sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Kohtaaminen Barcelonan yössä: "Señor?"

ASIAA VÄLITTÄMISESTÄ




Kävelin ystäväni kanssa Barcelonassa pitkin katua, joka oli jo vetäytynyt yöpuulle. Ohitimme kadunkulman, jossa oli kaiteen takana korotettu taso, jossa näkyi ihmishahmo kyljellään makuupussissa. Erotin vain harmaan ja kiharan lyhyen tukan. Kuljimme hänen ohitseen, ja minä kuulin makuupussista tämän ihmisen nyyhkytyksiä, kun hän luuli olevansa yksin.

Ylitimme kadun ja jatkoimme matkaamme. Jossain ruokatorveni kohdalla alkoi tuntua vahva polte kuin kirvely. Tajusin, että on valinnan hetki. Voin kävellä eteenpäin ja ajatella, että tarvitsen itse jokaisen euroni ja en voi auttaa kaikkia kodittomia. Tai voin palata taaksepäin ja kohdata tämän makuupussissa yönsä viettävän ihmisen.

Pysähdyin. Sanoin, että minun pitää palata. Kävelin taaksepäin. Nousin raput ylös, katsoin harmaata päätä ja ajattelin, että en edes tiedä, onko kyseessä mies vai nainen ja en vielä puhu espanjaa juurikaan. Ehkä hän on vaarallinen. Mutta päätin vain lähestyä häntä sydän auki.
"Señor?" 
Ääneni sai laihan kodittoman miehen kääntymään ja nousemaan puolittain ylös. Näin, miten hän oli hyvin pelästynyt ja katsoi minua kuin uhkaa.

Katsoin häntä syvälle silmiin ja ojensin kahdenkymmenen euron seteliä. Nyökkäsin. Hän katsoi minua ja seteliä vuorotellen hämmästyneenä.

Hän otti setelini ja kiitteli vuolaasti. Minä nyökkäsin taas. Halusin hänen ymmärtävän, että kaikki me olemme samassa veneessä, tajusimme sitä tai emme. En tiedä, kumpi meistä oli liikuttuneempi, mutta ehkä hän ei sinä yönä enää nyyhkyttänyt niin paljon surusta.

Hän antoi minulle lahjan. Opin taas vahvemmin, että kannattaa pysyä hereillä ja kuunnella ihan joka tilanteessa, mitä oma sydän sanoo. Uskon täysin, että me kaikki olemme yhtä kuin näkymättömän seitin yhdistäminä. Voimme olla itsekkäitä ja omahyväisiä tai voimme yrittää yhteistä hyvää.


lauantai 22. heinäkuuta 2017

Yksinkertaisesti: Kiitos

PUOLEN VUOSISADAN TILINPÄÄTÖS



Tämä on viimeinen blogipäivitykseni ennen kuin täytän 50. Kuulostaa kovin juhlalliselta, mutta minulla on melko juhlallinen olokin. Tänään halasin nurkan takana olevan luomupuodin Sannan kanssa pitkään ja molemmilla vedet silmissä. Kiitin häntä avusta. Sanna muistaa aina mainita minusta jotain, mitä hän näkee mutta minä en aina: "Jos ei tolla perseellä seksiä saa, niin ei sitten millään."

Minä vien perseeni nyt auringonvaloon ja meriveteen.

Olen saanut elää lähes puoli vuosisataa. Olen hengissä, iloisempi ja vapautuneempi kuin koskaan ennen. Kiitos tämän heinäkuun, olen myös valmis lopettamaan minkään kokemukseni häpeämisen läheisissä ihmissuhteissani.

Ystäväni Jutta sanoi tänään, että me keski-ikäiset sinkut olemme monesti jo niin pettyneitä ja haavoittuneita ihmissuhteissamme, että siirrymme pelko perseessä (siinä, jonka minä vien nyt meriveteen) aina seuraavaan suhdeyritykseen. Varsinkin, jos haluamme jotain syvempää suhteeltamme, joudumme kasvotusten persetaakkamme ja toisenkin ihmisen sellaisen kanssa.

Minä haluan juuri sitä syvempää suhdetta. Pinta ei enää tyydytä. En halua sairastaa yhdessä, vaan haluan toipua ja erityisesti iloita elämästä yhdessä. Olen saanut esimakua siitä, millaista on tuntea olonsa turvalliseksi miehen lähellä, ja minä haluan lisää sitä samaa. Pidän silmäni auki ja sydämeni myös.

Treenaan edelleen kärsivällisyyttä. Arpeni (perseessä tai muualla) eivät enää määrittele minua tai olemistani suhteessa toiseen ihmiseen. Enää en tule väistämään, kun joku sanoo, että olen kaunis ja ihana ja hyvä. Minä aion seuraavat vuosikymmenet katsoa toista silmiin ja sanoa yksinkertaisesti: Kiitos.

Vanhat tavat eivät kuole helpolla, ja tarvitsemme toisia ihmisiä tueksemme, kaikki maailman Sannat ja Jutat. Mutta kun minä jotain päätän, muutosta ei voi estää. Se tulee ennemmin tai myöhemmin.

Kun olin lapsi, avasin kerran ulko-oven päästääkseni koiran ulos pissalle. Minä katsoin vasemmalle, jossa kaartui öinen tie. Ajattelin, että nyt minä päästän irti järjen viimeisistäkin rippeistä, annan itseni seota ja lähden vain sukkasilteni juoksemaan kylmää tietä pitkin. Houkutus oli suuri. Minä olin niin väsynyt. Sitten minä päätin vielä yrittää jaksaa. Koira tuli sisälle, minä suljin oven.

Ihmisen elämän kaari voi olla pienestä kiinni. Kuka sekoaa, kuka lähtee, kuka jää. Kenet me hylkäämme ja kenet me päästämme sisään.

Minä lähden nyt kohti nudistirantaa, ilman vertauskuvia.



keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Terveisiä toipumisen tieltä

ASIAA RAKKAUDELLA ETENEMISESTÄ



Minulla oli tänä kesänä merkillinen kokemus. Tapasin aivan ihanan miehen. En tiedä, tapaanko häntä enää, mutta kokemukseni haluan jakaa. Varsinkin sisäisen kokemukseni – sen, joka sydämestä lähtee.

Olen oppinut viime vuosina kiinnittämään huomiota siihen, miltä toisen ihmisen seura tuntuu. Vaikka näen ulkoisia asioita, kuuntelen tarkemmin sitä, miltä hänen energiansa tuntuu. Osaan pysähtyä ja kuulostella. Minusta kuulemma näkee, kun epäluuloisena skannaan toista ihmistä. Pahoittelen, jos se näkyy. Teen parhaani, ja tällainen minä nyt olen.

Jos minulla on kivaa jonkun lähellä, se on hyvä merkki. Joku voi ulkoisesti hymyillä ja olla mukava, ja silti minusta saattaa tuntua rintakehän seudulla, että katselen ohikiitävää vääristynyttä junaa. Tiedän kyllä, jos jokin ei ole asetelmassa kohdillaan. En tiedä totuutta aina mielen tasolla vaan sydämen tasolla. Mieli voi huijata ja tunnekin voi olla hakoteillä, jos harrastan haaveajattelua tai haluni johonkin ennalta päättämääni suuntaan on niin vahva. Tärkeämpää on kuunnella omaa sydäntä. Ja antaa toisen kuunnella mahdollisesti omaa sydäntään (tai mieltään, tunteitaan ja halujaan) ja tehdä omia valintojaan.

En halua yrittää tehdä keneenkään vaikutusta, enkä halua, että toinen yrittää tehdä vaikutuksen minuun. Minua kiinnostaa ihminen. Vuorovaikutus hänen kanssaan, hänen kanssaan leikkiminen, hänen kanssaan muistojen luominen, vaikkakin se olisi vain pieni hetki. Minä haluan nähdä, kuka hänen sisällään asuu. Sen ihmisen haluan tavoittaa.

Jos toisen ihmisen käsi tuntuu luontevalta kädessäni, tiedän, että suunta on oikea. Jos hänen ihonsa tuntuu tutulta, olen onnellinen. Jos hän saa minut nauramaan ja pudottelemaan suojauksiani, se on oikein hyvä merkki. Jos minä haluan pitää hänestä vähän huolta ja taittaa hänen t-paitansa ulos sojottavan niskalapun takaisin paidan alle, kun hän kävelee edessäni, olen jo läheisyyden tiellä.

Minua on vaivannut varsinkin läheisissä suhdekuvioissa jonkun miehen kolahtaessa hillitön menettämisen pelko. Jos tietäisit taustani, osaisit laskea yhteen yksi plus yksi. Taustoistani kerron tarkasti vasta seuraavassa kirjassani enkä halua harrastaa blogissani niillä asioilla sosiaalipornoa tai kalastella myötätuntoa. Minulla on omat kipupisteeni ja sinulla omasi.

Tärkeimpiä asioita nyt on se, että minä todella elän. Koko ajan suunta on parempi. Pystyn kohtaamaan luotettavia miehiä, joiden käsiin voin antaa arimmat asiani ja ehkä jopa vartaloni. Jos tyyppi ei ole kusipää, pystyn rakastamaan edelleen, vaikka tiemme kulkisivat eri suuntiin. Minun on helppo rakastaa, jos kolahtaa. En ole sellainen, että tänään rakastan ja huomenna en. En kitsastele rakkauden kanssa, mutta katson kyllä tarkkaan, kenelle sydämeni avaan. Minä valitsen ne ihmiset, joille sydämeni avaan.

Minä olen tänään niin onnellinen, koska kaikista kipuiluistani huolimatta tapasin ihanan miehen, jonka kanssa kaikki koettu näytti minulle, että minä elän ja olen vahvasti ja entistä paremmin toipumaan päin. Jos ahdistus tulee, minä tunnistan sen ja vaikka viiveellä voin toiselle sanoa, että minä reagoin näin ja tästä syystä ja minä työstän asioitani.

Minä todella työstän asioitani. Tämän hetkisestä tilastani olen ihan itse vastuussa ja loppuelämäni onnellisuudesta myös.

Miehet ovat ihania. Naiset ovat ihania. Me kaikki vain kipuilemme, enkä valmista ihmistä ole vielä tavannut. On vain tärkeää oppia tunnistamaan, kenen kanssa pääsee parhaiten eteenpäin. Yhdessäkin voi olla joskus vaikeaa, kunhan vaikeudet eivät vie lopullisesti elämäniloa ja henkeä kummaltakaan.

Luotan syvästi elämään. Sain Twitteristä isoveljen, joka elää ihan erilaista elämää kuin minä, mutta hän heittää minulle omaan tyyliinsä tärkeitä pointteja:


Onnen määrä on yleensä ihmisen elämässä vakio, 
mutta joskus sen eteen joutuu tekemään hirveästi töitä.




sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Tavoitteena rehellinen elämä

ASIAA HAAVOITTUVUUDESTA




Vilkaisin nopeasti edellistä blogipostaustani ja aloin nauraa itsekseni. Koirani on jo tottunut naureskeluuni. Näinhän minä kirjoitin alkukuusta:

En ole rakastellut miehen kanssa 15 kuukauteen. Käyn kuumana kuin kekäle.

Olen harjoitellut ja ollut sanojeni mittainen. Olen deittimaailmassa pysähtynyt yhteen mieheen kerrallaan ja pyrkinyt oikeasti tutustumaan ja näkemään pinnan alle. Mittariin ei tule 16 kuukautta. Kun tarkkaan katsoo, voi tavata aidosti ihanan ihmisen, ei haavekuvaa. Sen olen oppinut.

Olen jo viikkoja halunnut kirjoittaa rehellisen elämisen puolesta. Haluan rehellisen elämän, palavasti ja aina vain. On monia syitä, miksi ihmiset eivät uskalla olla rehellisiä ensin itselleen, tai jos edes itselleen, niin sitten vielä lähipiirilleen. Puhun tässä samalla myös itsestäni, en vain teistä.

Pelko. Pelkäämme kohdata tosiasioita. Tuollainenko minä olen? Tuollainenko tuo toinen on? Millaiseksi elämä järjestyy, jos harhat katoavat ja vääristymät oikenevat? Mitä jää jäljelle? Selviänkö minä? Kestänkö sen, mitä menetän matkan varrella? Jäänkö yksin? Kantaako uusi elämä?

Häpeä. Emme aina yllä täyttämään omia vaatimuksiamme tai toisten odotuksia. Unohdamme häpeää karttamalla sen, että toisen ihmisen haavoittuvuus tekee hänestä paljaan ja siksi hyvin kauniin. Läheisessä ihmissuhteessa tekee kaikille karhunpalveluksen, jos peittelee loputtomasti omaa arkuuttaan, keskeneräisyyttään tai kipukohtiaan.

Huonot tavat. Huijaamisesta ja valehtelemisesta voi tulla selviytymiskeino. Kun ihminen oppii valehtelemaan jo varhain, valehtelusta voi tulla automaattinen tapa reagoida. Mutta aina jos ihminen ei tykkää peilikuvastaan ja varsinkaan siitä ihmisestä, joka silmien takaa pilkottaa, omien huonojen tapojen eteen kannattaa alkaa tehdä töitä, päivittäin.

Itsetuntemuksen puute. Jos ihminen ei tunne itseään ja opettele kohtaamaan totuutta asioistaan, hän ei välttämättä edes huomaa kohtia, joissa hän huijaa itseään tai muita. Moni luulee olevansa ihan muuta kuin mitä oikeasti on.

En ole umpirehellinen, koska valehtelisin reippaasti pelastaakseni henkeni tai toisen hengen. Mutta hölmön epärehellinen ihminen pilaa suhteensa ja asiansa kehittämällä valheiden ja piikkilanka-aitojen linnoituksen, josta kukaan ei häntä enää löydä. Olen varmasti ollut joskus hölmön epärehellinen. Jos haluan terveitä ihmissuhteita, minun kannattaa kertoa neuroosini luottoihmisilleni ja sanoa, missä kohdassa joskus tekee kipeää. Ne ihmiset jäävät, joiden kuuluukin jäädä.

Pus pus. Pian olen 50 ja siitä iloinen. Ihmisenä kasvaminen on hankalaa ja niin palkitsevaa.



keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Käsi kädessä romanssi ja realismi

ASIAA OMIEN TAPOJEN MUUTTAMISESTA



Ystäväni Marika Rosenborg on parisuhde- ja eroasiantuntija. Hän sanoi minulle pari viikkoa sitten, että suuri osa hänen asiakkaistaan löytää uuden suhteensa verkkopalveluista, joita ovat mm. Tinder ja Suomi24. Puhuimme asiasta pitkään. Olen joskus kokeillut Tinderiä ja törmännyt siellä myös täydellisiin sekopäihin. Minua on myös huolestuttanut se, että joku tunnistaa minut vaikkapa jostain jääkiekkoa tai seksuaalisuutta käsittelevästä lehtijutusta ja klikkaa kuvaani sen takia, että hän haluaa päästä kontaktiin mielikuvansa kanssa eikä suinkaan minun kanssani, sellaisena kuin olen ihmisenä.

Marikan kanssa käyty keskustelu sai minut pari viikkoa sitten lataamaan Tinderin uudestaan kännykkääni. Otin hommaan hyvin suoraviivaisen ja napakan linjan. Sekopäät tai muuten oudolta vaikuttavat miehet saavat aikaani viisi sekuntia – sen ajan, mitä kontaktin purkaminen kestää.

Ennen saatoin väistää miesten kanssa kiperien kysymysten esittämistä. Nykyään en väistele. Olen rehellinen ja suora ja puntaroin. Ennen saatoin salaman iskettyä syöksyä suoraan osastolle erotiikka. En sano, ettenkö voisi niin tehdä vieläkin. On huikean hienoa, jos kaksi ihmistä löytää toisensa, ja joskus on vain niin, ettei tilanteen etenemistä kykene enää pysäyttämään. Siitä en ole erityisen kiinnostunut, jos mies käy viuhahtamassa luonani kuin ilmassa hetken viipyilevä palaneen ruuan käry ja häipyy hetken päästä nolona seuraavaan seikkailuun. Palanut ruoka ei ravitse minua enää.

Nopea eroottinen hullaantuminen on saanut joskus aikaan sen, että en ole pysähtynyt tarkastelemaan ilmassa liehuvia varoitusmerkkejä. Olen katsonut sormieni läpi epäloogisuuksia tai asioita, jotka tökkivät pahasti. Tunteeseen ei todellakaan voi aina luontaa. Tunne voi olla myös huonon tavan ja egon tuotosta. Mutta kun malttaa, kuulee sydämen ja samalla viisauden äänen.

En etsi ihmistä loppuiäksi. Jos sellainen tulee, tulee. Mutta homman pitää tuntua terveeltä ja fiksulta ja olla onnellinen lisä elämääni. Nyt olen hyvin kiinnostunut a) malttamaan mieleni ja b) tutustumaan kiinnostavaan mieheen – ei seksiobjektiin, vaan häneen. Jos mies ei malta tutustua minuun, hän ei ole minua varten. En voi tuntea toista yksien treffien kautta tai yhdellä silmäyksellä. Vie aikaa nähdä, mitä toinen on, ja onko hän sanojensa mittainen.

Tinder on osoittautunut tällä kerralla hyväksi sovellukseksi. Tänään kävin yksillä treffeillä. Ehkä saan hänestä ystävän. Muutama kontakti on luotu, ja minulla ei ole kiirettä. Eilen laitoin Tinderin tauolle. Minulla on varaa olla valikoiva, ja jos olet sinkku, niin sinullakin. Mutta pelko edellä ei kannata kotiin linnoittautua, jos on muuten suhteelle avoin.

En ole rakastellut miehen kanssa 15 kuukauteen. Käyn kuumana kuin kekäle.

Mutta minä maltan. Tämä koulunkäynti on hankalaa, mutta, ah, niin koulivaa. Nautin siitä, että kehityn.