sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Mitä minä olen sinulle velkaa?

ASIAA OMAN TONTIN IHANUUDESTA





Olen nauttinut suuresti siitä, että saan elää itseni näköistä elämää. Intohimo-kirja on pian valmis. Minulle tulee siitä positiivisesti villi olo. Olen rakentanut kuvioni sellaisiksi, että minun on niiden kanssa hyvä olla. Jos minussa on onnellisuus ja elämänilo, se ei varmasti ole keneltäkään pois.

On jännää aika usein huomata, että kaikkien ei ole hyvä olla sen kanssa, millainen ja miten olen. Törmään siihen, että minulta odotetaan
- fyysistä suhdetta
- läheistä ystävyyttä
- Twitter-kiistaa
- mutapainia
- huomiota
- aikaani ja paljon juuri sitä
- alistumista
- toisenlaista pukeutumista
- toisenlaisia kirjoja
- toisenlaista blogia
ja paljon muuta.

Kun en suostu elämään toisten odotuksien mukaisesti, saan osakseni loukkaantumista, nokittelua, vihamielisyyttä ja valtapelejä.

Sellaisiinkaan en halua sotkeutua.

Olen siinä ihan samanlainen kuin muutkin, että joskus stressaannun ja ärsyynnyn arjen asioista: melusta, laskuista, kasaantuneista tekemättömistä hommista, huonosti nukutusta yöstä tai ihan vain omista ajatuksistani. Samalla olen tällä viikolla onnitellut itseäni siitä, että olen oppinut hyvin keskittymään ihan omiin juttuihini, sellaisiin, jotka ovat juuri minulle tärkeitä. Vaikka maailma huutaisi minulle, että minun pitäisi olla toisenlainen, minä ajattelen, että olen itselleni velkaa sen, että teen ihan niin kuin sydän sanoo.

Ei se ole sinulta pois. Kuten personal trainerini minulle punttisalilla sanoi ja ihan oikein tällä viikolla:

Turpa kii ja tee.

Kai sinäkin voit keskittyä omaan juttuusi?

Lentosuukkoja. 😘






sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Avasin sydämeni pitkästä aikaa

ASIAA SIITÄ, KUN SYDÄMEN AUKI PITÄMINEN VAATII VALVEILLA PYSYMISTÄ




Kävin läpi varastoni säkkejä ja laatikoita viime viikolla. Koira odotti kiltisti, että lähden taas roudaamaan seuraavaa erää yläkertaan. Yllättäen se iski, oivallus. Oivalsin, että paljon on ehtinyt tapahtua kahdessa vuodessa, jolloin puhuin palavasti avonaisen sydämen puolesta. Sanoin silloin, että tärkeintä on elää sydän auki, rakastaa ja ottaa myös vastaan rakkautta. Nyt huomasin ison kontrastin tuohon aikaan: olin vetänyt sydämeni ympärille helvetinmoisen haarniskan.

Ah, miten teki hyvää huomata se.

Alkuvuodesta kotini meni remonttiin taloyhtiöön osuneen vesivahingon takia. Meni yli seitsemän kuukautta, ennen kuin pääsin asettumaan taas kotiini. Samaan aikaan työtilani ympärillä on ollut massiivinen ruljanssi: puistoja on rakennettu ja teitä laitetaan uusiksi. Kerran helikopterikin laskeutui muutaman kymmenen metriin päähän puiden taipuessa. Asiakkaani ovat siirrelleet muoviaitoja ja väistelleet kaivinkoneen kauhaa, mutta hienosti olemme hyvässä hengessä pärjänneet.

Onhan minullakin helvetinmoinen sisuni.

Ihmisiä olen kieltämättä kauhistellut. Sosiaalinen media tarjoaa monenlaisille reppanoille ja huonosti voiville ihmisille oivan alustan oman egon pönkittämiseen. On niin turvallista uhota ja huudella hölmöjä, kun tietoa ei ole, tieto ei kiinnosta ja sydämen viisaus on vielä karussa. Naamareita hankitaan, ja naamarit putoavat paljastaen ihmisten rujouden. Rankkaa, kieltämättä. Silti jokaisella on mahdollisuus kehittyä parempaan suuntaan, jos rujoutensa tunnistaa.

Häijyimpiä minulle ovat usein ne, jotka olen jollain tavalla torjunut.

Kaiken keskellä on niin tärkeää muistaa, että hyvä voittaa lopulta aina. Perustat menevät uusiksi, vanhaa kuolee alta pois, mutta sellaista päivää en tule näkemään, että huonosti voivat saisivat lopullisen yliotteen tästä maailmasta.

Tai minun maailmastani.

Olen viime vuodet nähnyt säännöllisesti unta minulle rakkaasta miehestä. Unet ovat nekin todistaneet minulle, että kun jotakuta rakastaa, rakkaus on ja pysyy. Niin hyvää ja kaunista.

Intohimo-kirjani etenee myös. Kaikki etenee. Ja oikeaan suuntaan, kun vain käytän haarniskaani oikeissa taisteluissa, niissä harvoissa, ja menen sydän auki aina muulloin.

Kauhean kivaa ja kutkuttavaa, itse asiassa.