tiistai 23. helmikuuta 2016

Tässä yksisarvisten maailmassa


ASIAA INTOHIMOSTA JA OMIEN LAHJOJEN KÄYTTÄMISESTÄ


Minusta ei ole kiva tylsistyä, joten tylsistyn äärimmäisen harvoin. Olen järjestänyt elämäni niin.

Ystävälläni on aikuinen tytär, jota olen ajatellut lämmön tulvahduksilla viime päivinä. Tämä tytär ei istu valtavirtaan eikä normeihin. Hän hätkähdyttää pukeutumisellaan ja valinnoillaan. Hänen poikaystävänsä päätä koristaa tällä hetkellä pinkki irokeesi, joten he täydentävät tässä hetkessä hyvin toisiaan.

Kun isotätini lähestyi kuolemaa sairaalassa, hän tohkeissaan kertoi minulle nähneensä unessaan todella omituisen hevosen. Hevosella oli ollut keskellä päätään suuri sarvi.

Aah, ajattelin ilahtuneena. Isotätini pääsi siis kuolemansa kynnyksellä vierailemaan ulottuvuudessa, jossa niitä elää laumoittain: yksisarvisia.

Vein äsken koirani kävelylle. Rihanna tanssi kuulokkeissani sateenvarjon alla, ja minä otin tanssiaskeleita pitkin lumista puistotietä auringon lämmittäessä poskiani. Harmaat sukkahousut, nahkasaappaat, vaaleanpunaiset reisisäärystimet, nahkashortsit ja vielä beige ja lyhyt turkistakki aaltoilemassa ympärilläni, kun tanssin.

Koira on jo tottunut, muista ihmisistä en tiedä.

Sain työn kautta kutsun miehiseen tilaisuuteen. Miespuolinen kutsuja kirjoitti, että voisinko pukeutua vähemmän näyttävästi. Neutraalisti. Jäin miettimään, onko minulla neutraaleja vaatteita ja tiedänkö enää, mitä on neutraali. Kutsuja selvensi, että hän ei halua minun pukeutumiseni herättävän huomiota, vaikka olisinhan minä näyttävä missä tahansa vaatteissa.

En voinut kuin nauraa.

Loppuun hän kirjoitti: Olet ihana!

Jääkiekkoilija kertoi haluavansa asiakkaakseni. Hän sanoi seurannneensa elämäniloani sosiaalisessa mediassa ja haluavansa samaa itselleen. Toisen ihmisen viesti meni näin:

Olen selaillut sivujasi ja lukenut blogejasi. Niissä on sitä jotain, minkä olen menettänyt.

Saisimmeko yhdessä minusta taas rohkean ja pelottoman elämää kohtaan?


Ei ole helppoa olla minä, ei ollenkaan helppoa, mutta oman onneni lisäksi tätä varten haluan juuri olla minä:

Teitä varten, jotka vielä haluatte ottaa ilon ja onnen irti elämästänne.