterissä, että olenko joskus ollut Gladiaattori-ohjelmassa, ja sehän minua nauratti. Eräs tuttuni on todennut usein, että kaltaiseni naiset olisi ennen poltettu noitina. Ehkä hän tarkoitti sillä vahvaa seksuaalisuuttani tai kykyäni joskus tietää hyvinkin kummallisia asioita ennalta. En tiedä. Löysin joka tapauksessa taas itselleni uuden kasvusuunnan:

Olosuhteiden pakosta käyn nykyään vähän harvemmin baarissa tanssimassa. Viime yönä nojasin kostean kuumassa baarissa seinää vasten ja katselin tanssivia ihmisiä. Olin vesiselvä, kuten aina.

Yhtäkkiä miesääni erottui hälinän keskeltä:

Moi Minna, mitä sulle kuuluu?

Ensin ajattelin kuulleeni väärin, mutta käännyin sitten katsomaan taakseni.

Hän oli luokkaa Kevin Costner ja Steve McQueen, sitä tyyppiä, joka saa naisten pupillit laajenemaan ilosta.

Minä en ensin muistanut häntä, mutta hän muisti minut.

Me tapasimme täällä tasan vuosi sitten.

Hän oli taas poikain kanssa kesäretkellä Porvoosta. Hiukset olivat erilaiset ja astetta vaaleammat. Hänen nyt niin kirkkaat silmänsä, ja se tuttuus, jonka kerran jo totesimme.

Muistatko meidän vetomme? Sanoin, että tulisin tasan vuoden päästä takaisin.

Samassa minua kylmäsi kuin yllätettynä. Hän oli ollut vuotta aiemmin pöytäseurueessa hiljaisemmasta päästä, mutta hän oli yhtäkkiä halunnut lyödä kanssani vetoa. Veto meni niin, että jos Tappara voittaisi keväällä 2016 jääkiekon Suomen mestaruuden, minä viettäisin tämän miehen kanssa yön. Minä harkitsin pitkään ja annoin sanani. Sitten hän saatteli minua kotiin päin, ja emme me sitä kävelymatkaa ihan heti unohda.

Nyt kun tuli vedonmaksun aika, selkärankani huojui. Sönkkäsin, että kyllä se oli ihan sattumaa, että olin taas baarissa vuotta myöhemmin. (Haloo, minä, joka en usko sattumaan pätkän vertaa.) Sitten minä kirjaimellisesti otin askeleen taaksepäin ja käänsin selkäni. Ja hän lähti.

Minä, suoraselkäinen ihminen (tai sellaisena olen itseäni pitänyt), tajusin, että en ole aina sanani mittainen. Että joskus sanon asioita, joita en tarkoita tai joiden takana en voi seistä. Että voin vaikuttaa pelottavalta, mutta joskus olen yllätettynä ihan hiiri tai ainakin Minni Hiiri. Se on asia, jonka täytyy muuttua. Että jos jotain sanoo, sanansa pitää. 

Kyllä minä kadun.



lauantai 25. kesäkuuta 2016

Nöyryydestä

ASIAA OMAVOIMAISUUDESTA LUOPUMISESTA



En usko nöyristelyyn. En matelemiseen, en anteeksi-että-olen-olemassa -meininkiin. En usko siihen, että meidän pitäisi tehdä itsestämme pienempiä, tyhmempiä tai rumempia kuin olemme.  En usko teeskentelyyn minkään tai kenenkään takia.

Olen viime aikoina miettinyt oman elämäni ja asiakkaideni haasteiden kautta nöyryyden tärkeyttä hyvinkin paljon. Olen jo kauan sanonut, että kanssani nöyrä ja ahkera asiakas saa tuloksia. Näin on ollut joka kerran. Joskus tulokset ovat ulkoisia, joskus yllättävänkin sisäisiä vaan ei vähäpätöisiä.

Jos asiakkaani on laiska tai ylimielinen tai molempia, tuloksia ei tule. Ei haittaa, vaikka käsittelemämme asia olisi vaikea, koska on ihan ok, että kaikki asiat eivät ratkea sormia napsauttamalla. Mutta nöyryyttä tarvitaan.

Nöyryys on ihan muuta kuin nöyristely.

Olin yksityiselämän tilaisuudessa, jossa eräs nainen yritti haastaa minua. Minulla ei ollut minkäänlaista tarvetta lähteä hänen kanssaan kilpapuheluun tai sen osoittamiseen, kumpi meistä on fiksumpi, joten olin rauhallisesti vähäsanainen. Häntä hiljaisuuteni tuntui hermostuttavan, mutta minä olin rauhallinen omassa olemisessani. Ei ollut tarvetta todistella, joten hän sai mesota ihan itse. Kun olemme nöyriä, löydämme myös merkillisesti rauhan sisältämme.

Olen jo pitkään sanonut ihmisille, että kannattaisi vähentää aarrekarttojen ja tarkkojen tulevaisuudensuunnitelmien tekemistä. On viisasta tehdä aidosti parhaansa joka päivä itselle tärkeiden asioiden puolesta, mutta lopputulos kannattaa jättää elämän käsiin. Joskus meille tulee pakkomielle siitä, miten asioiden ikään kuin pitäisi mennä, vaikka elämä itse antaa varmasti viime kädessä meille ihan vain sen, mikä meille kasvumme kannalta kuuluu. Miten monet kerrat olenkaan ollut kiitollinen siitä, etten ole saanut asioita, joita olen halunnut! Emme voi hallita elämää ja hyvä jos itseämme joskus.

Samaa olen puhunut urheilija-asiakkailleni. Suorituksen tai kilpailun aikana on tärkeää osata keskittyä paloina vain suoritukseen ja omaan työmaahan sen sijaan, että murehtisi tulosta. Kun on hoitanut työnsä, voi katsoa, mihin se riitti.

Nöyryys on tosiasioiden kohtaamista ja niiden hyväksymistä.  Se on myös kovaa työtä. Joskus fyysisesti, joskus henkisesti. Mutta väitän, että sellainen nöyryys on todellista voimaa.



keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Miksi mentaalivalmennusta?

ASIAA MENTAALIVALMENNUKSEN PAINOPISTEALUEISTA



Olen miettinyt niiden asiakkaiden kirjoa, jotka varaavat minulta ajan henkilökohtaiseen mentaalivalmennukseen. Tai oikeastaan olen ajatellut heidän asioidensa kirjoa. Tällaisia asioita asiakkaani kanssani ratkovat:


TAVOITTEET
ura
urheilu
yrityksen johtaminen
työllistyminen
-> Miksi maali ei synny?

ITSETUNTEMUS
identiteetti
arvot
elämänilon löytäminen

STRESSI

IHMISSUHTEET
parisuhde
perhe

TAVAT

ITSETUNTO JA ITSELUOTTAMUS

KESKITTYMINEN

JÄNNITTÄMINEN
esiintyminen

KRIISIT, TRAUMAT

KOULUKIUSAAMINEN

SEKSUAALISUUS

MASENNUS

SYÖMINEN
painonhallinta
syömishäiriöt


Edelleen 95 % uusista asiakkaistani tulee puskaradion kautta sekä ryhmäkoulutusten että yksilövalmennusten osalta. Myyn tai markkinoin omaa osaamistani sosiaalisen median tai blogini lisäksi aniharvoin. Pyrin vain aina antamaan asiakkaani asiassa itsestäni sen 100 %, mikä minusta irtoaa. Yksi motoistani on, että en halua, että asiakkaani maksaa minulle turhasta.

Tällä hetkellä olen valtavan kiitollinen siitä, että yrittäjänä tämä on jo toinen kesä putkeen, kun minulle virtaa koko ajan uusia ja vanhoja asiakkaita.

Ai milloin minä lomailen? Silloin, kun haluan. Minä istun mutakakulla lempikahvilassani Lempissä silloin, kun haluan. Minä nukun pitkään silloin, kun haluan. Treenaan, kun haluan. Ja välillä teen töitä yötunneille asti. Koska minä voin.

Kiitos taas ja vilpitön halaus.


maanantai 16. toukokuuta 2016

Traumojen taakat – tai sitten ei

ASIAA LUURANGOISTA JA NIIDEN HÄÄDÖSTÄ

Viime viikko oli merkillinen. Treenasin enemmän kuin aikoihin, enkä vain mieltäni.  Elämässäni vilahti myös lyhyesti kolme kaksikymppistä miestä, jotka kaikki ovat tuttuja lähimenneisyydestä. Sain seurata kahden osalta, miten fiksusti he käsittelivät kaksi kertaa perustellut ja antamani pakit. Ei raivostumisia, ei mykkäkouluja, ei mitään hankalaa. Ystävällistä ja reilua.

Yhtenä yönä puhelimeni taas soi. Olin ehtinyt vaipua syvään uneen, ja en millään voinut käsittää, kuka soittaja oli. Hänellä oli selvästi paljon sydämellään, ja pinnistelin itseäni hereille. "Tomi." Kuka vitun Tomi? Ajattelin, että kun hieman herään, muistan varmasti, kuka tämä Tomi on. Sen verran on puolessa vuodessa ehtinyt tapahtua, että ihan heti ei "Tomi" unen keskellä soittanut kelloja.

Tomi halusi pyytää anteeksi. Tomi kertoi, miten hän oli minua ajatellut usein ja lukenut blogiani. Hän pahoitteli, miten kurjasti hän minua viime vuonna kohteli. Kuulemma hän oli ollut "vellihousu": pelännyt ja paennut.

Sen verran puhelun aikana heräsin, että tajusin, miten kohdallani oli nyt hyvin yllättäen parikymppinen mies, yksi fiksuista. Sellainen, joka uskalsi palata selvittämään häntä painaneen asian. En voinut kuin ihailla hänen suoruuttaan ja antaa anteeksi. Nyt meillä on meidän puolestamme taas ihan hyvät välit, eikä mikään hierrä kengässä. Seuraavana päivänä hän kertoi, että olo on nyt kevyempi. Kysyin häneltä, voinko hänen soitostaan blogiini kirjoittaa, ja hänelle kävi. Iso kiitos siitä hänelle.

Erityisesti moni keski-ikäinen mies kantaa eletyn elämän seurauksena raskasta traumojen reppua selässään. Ensimmäisen suhdekonfliktin aikana vaatekaappi avautuu, ja sieltä ilmestyy luuranko tai luurankojen rivi jopa vuosikymmeniltä. Peiteltyjä kokemuksia. Salaisuuksia. Valheita. Häpeää. Tuskaa. Säkillinen pelkoja. Juonia juonien päälle. Eskapismia! Ettei vain paljastuisi. Itselleen tai toiselle.




Muistan, miten mummuni katkeroitui elämänsä lopputaipaleella. Hän on ollut minulle yksi varoittavista esimerkeistä. Jos jotain olen oppinut, niin ainakin päästämään irti ilman takertumista tai katkeruutta. Suurin osa miehistä, jotka ovat päässeet viime vuosina lähelleni, palaa asiaan. 

Siksi, että minä en iske heitä lekalla päähän, vaikka tietäisin jotain heidän luurangoistaan. Sanovat sitä rakkaudeksi.

Silti – tai ehkä juuri sen takia – valitsen huolella, keitä päästän lähelleni. Seura tekee kaltaisekseen. Mitä enemmän luurankoja kaapissa, sitä sairaampi seura. Ellei löydy tahtotilaa aukottomaan rehellisyyteen ja toisen terveeseen kohtaamiseen.

Tomin nimi on muutettu.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Tell me again, how big was the fish? (Muuan muisto.)

ASIAA EROTTELUKYVYSTÄ



Hänen kehonsa hauraus
liian huokoiset luut
kadonneet lihakset
tupakalle antautuneet keuhkot
entinen urheilija
nyt vain liian suuret jutut

hänen sormenpäissään
orvokkien pehmeys
betoniseinän päättäväisyys
kun hän juoksuttaa niitä
selkääni pitkin
ja minä tolkun nainen
kadotan tolkun
ja haluan kadottaa

ja kadota

siihen tunteeseen
joka saa jäykän selkäni aaltoilemaan
kuin nopea laineiden liplatus
vaikka en koskaan pysty
tankotanssitunnilla
niin kuin strippari 

sinun käsissäsi
minun nikamani ja lihakseni
rikkovat rigidit rajat

Kun hän ottaa minut haltuun suullaan
aina uudestaan
koska taas on joulu
tipe tipe tip tap
eikä minun tarvitse koskaan pyytää
koska hän on aina valmis

ja lainaa vain

kalavaleesi voisin koristella kimalteilla
mutta vale on vale
keksitty elämänkaari
tosiasiat tippuvat eteeni kuin tiiliskivet
joiden takana
sinä syvällä houruissasi
aina pelkäämässä, että faktat nousevat pöytään
roistoja tässä tarinassa yksi

sinä
valitettavasti

ja minä säälin sinua,
orvokkisorminen

joka teit minut onnelliseksi

suren, että miten sinun käy
kun nyt jo niin huonosti

minä olen vapaa
sinä tarinoidesi tervassa
totuuden kadottaneena

ja kun minä kävelen yötä pitkin kotiin
ja katuvalojen jono edessäni
kuin valppaat sotilaat
ja minä yritän asettaa ne linjaan
mutta tässä tarinassa ei ole 
suoraa muuta kuin se

että sinä paljastuit.


lauantai 16. huhtikuuta 2016

Kun vieras ihminen lähestyi minua Sokoksessa

ASIAA VIHASTUMISISTA, IHASTUMISISTA JA YHTEISISTÄ MISSIOISTA

Seisoin äskettäin Sokoksen alusvaateosastolla uudet stringit kädessäni selaamassa sukkahousuja, kun minulle tuntematon nainen lähestyi minua. Jos hän olisi ollut mies, olisin hypännyt metrin taaksepäin. Vaikka tämä kirkaskatseinen nainen kertoi olleensa minusta, hänelle vieraasta ihmisestä, taannoin hyvin ärsyyntynyt, hän paljasti nähneensä minusta myös unta. Ensin tämä tilanne äkkiseltään ärsytti myös minua, joka seisoin stringit kädessäni kuuntelemassa vieraan ihmisen vuodatusta, mutta sitten auki keriytynyt episodi liikutti minua itkuun asti. Miten joku voi nähdä myös pörröisen tukkani noin selvästi? Koska pörröinen se on, kun olen paljaimmillani. Sain luvan kertoa minua lähestyneen naisen mietteet blogissani. Hän osoittaa melkoista oivalluskykyä ja rohkeutta avoimuudellaan. Lihavointi on omaani. Ole hyvä:

*****

"Jossain Facebook-feedissä ehkä syksyllä törmäsin teksteihisi, ja jäin niitä lukemaan. Ihastuin ja vihastuin, en aivan tiennyt mitä ajatella. Mietin jossain vaiheessa, varaisinko sinulle ajan, mutta päätin sen jättää tekemättä. Jossain vaiheessa ärsyynnyin, en halunnut katsella nahkahousutakapuolia vaan kuulla mitä ajattelet. Jätin seuraamisen siihen. Tokikin siis ärsyynnyin itsessäni asuvaan nahkahousutakapuolityttöön, joka ei uskalla kuviaan julkiseksi laittaa, vaan vain ajattelee.


Tässä kuvani, joka ärsytti.

Näen ajoittain unia, hyvin voimakkaita unia ihmisistä. Olen tulkinnut ne kohtaamisiksi toisella "levelillä", sillä ne ovat hyvin mieleenpainuvia ja symbolisia. Viime aikoina olen yhä enemmän herännyt huomaamaan että valvemaailmassa nuo unet vastaavat ihmisten oloja ja tuntoja (pahoittelen taas, jos tämä kuulostaa sinulta hullulta). Siksi oli tärkeätä kertoa sinulle tuo uni, kun sinut näin! Enkä KOSKAAN käy Sokoksen sukkaosastolla, viimeksi olin siellä v. 2009. Tapaamisemme jälkeen kävin lukemassa blogiasi uudelleen. Silloin tajusin että viesti on, ehkä, että naisina olemme samassa veneessä. ON oikeus haluta, että mies rakastaa tajuttomasti ennen kuin rakastelee tajuttomaksi. ON oikeus nauttia räävittömän vilpittömän itsekkään onnellisesti omasta naiseudestaan ja seksuaalisuudestaan, eikä antaa sitä kaiken maailman helppoheikkien ryöstöviljelemäksi. ON ihan tuskallisen todellista, että himonsa vuoksi joutuu kirkumaan ja hyppimään seinille odotuksen aikana. ON hyvä, että sanoitat sen auki meidän muiden samassa veneessä matkaavien luettavaksi!

Unessani oli sininen yö - tiedätkö, sellainen millaisia yöt ovat juuri ennen kuin kesä kääntyy syksyksi, ennen kuin ensimmäinen halla laskeutuu peltojen ylle ja viilentää vedet. Sinisessä yössä sumuinen järvi, on hiljaista, eikä rantoja erota usvasta, olemme keskellä aavaa vettä. Näen ympärilläni puhtaan tumman veden, silkkiset laineet veneen laidoilla, sumun keskeltä piirtyy joutsenparin hahmo. Kastan käteni veteen, sormieni välissä lipuu viileä neste. On aivan rauhallista.

Vene kulkee eteenpäin, puinen ruuhi, erotan airojen natinan hankaimia vasten. Kohotan katseeni kokkaa kohti - siinä sinä istut, hymyilet, tumma tukka kosteassa pörrössä kasvojesi ympärillä, soudat vahvoilla käsivarsilla kohti saarta. Olemme aivan hiljaa, vain hymyilemme. Tiedän, ettei minulla ole mitään hätää, ettei meillä ole mitään hätää, sillä niin kauan kuin meillä on tämä vene, nämä airot, tämä vauhti ja oikea suunta, olemme turvassa samassa veneessä."


Kuva on lainattu toisesta blogista.
http://prettygingham.blogspot.fi/2012/07/kesaretkilla-i.html.


torstai 14. huhtikuuta 2016

Sinun karhea kämmenesi

ASIAA IHMEISTÄ ILON KESKELLÄ




Minä tanssin.
Tältä onni taas tuntuu.
Käännyn ja näen hänen silmänsä.

Hetken päästä uudestaan. Ja taas.

Ei siinä mitään uutta ja erilaista, mutta hän katsoo niin vakavana,
arvioi
lukitsee oikean vastauksen
änärin ykköskierroksen kärkivarauksen
laukkaratsun, jolle rahat laitetaan ja toivotaan parasta.

Mielestäni hän ei ole minun tyyppiäni, mutta minun tyyppiäni on,
kun tuntuu oikealta.
Hän lähestyy tilaisuuden tullen, ei tuhlaa yön aikaa.
Hän on hermostunut, mutta tekee hyvin selväksi, mitä haluaa.

tietokirjaisku minua varten
mitä missä milloin

Näitä juttuhan kuulee baarissa alvariinsa
ei siinäkään mitään uutta
tai erilaista

paitsi se,
että en osaa päättää onko hän se Robert De Niro,
joka on huumorimiehiä,
vai se Bob
joka jättää jälkeensä pahaa jälkeä ja katoaa
aamunkoittoon.

Ei mun kanssa niin vain lähdetä
älä unta näe

Hän iskee minulle silmää
naulitseva katse
määrätietoinen
ja minä en näe ketään muuta

silmänisku

paitsi sen vanhemman herran
joka keskeyttää
pyytää anteeksi häiriötä
ja kysyy

olethan sinä se sama, joka viimeksi täällä siinä mekossa

en tiennyt, että joku nainen voi liikuttaa lantiotaan tanssiessaan niin eri tavoin
ei mulla muuta

Minä vaadin Robert-Bobilta henkkarit näytille
Hän kieltäytyy ensin
mutta minä sanon, että muuten tämä homma ei etene mihinkään
hän kaivaa pinkit henkkarit
ja onneksi minulla nyt ne uutuudenviehkot piilolinssit
ja minä näen muutenkin kuin sydämellä
etunimi sukunimi sotu

Hän antaa minulle harkinta-aikaa sitä pyytäessäni
minä käyn välillä tanssimassa

kysymässä tutulta selväpäiseltä mieheltä, että kun en minä yhden illan juttuja
onko se turvallista
ja tällainen Robert-Bob
tämän verran tiedän
tuttu mies kuuntelee ja nyökkää
voit sä 
anna mennä

Baarin vessassa minä yhä hermoilen
kysyn jonossa olevalta juopuneelta naiselta
voinko minä ja onko se turvallista
ja hän sanoo, että voin
ja minä, että eikö se ole kovin vaarallista
ja hän

NO ON,
MUTTA MENET
KERRAN TÄÄLLÄ VAIN ELETÄÄN!

Paiskaisee minua iloisesti hartiaan.

minä palaan hänen luokseen
koputan narikkalapulla selkään
mennään
taivaan alla me suutelemme
koska minä vaadin
että mitä jos ei mitään helevetin kemiaa
mutta onhan sitä

ja minä laitan rakkaalle Lolalle Las Vegasiin Robert-Bobin
nimen ja tilannetiedot
whatsappiin
jos se onkin vaikka kirvesmurhaaja
Lola kuittaa heti
Robert-Bob nauraa
me molemmat haluamme
ja hetken päästä hän kietoo sormensa minun sormiini
ja me kävelemme käsi kädessä
ja vittu minä en haluaisi olla missään muualla
en edes tanssilattialla
kun Darude tykittää

myrsky on nyt ihan muualla ja minun maani kantaa hyvin kiitos

kun olen voittanut laukkakisani pääpalkinnon
päässyt änäriin
me väsyneinä

minä
että sulla on kuitenkin joku vaimo jossain
hän
että tämä puhuttiin jo
minä käännän selkäni kiivaasti
adrenaliinipiikissä
ja huitaisen kyynärpäälläni häntä kasvoihin
ja heti
ihan heti
anteeksi se oli oikeasti vahinko
hän sanoo että heti sä ihan mustasukkainen

ja me nauramme
ei mitään hätää

sammutan valot

hän asettaa minut pimeässä kainaloonsa
ja minä asetun hyvin

hänen karhea kämmenensä
rapattu pinta
rosoinen hiomapaperi
turvassa
minun herkät sormeni.


keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

"Tämä kirja muutti mun elämän"

PALAUTEPOSTIA

Sain postia Manu Laaksoselta, joka on yrittäjä, jalkapallovalmentaja junioreissa ja omien sanojensa mukaan "intohimoinen Tappara-fani". Manun posti minulle meni näin:

Kiitos, Minna. 
Luin kirjasi "Miksi maali ei synny?" vuoden päästä taas uudelleen. Nyt kirja upposi syvemmälle ja enemmän. 
Tämä kirja muutti mun elämän. 
My new life.




tiistai 5. huhtikuuta 2016

Kenet lähelleni päästän

ASIAA TUOMITSEMISESTA JA OMAN HEIMON LÖYTÄMISESTÄ


Kuvassa pikkusiskoni Hanna ja minä
eräänä hilpeänä tanssiyönä. 

Kiitos Twitter-tuttavuuden, kuntoiluhaaste on heitetty ja sillä mennään tämä kevät. Viisi kevyttä aamulenkkiä ja viisi tuntia vaihtelevaa treeniä viikossa minulle. Tänään meinasin tippua jo klo 17, joten piti ottaa pienet unet. Tunnin nukuin, ja heräsin melkoiseen puristukseen, mikä oli kyllä henkistä laatua.

Ihan testasin sitten omia metodejani. Annoin anteeksi ja päästin irti henkisen harjoituksen avulla. Toistin elämäntilanteeseeni sopivaa avainajatusta ainakin sata kertaa, ja kyllä se negatiivinen, automaattisempi vasta-ajatus yritti päässäni vastaan huudella, mutta minä olin sitkeämpi.

En halua kenellekään mitään pahaa. En yhdellekään ihmiselle. Idealistisesti toivon, että asiat voisi aina puhua halki, poikki ja pinoon, mutta ihmiset ovat aina omissa kohdissaan omissa prosesseissaan ja he saavat sitä myös olla. Kuka minä olen heitä tuomitsemaan? En kukaan.

Kotilääkärin tuoreimmassa kolumnissani otan kantaa kommunikoinnin, sydämestä puhumisen, tärkeyteen.

Kirjoitan tällä hetkellä kirjaa intohimosta. Elämä tuntuu tiputtavan nyt eteeni tilanteita, asioita ja oivalluksia, jotka auttavat minua kirjoittamaan mahdollisimman hyvän kirjan. Hurjaa vapautumista, irtipäästämistä, iloa ja itkua. Sydän auki kaikelle sille, mikä on ihan minua varten, vaikka en yhtään tiedä, mitä elämä on minulle tuomassa.

Sellainen vahva hytinä minulla kyllä on, että se on jotain todella hyvää.

Tuomitsemisesta vielä. En halua tuomita niitäkään miehiä, jotka joskus kauan sitten vuosien takaa kohtelivat minua todella huonosti. Jossain kaiken paskan alla heissä on varmasti paljon myös hyvää. Minä sain elämäni oppitunteja heiltä jossain vähän muussa muodossa kuin pinnalta katsottuna heidän hyvänsä kautta. Se ei silti tarkoita, että he olisivat ihmisinä yhtään vähäpätöisempiä kuin minä. Vaikka en halua tuomita, en myöskään halua olla sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä, jotka ovat minua joskus lyöneet tai vuosikausia solvanneet.

En myöskään halua hieroa tuttavuutta niiden miesten kanssa, jotka baarissa käyvät maanisesti päälle, jotka kirjoittavat typeriä seksitarjouksiaan minulle tai jotka jonkin fiksaation vallassa yrittävät minua hallita, uhkaillen tai painostaen. Tulisieluisena eläjänä olen kokenut terveeksi huolehtia rajoistani hyvin tarkkaan. Viime aikoina on tullut vähän turhan paljon häirintäviestejä. Pärjään kyllä, mutta rasittaahan se. Minulla kun ei ole häiriköille yksityistasolla mitään – korostan, yhtään mitään – annettavaa. Silti haluan uskoa, että heissäkin jossain asuu hyvä ja viisas, vaikka se tyyppi ei tässä elämässä pintaan pääsisikään.

Minulla on oikeus valita, ketkä lähelleni päästän. Eräs mies pääsi minua lähelle muutama viikko sitten, ja hän on rakas minulle. Olen onnellinen kokemuksesta. Monesta ihanasta naisesta, kiitos Naisten Akkulataamon, on tullut minulle erittäin hyvä ystävä viime kuukausien aikana. Olen iloinen, että en säiky kaikkia niin paljon ja epäluulolla kuin muutama vuosi sitten.

Olen saanut myös pikkusiskon (yllä kuvassa). Hän lähetti minulle äsken tämän ihan lahjana sydämestään, ja sitten minä itkin. Se oli hyvää itkua.



Tuli, jos mikä,
a) puhdistaa ja
b) vapauttaa seuraavalle kehitystasolle.
Kunhan ihminen ei katkeroidu, vaan avaa sydämensä aina kohti seuraavaa kasvuporrasta, olivat elämän oppitunnit miten rankkoja tahansa.

Olen oppinut, että täysillä, sydämestäni käsin, eläminen sopii minulle erinomaisesti. Mutta tässä elämänvaiheessa tarvitsen elämääni luottoihmiset ja vahvat rajat, koska ottajia on enemmän kuin minulla on yksityiselämässäni annettavana.


Parhaimmillaan intohimo ei ole mikään huimaus, vaan järistys.
– Minna Marsh tulevassa kirjassaan


sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Laatuseksistä en tingi

ASIAA OMAN (HUIKEAN) SEKSUAALISUUDEN KUNNIOITTAMISESTA

Arkiyönä kännykkäni piippaa. Miespuolinen kaverini viestii:
Anna mulle.
Sitä samaa hän oli pyydellyt jo baarissa viikkoa aiemmin.
Minä:
Et sä rakasta mua. Sori.
Hän:
Juu.

Ja asia oli sillä selvä. Kohteliaisuussyistä en viestinyt, että kun en minäkään millään rakasta häntä niin kuin seksisuhteessa minun hyvä olisi, mutta minut ihan hyvin hahmottavana miehenä hän varmasti ymmärtää asian.

No hard feelings.

Kohta on vierähtänyt taas kuukausi ilman seksiä. Välillä olen hyppinyt seiniä pitkin ja tanssinut tuskissani kotona yötä myöten. Usein olen rakastellut itseni kanssa ja oppinut matkalla taas jotain uuttakin.

Tarjontaa on ollut. Yritin hommata itselleni rakastajankin. Tämä kyseinen mies oli tehtävään valmis ja puhuimme jo pelisäännöistä. H-hetken lähestyessä en pystynytkään, mikä ei sinänsä yllättänyt minua yhtään. Tiesin, että minulla ei ole häntä kohtaan mitään tunteita. Ei sellaisia nainen miestä kohtaan -tunteita, joita ilman seksistä ei kanssani tule yhtään mitään. Ei ainakaan sellaista loistavaa ja kaikkeni antavaa, jota vähempään en yksinkertaisesti voi tyytyä. Väärässä asetelmassa saatan jäätyä jo alkumetrille kuin kuollut kala.

Ja minä olen oikea delfiini.

Viime yönä tutustuin baaritiskillä fiksuun mieheen, joka vartioi alkoholitonta juomaani, kun kävin välillä tanssimassa. Palattuani lattialta viimeisen kerran näytin hänelle lattialla pyörineen mielestäni "tosi ällöttävän" miehen, joka oli yrittänyt koko ajan lääppiä ja päästä iholle. Fiksu mies katsoi tuota miestä ja sitten minua,  ja minä ajattelin hänen heti komppaavan. Mutta ei. Sen sijaan hän peitti avokämmenellään pääni sivun hellästi painamalla kättään tukkaani vasten. Sitten hän katsoi minua lämpimästi silmiin ja sanoi:

Voi sua pientä. Sulla ei varmasti ole helppoa meidän miesten kanssa. Täytyy olla tosi vaikeaa.

Ehehee. Nauroin episodia kotiin asti.

Superseksuaalisena naisena elämäni menee kyllä nyt niin, että jos ei tunnepuolta puhuttelevaa seksisuhdetta elämääni tule, vähempäänkään en voi tyytyä. Sitten ollaan ilman ja tehdään tästä keväästä ja kesästä ihan villisikamaisen hauska ja toimiva juttu, muilla tavoin.





perjantai 25. maaliskuuta 2016

Mea culpa – minä olen vastuussa

ASIAA TOSIASIOIDEN TUNNISTAMISESTA JA TUNNUSTAMISESTA




Eilen oli isoa kipuilua. Olen nopea prosessoimaan kipukohtia ja tarvittaessa pohjamudan kautta. Ystävä muistutti, että on kiirastorstai. Minä ajattelin kukkulaa, jolla joku kävi rukoilemassa ja antautumassa tielleen.

Eilen opin ja oivalsin paljon. Olen pitkään seurannut, miten miehet pakenevat läheltäni. Jokainen ihana mies, josta voisin kiinnostua, pakenee päästyään lähelleni. Minä olen ihmetellyt, että mikä noita miehiä vaivaa. Ystävänikin ovat ihmetelleet.

Näillä miehillä on yksi yhteinen nimittäjä. Minä.

Osaan olla sydän auki, osaan rakastella sydän auki, osaan elää sydän auki. Mutta jos mies vihjaakin mihinkään, mikä minusta kuulostaa jatkumolta ja tai parisuhteelta, minä itsellenikin erittäin ovelasti alan pedata sitä hetkeä, jolloin hän lähtee. Jos hän ei lähde, minä varmasti sanoillani petaan itselleni exitin, jotta pääsen suhteesta ulos nopeasti ja ketterästi.

Minun lapsuuteni mieskokemukset olivat karmeita. Hyvin traumaattisia. Ensimmäinen muistoni omasta isästäni oli, että huusin, jos hän yritti koskea. Inhosin hänen kosketustaan. En ole nähnyt häntä moniin vuosiin, ja irrottautuminen vanhemmistani on ollut loistava pohja mielenterveydelleni. Hoitopaikan mies oli juoppo ja väkivaltainen. Isoisäni oli juoppohullu, joka hakkasi vaimoaan ja meni tarvittaessa kirveellä oven läpi. Äitini isä oli aina kaukainen. Tiesin vain, että vankilassa hän oli istunut. Koulussa miesopettajani pahoinpiteli ja haukkui meitä lapsia, kenenkään asiaan sen kummemmin puuttumatta.

Nyt aina ja silloin harvoin, kun elämääni tulee erittäin ihana mies, minä edelleen panikoin. Odotan heidän pakenevan ja jättävän minut ilman rakkauttaan, joten he varmasti pakenevat. Olenhan odotukseni jo valmiiksi pedannut. Sitä saa, mitä tilaa.

En voi muuttaa asioita, joita en tunnusta. Kiitos kaikille ihanille miehille, jotka ovat minua rakastaneet. Kiitos heille, jotka ovat pysyneet ystävinäni. Kiitos siitä ihanasta tosiasiasta, että minä haluan avoimin sydämin ja rohkeasti toivottaa elämääni parisuhteen, jossa meidän on molempien hyvä olla ja kasvaa yhdessä. Olenhan minä sentään loistava pakkaus, enkä vain sängyssä. Tästä se lähtee, ja pidän teidät varmasti ajan tasalla.





keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Tämä intohimon rytmi

ASIAA SIITÄ, KUN ANTAA MENNÄ JA ELÄMÄ VARMASTI ANTAA TAKAISIN – TAVALLA TAI TOISELLA



On ollut yhtä aikaa sekä todella helppoa että hieman vaikeaa. Vaikeus tulee egosta, pienestä mielestä, joka yrittää hallita asioita ja ihmisiä, jotka eivät ole hallittavissa.

Helppous on minulla nyt sitä, että tunnen olevani sataprosenttisesti kotona itsessäni. Olen omalla tielläni oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Tiedän, kuka ja mitä olen.

Tein äskettäin hommia erään miesasiakkaani kanssa. Jestas, miten hän kiemurteli ja minä yritin päästä hänen mielensä johtolankoja pitkin asian ytimeen. Vaikka hän puhui monista asioista, vein keskustelun systemaattisesti aina hänen parisuhteensa sekavaan tilaan, kunnes en enää. Sitten hän jo itse luovutti:

Pitäisikö tuosta parisuhteesta vielä puhua?

Puhuimme. Hän sanoi lopulta jotain, mikä minua hätkähdytti:

Olen ihan kehitysvammainen näissä parisuhdeasioissa.

Taas näin, miten vaikeaa meidän on suhteissamme rakastaa ja tulla rakastetuksi. Avata omat olomme ja ajatuksemme, rehellisesti ja aidosti. Ilman kiemurteluja. Oli totuus mitä tahansa. Silti aina helpottaa, kun voi myöntää sen, mikä on niin vaikeaa.

Minä olen oppinut puhumaan läheisilleni totta hyvin avoimesti. Jos en siihen heti pysty, niin ainakin hyvin pian, ensituskailujen jälkeen. 

Taannoin kustannustoimittajani sanoi minulle kirjailijapolkuani seurattuani, että hän näkee, että minulla ei ole enää valinnanvaraa. Kaikki, mistä olen kirjoittanut ja tulen kirjoittamaan, noudattaa tiettyä loogista kaarta. Ensin tuli jääkiekko, tavoitteet ja talonpoikaisjärki kirjassa Miksi maali ei synny? Sitten oman loppuelämän pelastamisen maanläheiset keinot Mentaaliherätys!-kirjassa, jonka tunnettu Superpesis-pelaaja ylisti minulle taivaaseen asti. 

Nyt kirjoitan intohimosta. Sen jälkeen tulee lapsuuteni tarina.

Ei saatana, miten vaikeaa on kirjoittaa intohimosta. Tämän yhä ajoittain niin kankean ja tuomitsevan yhteiskunnan keskellä on haasteellista kirjoittaa intohimosta niin, etten jarruttelisi. Mutta minä tiedän kyllä intohimon eri aspektit erittäin hyvin ja elän niin kuin opetan ja en taida enää jarruja tarvita, koska vapaus on minussa. Intohimon rytmi on minussa, ja minun pitää nyt vain heittäytyä täysin tuon rytmin vietäväksi.

Vaikka järki menisi, nyt mennään. Saa se järki mennäkin. Sydän pysyy minulla kyydissä mukana, ja sydän on edelleen se päällikkö.

Kun jokin asia on todella totta, meillä ei oikeastaan ole enää valinnanvaraa.
– Robert Holden

(Tähän kaikki mahdolliset amenet, hallelujahit ja sinetit, kuten rock on.)




sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Antaudu

ASIAA ELÄMÄLLE ANTAUTUMISESTA




Torilla vanha mies juoksee perääni. (Aina ne miehet jaksavat juosta perässäni tai tehdä aaltoja edessäni.) Hän kysyy, mistä olen löytänyt niin harvinaisen hyljeturkistakin. Kerron hänelle, että se on vintagea. Uutta en ostaisi ikinä. Ystäväni kiusoittelee minua Afrikasta työmatkaltaan, kun en syö lihaa. Ei me yksisarviset. Paitsi intohimon hetkellä.

Nuorena lempirunojani oli Pablo Nerudan runo, joka alkoi "Tänä yönä voin kirjoittaa surullisimmat säkeeni". Minäkin voin, mutta en kirjoita. On ollut erittäin raskas kuukausi. Nyt vesivahingon kärsinyt asuntoni on tyhjä. Kiitos ystävien avusta ja tuesta – olette tosi rakkaita. Istuin illalla tyhjän asunnon lattialla ja kiitin sitä muistoista. Seinälle heijastui varjo kuin portti. Kävellessäni hetken päästä ulkona tietä pitkin huomasin märässä kadussa sydämen. Koko ajan viisas elämä antaa minulle merkkinsä ja signaalinsa.



Minua ohjataan. Olen oikealla tiellä, vaikka välillä tekee kipeää ja kaikki tapahtuu usein niin nopeasti.

Luin kerran kirjan miehestä, joka yritti itsemurhaa. Ollessaan koomassa hän näki enkeleitä, jotka ohjasivat häntä matkallaan. Nousi rajuilma. Miehellä oli enää mukanaan matkalaukku, jossa hän kantoi rakkaimpia muistojaan. Tuuli yltyi niin kovaksi, että matkalaukku valokuvineen katosi tuulen mukana. Mies itki lohduttomasti. Enkeli ilmestyi ja sanoi, että tavaroilla ei ole väliä. Kaikki, mikä on ollut rakasta ja keitä olemme rakastaneet, on aina mukanamme, sydämessämme. Ei koettu rakkaus ole tavaroihin tai fyysiseen olomuotoon sidottua.

Olen ajatellut tuota tarinaa monta kertaa viimeisen kuukauden aikana, kun kohtalon sormi ohjaa avointa sydäntäni jämptisti ja kauheasti enää armoa antamatta. Kun kutsu elämältä tulee, minä menen.

Rakastelen nykyään harvoin ja erittäin valikoidusti - yhtä tarkasti kuin ampumalla kymppien sarjan ilmakiväärillä. Tiistai-iltana sain yllättäen rakastella miehen kanssa, joka osasi ottaa minut juuri oikein. Me puhuimme samaa kieltä, ja hänen kanssaan minä sain olla Nainen. Hengitin hänen kainalossaan hänen ihoaan vielä myöhemmin ja sanoin hänelle: "Imppaan sua. Varastoon." "Mä huomaan sen", hän sanoi ja piti minua tiukasti kainalossaan. Olen niin valtavan kiitollinen tuosta kokemuksesta.

Tänä yönä voin kirjoittaa surullisimmat säkeeni, mutta en minä sitä tee. Tänä yönä minä kirjoitan, että toivon sinulle tätä samaa voimaa, nöyryyttä ja rohkeutta kulkea sitä tietä, joka on sinulle se oikea. Kyllä sydän tietää. (Ego ei tiedä sen sijaan yhtään mitään.)


lauantai 5. maaliskuuta 2016

Selviytymistä kaaoksen keskellä

ASIAA HETKEEN TARTTUMISESTA
ELI MITEN MURHE TALTUTETAAN






















Kirjoitan tätä kaaoksen keskellä.

Ensin lähes uusi ja todellakin kallis läppärini kuoli. Saivat sen kuitenkin liikkeessä vielä pelastettua, tiedostojeni kera. Koira oli vähällä joutua ikävään onnettomuuteen, mutta sekin asia ratkesi ihmeellisesti ja hyvin. Ex-rakastajani kuoli. Uskon, että hänenkin tilanteensa on nyt parempi, mutta suruahan se vaati, minulta ja monelta.

Eräänä sunnuntaiaamuna ovikelloni soi. Olin ollut aamuneljään asti bilettämässä perustamani Naisten Akkulataamon ihanien kaunottarien kanssa. Laahustin ovelle aamutakissa ja otsa rypyssä. Alakerran nuori mies katsoi minua tutkivasti ja kysyi, että valuuko minulla jossain vesi, kun hänen kattonsa vuotaa. Ei, minä en ollut sammunut päissäni suihkuun ja viemärikannen päälle. Minä, raivoraitis vaikka vähän villi.

Odottelen tästäkin asiasta onnellista lopputulosta. Tämän hetken tilanne on se, että joudun olemaan kodistani evakossa useita kuukausia taloyhtiöön osuneen laajan vesivahingon takia. On ollut hieman raskas kuukausi.

Kirjoitan samalla kirjaa intohimosta, ja uskon, että elämä järjestää kaikki hankalatkin tapahtumat minun parhaakseni – jonnekin minua ohjataan. Tankotanssin. Lisäksi tuttavani kilpa-ampuja on opettanut minua ampumaan ilmakiväärillä. Tokalla harjoituskerralla ammuin heti 10, 10, 10 ja 9. Piilolinsseillä näen tuossa touhussa vain lähelle, ja maalitaulu on epämääräinen läntti. Pyysin lisähaasteita. Ammuin yläseiskan, oikean seiskan, alaseiskan, mutta vasen seiska meni vitoseksi. Korjasin sen seuraavalla laukauksella seiskaksi. Fiiliksellä, "sillä tunteella", onnistun parhaiten. Kun en meinaan kunnolla näe.

Treffeilläkin olen ehtinyt juosta. Stockmannin hississä sain Suudelman, joka oli suoraan Tuulen viemää -leffasta. En tiedä, kumpi meistä pelästyi enemmän.

Naispuolinen ystäväni kertoi, että hän on kadehtinut minua siitä, miten paljon miehet juoksevat perässäni. Niitähän kieltämättä tulee koko ajan ja joka paikasta esiin. Ystäväni kertoi miettineensä asiaa tarkemmin. Hän sanoi tulleensa siihen tulokseen elämääni seurattuaan, että ei miesten jatkuva kohtaaminen (ja torjuminen) oikeastaan ole ollenkaan helppoa. Juu ei. Joskus on parempi tuijottaa vain maankamaraa, kun kävelen eteenpäin.

Tämä on minun näköistäni elämää, kaaoksessa. Mutta täysillä oikeaan suuntaan.




P.S. Sain minä palkinnonkin. Tamperelainen Pole Academy totesi näin:

Voittajan on helppo hymyillä! 
Palkitsemme joka jaksossa erikoismaininnan ansaitsevan oppilaan 50 euron stipendillä. 
Minna aloitti tankotanssin meillä viime syksynä ja on sen jälkeen ylittänyt itsensä monta kertaa. Minnan huikea asenne ja positiivisuus ei ole jäänyt ohjaajiltakaan huomaamatta.

tiistai 23. helmikuuta 2016

Tässä yksisarvisten maailmassa


ASIAA INTOHIMOSTA JA OMIEN LAHJOJEN KÄYTTÄMISESTÄ


Minusta ei ole kiva tylsistyä, joten tylsistyn äärimmäisen harvoin. Olen järjestänyt elämäni niin.

Ystävälläni on aikuinen tytär, jota olen ajatellut lämmön tulvahduksilla viime päivinä. Tämä tytär ei istu valtavirtaan eikä normeihin. Hän hätkähdyttää pukeutumisellaan ja valinnoillaan. Hänen poikaystävänsä päätä koristaa tällä hetkellä pinkki irokeesi, joten he täydentävät tässä hetkessä hyvin toisiaan.

Kun isotätini lähestyi kuolemaa sairaalassa, hän tohkeissaan kertoi minulle nähneensä unessaan todella omituisen hevosen. Hevosella oli ollut keskellä päätään suuri sarvi.

Aah, ajattelin ilahtuneena. Isotätini pääsi siis kuolemansa kynnyksellä vierailemaan ulottuvuudessa, jossa niitä elää laumoittain: yksisarvisia.

Vein äsken koirani kävelylle. Rihanna tanssi kuulokkeissani sateenvarjon alla, ja minä otin tanssiaskeleita pitkin lumista puistotietä auringon lämmittäessä poskiani. Harmaat sukkahousut, nahkasaappaat, vaaleanpunaiset reisisäärystimet, nahkashortsit ja vielä beige ja lyhyt turkistakki aaltoilemassa ympärilläni, kun tanssin.

Koira on jo tottunut, muista ihmisistä en tiedä.

Sain työn kautta kutsun miehiseen tilaisuuteen. Miespuolinen kutsuja kirjoitti, että voisinko pukeutua vähemmän näyttävästi. Neutraalisti. Jäin miettimään, onko minulla neutraaleja vaatteita ja tiedänkö enää, mitä on neutraali. Kutsuja selvensi, että hän ei halua minun pukeutumiseni herättävän huomiota, vaikka olisinhan minä näyttävä missä tahansa vaatteissa.

En voinut kuin nauraa.

Loppuun hän kirjoitti: Olet ihana!

Jääkiekkoilija kertoi haluavansa asiakkaakseni. Hän sanoi seurannneensa elämäniloani sosiaalisessa mediassa ja haluavansa samaa itselleen. Toisen ihmisen viesti meni näin:

Olen selaillut sivujasi ja lukenut blogejasi. Niissä on sitä jotain, minkä olen menettänyt.

Saisimmeko yhdessä minusta taas rohkean ja pelottoman elämää kohtaan?


Ei ole helppoa olla minä, ei ollenkaan helppoa, mutta oman onneni lisäksi tätä varten haluan juuri olla minä:

Teitä varten, jotka vielä haluatte ottaa ilon ja onnen irti elämästänne.




torstai 28. tammikuuta 2016

Kiss My Turku or Something

ASIAA MIELEKKÄISTÄ SUHTEISTA

Istun aina tyylikkään Anitan vieressä kahvilassa sen ikkunaseinän edessä, josta on suora näkymä vilkkaalle kadulle. Kadun toisella puolella korkeintaan parikymppinen nuoripari suutelee hellästi. Pieniä viipyviä suukkoja. Totean Anitalle, että nuo ovat rakastuneet. Poika näyttää hyvin kasvatetulta ja hyvätuloisen perheen vesalta moitteettomasti istuvissa vaatteissaan, kenties hakee jopa oikeustieteelliseen tuuhean tukkansa kanssa. Hänen suloisuuttaan korostaa musta kangaskassi, jossa lukee punaisen sydämen kera KISS MY TURKU. Viimeinen suukko ja pojan ponihäntäinen nuorikko rientää kadun toiselle puolelle ja katoaa kulman taakse. Poika steppaa muutamia askeleita paikallaan, katsoo alas ja alkaa pyyhkiä kyyneleitään. Ryhdistäytyy, pyyhkii taas silmiään ja katsoo suuntaan, jonne tyttö katosi. Sitten hän loikkii yli räntäisen kadun tytön perään. Anita alkaa itkeä.

Sanovat sitä rakkaudeksi.

Olin jo varma, että olin jättänyt satunnaisen rakastajani taakseni. Maanantaina minä napsautin sormiani. Hän kysyi, että mitä minä napsauttelen, ja sitten hän saapui luokseni. Tämä on jo kolmas vuosiluku, kun hän on elämässäni. Ehkä hänestä on tullut vakituinen satunnainen rakastaja. En kysy hänen elämästään, eikä hän puutu koskaan minun elämääni. Elämäntilanteemme vaihtelevat, eikä kukaan tiedä, näemmekö me enää koskaan. Hänkin kun alkaa olla jo ikämiehiä, pian jo 27. Hän valitteli treenien jälkeen kankeuttaan, minä kehuin tankotanssin vain notkistaneen jäseniäni.



Minulla ei ole ymmärrystä siitä, miksi hän on yhä elämässäni. Ulla sanoo, että pitääkö sitä kaikkea määritellä. Hän on aivan oikeassa.

Alkuvuosi on jo näyttänyt minulle, että pystyisin olemaan toisen ihmisen, sopivanlaisen, kanssa me. Jos ei sopivanlaista tule, minulla ei ole mitään vakituisen satunnaista kankeaa rakastajaa vastaan.

****

Olen aloittanut Kotilääkäri-lehden kolumnistina. Ensimmäisen kolumnini yhteydessä julkaistiin tämä haastatteluni.