torstai 17. marraskuuta 2016

Mentaalivalmennus ei ole sirkustemppuja

ASIAA TAVOITTEISTA JA NIIHIN LIITTYVISTÄ SYISTÄ




Tulin treeneistä. Oli vaikeaa olla hymyilemättä. Aloitin tankotanssin vajaa vuosi sitten, ja laji näytti heti, miten paljon habaa ja harjoittelua se vaatii lähes 50-vuotiaalta naiselta, jolla ei ole vahvaa voimistelutaustaa tai vastaavaa. Olen treenannut. Ja treenannut. Nyt moni temppu alkaa sujua ja iloni on huikea. Toivon, että matka on vasta alussa. Terveyttä toivon.

Aika usein joku mentaalivalmentajaksi haluava ottaa minuun yhteyttä. Yritän aina sanoa, että kannattaa ainakin löytää oma linja ja omat metodit, joilla alkaa työtä tehdä. Laajasta elämänkokemuksesta on todennäköisesti hyötyä. Persoonallisuuteni on ollut myös minulle etu. Kun olen joillekin alasta kiinnostuneille kertonut, mitä minulta tämä nyt lähes kymmenvuotinen urani on vaatinut, kukaan ei ole vielä ilmoittanut, että olisi valmis samaan.

Matkaan on liittynyt paljon taloudellista epävarmuutta, väsymystä, ankaraa työtä, tappouhkauksia, huijareita, paskapuheita netissä nimettömiltä reppanoilta tai muuten vain vähä-älyisiltä ja ennen kaikkea – jatkuvaa itseni haastamista. Siis jatkuvaa. Päivittäistä. Muuten olisin vain viisaita lateleva pää ilman minkäänlaista tuntumaa siihen, mitä todellinen mielen treenaaminen ja henkinen kasvu ovat.

Työssäni minulla on kaksi ykköstavoitetta:
1) olla onnellinen ja
2) auttaa asiakkaitani.

Vaikka tuloksia tulee varsinkin yksilövalmennuksessa usein nopeasti, mentaalivalmennus ei ole sirkustemppuja. Tähän työhön ei kannata lähteä, jos ei ole valmis raatamaankin rakkaudesta lajiin.

Mutta tänään, tänään minä roikuin jalkojeni varassa tangolla ja taivutin ylävartaloni lattiaa kohti niin, että tukka viisti lattiaa ja kädet levittyivät kuin siivet.

Toistoja se on vaatinut. Matka on huikea, mutta ilmaiseksi se ei tule.




tiistai 15. marraskuuta 2016

Linnun perspektiivistä

ASIAA TÄYDELLISESTÄ JÄRJESTYKSESTÄ




Ehkä vanhus tulee järkiinsä, kun sairaus runtelee hänen kehoaan.
Ehkä vanhus tulee järkiinsä vasta, kun kuolema ottaa tiukasti kädestä eikä päästä irti.

Viikkoja sitten tallensin muistiin tämän tekstin otsikon. Olen ajatellut sitä siitä lähtien, mutta kun on Intohimo-kirja vielä viimeisteltävänä, yrittäjän hommat hoidettavana, asiakastapaamisia ja muita projekteja, blogin täytyy välillä odottaa.

Linnun perspektiivistä ei ole sattumaa, ei lopullista erhettä, ei vikaan mennyttä maailmaa. Trump voitti vaalit, ja tästä kaikesta seuraa jotain todella hyvää. Niin on aina ollut kautta historian. Hyvä ei välttämättä näy tänään eikä ensi vuonna, mutta hyvää on tulossa. Joskus hyvä tulee kovan ja kitkerän jälkeen.

Jospa muistaisin, osaisin ja jaksaisin aina luottaa siihen, että yhdenkään ihmisen elämä ei ole turha eikä merkityksetön. Toiset ihmiset eivät valitse niin kuin me haluaisimme heidän valitsevan, vaan jokaisella on oma taipaleensa. Niin moni kuvittelee omistavansa lapsensa, puolisonsa, vanhempansa tai ystävänsä, vaikka ylintä tahtipuikkoa heiluttaa jokin muu.

Toiset ihmiset ovat meillä vain lainassa, opettamassa meitä sillä, mitä ovat. Ihminen on mitä on. Minulle kuuluu vastuu siitä, mitä minä olen ja mitä minä loppuelämästäni leivon siltä osin kuin voin siihen vaikuttaa.

Viime viikolla miehet ottivat villeinä yhteyttä. Uskon, että lähestyvä superkuu saattoi nyt lyödä tahtipuikkoa ja siinäkin kohdassa, kun minä kävin kovan taistelun itseni kanssa.

Tästä pidän kiinni: pyrin tekemään aina itseäni kohtaan oikein. Silloin se on myös muita kohtaan oikein. Kaikki eivät pyri tekemään oikein. Kaikilla ei ole taitoa tahi työkaluja.

Ehkä vanhus tulee järkiinsä, kun sairaus runtelee hänen kehoaan.
Ehkä vanhus tulee järkiinsä vasta, kun kuolema ottaa tiukasti kädestä eikä päästä irti.
Ehkä vanhus ei tule järkiinsä moneen sukupolveen.

Sekin on linnun perspektiivistä ihan niin kuin pitääkin.