keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Kenet saattaisit rajan taa?

ASIAA RAKKAUDESTA JA SIITÄ, MIKÄ EI OLE RAKKAUTTA



Ystäväni isä lähestyi kuolemaa monta viikkoa sairaalapedissä maaten. Ystäväni ja hänen äitinsä olivat isän lähellä kaikki yöt, viikosta toiseen. Yritin olla ystäväni tukena viestein ja sydämiä lähetellen.

Sivustaseuraajana hämmästyin, kun tajusin, että noinkin voi kuolevan ihmisen saatella eteenpäin. Ei kotiin tai muihin ympyröihin kuolevan viereltä nopeasti paeten, vaan lähellä nukkuen, tarvittaessa juottaen ja kädestä pitäen, muun elämän sivuun hetkeksi laittaen. Oivalsin, että se olisi myös itselleni joskus kaunis tapa lähteä, jonkun rakkaan ollessa lähellä joka kerta, kun palaan tajuihini tai herään unesta vielä uuteen päivään kuoleman ollessa jo kovin lähellä.

Meillä ei ole ollut suvussa sellaista tapaa, että rakas saateltaisiin rajan yli viereltä poistumatta. Ehkä me emme ole olleet kovin hyviä rakastamaan.

Ystäväni isä oli rakastava isä. Vähäpuheinen mutta toiminnallaan aina välittävä ja kannustava. Oma biologinen isäni oli sellainen, jota pelkäsin henkeni edestä. Onneksi ystäväni hyvin ymmärtää, että kokemukseni on erilainen.

Mietin ihmisiä, joiden vierelle lähtisin tarvittaessa oitis, jos heidän maanpäällinen elämänsä kulkisi viimeisiä aikojaan. Poikani, muutama sielunsisar, sielunveli. Nukkuisin ja valvoisin kahta kertaa miettimättä heidän lähellään viimeiset ajat, jos sellainen tarve toisella ilmenisi. Kaikki muu voisi odottaa.

Joskus joku asiakkaani sekoittaa rakkauden ja läheisriippuvuuden. Minullekin on käynyt niin.

Läheisriippuvuus on esimerkiksi sitä, että
- yrität elää toisen puolesta,
- koet, ettet voi elää ilman toista,
- yrität pelastaa toisen silloin, kun hän kieltäytyy ottamasta vastuuta valinnoistaan,
- annat toisen kohdella sinua huonosti tai
- yrität väkisin saada toisen pysymään elämässäsi.

Suru muuttuvista ihmissuhteista, eron tai kuoleman kautta, on kovin inhimillistä. Suru voi onneksi muuntua meissä myötätunnoksi, voimaksi tai vaikkapa viisaudeksi. Jos suru ei muunnu hyväksi, me aina vain siirrämme sitä eteenpäin, omaan tulevaisuuteemme ja myös tuleville sukupolville.

Todellinen rakkaus on konkreettista voimaa, joka ei todellakaan katkea eroon tai kuolemaan.


4 kommenttia:

  1. Asiaa. Ja siitä saattamisesta, vaikka se kestäisi hetkenkin, jää itselle ihmeellinen rauha. Kuolemasta tulee totta, eikä siinä ole pelättävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Siirtymä on hyvä ja kaunis asia varsinkin lähtijälle, ja jälkeen jäävät voivat sen samalla monesti myös itse todeta.

      Poista