sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Näetkö minut? Minä haluan nähdä sinut.

ASIAA LÄHEISYYDESTÄ 
JA ERKAANTUMISESTA 
JA VIELÄ KERRAN LÄHEISYYDESTÄ

Tapasin serkkuni, jota en ollut nähnyt 40 vuoteen. Hän kertoi lukeneensa kaikki kirjani ja seuranneensa blogini kautta elämääni. Meillä oli valtavasti yhteistä, juuria myöten. Kahden tunnin tapaamisen jälkeen olin väsynyt. Hän sanoi, että olo oli kuin kovan urheilusuorituksen jälkeen. Arkun avaaminen voi olla työlästä, mutta jos kantta ei raota, aarteet jäävät kokematta.

Jaksan nykyään huonosti pilipalisuhteita. Tarkoitan pilipalisuhteilla ihmissuhteita, joissa ollaan vääristä tarpeista, muodon vuoksi tai kykenemättömänä päästämään toista oikeasti lähelle.

Parisuhteeni on opettanut minulle jo paljon. Ystäväni Ulla sanoi, että minusta on tullut suvaitsevampi, mutta helppoa ei ole ollut. Olen oppinut, että olen edelleen aika kipakka ihminen, kun mittani tulee täyteen. Toisen ei tarvitse silti kuin katsoa minua rauhallisesti silmiin ja sanoa, että hän on eri mieltä linjanvedostani ja emmekö voisi neuvotella kompromissia. Hänen rauhallinen asenteensa saa verenpaineeni laskemaan nopeasti. Ystäväni Sanna sanoo, että olen tavannut kesyttäjän (shit!).

Olen silti, Luojan kiitos, saanut kokea, että osaan päästää toisen ihmisen hyvin lähelle. Pystyn näyttämään, miten haavoittuva olen. En halua peitellä toiselta asioita. En kestä sisäistä painetta, joka minussa syntyy, jos minun pitää alkaa huijata toista ja peitellä jälkiäni. Mieluummin elän mahdollisimman rehdisti ja avaan matopurkit ja sitä kautta myös aarrearkut tarvittaessa.

On ollut hämmentävää huomata, että pidän kovasti siitä, että kylppärin peilikaapissa on toisenkin hammasharja. Hän jättää kylppärin lattian märäksi suihkun jälkeen (shit! my socks!) ja astiansa minulle tiskattavaksi. Hän myös hoitaa koiraani, laittaa minulle ruokaa ja teippaa kipeän jalkani, jotta pääsen tanssimaan. Hän on tähän asti kestänyt monet ärinäni ja ollut kärsivällisempi kuin kukaan naismuistiin.

Seksissäkään ei ole enää tärkeintä hurjat huiput, vaan se, että juuri hän on siinä. Kun hän suutelee minua, minä sulan vastoin egoni huuteluita: "Lähde jo! Muista, että olet nopeiden lähtöjen nainen!"

Kuvituskuva. Mutta tiedätkö tämän tunteen?

Ehkä kaikkien tärkeiden ja merkittävien ihmissuhteiden kuuluu aina kasvaa? Jos meillä ei ole todellista läheisyyttä, kasvu pysähtyy. Kun suhteen kasvu pysähtyy, alkaa tapahtua erkaantumista. Parisuhteessa jää tilaa kolmannelle osapuolelle (näen kiusaukset, mutta en petä!) ja yksinäisyydelle, jonka takaa toista voi olla vaikea kurottaa (en suostu sellaiseen yksinäisyyteen!). Muissa ihmissuhteissa erkaantuminen näkyy siinä, että kukaan ei enää kunnolla näe toista ja oletukset kasvavat.

Tulen suvusta, jossa vain muutama ihminen on perinteisesti päättänyt, mistä saa puhua ja kuka saa puhua. Yleensä kukaan ei ole lopulta saanut. On syntynyt kuppikuntia, väärinkäsityksiä, syytöksiä ja vuosikymmenien loputonta mustaa kaunaa. Juopia, joihin hukutaan. Minä opin jo varhain pelkäämään läheisyyttä, koska läheisyyden synonyymi minulle oli, että keneenkään ei voi luottaa.

Olen pelännyt elämäni aikana todella paljon sitä, että luottamukseni petetään tai uskottu lyö puukolla selkään. Olen myös kokenut sitä paljon. Nyt olen luottanut, rakastanut ja nauttinut toisten ihmisten lähellä suunnattomasti siitä, että läheisyyttä on ollut ja on juuri tässä ja nyt. En tiedä tulevasta, mutta näin on niin hyvä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti