perjantai 12. elokuuta 2016

Mistä tunnen ystäväni?

ASIAA LUOTTAMUKSESTA


Tässä on Ulla.

Olen vuoden aikana väsynyt siihen, miten ihmiset, joihin olen luottanut, puhuvat asioitani kylillä. Olen kyllästynyt myös siihen, miten yksityisimpiä asioitani udellaan lähipiiriltäni.

Mutta olen löytänyt tähän kaikkeen ratkaisun. Puhun nykyään kaikki asiani vain kahdelle ihmiselle. Helppoa ja yksinkertaista. Heitä yhdistää pari piirrettä. Ensinnäkin he toivovat minulle vain hyvää, eikä kateudelle ole sijaa tai tarvetta. He eivät ole uteliaita, mutta he haluavat jakaa kanssani tätä ihmeellistä elämisen seikkailua. He myös osaavat pitää asiani omana tietonaan.

Totta kai olen blogissani avoin ja tulevassa kirjassani myös, mutta koskaan en kaikille huutele kaikkea. Ei ole siihen minkäänlaista tarvetta.

Noin kuusitoista vuotta sitten vein pienen poikani muskariin. Odotustilassa meitä oli muskarin aikana yleensä kaksi, minä ja eräs vaaleatukkainen nainen. Me tervehdimme toisiamme ystävällisesti, ehkä vaihdoimme muutaman sanan. Sitten me luimme lehtiä. Minua ei edes kiinnostanut jutella. Aina ennen muskaritunnin päättymistä tämä vaalea nainen alkoi siivota odotustilaa keräten kasaan lasten ja aikuisten pitkin poikin ripottelemia lehtiä ja leluja. Minä katsoin ihmeissäni, että mitä täti touhuaa, ja en todellakaan ollut kiinnostunut siivoamaan toisten jälkiä.

Siitä alkoi vähitellen hyvä ja syvä ystävyyteni Ullan kanssa. Hän tuntee minut, veikkaisin, läpikotaisin, ja olemme seisoneet toistemme rinnalla tyynellä ja tyrskyissä. Henkinen kasvumme kulkee usein myös hyvin samoja latuja. Saatamme soittaa toiselle (lähes päivittäin) ja kysyä: "Hei onko sullakin ollut nyt sellaista, että...?" Yleensä on ollut.

Ei ihmisellä ole asiat kovin huonosti, kun on sydänystäviä, jotka haluavat jakaa kanssasi elämää ja tukea kasvuasi.

Samalla tämä kaikki on ollut minulle hyvin opettavaista. Ihmisellä voi olla paljon kavereita, mutta vain hyvää tarkoittavia sydänystäviä paljon vähemmän. Haluan parantaa erottelukykyäni ja valita tarkemmin vaistojani kuunnellen kenet lähelleni päästän.

Mutta en halua valittaa. Toivon, että kaikilla olisi jossain ainakin yksi maailman paras ystävä. Jos ei ole, ala olla sellainen itsellesi. (Toimii sekin, kokeile vaikka.)


sunnuntai 7. elokuuta 2016

Intohimon kesä 2016

ASIAA SIITÄ, KUN TIETÄÄ MITÄ JA MIKSI





En voi kirjoittaa tästä kesästä, että olen ottanut viikot rennosti tekemättä mitään. Tai että olen mieheni kanssa käynyt kalassa, savusaunassa ja kesäteatterissa. En voi myöskään kirjoittaa, että olin ystävän kanssa lomamatkalla ja kivaa oli.

Voin kirjoittaa, että olen tehnyt valtavan määrän töitä. Suurinpiirtein koko kesän. Olen työstänyt projekteja, nähnyt asiakkaitani, sopinut uusia juttuja. Yhtään en kadu töihin käyttämääni aikaa. En kadu täysiä päiviä ja viikkoja läppärin edessä tekstiä takoen ja pää kivistäen, työjuttuja joita olen miettinyt aamusta yöhön tai lisäoppia, jota olen sydän sykkien saanut lukemalla tai kuuntelemalla YouTuben opetusvideoita. En kadu yhtäkään asiakasta, jolta olen oppinut tai jota olen voinut auttaa hänen asiassaan.

Voin myös kirjoittaa, että vaikka olen väsynyt,
olen
nähnyt vaaleanpunaisia auringonlaskuja juostessani pitkin rantaa
kerännyt koiran uintireissulla kuusenkerkkiä
testannut monia korkokenkiä kesäpaahteisilla kaduilla
tanssinut itseni pari kertaa hikimäräksi ja ilohulluksi
syönyt hyvin lohta ja bataattia
kironnut treeneissä ja nauttinut jälkihehkusta
jutellut pupuille, siileille ja kesälinnuille.

Olen valinnut huolella kenen kanssa aikaani vietän ja satsannut minulle tärkeisiin ihmissuhteisiin, työn lomassa.

En ole nyt kesän lopulla levänneimmästä päästä, mutta päivääkään en tästä kesästä vaihtaisi, koska
merkillisellä tavalla
tuntuu, että
tämä tie
on juuri oikea minulle
ja se
vie perille.

Ihan kaikkeni olen antanut, ja muuta en voi.