torstai 19. tammikuuta 2017

Koskaan ei voi tietää, mitä seuraavan kulman takana

ASIAA SIITÄ, KUN MIES KATSOO NAISTA




Helsinki pudotti minut polvilleni.

Minä niin pidän Helsingistä. Kävellessäni sen katuja pitkin värisen arkkitehtuurin kauneudesta ja kansainvälisestä ilmapiiristä. Olen yleensä aina parhaimmillani isoissa kaupungeissa, joissa liihottaminen tukka vapaana on jotenkin helpompaa kuin pienellä paikkakunnalla.

Päivitin puhelimeeni uusimman ohjelman, ja karttapalveluun oli jäänyt väärä asetus. Kun kävelin Helsingin katuja pitkin, karttapalvelu ohjasi minua aina seuraavaan osoitteeseen autoreittejä pitkin, vaikka minä en ole Lada enkä Ferrari. Kuljin ympyrää, koska elämä oli sitä mieltä, että treeni on minulle hyvästä.

Olin juuri jälleen kerran päätynyt siihen, että en voi olla suhteessa sellaisen miehen kanssa, joka ei innostu mistään muusta kuin minusta. Jos miehen suunta elämässä on aina vain sitä samaa mitä nytkin eli staattisuuden vahvistamista tai unelmat täysin epärealistisia, en edes optimistina voi jatkaa homman kehittelyä hänen kanssaan. Minun täytyy tuntea eläväni, ja elän, jos olen auki elämän päivittäisille hienoille jutuille. Jos elän miehen rinnalla, haluan tuntea hänenkin elävän, eikä vain minusta.

Hyvin usein olen ajatellut, että saatan pysyä sinkkuna loppuelämäni. Se ei ole huono vaihtoehto, koska olen onnellinen omassa elämässäni, vaikka arjessa olisi välillä raskaita hetkiä. Suhtaudun tulevaisuuteen luottavaisesti ja kutkuttunein mielin odotan, mitä kaikkea ihanaa eteeni vielä tulee.

Mutta kun kiirehdin Helsingin jalkakäytävää pitkin kännykkä kädessäni ja katse kartassa, tuossa autojen reitissä ärsyttävässä, nostin yhtäkkiä katseeni ylös. Vastaani käveli samassa mies, jonka tyylin rekisteröin heti, ja hän tuijotti minua koko ajan syvälle silmiin rävähtämättä kuin tsiljoona sekuntia, vaikka oikeasti ehkä viisi, ja minä katsoin häntä

ja sivuutimme toisemme

ja minä kutkutuksen riemulaulun sisälläni tunsin ja ajattelin,

herravarjele mikä mies
vaikka ei lainkaan tyyppiäni
mikä katse
mikä energia
tämä tunne polvissani
ja miten hän katsoikaan kuin suoraan kalloni sisälle!
Ei sillä väliä,
että hänet julkisuudesta tunnistin
eikä hajuakaan, mitä hän tuijotti,
mutta että yksi rävähtämätön katse pudottaa polveni

ja minut

näin.


Kiitin Luojaa ja virnuilin loppupäivän. Siitä on kauan, kun miehen takia viimeksi maata syleilin. Jatkan kulkuani kohti seuraavaa kulmaa.




perjantai 6. tammikuuta 2017

Vuohenjuustoa hengellä millä hyvänsä

ASIAA VÄÄRÄNLAISESTA DOMINANSSISTA




Koska loppuvuosi 2016 oli itselleni niin työntäyteinen, rentouduin töiden lomassa seuraamalla Instagramissa parin oravan ja useiden kilipukkien elämää. Nämä pienet kilipukit haettiin usein teurastamolta laillisin keinoin viime hetken turvaan maatiloille, joissa niiden vammoja parannellaan ja niitä autetaan löytämään tarvittaessa uusi koti hyvän perheen rakastettuna lemmikkinä. Kaikki eivät jää henkiin yrityksistä huolimatta, mutta voi miten ihania TYYPPEJÄ minä opinkaan tuntemaan. Sekin vuohivauva, joka stressaantuu helposti, mutta rauhoittuu aina, kun se puetaan ankkapukuun, jossa se on turvassa kuin kotelossa. On neurologisia kuntoutuksia, kärryjä takajalkansa pakkaselle menettäneille tai traktorin alle jääneille ja paljon tuttipulloruokintaa, kunnes vuohilapset pääsevät ulos leikkimään ja navettaan asumaan.

Seurattuani kolmen eri vuohia pelastavan tilan päivityksiä hämmennyin siitä, mitä vuohenjuustosta kerrottiin. Vuohenjuusto on suurta herkkuani! Miten siihen voisi liittyä jotain näin kamalaa? Vuohenjuustohan ilmestyy meillä steriileissä paketeissa kaupan hyllylle, ja makunystyräni kehottavat minua sitä ostamaan.

Hieman pengoin asiaa ja törmäsin tähän erittäin valitettavaan asiaan ja uutiseen myös Suomesta.

Satoja pikku kilejä tapetaan juuston vuoksi – liha ei mene kaupaksi


Fuck that shit. Sadat kilipukit tapetaan Suomessakin heti syntymänsä jälkeen, jotta niiden emon maito saataisiin meille herkkusuille.

Enää en osta vuohenjuustoa. En, vaikka kasvattaja edellä mainitussa uutisessa sanoo asiasta näin:

– Pitää yrittää kylmettää itseään ja olla kiintymättä eläimiin.

Rakastan elämää ja kiinnyn eläimiin, joita en halua dominoida fyysisellä väkivallalla ja piittaamattomuudella, joka saa aikaan vain sen, että alistamme eläimet objekteiksi. Mieluummin herkuttelen herkuilla ilman eläimen kärsimystä. Rakastan vanhoja ja vanhoina ostettuja vintageturkiksiani, jotka ovat nyt puhtaasti kierrätystuotteita, mutta en voisi koskaan kuvitella ostavani uutta turkista ja kiikuttamalla lisärahaa turkisteollisuuteenkaan.

Jos aihe kiinnostaa, Instagramissa huippuja, koskettavia ja niin hyväntuulisia ovat mm. Goats of Anarchy ja boochaces.